Olen miettinyt että, onkohna minulla jonkin sortin mielenterveyshäiriötä. Käynti ammattilasen luona varmaan auttaisi mutta lähimmälle on matkaa ja sekin kallis yksityinen.
Elämäni laatu on alkanut valua tasaista tahtia alas päin ja positiivinen luonteeni hieman laimentua. En silti sanoisi olevani masentunut. Stressiä tms. minulla ei ole ja en kertakaikkiaan saa selkoa itsestäni että mikä minulle tekee pahan olon. Saatan ruveta itkemään pienestä tai olemattomasta, usein jopa pelkistä äkillisesti mieleen tulvahtavista kuvista. Sosiaaliset suhteet ovat ok:t. Ystäviä, perheessä ja suvussa hyvin; ei eroja, kuolemia yms. Olen kuitenkin olut hieman aina taka-alalla. Joskus pienenä sisarillani oli molemmilla vakavampi sairaus ja minun huomioni jäi vähäiselle. Vanhempani ovat kuitenkin asian minulle ja sanoneet ja tiedän myös sisimmässäni että kyllä minusta pidetään; vaikkakin jokin pieni osa aina väittää vastaan. Itsetuntoni on toisinaan hyvä ja toisinaan huono. Ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat käytökseeni suuresti. Saatan tehdä asioita hätiköiden ja syytän itseäni jälkeenpäin, valitettavan usein myös mietin liikaa ja jätän tekemättä. Opiskelu menee hyvin; pelkkää kiitettävää, en ole kummemman näköinen jne. Joskus sanoisin jopa että oma "hyvyyteni" ärsyttää minua. Muut perheenjäseneni eivät pärjää mm. juuri koulussa niin hyvin joten ymmärrän ettei minua tietystikkään voi ylistää kaikkien keskellä. Joskus vaan tuntuu että tahtoisin olla tyhmempi. Toisinaan taas tavoittelen liikaakin täydellisyyttä. Minulla on tapana yrittää tykahduttaa joitakin ominaisuuksiani seuran mukaan. En kuitenkaan sanoisi olevani miellyttämishaluinen mutta sekin vaihtelee. Joskus vähät välitän ja joskus nuolen maata jalkojen alla. Tätä piirrettä en pysty tukahduttamaan ja siksi alunperin mielialani alkoi latistua. Opin kuitenkin elämään asian kanssa ihan yksinänin mutta nyt puhaltaa aivan uusi tuuli. Näin kummallisen surullinen en ole koskaan ollut.
Mikä minun on?
susanna.
1
316
Vastaukset 1
tuntuu, että olet etsimässä omaa identiteettiäsi ja se aiheuttaa kaaosta mielessäsi! Ole ylpeä vahvuuksistasi ja käytä niitä hyväksesi! Ehkä Sinun täytyisi ryhtyä katkaisemaan "napanuoraasi" kotiasi ajatellen ja valita oma suunta elämällesi!
Jokainen on jossain vaiheessa surullinen ja epävarma elämänsä suhteen, mutta ihmeesti ne palikat vaan lopulta loksahtavat paikoilleen.
Voimia Sinulle minuutesi etsintään!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110685
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64516- 39506
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät37442Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71437Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371