Turvallista miesseuraa vaellukselle

Näin se on, että ennen aididasta levitettiin blood contactin kautta, nykyään postikortilla. Tyydy poroihin tai hanki pessaari, siitä sitten kohti Pirtuliiteriä.

lähtöpaikalta niitä löytyy, en ole juuri turvattomia vaeltajamiehiä missään nähnyt. Sinne vaan joukkoon. Seiso vaikka Kiilopään vaaán vieressä rinkka valmiina puolen päivän maissa.

Hei Tuliopaali !

Muistaakseni vaellusturinat osoitteesta...tai sinnepäin... löytyy retkeilyseuraa.

Katso vaellusnet.com niin sieltä kyllä löytää kaverin Retkelle/vaellukselle.

Itse olen kyllä myös retkikaveria vailla ja etsiskelen ensi kesän retkille ja minulla taitaa olla sama ongelma kuin sinullakin, kaverit ovat pariutuneet ja heillä ei ole enää aikaa lähteä.

kuin uskotkaan. Otappas ukkosi mukaan vaellukselle niin on miesseuraa mukana.

turvallista MIESseuraa? mikä ihmeen sovinisti siellä kirjoittelee?

ikinä en ole hinannut miestä vaelluksille mukaan vain sen takia, että olisi turvallista. voe kiesus...

Kiitos hyvistä vinkeistä. Mieheni kanssa jakaisin vaellus- ja muutkin kokemukseni kaikkein mieluiten, jos vain saisin hänet jotenkin asiasta innostumaan.

Kiitos myös vaellusnet-vinkistä, siellä on vierähtänyt ilta jos toinenkin turinoita tutkiessa. Niistä keskusteluista on muodostunut sellainen kuva, että tällaiset eri sukupuolten väliset tapaamiset harrastusten tms. merkeissä olisi tarkoitettu ainoastaan sinkuille ja avioliittoonsa leipäytyneille seikkailun etsijöille. Perherauhaansa arvostavat perheelliset eivät viitsi riskeerata avioliittoaan osallistumalla kyseisiin tapaamisiin, olipa joukossa joku todella kauniilla sanakäänteillä puoliskoaan kehuva. Vähän tuli sellainen kuva, etteivät varatut edes halua tämän tyyppistä seikkailua, mikä hiukan ihmetyttää nykymenoa seuratessa. Vai lienevätkö vaeltajat jotenkin oma erityisen uskollinen rotunsa, mitä mieltä olet?

Hei Tuliopaali !Jos ei kukaan muu ilmoitttaudu
turvalliseksi vaelluskaveriksi Sinulle, mikä ettei,voitaisiin kokeilla.Olen kulkenut Lapissa
vuodesta 1986 alkaen, viimeiset 10 vuotta yksin
kesällä ja talvella. Olen jo veteraani-ikäinen
mies ja kuljen omia polkujani tai porojen.Viimek-
si olen kulkenut Kalddoaivin erämaassa ja olen
hypistellyt samaa karttaa ensi kesän reissua varten.

No eipä taida naimisissa olevalle naiselle kovin turvallista miesseuraa vaellukselle löytyä, ainakaan jos kyseessä on "oikea mies", niinkuin me vaeltelevat miehet tuppaamme olla.

Oletko sinä turvallista seuraa?
Jos lupaat olla tirkistelemättä kun peseydyn järvessä niin ...ok
[email protected]

on kauneimpia nimimerkkejä,joita on vastaan tullut.
Mutta oletko todella kokenut alkuakaan erämaassa vaeltamisesta. Jos olet reipas ja ennakkoluuloton,kuten näyttää,voisit hyvin olla turvallinen nainen turvalliselle miehelle erämaassakin.
Onko sinulla tarkoitus retkeillä esim. Lapissa vai myös luontokohteissa ulkomailla.Minä teen molempia.
Helmikuussa aion kulkea Teneriffan halki.
Olen myös ns.Tosi Mies.

Tervehdys !
Tässäpä Sinulle suhteellisen kokenut vaeltelija seuraksi. Ensi kesän (2009)suunnitelmissa mm. Kevon reitti. Reissuun lähdössä pieni porukka sekä naisia että miehiä. Saatanpa kesän aikana meloakin muutaman retken, jos vaihtoehto kiinnostaa.

Kyllähän semmosta löytyy paikanpäältäkin, Aina kortsuja mukaan jos miehellä ei satu itellä olemaan.

Ei passaa ilman jyystää ku jotkut retkinaiset ovat aika hanakoita antamaan tussuja. Voipi tulla huonoja seurauksia jne.. Kantakaa vastuuta!

Kelpaisiko aloittajalle miesporukka? Ei olla ensimmäistä kertaa asialla. Voimme myös kantaa tavaroitasi, jos käveleminen on hankalaa.

Joskus aikanaan Seitsemisessä saavuin hämärissä laavulle. Siä laavun liki teltassa joku äijä veti muijaa takaapäin että lätinä kuulu ja voihke. En tohtinu jäädä, vaan hissukseen menin ohi jakauemmaksi.

Kakkonen miehelle se turvallisempi en tiedä miten nainen asian kokee

Nainen ei kyllä voihki jos tuuppasee kakkoseen. Ei tähän mennessä ole voihkinut minun kohdalla yksikään, mutta tykkäävät kyllä siitä kun on muutama harjoituskerta takana.

Aika paljo kieltämättä yksinäisiä Naisia on retkeilemässä ihan useamman päivänkin kerralla. Hieno juttu että luonto kiinnostaa ja siellä viihtyy.

Kaukana, hieman Ähtäristä itään, asui naimisissa oleva parrakas naisihminen. Hän oli kokenut vaeltaja, joka rakasti kesäisiä vaelluksia luonnon helmassa. Kuitenkin viime vuosina hänen vaelluskaverinsa olivat alkaneet löytää elämänsä kumppaneita, ja vaellukset alkoivat uhata jäädä yksinäisiksi. Hän kaipasi turvallista miesseuraa, ystävää, jonka kanssa voisi jakaa vaelluksen ilot ja surut, ja jonka kanssa voisi edes joulukortteja vaihtaa.

Eräänä kesäpäivänä, puolen päivän aikaan, hän päätti lähteä seisomaan Kiilopään vaaroille, rinkka selässä ja mieli avoinna uusille kohtaamisille. Kiilopään vaarat olivat hänelle tuttuja, mutta tänään ne tuntuivat lupaavan jotain uutta.

Vaaran juurella hän törmäsi parrakkaaseen tosimieheen, joka kertoi suunnittelevansa helmikuussa hiihtovaellusta Teneriffan halki. Mies vaikutti päättäväiseltä ja kokeneelta, ja heidän välilleen syntyi heti ymmärrys vaelluksen vaatimuksista ja luonnon kunnioittamisesta.

He lähtivät yhdessä tunturiin, missä kohtasivat miesten muodostaman kansallispuistojunan. Tosimies päätti liittyä siihen, ja niin parrakas naisvaeltaja jäi jälleen yksin. Vaikka hetki oli hieman haikea, hän ei menettänyt toivoaan löytää itselleen sopivaa seuraa.

Pian hän törmäsi kolmen parrakkaan martan seurueeseen. Martat olivat tunnettuja vahvasta yhteisöllisyydestään ja lämpimästä sydämestään. Parrakkaan naisihmisen ja marttojen välillä syttyi intohimoinen rakkaus, joka vei heidät lopulta asumaan Kihniöön, marttojen kotiseudulle. Siellä martat opettivat hänelle oikean tavan rypyttää karjalanpiirakoita, myös sultsinoiden tekoa kokeiltiin.