Kävitkö kapakissa?

Mikähän se kaiken maailman härjät vetää kapakoihin jouluna keskenään ryystämään viinaa, kaulailemaan miehiä ja hiukan ottelemaan. Varmasti nyt joulun aikaan naiset ovat olleet harvinaisia olentoja siellä. Ei paljon päätä palella, jos luulee sieltä löytävänsä-naisseuraa.
Kokeneet bailaajat istuvat kotona särpien olutta ja leväten tulevalle tour de capakka kierrokswlle tähtäin asetettuna.
Eli kerro oi sä foorumin härjä miks sä et pärjää kotona ja menet kapakoita lihottamaan melkein vuoden heikoimpana bailuaikna.
Asia on eri nuorten yökerhoissa ja baareissa. Mutta, että aikamies-siis jo kokemusta omaava tarttee tuoppia nokan alle kannettuna ilman naisseraa vielä?
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se miehet baariin ajaa vähän ottamaan "miehestä mittaa".. Mikä se on kivempaa kun pikku pöhnässä poikapaini?? Ensin vähän väännetään kättä ja jo sen jälkeen mitataan kellä on se isoin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Capakki rules kirjoitti:

Mikähän se kaiken maailman härjät vetää kapakoihin jouluna keskenään ryystämään viinaa, kaulailemaan miehiä ja hiukan ottelemaan. Varmasti nyt joulun aikaan naiset ovat olleet harvinaisia olentoja siellä. Ei paljon päätä palella, jos luulee sieltä löytävänsä-naisseuraa.
Kokeneet bailaajat istuvat kotona särpien olutta ja leväten tulevalle tour de capakka kierrokswlle tähtäin asetettuna.
Eli kerro oi sä foorumin härjä miks sä et pärjää kotona ja menet kapakoita lihottamaan melkein vuoden heikoimpana bailuaikna.
Asia on eri nuorten yökerhoissa ja baareissa. Mutta, että aikamies-siis jo kokemusta omaava tarttee tuoppia nokan alle kannettuna ilman naisseraa vielä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu