En ole todella pitkään aikaan itse kirjoitellut tänne mutta olen kyllä seurannut täällä tätä teidän kirjoitteluanne.
Harrastan tälläkin hetkellä kahtakin asiaa, musiikkia ja kuvataidetta.
Itse olin aikaisemmin suuntautunut kuvataiteessa realistiseen esitystapaan ja tein vain ns. esittävää taidetta. Tosin teen sitä kyllä vieläkin mutta tilauksesta ja nykyisin vain muotokuvia.
Heräämiseni tähän ns. nykytaiteeseen koin vähän samalla tavalla kuin eräs kirjoittaja tuolla jossain aiemmassa ketjussa sanoi tapahtuneen.
Itsekin aikanani harmittelin samaa asiaa että miksi tuo kyseinen taide ei allekirjoittaneelle oikein tahdo avautua.
Sittenpä taas kerran keskustellessani hyvän ystäväni Vexi Salmen kanssa musiikin ohella myös kuvataiteesta niin osoittautui että hän olikin suuri nykytaiteen ystävä ja jopa kerää sitä. Vexihän kulkee nykyisin paljon nykytaiteen näyttelyissä ja tekee todella hankintojaan niistä silloin kun teos hänelle ”puhuu” maksoi mitä maksoi.
Vexin esimerkki pani minut ajattelemaan ja pohtimaan miksi tuon taiteen avautuminen on minulle niin vaikeaa. Hän sanoi minulle että päästät itsesi liian helpolla etkä viitsi syventyä teokseen kunnolla. ”Kun pääset ensimmäiseen teokseen sisälle koettuasi ahaa elämyksen, niin tutustuminen toiseen samanlaiseen onkin jo paljon helpompaa”.
Tottahan se onkin. Sinnikkyyteni palkittiin ylhäältä päin myöhemmin ja olen jo pari vuotta itsekin tehnyt tuota ”fiilistaidetta” muotokuvieni ohella ja onpa myöskin Vexi hankkinut kokoelmastani niitä muutaman itselleen.
Nykyisin minäkin kuljen paljon nykytaiteen näyttelyissä ja nautin suunnattomasti niistä jo haasteena, sillä minulle ne myöskin ”puhuu” nykyisin.
Ystäväni sanoi minulle kerran että nykytaiteen tekeminen ja ymmärtäminen osoittaa ihmisessä älykkyyttä. Se on aika vahvasti sanottu ja minäkin kyllä allekirjoitan tuon ihan täysin. Kukaan esim. täälläkään ei varmaan pysty kyseenalaistamaan esimerkiksi Vexi Salmen älykkyyttä. Jos tekee esimerkiksi keskivertobiisin sanoituksen puolessa tunnissa valmiiksi rytmitettynä niin sillä ihmisellä todella leikkaa. Vexistä olisi voinut kyllä äkkipäätään saada ihan toisenlaisenkin juntin kuvan kun muistaa hänen aikaisempia Irwin-toilailujaan, mutta onkin hieno ja "hovikelpoinen" ihminen sitäkin ajatellen.
Mielestäni näiden täälläkin jatkuvasti nykytaidetta kyseenalaistavat ihmisten kannattaisi mennä itseensä ja olla hiukan huolissaan siitä minkälaisen kuvan he itsestään antavat. Olinpa käsittävinäni että heidän joukossaan olisi jopa kuvataiteen opettajiakin. Tuota sentään rohkenen epäillä!
Harrastan tälläkin hetkellä kahtakin asiaa, musiikkia ja kuvataidetta.
Itse olin aikaisemmin suuntautunut kuvataiteessa realistiseen esitystapaan ja tein vain ns. esittävää taidetta. Tosin teen sitä kyllä vieläkin mutta tilauksesta ja nykyisin vain muotokuvia.
Heräämiseni tähän ns. nykytaiteeseen koin vähän samalla tavalla kuin eräs kirjoittaja tuolla jossain aiemmassa ketjussa sanoi tapahtuneen.
