Kumma ettei kukaan ole tällä foorumilla tainnut vielä kertoilla otsikon tyypeistä perusteellisemmin? NYT olisi jollakulla loistava tilaisuus legendaa heittää, kun on jo otsikko valmiina...! (Itse tiedän G:sta pintapuolisesti vain että tyyppi duunasi jotain castanedalaista jo ennen Castanedaa ja zeninkin voinee häneen jotenkin liittää.)
On kysymyksiäkin esittää. Vilkaisin kirjakaupassa Ouspenskyn kirjaa "Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta", ja silmääni jotenkin töksähti kohta jossa sanottiin Gurdjieffin olleen sitä mieltä ettei henkisestä kehityksestä (ryhmässä???) voi tulla mitään ellei myönnetä yhden henkilön asemaa johtajana.
*Kysymykset*
Ovatko ajat muuttuneet ja muita mahdollisuuksia kehitykseen ilmaantunut, vai pitääkö G:n käsitys paikkansa - tai pitikö se alunperinkään? Olisiko todellakin niin että yksin räpistelevä pikku kehittyväinen nimenomaan vain räpistelee, jos ei ikinä halua niskaansa notkistaa nyökytelläkseen jollekulle johtajanplantulle?
Entä olisiko sellainen linja mahdollinen, että kiinteässä tai väljässä ryhmässä kuka tahansa voi ottaa johtajuuden aina omalla vuorollaan riippuen siitä tehtävästä mitä suoritetaan?
*Omakohtaista löpinää*
Henk.koht. asia on kai vaikea, sillä olen äärimmäisen epäluuloinen kaikenlaisia wannabe-johtajia kohtaan. Mistä voisin tietää että he johtavat muita vapauteen? (Olenkin sallinut itselleni vain varsin abstraktin auktoriteetin, olennon jonka läsnäolon voin vain etäisesti aistia. New Age -piirit kutsuisivat "häntä" henkioppaaksi. Piirien näkemys tosin edellyttää jatkuvaa kanssakäymistä oletetun oppaan kanssa automaattikirjoituksen tms. avulla, ja sitä en harrasta.)
On kysymyksiäkin esittää. Vilkaisin kirjakaupassa Ouspenskyn kirjaa "Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta", ja silmääni jotenkin töksähti kohta jossa sanottiin Gurdjieffin olleen sitä mieltä ettei henkisestä kehityksestä (ryhmässä???) voi tulla mitään ellei myönnetä yhden henkilön asemaa johtajana.
*Kysymykset*
Ovatko ajat muuttuneet ja muita mahdollisuuksia kehitykseen ilmaantunut, vai pitääkö G:n käsitys paikkansa - tai pitikö se alunperinkään? Olisiko todellakin niin että yksin räpistelevä pikku kehittyväinen nimenomaan vain räpistelee, jos ei ikinä halua niskaansa notkistaa nyökytelläkseen jollekulle johtajanplantulle?
Entä olisiko sellainen linja mahdollinen, että kiinteässä tai väljässä ryhmässä kuka tahansa voi ottaa johtajuuden aina omalla vuorollaan riippuen siitä tehtävästä mitä suoritetaan?
*Omakohtaista löpinää*
Henk.koht. asia on kai vaikea, sillä olen äärimmäisen epäluuloinen kaikenlaisia wannabe-johtajia kohtaan. Mistä voisin tietää että he johtavat muita vapauteen? (Olenkin sallinut itselleni vain varsin abstraktin auktoriteetin, olennon jonka läsnäolon voin vain etäisesti aistia. New Age -piirit kutsuisivat "häntä" henkioppaaksi. Piirien näkemys tosin edellyttää jatkuvaa kanssakäymistä oletetun oppaan kanssa automaattikirjoituksen tms. avulla, ja sitä en harrasta.)
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei täällä, mutta Idän Uskonnot alueella Agwé kirjoitti viestin joka käsitteli juuri Gurdjieffin ajatuksia. Viestin voi sieltä edelleen lukea otsikolla "Viekkaa(n) ihmisen tie".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000006&posting=22000000000875264
(Linkki sinne.)
---
Tulee taas mielenkiintoisia ajatuksia siitä että kun "jumala" loi/toi itsensä fyysiselle tasolle eli hajosi myriadeiksi olennoiksi, se/hän kenties samantien vaivutti itsensä sellaiseen koomaan tai transsiin että ei ihan heti itseään oivaltaisi. Näin aktiivinen ihminen joutuu kamppailemaan omaa passiivisuuttaan vastaan, jumala taistelee omaa itseään vastaan... Vastavoimat edesauttavat niin unohdusta kuin muistamista.
>>> silmääni jotenkin töksähti kohta jossa sanottiin Gurdjieffin olleen sitä mieltä ettei henkisestä kehityksestä (ryhmässä???) voi tulla mitään ellei myönnetä yhden henkilön asemaa johtajana. >>>
Kyllä. Eikä vain näin, vaan myös niin ettei tätä johtajaa tule lainkaan kritisoida millään tavalla. Ja tähän vielä lisäksi se, ettei Gurdjieffin mielestä maaginen kehitys ollut lainkaan mahdollista ilman koulua.
Olen itse samaa mieltä johtajan tarpeellisuudesta, mutta en sentään kritiikin kieltämisestä. Koulu siinä mielessä kuin ymmärrämme sanan ei ehkä ole aivan pakollinen, mutta ymmärrän kyllä miksi Gurdjieff painotti sen tärkeyttä. Oikeastaan siitä lopulta aina tulee jonkinlainen "koulu" jos joukko ihmisiä haluaa yhdessä ja järjestelmällisesti voittaa mekaanisten luonnonvoimien ankarat määräykset. Aivan sama kutsutaanko sitä kouluksi, klaaniksi tai piiriksi. Tarkoituksena on lopulta vain yhdistää voimat ja saada jotakin aikaiseksi.
>>> Olisiko todellakin niin että yksin räpistelevä pikku kehittyväinen nimenomaan vain räpistelee, jos ei ikinä halua niskaansa notkistaa nyökytelläkseen jollekulle johtajanplantulle? >>>
Mielestäni ei tarvitse nyökytellä. Gurdjieff perusti ajatuksensa siihen, että täydellinen nöyrtyminen toisen tahdon alaisuuteen on maagisen polun alussa hyödyllistä, ja että vasta kun oppilas on riittävän pitkällä, voi hän alkaa toimimnaan oman tahtonta ohjauksessa. G:n ajatus ei siis ollut se, että nöyryydessä ja kumartelussa toisen tahdolle olisi ollut mitään tavoiteltavaa sinänsä, vaan hän uskoi ettei ihminen yksin ja ilman ulkopuolista pakottamista kykene ottamaan ensimmäistäkään askelta kohti vapautumista.
Ja näinhän se aika usein tosiaan näyttää olevankin. Yleensä tarvitaan jokin voimakas ulkopuolinen voima repäisemään ihminen irti aikaisemmasta tilasta uuteen.
Guedjieff ajatteli, että ihminen luonnollisessa tilassaan on täysin mekaanisesti toimiva olento, jonka toiminnoissa ei ole mitään mikä olisi spontaania, tahdonvaraista tai edes tietoista. Tältä pohjalta varmasti ymmärrät miksi hänen mukaansa irtiotto ei voi tapahtua muuten kuin sellaisen ihmisen avustuksella, joka on jo vapautunut. Sokea ei voi taluttaa sokeaa eikä robotti ohjelmoida itseään jne.
>>> Entä olisiko sellainen linja mahdollinen, että kiinteässä tai väljässä ryhmässä kuka tahansa voi ottaa johtajuuden aina omalla vuorollaan riippuen siitä tehtävästä mitä suoritetaan? >>>
Tällainen toimii ainakin pienen ryhmän kesken kunhan on samalla olemassa jokin ryhmän ulkopuolinen ohjaava taho, joka pystyy ulkopuolelta tarkkailemaan toimintaa ja antamaan palautetta, ikäänkuin mestarin ominaisuudessa. Tällä ulkopuolisen henkilön tietoisuuden asteen tulisi tietysti olla korkeampi kuin yhdelläkään ryhmän jäsenellä. Ongelma tässä on vain se, kuinka se taso voidaan luotettavasti mitata, koska jokin itseannettu arvonimi tai edes jonkin toisen antama ei vielä tarkoita mitään. Käytännössä ihmisillä on mielestäni vapaus valita omat esikuvansa / hyväntekijänsä, ja opettajilla vapaus kieltäytyä ottamasta oppilaiksi henkilöitä jotka he katsovat sopimattomiksi koulutukseen.
>>> Henk.koht. asia on kai vaikea, sillä olen äärimmäisen epäluuloinen kaikenlaisia wannabe-johtajia kohtaan. >>>
Tämä on aivan tervettä.
Siitä huolimatta ihmiset kuitenkin oppivat parhaiten asioita juuri toisiltaan, joten hyvä opettaja on korvaamaton jos vain löytää sopivan. Ei saa aivan liikaa pelätä tulevansa vedätetyksikään, koska silloin jää vain himaan murjottamaan. Jos meininki ei miellytä niin senkun kävelee ulos koulusta tai näyttää gurulle keskisormea ja etsii parempia ihmisiä.
Ihan rehellisesti sanottuna, aika harvassa ihmisessä on ainesta opettamaan magian alalta mitään enempää kuin sellaisia juttuja jotka voisi keksiä itsekin lukemalla hiukan eri kansojen mytologiaa ja muutaman arvostetun klassikkoromaanin & runokokoelman.
Gurdjieff oli ilmeisesti aika outo ja todella hankala, mutta valtavan sympaattinen tyyppi.
Hänellä lienee ollut tarvittava opettamisen lahja, koska hänen myyttinsä elää vahvana vielä tänäänkin ja hänen systeemiään käytetään edelleen. Eri asia on sitten, missä asioissa häntä kannattaa uskoa missä ei. Se pitää vain itse päättää oman kokemuksen perusteella.
>Yleensä tarvitaan jokin voimakas ulkopuolinen voima repäisemään ihminen irti aikaisemmasta tilasta uuteen.
Joka voima ei välttämättä ole aina erityisen pitkälle päässyt ihminen. Voi olla aivan mitä tahansa. Lopulta vaikkapa vain se että lyö varpaansa ovenpieleen. Kuka tietää koskaan ennakolta!
(Mielestäni kaikenlaisia oppi-isiä korostetaan liikaa semmoisten taavikassiloiden yms. keskuudessa. Kyllä se oppi aina vastaan tulee, oli sille sitten konkreettinen opettaja tai ei. Toivottavasti minäkin vielä pääsen Sen Oikean Opin löytämisen hingustani... Kun voi olla vain Sopivia. Ja nekin vain tyylillä "aikansa kutakin".)
>>> Joka voima ei välttämättä ole aina erityisen pitkälle päässyt ihminen. Voi olla aivan mitä tahansa. Lopulta vaikkapa vain se että lyö varpaansa ovenpieleen. Kuka tietää koskaan ennakolta! >>>
Tämä kuulostaa liian optimistiselta. Mieleeni ei tule mitään syytä miksi varpaan lyöminen voisi toimia initiaation katalyyttinä, muuten kuin ehkä aivan hetkellisesti, korkeintaan muutaman minuutin tai tunnin ajan kipu voisi muistuttaa todellisuuden kovuudesta. Sen jälkeen se unohtuu varmasti. Jos haluaa tuloksia, täytyy varmistaa että kohtaa hieman laadukkaampia ulkopuolisia voimia kuin vain avoimia ovenpieliä.
Ulkopuolisia voimia on monenlaisia. Niistä yhden sorttista kutsutaan opettajaksi. Mikään ei korvaa opettajaa. Toisaalta eihän opettajakaan ole ratkaisu kaikkien ihmisten kaikkiin ongelmiin. Ehkä tarvitset mieluummin uuden työpaikan, uusia ystäviä, uuden aviomiehen, tai vaikka kosmisen kaaoksen sormenkosketuksen. Tai uusia levyjä ja wokkipannun. Tai sitten ihmisen joka pystyy opettamaan sinulle uusia temppuja. Ei tässä minusta mitään kovinkaan hämärää ole.
>>> Toivottavasti minäkin vielä pääsen Sen Oikean Opin löytämisen hingustani... >>>
Erilaisista hinguista olisi ainakin terveyden puolesta hyvä päästä irti, mutta toivon kuitenkin että löydät sellaisen elämäntavan ja sellaisia ystäviä jotka täyttävät unelmasi.
:Agwé:
>>Lopulta
Taisipa mielessäni kummitella kuva varsin pitkälle edenneestä, viittä vaille valaistuneesta ihmisestä...
Matkan varrella on tietysti vielä monta mutkaa matkassa.
Kiitos toivotuksista. :)
Mistä tunnistaa oikean opettajan?
Mitä vanhemmaksi tulee sitä skeptisemmäksi muuttuu ja oman tien kulkeminen tulee yhä varteen otettavammaksi vaihtoehdoksi.
Olen kohdannut monia hyviä opettajia, jotka pystyvät ylitse pääsemättömällä verbaaliakrobatialla selittämään mitä tahansa. Se on kuitenkin ainoastaan verbaaliakrobatiaa.
Sitten on hyviä ideoijia. Niinkuin Castaneda.
Olen kohdannut monia hyviä opettajia - kuuluisia sellaisia - oppinut tuntemaan heitä henkilökohtaisella tasolla ja... pettynyt heidän inhimillisyyteensä. Kerta toisensa jälkeen. Kaikilta on toki jotain opittavaa, mutta kyllä jokainen liike elämässäni todistaa että olen oman elämänkatsomukseni ja tekemisteni suurin asiantuntija. Suurinta on vapaus, eikä siihen kuulu gurut eikä metodit.
Totta puhut ystävistä ja elämäntavasta. Ainakin minulle elämäntapa on suurin Johdattava Voima. Vain sen ansiosta minulla on mahdollisuus siihen mihin olen pyrkimässä. Se on aika pirun hienoa ja olen siitä varauksettoman onnellinen.
Niin, sanoisin että elämäntavalla se magia vasta pannaan käytäntöön. Puheethan ovat vain puheita. Magian tekeminen on tavallaan itse oman tarinansa kertomista, siten että siinä olisi kauniita kohokohtia ja henkilöiden kehitystä juonen ansiosta, ja suuria mahtavia voimia vaikuttamassa. Joillakin tietyillä ihmisillä on paitsi taito ohjata omaa kohtaloaan, myös taito opastaa muita pois kahleista jotka ovat jo itse ylittäneet.
Kuten tiedämme, ei hyväksi opettajaksi välttämättä tulla vielä vain osaamalla jotakin, vaan tarvitaan pedagogista lahjakkuutta. Nämä ihmiset ovat harvassa, ja vielä harvemmassa ovat maagiset opettajat. Mutta heitä on. Mutta hyväkään opettaja ei ole hyvä kuin pienelle joukolle ihmisiä jotka ovat hänen kanssaan yhteensopivia ja toisinpäin. On jokin nykyaikainen virhekäsitys ajatella, että asiantuntija olisi aina todellakin asiantuntija täysin olosuhteista riippumatta. Mehän olemme kaikki asiantuntijoita jossakin asiassa, ja jos meillä on pedagogista lahjakkuutta, joskus sopivan tilaisuuden tullen saatamme voida opettaa jotakin toiselle ihmiselle.
