Oletteko ylpeitä vai häpeättekö syömishäiriötänne ja minkälainen sh teillä on? Kuinka kauan kesti, että aloitte ymmärtää, että syömisessänne on jotain omituista? Entä koska aloitte vihata sairautta? Haluatteko parantua tai hoitoon?
Itselläni on ollut ongelmia syömisen kanssa niin kauan kuin muistan. Aluksi söin vain salaa paljon karkkia, sitten muuttui anorektiseksi ja laihduin paljon, väillä hyvinä aikoina syömiseni oli jopa melko normaalia, sitten lihoin taas kamalasti. Nyt olen oppinut oksentamaan ja puolisen vuotta syömiseni on ollut bulimista. En häpeä bulimiaa, mutten halua siitä kenellekään kertoa. Oikestaan olen jopa ylpeä siitä, että pystyn tähän kaikkeen. Olen laihtunut lyhyessä ajassa melkein 15 kiloa. Tiedän, että oksentamien on kaikin tavoin haitallista, mutta rakastan bulimiaani silti. Sairasta. Haluan olla laiha ja hyvä edes jossain, en todellakaan halua parantua. Minua ei myöskään yhtään haittaisi, jos tämä taas menisi anoreksian puolelle. Jos parantuisin tästä vakavasta masennuksestani lopettaisin ehkä myös ahmimisen ja oksentamisen ja jaksaisin taas paremmin paastota. Joko oksennan monta kertaa päivässä tai sitten en syö ollenkaan. Rakastan nälän tunnetta, ahmimista, oksentamista ja tunnetta sen jälkeen. En siis keksi mitään hyvää syytä lopettaa tai parantua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.