Itsekin aikanani harmittelin samaa asiaa että miksi tuo kyseinen taide ei allekirjoittaneelle oikein tahdo avautua.
Sittenpä taas kerran keskustellessani hyvän ystäväni Vexi Salmen kanssa musiikin ohella myös kuvataiteesta niin osoittautui että hän olikin suuri nykytaiteen ystävä ja jopa kerää sitä. Vexihän kulkee nykyisin paljon nykytaiteen näyttelyissä ja tekee todella hankintojaan niistä silloin kun teos hänelle ”puhuu” maksoi mitä maksoi.
Vexin esimerkki pani minut ajattelemaan ja pohtimaan miksi tuon taiteen avautuminen on minulle niin vaikeaa. Hän sanoi minulle että päästät itsesi liian helpolla etkä viitsi syventyä teokseen kunnolla. ”Kun pääset ensimmäiseen teokseen sisälle koettuasi ahaa elämyksen, niin tutustuminen toiseen samanlaiseen onkin jo paljon helpompaa”.
Tottahan se onkin. Sinnikkyyteni palkittiin ylhäältä päin myöhemmin ja olen jo pari vuotta itsekin tehnyt tuota ”fiilistaidetta” muotokuvieni ohella ja onpa myöskin Vexi hankkinut kokoelmastani niitä muutaman itselleen.
Nykyisin minäkin kuljen paljon nykytaiteen näyttelyissä ja nautin suunnattomasti niistä jo haasteena, sillä minulle ne myöskin ”puhuu” nykyisin.
Ystäväni sanoi minulle kerran että nykytaiteen tekeminen ja ymmärtäminen osoittaa ihmisessä älykkyyttä. Se on aika vahvasti sanottu ja minäkin kyllä allekirjoitan tuon ihan täysin. Kukaan esim. täälläkään ei varmaan pysty kyseenalaistamaan esimerkiksi Vexi Salmen älykkyyttä. Jos tekee esimerkiksi keskivertobiisin sanoituksen puolessa tunnissa valmiiksi rytmitettynä niin sillä ihmisellä todella leikkaa. Vexistä olisi voinut kyllä äkkipäätään saada ihan toisenlaisenkin juntin kuvan kun muistaa hänen aikaisempia Irwin-toilailujaan, mutta onkin hieno ja "hovikelpoinen" ihminen sitäkin ajatellen.
Mielestäni näiden täälläkin jatkuvasti nykytaidetta kyseenalaistavat ihmisten kannattaisi mennä itseensä ja olla hiukan huolissaan siitä minkälaisen kuvan he itsestään antavat. Olinpa käsittävinäni että heidän joukossaan olisi jopa kuvataiteen opettajiakin. Tuota sentään rohkenen epäillä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole taidetta. Ai miksikö? No sitä varten on värivalokuvaus.
Minua on häirinnyt jo pitkään näissä keskusteluissa nykytaiteen alaspainaminen. Itse olen saanut hyviä fiboja juuri nykytaidetta esittelevissä näyttelyissä. Tuskin aina edes olen ymmärtänyt edes miksi, mutta kun jokin teos puhuttelee, niin se vain puhuttelee ja innostun aivan valtavasti ja mietin näkemääni pitkän aikaa. Näin voi saada elämyksiä, joita en mitenkään antaisi pois. Vuosien takaa muistelen jotakin itseäni innostavaa maalausta. Ihan kaikesta en tietenkään pidä, mutta se lienee inhimillistä ja tässä iässä lienee sallittua. :)
Jos näin maallikkona jotenkin yrittäisin sitä ilmaista, niin teos "jatkuu" ja "laajenee enemmäksi" kuin ensivilkaisulla jotenkin, ei siis ole "kerralla katsottu", pelkkä kuva.
Kuitenkin itse harrastelijana maalaan lähinnä "näköistä", mutta toivottavasti siihen tulee edes jotakin omaa luovaa (tai sitten ei, nou hätä, kunhan vain saan maalata!;)). Abstraktiakin alkaa vähitellen olla mieli kokeilla. Mutta kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu. :)
Vaikka mielelläni matkoillani katselen myös taidemuseoissa vanhaa taidetta, niin loppujen lopuksi joskus ne kyllästyttävät yksityiskohtaisuudessaan. Paljon niistä toki voi oppia, mutta en niin hirveästi ihannoi kuin yleensä tapana lienee.
"Jos näin maallikkona jotenkin yrittäisin sitä ilmaista, niin teos "jatkuu" ja "laajenee enemmäksi" kuin ensivilkaisulla jotenkin, ei siis ole "kerralla katsottu", pelkkä kuva."
Ihan oikein olet oivaltanut tinat. Usein teos saattaa antaa itsestään vielä hyvinkin pitkän ajan jälkeen.
Meitä katsojiakin on niin erilaisia ja jokaisella saattaa olla omat havaintonsa teoksista.
Me taiteilijatkin olemme erilaisia. Meissä saattaa olla taitavia maisemamaalareita ja yleensä näköistaiteen mestareita, mutta kaikista ei välttämättä koskaan edes tulisikaan todella hyvän Abstraktin taiteen tulkitsijoita joka noteerattais yleisesti. Kyllä niiden värien ja muotojen kanssa pitää todella olla tiedossa mitä tekee. Se näkyy sitten lopputuloksessa tahdoit tai et. Kun osaa tulkita itseään kiinnostavasti vaikkapa musiikillisesti tai kirjallisesti niin kyllä se silloin onnistuu myös kuvataiteessakin.
Kannustan kovasti sinuakin rohkeasti kokeilemaan rajojasi mutta pyri tekemään sitä "tietoisesti" ja aina tiettyä mielentilaa tulkiten. Se on jännittävämpää kuin uskotkaan. Se on tavattoman palkitsevaa kun katsoja löytää ne samat fiilikset vaikka pitkän ajan jälkeenkin.
Kyllä muuten minunkin on silti ihan pakko joskus välillä palata tekemään vaikkapa joku maisematyö kun saan oikean poltteen vaikkapa syksyisessä metsässä käveltyäni. Nykyisin kuitenkin painopiste kuvaamisessani on se tunnelma jonka saan yleensä oikeita värejä käyttämällä. Pois on tekniikastani jäänyt suora jäljentäminen.
Tähän keskusteluun on ihan valaisevaa ottaa kantaa kun keskustelijat ovat niin kehitysmielisiä. Täytyy heti aluksi sanoa tuohon Tinan kommenttiin, että aika loppuu. Olen itse vasta 76 vuotias eikä aika tunnu loppuvan vieläkään. Sanoisin myöskin keskustelun avaajalle, että kyllä täällä on ihan kuvataiteen opettaja joskin vanhaa mallia ja työskentelen edelleen maalaustaiteen parissa. Palaisin tähän nykytaide sanaan, kun se on niin laaja käsite ja sitä on tehty jo ainakin parisataa vuotta. Työskentelen itse havainnosta kasvavan abstraktin taiteen keinoin johon on liitetty figuratiivisiä viittauksia. Olin kovin otettu kun rouva presidentti nykäisi maalaustaidetta henkilökuvan osalata ainakin sata vuotta eteenpäin. Olen tässä kuitenkin sangen ilahtunut tästä nykytaiteelle osoitetusta myötämielisyydestä tällä palstalla.
Lähinnä tarkoitinkin tuossa ajan loppumisessa sitä, että olisinpa voinut keskittyä vaikkapa 40 vuotta sitten jo nykyisellä intensiteetillä maalaamiseen, niin olisin ehtinyt kehittyä pidemmälle. Nyt en taida ehtiä "valmiiksi" :), johon joku tietenkin ehtii viisaasti huomauttamaan, että valmista ei tule koskaan, mutta ei se mitään, kai on lupa kuitenkin yrittää. :))
Oikeasti otan kyllä aika rennosti tämän harrastuksen, mutta halu kehittyä ja oppia ei ota loppuakseen ja hyvä niin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua tähän elämänmuotoon kuin taide on. Silmät ja mieli avoinna.