Ihmisiähän kaikki ovat, mutta en tiedä mitä siinä on pettymistä keneenkään. Se kuuluu sopimukseen. Tuskinpa pisimmälle valheista karanneetkaan ovat vapaat inhimillisyydestään.
Rakas poloisesi Castanedakin kuoli maksasyöpään. Hänen oppilaansa väittävät miehen kadonneen tuhkana ilmaan, ja että tämä kuolinsyy olisi vain keksitty jotta asiasta ei syntyisi hämminkiä. Mutta minä kyllä hieman epäilen että tämä on taas yksi Castanedan vedätyksistä, joskin tällä kertaa post mortem.
Castanedan hyvä puoli oli kyllä mielenkiintoiset ideat, mutta toisaalta tuloksia etsivälle maagikolle kivan kuuloiset mutta *väärät* ideat voivat harmillisesti juurtua kiinni maailmankuvaan ja pysäyttää ymmärryksen kehittymisen. Tämä on Castanedan kirjojen kirous, ja niiden kirous joilla on hiukan liiankin hyvä mielikuvitus.
Tätä Gurdjieff tarkoitti sanoessaan että ihmisen on lakattava käyttämästä mielikuvitusta. Keksitty on aina keksittyä, ja mielen luomat asiat vaikka kuinka kauniita, ovat lopulta kovin hauraita ja katoavaisia.
Vapauden voimme puolestamme nostaa tavoitteeksemme, mutta etkö juuri sinä nyt rajaa kaikkien vapautta sanoessasi mikä saa olla osa vapautta ja mikä ei saa olla?
Entä mitä vikaa on metodeissa? Eikö se ole metodi kun paistat kananmunia aamiaiseksi? Miksi liata käyttökelpoinen sana antamalla sille negatiivinen vaikutus? Olisitko voinut sanoa, ettet pidä monimutkaisista maagisista systeemeistä joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
Toki on niin, ettei tavallisesta ihmisestä opettajaksi yleensä tulla vain omaksumalla jokin yksinkertainen ja hienon kuuloinen metodi ja opettamalla sitä sitten kaikille. Näitä yhden asian guruja on paljon tarjolla, ja heiltä usein oppii jostakin yhdestä asiasta kaiken, eikä sitäkään oikein.
Mielestäni on kuitenkin järkevintä olla tarkkana sen suhteen mitä voi oppia mistäkin ja keneltäkin. Typerintä olisi ajatella ettei millään eikä kenelläkään olisi mitään uutta annettavaa minulle, suurelle ja mahtavalle oman polkuni kulkijalle joka ylpeänä huudan etten kenellekään ole kumartanut enkä tule kumartamaan edes sen vertaa että sanoisin kädestä päivää.
:Agwé:
Yksi melko takuuvarma keino vakuuttua opettajan oikeudesta on tunnistaa kaveri, joka ei opeta saarnaamalla ja selittämällä eikä edes väitä olevansa opettaja, vaan ainoastaan toimii esimerkillisesti - voimakkaasti, luovasti ja oivaltavasti. Tällaisen esimerkillisen toiminnan havaitseminen opetukseksi on jo oppia sekin.
Varpaan lyöminen, josta oli puhetta, ei ole varmaan ole kovin pitkälle opettavaista, mutta kuitenkin esim. turpaan ottaminen väkivaltaiselta idiootilta omaa tyhmänylpeyttään voi olla jo hyvä opetus, jolloin, jos kyseisestä turpaanottamisesta ymmärtää jotain oppia, on hyväntekijäänsä - olkoonkin väkivaltainen idiootti - tietenkin syytä kiittää hyvästä opetuksesta. Tämä kiittäminen voi puolestaan olla jollekulle, vaikkapa kyseiselle idiootille tai kelle tahansa tarkkailijalle, esimerkillistä, oivaltavaa ja opettavaa toimintaa, joka hetkessä lyö pirstaleiksi ko. henkilön koko siihenastisen maailmankuvan.
Huudahdan, siis olen olemassa. Eilen olin yhtä mieltä tänään toista. Tai olen olematta.
Totta puhuen, väikkäriduunit mukaan lukien minulla on erilaisia opintoja takanani kokonainen ihmisikä. On se vaan jumalattoman huonoa tuuria että koko tuolta ajalta en pysty suoralta kädeltä nimeämään YHTÄÄN hyvää pedagogia. Asiantuntijoita sen sijaan on ollut riittämiin. Kyllä se koko opiskeluaika on ollut nimenomaan sellaista kynnysten potkimista. Siis kansakoulua lukuunottamatta. Puhun tässä nyt lähinnä aikuisiän oppimisesta.
Tai no joo: oli yksi. Yksi puolalainen. Sekä asiantuntija että hyvä pedagogi. Ja mikä olikaan hänen keskeisin opetuksensa minulle: "Vau! Olet oivaltanut asian itse! Et tarvitse minun opetuksiani - luota omaan intuitioosi."
Että näin. Tuolle puolalaiselle pedagogille olen hyvin kiitollinen. Hän oli ainoa joka uskalsi lausua ääneen sen, jonka asiantuntijat pyrkivät peittämään: kiinnostuessasi olet jo oivaltanut. Jatko on kehittymistä omassa oivalluksessa eikä tässä kehityksessä ole enää jakoa pedagogeille. Voit saada uutta tietoa, mutta kukaan ei ole sinua viisaampi kertomaan miten sitä tietoa tulisi soveltaa.
Olen hyvin skeptinen guruja ja wannabee-opettajia kohtaan ellei se ole käynyt jo selväksi. Tietysti pitäisi taas ryhtyä määrittelemään mitä opettaminen sitten on. Traditionaalisesti tulkiten opetussuhde on kuitenkin kahden opissa eri tasolla olevan henkilön välistä taitojen ja tietojen siirtämistä. Yhdessä löytäminenkin on oppimisprosessi, mutta ei mielestäni enää opetussuhde.
Opetan myös itse ja toimin asiantuntijana. Olen vetänyt periodeja molemmista lähtökohdista käsin. Tunsin piston sydänalassani kun tässä keskustelussa mainittiin saarnaaminen. Sitä se asiantuntijuus nimenomaan teettää: työskennellessä katoaa kosketus oppimisprosessiin pedagogisessa mielessä. Parhaan palautteen olen saanut opiskelijoilta aina kun olen auttanut heitä oivalluksessa. Siis hyvä opettaja on pikemminkin kätilö kuin mestari.
"Inhimillinen guru" on pahimmillaan sitä kun varmaotteinen esiintyjä ja innostava pedagogi paljastuukin pelkäksi papukaijaksi, kirjalliseksi pelleksi joka referoi itseään ja kertoo anekdootteja itsestään.
Vapaudesta. Pyrin olemaan määrittelemättä vapautta. En halua enää sotkeutua sanoihin etten vapauden sijasta tavoittelisi pelkkää määritelmää, sanahelinää. Kaikkihan me lopulta määrittelemme vapauden joksikin jota ei ole ja joka on pelkkä abstrakti kupla. Tärkeintä tässä mielestäni onkin itse prosessi, kuplan tavoitteleminen.
Metodi ei ole tapa jolla paistan kananmunia. Metodi tässä kontekstissa on enemmän tai vähemmän kollektiivisesti autorisoitu tapa toteuttaa prosessi kollektiivisesti hyväksytyin ehdoin ja kollektiivisesti hyväksytyin tavoittein.
Metodi on esimerkiksi sääntö, jonka mukaan noidan tulee "maadoittaa" itsensä välttääkseen sekoamisen. Näitä on paljon. Ja näitä varten on wannabee-noitaopettajia, joita etsivät wannabee-noidat.
>>Typerintä olisi ajatella ettei millään eikä kenelläkään olisi mitään uutta annettavaa minulle, suurelle ja mahtavalle oman polkuni kulkijalle joka ylpeänä huudan etten kenellekään ole kumartanut enkä tule kumartamaan edes sen vertaa että sanoisin kädestä päivää.>>
Allekirjoitan omalta osaltani. Elämää on mahdotonta elää jatkuvasti oppimatta. Kumarran siis elämää, mutta pitääkö sitä varten perustaa ismi, kirkko, opetuslapset, yhdenasianliike, kirjakauppa, chatti ja laitos yliopistoon?
Joo, olen samaa mieltä. Myönnän olevani lapsellinen ja ikuinen teini suhteessa idoleihin.
Oli aihepiiri mikä tahansa, minulla on ollut omat idolini, joita olen seurannut, pyrkinyt jossain suhteessa tulemaan heidän kaltaisikseen.
Jeesusta en ottaisi tällaiseksi opettajahahmoksi. Idoliuden on oltava myös tavoitettavissa. Idolin tavoittaminen on haaste, josta seuraa palkinto. Se on se kun tajuaa olevansa idoli idolille...
No eikös se nyt ois hieman käytännössäkin hankalaa ottaa kakstuhatta vuotta kuopattu äijä opettajaksi? Kuolleet ei opeta, kirjat on kirjoi, oli kirjoittajat hengissä tai kuallu. Jessen lausumiksi väitetyistä Tuomaksen evankeliumi on ainakin ihan ehtaa kamaa, oikeeta esoteerista viisauskirjallisuutta. Tästähän on ollut puhetta aiemminkin.
Hmm. tarkoitatkohan kuitenkin: en Jesseä, Buddhaa, Sokratesta, Laozitä, en ketään valaistunutta ottaisi opettajahahmoksi, vaikka vastaan kävelisi, ja jos rupeaisi juttusille niin pakoon pötkisin...?
Mielenkiintoisen ristiriitainen sekoitus hybristä ja nöyryyttä (tai pikemminkin tappiomielialaa)?: kelpuutan idoliksi vain heikkopeikon jolle voin kuvitella itse joskus jotain opettavani, että saisin ainakin elätellä toivoa, että voisin joskus palkita itseni tikkarilla ja papukaijamerkillä. Mitähän tällaisella asenteella voi oppia?
***
Eikun rehellisyys on hieno asia. Eihän sitä mitään opi, jos vain yrittää olla ja esittää viisaampaa kuin on. Vaikiaa on opin Tie jos takertuu opettajiin, idoleihin ja omiin opettajana ja idolina olemisen fantasioihin, eikä ota opikseen, ole joka hetki avoimena oppimaan keltä ja miltä ja milloin tahansa, vaan vain projektoi omaa gurun kaipuutaan ja itsetärkeyttään.
>>>Magian tekeminen on tavallaan itse oman tarinansa kertomista, siten että siinä olisi kauniita kohokohtia ja henkilöiden kehitystä juonen ansiosta, ja suuria mahtavia voimia vaikuttamassa.>>>
Tämä on yksi tähän mennessä parhaista kuulemistani magian määritelmistä. Allekirjoitan sataprosenttisesti, jättäisin vain sanan 'tavallaan' pois.
Tarinassa pitää kuitenkin olla myös salamyhkäisiä tauko- ja aukkopaikkoja joissa kuulijan uteliaisuutta ja oivallusta kiihottava salaperäisyys eli mysteeri pääsee vapaasti hengittämään, niinkuin hyvässä musiikissakin tehokkainta on hiljaisuus. Magia on runollista epiikkaa, ei lattean realistista proosaa.
Sana mysteeri tulee muuten kreikan verbistä myizein (tai jotain sinnepäin), eli vaieta, pitää turpansa kiinni siitä ob man nicht sprechen kan.
>>>Ihmisiähän kaikki ovat, mutta en tiedä mitä siinä on pettymistä keneenkään. Se kuuluu sopimukseen. Tuskinpa pisimmälle valheista karanneetkaan ovat vapaat inhimillisyydestään.>>>
Puhut mestarinkaipuusta ja mestariin liitettyjen (tod. näk. valheellisten) toiveiden ja ennakkokäsitysten projektoinnista, ja oma vikansa se on, jos toiveissaan pettyy. Silloin kun pettyy on tietysti toivonut vääriä asioita eikä hyväksynyt maailmaa niin kuin se on.
Tartun kuitenkin tähän ihmisyyteen ja ihmisyyden määritelmään ja ihmisen muodon menettämiseen castanedalaisittain, eli listan "kontekstissa", niin kuin Topu sanoo. Jos vertailua itään hakee, niin ihmisen muodon menettäminen lienee jonninmuotoinen pieni valaistuminen.
Eli kaikki noidat eivät tosiaankaan ole ihmisiä ainakaan castanedalaisittain. Tällaiset ihmisen muodon menettäneet - omien sanojensa mukaan - noidat ovat mielenkiintoisimpia tarkkailtavia ja vastustajia, inhimillisyytensä ja epäinhimillisyytensä oudon ja ihmeellisen sekoituksen suhteen, hämmentäviä opettajia ja oppijoita vuorovaikutuksessa meihin ihmisiin ja suhteessa meidän ihmisten inhimilliseen sekoitukseen epäilevää kriittisyyttä sekä altista ja rohkeaa toivoa.
Castanedan henkilöllä tai ihmisyydellä ei ole merkitystä, on vain kirjat, jotka tarjoavat yhden mahdollisen kielen keskustella näistä asioista. Todellisuus on tietenkin ihmeellisempi kuin kirjat, ja taitaapi olla niin, että monet castanedalta herätteitä ja käsitteitä saaneet noidat ovat jo ylittäneet "mestarinsa" ja tajuavat luottaa omaan voimaansa, kokemukseensa ja tietoonsa enemmän kuin kirjoihin.
Toki on syytä aina olla epäilevä Tuomas ja rakentaa koherenttia maailmankuvaa jonka perusta on vain omakohtaisesti koettu tieto, toisaalta rohkeasti uskominen ja toivominen on ainoa keino oppia ja opettaa jotain, yllättää muut ja itsensä, kulkea Tietä.
Kukaan ei ole viisauden opettaja, kukaan ei Sofiaa omista eikä voi jakaa. On vain oivalluksen lapsenpäästäjiä.
Vapaus on mielentila. Miten muuten voisi ollakaan? Kaikkia kahlitsee jokin elementti, vaikka sitä ei heti huomaisikaan. Jopa korpeen, havumajaan, vetäytynyttä kahlitsee jokin. Mutta mielentilana se toimii. Minusta vapaus on mielen joustavuutta, halua katsoa kauemmaksi. Harva vain uskaltaa heittäytyä siihen. Monille vapaus on pelottava asia, koska siihen liittyy vastuu, muutenhan se on holtitonta revittelyä, joka muuttuu taas kahleeksi. Imho.
