Eikä???

Olen mieheni kanssa lähdössä ensimmäistä kertaa Thaimaaseen. Lähtö 10.1. olen katsellut netistä tämän hetkistä säätiedoitetta ja mitä se näyttääkään pilvistä ja vettä!!!!! Ei voi olla totta! kertokaa te kokeneemmat thaimaan matkaajat jääkö auringossa makaaminen vaan haaveeksi? Matkakohteemme on bangok-samui.
3943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aivan huoletta.Sadekausi on ohitse ...puolen tunnin kaatosateita voi tulla, mutta 70% aurinkoa tai puolipilvistä. Lämpöä +26-34. Thaimaassa aurinko tarttuu sitten myös pilvien takaa.Hyvää ja rentouttavaa lomaa teille molemmille.

Äänestä
  • Olimme viime helmikuussa. Sää oli mitä mainioin eka viikon, mitä nyt tuuli paikallistenkin mielestä kohtalaisen kovasti. Mutta toisella viikolla oli sitten pilvistä, mutta lämmintä ja kolme viimeistä päivää tuli sitten vettä kuin aisaa. Lähes koko ajan. Tosin vieläkin oli lämmintä. Vettä tuli lähtöiltana niin paljon, että koneet myöhästelivät ja juuri ja juuri ehdimme kotimaan lennolle Helsinkiin. Sanoivat, jotta Samui on epävarma auringon suhteen kuin muut paikat. Mutta kivaa oli ja kolme päivää kului kuin siivillä ajellen pitkin saarta sinne sun tänne. Mukavaa lomaa! Sitä aurinkoistakin!

    Äänestä

  • viime vuonna helmikuussa kirjoitti:

    Olimme viime helmikuussa. Sää oli mitä mainioin eka viikon, mitä nyt tuuli paikallistenkin mielestä kohtalaisen kovasti. Mutta toisella viikolla oli sitten pilvistä, mutta lämmintä ja kolme viimeistä päivää tuli sitten vettä kuin aisaa. Lähes koko ajan. Tosin vieläkin oli lämmintä. Vettä tuli lähtöiltana niin paljon, että koneet myöhästelivät ja juuri ja juuri ehdimme kotimaan lennolle Helsinkiin. Sanoivat, jotta Samui on epävarma auringon suhteen kuin muut paikat. Mutta kivaa oli ja kolme päivää kului kuin siivillä ajellen pitkin saarta sinne sun tänne. Mukavaa lomaa! Sitä aurinkoistakin!

    Oltiin kanssa viime vuonna samoihin aikoihin alueella. Samoin edellisenä vuonna. Kaikki ihmettivät sään oikukkuutta. Satoi, paistoi, tuuli, aurinko tuli harsontakaa jne.
    Ilmeisesti maapallon sääjärjestelmän muutos vaikuttaa sadekauden loppumisen viivästymiseen ja epämääräisyyteen.
    Mutta - ole huoleti. Ihan 10-varmasti paistaa ja pääsette ottaa aurinkoo biitsille. On kuitenkin suomalaiselle parempi, että ei kokoajan oo kova auringonpaiste. Iho ja olotila ehtii sopeutua.
    Ilma on ihan nautittava!
    Ollaan menossa helmikuussa Samuille, Phanganille ja Taolle. Toive on sekalaisen sää sateineen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emubarbi kirjoitti:

Olen mieheni kanssa lähdössä ensimmäistä kertaa Thaimaaseen. Lähtö 10.1. olen katsellut netistä tämän hetkistä säätiedoitetta ja mitä se näyttääkään pilvistä ja vettä!!!!! Ei voi olla totta! kertokaa te kokeneemmat thaimaan matkaajat jääkö auringossa makaaminen vaan haaveeksi? Matkakohteemme on bangok-samui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu