Antabus-tarinaa

Luin mielenkiinnolla viestit liittyen Antabukseen ja sen säännölliseen tai epäsäännöliseen käyttämiseen. Miltei joka tilanne tuntui tutulta.
Itselläni oli ensimmäinen pikkuputki viinan kanssa lähes 6 vuotta sitten, se kesti muutaman kuukauden mutta oli raju - päivittäinen juominen ja niin kauan kuin hereillä pysyi. Kun minut lopulta vietiin päivystykseen selviämään ja kotio sieltä pääsin tiesin että vaihtoehdot olivat vähissä. Katkaisuun en halunnut, uskoin että apu löytyy muutenkin ja pyysin Antabus-lähetteen joita sitten uskollisesti napsinkin 3 kuukautta ja olin ottamatta pisaraakaan - kerran jopa ehtoollisella käydessäni pyysin sen alkoholittoman vaihtoehdon.

3 kk jälkeen olin elämäni kunnossa, ilman viinaa ja niin hemmetin tyytyväinen itseeni. Olin päässyt irti putkesta ja pystyin elämään normaalielämää. Muka..
Luulin että nyt sitten pystyn ottamaan silloin tällöin viiniä ruoan kanssa tai siiderin saunan jälkeen ja siihen se jää. Siis luulin näin.

Alkoholisti sisälläni heräsi vähitellen, se toki tiesin olleeni mutta uskoin raukka että tauti on selätetty. Mopo alkoi karkailla pikkuhiljaa käsistä ja aina kun tekemiset aihuttivat morkkista joka kerran tein aina pyhän päätöksen olla ottamatta. Kaapissa odotti uusi Antabus-purkki ja sieltä silloin tällöin napsin pillerin ollen sen jälkeen muutaman päivän juomatta.

Tilanne paheni vajaan vuoden aikana enemmän kuin entiselleen. Viimeisestä neljästä vuodesta varmaan pari on mennyt tissutellessa lähes päivittäin ja törttöillessäkin säännöllisesti.

Nyt tiedän että vaihtoehtoja ei kohdallani enää ole. Joko laitan korkin kiinni tai tapan itseni hitaasti ja hivuttamalla tuhoamalla maksani, munuaiseni, aivoni - koko itseni. Itkien olen etsinyt AA-kerhojen kokoontumispaikkoja ja kellonaikoja - vaikka pääätökseni olen tehnyt tiedän että se ei ole helppo ja kynnys ensimmäiseen tapaamiseen on korkeampi kuin mikään tähän astisista.
Olen naureskellut puheille olla päivä, viikko tai kuukausi juomatta. Sehän oli helppoa kun ei ollut vielä vankina viinalle vuosia sitten mutta nyt tiedän miten joudun laskemaan jopa tunteja, en vain päiviä, olla ryyppäämättä
Alkoholismi täytyy tunnustaa - itselleen. Muut ovat sen jo huomanneet mutta fiksusti ovat pysyneet hiljaa luullen siten auttavansa. On vain joko-tai, olla ottamatta tai ottaa. Ei ole vaihtoehtoja tai välimuotoja.
En voi sanoa että aion onnistua mutt yritän sitä tosissani.
Onnea muillekin jotka näiden asioiden kanssa tappelevat.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

noin se tuppaa menemään.
oma pohja on haettava ihan omakohtaisesti. toisten neuvot oikopolulle ei auta.

sulla alkaa olla parempi elämä lähellä.
kyllä se kynnys on sellainen, että kun sen yli kerran pääsee niin siitä voi uus elämä alkaa ilman harhakuvitelmia "parista saunakaljasta".

olet siellä vertaistesi parissa, kaikilla on vaan yksi ainoa syy siellä oloon, alkoholismi.
kokeneemmat auttavat ja tukevat sinua, sinä tuet heitä ja uusia tulijoita ihan vaan olemalla rehellinen ja osana tukiryhmää.

raittiuden alkuun kun pääsee, niin sitten voi miettiä lisää.