Jos kysyy joltain toiselta mitä pitää tehdä, saa kyllä neuvoja ja ohjeita. Jollekin toimii jokin, jollekin toiselle taas jokin muu. Itse olen kokemuksesta oppinut, että suojaaminen ja maadoittaminen vain estävät ja kahlitsevat. Miksi suojautua pimeyden voimilta jos on itse osa niitä? Valon voimilta tuskin kukaan yrittääkään suojautua, ja kuitenkin ne voivat tukahduttaa ja kietoa valheelliseen autuuden tilaan, jossa ei tapahdu edistystä. Edistys taas tulee oivallusten kautta, ja niitä saattaa saada missä yhteydessä hyvänsä. Yksinäinen huuhailijakin saa oivalluksia ja kehittyy, tai sitten ei.
Jep. Askel askeleelta suunta eteenpäin. Idolit idiooteiksi ja katse horinsonttiin.
Kirjat on kirjoja. En ole ihan varma haluaisinko sittenkään tavata Jeesusta, Buddhaa ja kumppaneita muuten kuin mielenkiinnosta. Pelkään että fiktiivinen hahmo osoittautuisi papukaijaksi jälleen kerran.
Nöyrä on noidan tie. Nöyryys sanoissa ei ole nöyryyttä teoissa eikä päinvastoin.
Ja mistäs vitusta toi nöyryys ylipäänsä on tähän keskusteluun temmattu? Tuulesta. Hybris kunniaan jos rehellisiä ollaan!
Viitaten aikaisempaani: >>Oli aihepiiri mikä tahansa, minulla on ollut omat idolini, joita olen seurannut, pyrkinyt jossain suhteessa tulemaan heidän kaltaisikseen.>> (Referointi omasta, heh-heh.)
Millaisilla metodeilla Jeesus ja Buddha tuottavat levyjä? Lisää valopäitä studioon tuskin tarvittaisiin.
>>>Millaisilla metodeilla Jeesus ja Buddha tuottavat levyjä?
Samalla lailla kuin Sokrates: antavat kaiken maailman Platonien ja Paavalien tuottaa tuotoksiaan ja häippäsevät itse sinne jonnekin. Se vanha kunnon sormeakaan nostamatta -metodi...
Tuottiko Jeesus myös runokirjasi samalla metodilla?
>oma vikansa se on, jos toiveissaan pettyy. Silloin kun pettyy on tietysti toivonut vääriä asioita eikä hyväksynyt maailmaa niin kuin se on.
Onko se aina oma vika? Entä jos arvostaa ihmistä joka osoittautuukin täydelliseksi petturiksi ja petkuttajaksi? Jos arvostuksen kohde on tehnyt kaikkensa saadakseen ihanteita ylläpitävän ihmisen ihailun voidakseen sitten käyttää tätä ihmistä miten huvittaa, ja vain vahingossa tämä ihminen saakin selville ihmispaholaisen todellisen luonteen?
No. Ehkäpä ongelma on siinä että ihminen pelkää automaattisesti olevansa jotenkin "paha", jos on seurannut pahaa mestaria. Mikäli tyyppi on koko ajan ollut roolinsa mukaisesti hyvä, niin kai sitä voi sitten olla hyvillä mielin että on tehnyt hänen kanssaan hyvää, vaikka systeemi perustuikin valheelle.
(Hyvä = hyödyllinen, paha = haitallinen.)
---
Castanedan termeistä epäilyttävin silmissäni on ihmisen muodon menettäminen. Liian moni kuvittelee jo aikoja sitten kohonneensa kaikkien lajikumppaneidensa yläpuolelle, vaikka aivan samanlainen pikku paskiainen on kuin kaikki muutkin. Ei se että osaa olla ovela, manipuloiva yms. ole mitään ihmisen muodon menettämistä, mikäli se kaikki perustuu omille egoistisille pyrkimyksille naureskella muille olennoille niin että räkä roiskuu.
Toivon ainakin itse että kun täältä kerran erkanen, suupielissäni ei notku ivallinen, ylimielinen virne (saati sitten katkera irvistys), vaan että lähden naama loistaen elämään ja eläviin olentoihin myönteisesti asennoituen... ;)
En tiedä oliko Jeesusta koskaan olemassakaan (pidän 50 % mahdollisena että ei), ja ei minua aina Buddhakaan jaksa oikein innostaa. Mutta olisikohan niin että näiden yli-ihmisten tietynlainen vastenmielisyys johtuu heidän ns. opetuslastensa inhimillisestä kakkamaisuudesta? Varsinkin jos ajatellaan kaikkia niitä jotka eivät koskaan tavanneetkaan vaikkapa sitä Jesse-mäniä ja silti luulevat hänestä jotain tietävänsä, koska tuntuu niin helvetin kivalta olla rakastunut Jeesukseen...
Harmillista on se kun jostakin tyypistä tulee ällöttävän suosittu... Pöhköimpien fanien takia koko tyyppi tuottaa vain näppylöitä ihmiselle joka ei halua palvoa lajikumppaniaan. Tai mitään muutakaan. Palvonta sucks.
Nöyryys. En tunnista sitä sanaa kuin luonnon, elämän ja mysteerin edessä. Ja sitä tunnetta ei mikään Ö-, Y-hirviö pysty kuvaamaan. (Diggaan suomenkieltä, mutta välillä ei jumalauta...)
Äitis oli runokirja.
No ei Jeesus, vaan kustannustoimittajat penteleet höynäyttivät.
Been there, done that!
Kustannustoimittajatkin suhtautuvat proosaan paljon kunnioittavammin. Runoilijoille he ehdottavat että jos ryhtyisit sanoittamaan vaikka iskelmiä...
Älä kuitenkaan sekaannu näytelmiin, koska teattereissa on dramaturgit sitä varten että ne pöllii parhaat ideat. Kuunnelmilla pärjää, mutta jos isket leffakäsiksiin niin taivas aukeaa...
Been there, done that.
Käsitit väärin, omien ennakkoasenteittesi mukaan ja olettaen, että ne pätisivät minuun. Eivät päde yleistykset, hähhää.
Kustannustoimittajat höynäyttivät tekemään kirjoja niille ja kinuavat aina vaan lisää, koska kirjat myyvät varsin kohtuullisesti. Ja höynäytetty tekee, onhan sitä kai jotakin rrruhtinaallisten apurahojen eteen tehtävä. Ei kai niitä nyt pelkästään huvikseen rupea tekemään?
Ja minkähän sortin kirjantekijä mahdan olla? Eivät ole arvauksesi vielä oikeaan osuneet... ;)
Ei valittamista, ihan OK homma mitä leipänsä tienaamiseen tulee. Ainut todella hieno puoli on kun joskus pääsee wannabe-tyypeille vittumaisesti leveilemään. Tähänkin arvatenkin vastaat:
Been there, done that. ;)
Opetuslapset sucks!
Oli jätkä miten hyvä tahansa niin opetuslapset vesittävät aina koko jutun. Mitä isompi lauma alkaa märehtiä oivalluksella, sen tasapäisempi koko ideasta tulee. Konsensus. Konservointi. Konservatiivisuus. Taitavat olla sukulaissanoja. Hyvin sointuvat ainakin.
Nöyryys on itsensä alentamista. Ainakin tällaiselle pohjalaiselle häjylle. Helvetti: vielä on kivessä kinnas!
Nyt ainakin tiedän ettet tee runokokoelmia... Ellet sitten samaan aikaan ole SDP:n mallipoika ja esiinny telkkarin viihdeohjelmissa...
Suomalainen julkaisu joka kannattaa? Ja taiteestako on vielä kysymys??? Onhan noita tietysti muistelmateoksia ja tietokirjoja...
Eikun ihan oikeasti: lämpimät onnittelut jos olet tuolla saralla moista mannaa päässyt maistamaan. Tiedän ettei se ole ihan helppoa... Tai no joo: miten sen nyt ottaa. Useimmat luulee että kaikki tämäntyyppinen on kovan työn takana. Vitut oo: tässä asiassa allekirjoitan kyllä sen viekkauden ;-D
Itse yritin aikoinani samaa kohtuullisella menestyksellä, mutta päädyin lopulta siihen että irtoaa se elanto helpomminkin taiteellisista ambitioista tinkimättä (kts. ed.puheenvuoro).
Mutta mikään ei voita wannabeelle vittuilemista, siinä olet kyllä oikeassa!
>Nyt ainakin tiedän ettet tee runokokoelmia
Niitäpä mieluiten! ;)
>Eikun ihan oikeasti: lämpimät onnittelut jos olet tuolla saralla moista mannaa päässyt maistamaan. Tiedän ettei se ole ihan helppoa... Tai no joo: miten sen nyt ottaa. Useimmat luulee että kaikki tämäntyyppinen on kovan työn takana. Vitut oo: tässä asiassa allekirjoitan kyllä sen viekkauden ;-D
Tattista vaan ja tattisatoa.
Helppoa vai vaikeaa? Riippuu yleisöstä, kummalla nyt kulloisessakin tilanteessa saa mukavammin vittuiltua... ;)
Vanhana prosaistina olen tietenkin sitä mieltä ettei runojen rustaaminen ole miesten hommaa. Tähän Kosti esitti tietenkin haisevan vastalauseensa.
Mutta Kosti Sironen ei vittuile vaan opettaa. Kosti on guru. Sinä et opeta joten et ole Kosti, heh-heh. Kostiakin kiinnostaa esoteerinen tieto. Liekö ammattitauti.
> Olisiko todellakin niin että yksin räpistelevä
> pikku kehittyväinen nimenomaan vain räpistelee
Kyllä, se on pointti. Toisaalta myös henkisen opettajan kirja (tai muu tallenne) voi toimia pätevänä johdattelijana, ja se voi korvata henkisen mestarin läsnäolon, mikäli lukija on valmis heräämään. Siinä tapauksessa on kuitenkin ymmärrettävä, milloin kirjat ja lukeminen ovat aitoa henkistä työtä ja milloin on sen sijaan syntynyt haitallinen riippuvaisuus, joka vain 'tahtoo lisää'...
Tuossa linkissä (jälkimmäisessä pidemmässä haastattelussa) Eckhart Tolle puhuu tästä asiasta: http://www.eckharttolle.com/news-main.htm
Niin, ja jos todella tahdot tietää jotain 'kehityksestä', niin kannattaa tosiaan hankkia tuo mainitsemasi kirja ja lukea.