on siinä semmoinen ristiriitainen mutta lopulta kuitenkin positiivinen myllerrys vanhassa ja uudessa ajattelussa ja tavoissa, omassa itsessään.

ylitä kynnys heti kun olet siihen valmis, mitä pitempään odottelet sitä enemmän ehdit kärsiä.
sehän on kyllä sitä oman pohjan löytymistä. toivois monen löytävän sen mahdollisimman ajoissa mutta jokainen sen ihan itse määrittää.

tsemppiä ja tervetuloa/-menoa uuuteen, alkoholittomaan elämään.

ps. se päätös kynnyksen ylittämisestä oli mulla elämäni vaikein päätös. mutta ehdottomasti paras päätös :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tinttuura kirjoitti:

Luin mielenkiinnolla viestit liittyen Antabukseen ja sen säännölliseen tai epäsäännöliseen käyttämiseen. Miltei joka tilanne tuntui tutulta.
Itselläni oli ensimmäinen pikkuputki viinan kanssa lähes 6 vuotta sitten, se kesti muutaman kuukauden mutta oli raju - päivittäinen juominen ja niin kauan kuin hereillä pysyi. Kun minut lopulta vietiin päivystykseen selviämään ja kotio sieltä pääsin tiesin että vaihtoehdot olivat vähissä. Katkaisuun en halunnut, uskoin että apu löytyy muutenkin ja pyysin Antabus-lähetteen joita sitten uskollisesti napsinkin 3 kuukautta ja olin ottamatta pisaraakaan - kerran jopa ehtoollisella käydessäni pyysin sen alkoholittoman vaihtoehdon.

3 kk jälkeen olin elämäni kunnossa, ilman viinaa ja niin hemmetin tyytyväinen itseeni. Olin päässyt irti putkesta ja pystyin elämään normaalielämää. Muka..
Luulin että nyt sitten pystyn ottamaan silloin tällöin viiniä ruoan kanssa tai siiderin saunan jälkeen ja siihen se jää. Siis luulin näin.

Alkoholisti sisälläni heräsi vähitellen, se toki tiesin olleeni mutta uskoin raukka että tauti on selätetty. Mopo alkoi karkailla pikkuhiljaa käsistä ja aina kun tekemiset aihuttivat morkkista joka kerran tein aina pyhän päätöksen olla ottamatta. Kaapissa odotti uusi Antabus-purkki ja sieltä silloin tällöin napsin pillerin ollen sen jälkeen muutaman päivän juomatta.

Tilanne paheni vajaan vuoden aikana enemmän kuin entiselleen. Viimeisestä neljästä vuodesta varmaan pari on mennyt tissutellessa lähes päivittäin ja törttöillessäkin säännöllisesti.

Nyt tiedän että vaihtoehtoja ei kohdallani enää ole. Joko laitan korkin kiinni tai tapan itseni hitaasti ja hivuttamalla tuhoamalla maksani, munuaiseni, aivoni - koko itseni. Itkien olen etsinyt AA-kerhojen kokoontumispaikkoja ja kellonaikoja - vaikka pääätökseni olen tehnyt tiedän että se ei ole helppo ja kynnys ensimmäiseen tapaamiseen on korkeampi kuin mikään tähän astisista.
Olen naureskellut puheille olla päivä, viikko tai kuukausi juomatta. Sehän oli helppoa kun ei ollut vielä vankina viinalle vuosia sitten mutta nyt tiedän miten joudun laskemaan jopa tunteja, en vain päiviä, olla ryyppäämättä
Alkoholismi täytyy tunnustaa - itselleen. Muut ovat sen jo huomanneet mutta fiksusti ovat pysyneet hiljaa luullen siten auttavansa. On vain joko-tai, olla ottamatta tai ottaa. Ei ole vaihtoehtoja tai välimuotoja.
En voi sanoa että aion onnistua mutt yritän sitä tosissani.
Onnea muillekin jotka näiden asioiden kanssa tappelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu