Iskutekniikoista, ja niiden harjoittelemisesta

Lost Soul

Kysyisin tässä noista iskutekniikoista





Eli ensiksi kysyin, voiko jo pelkällä varjonyrkkeilyllä harjoitella tehokkaasti iskemään, koska voin päästä salille korkeintaan 2-kertaa viikossa?



Luin jostain, että nyrkkipunneruksilla voi vahvistaa iskuvoimaa, ja olenkin alkanut tehdä niitä. Tietääkö joku joitain muita keinoja, joilla voisi vahvistaa iskutekniikkaa ja voimaa ilman kuntosalivarusteita?



Kun sitten käyn kuntosalilla, niin mitä muita harjoituksia voisi tehdä säkkiin lyömisen lisäksi? Esim kannattaisiko harjoitella painoilla? Vahvistaako se iskuvoimaa?



Luin taas jostain, että nyrkkeilysäkkiin ei pitäisi lyödä ilman, että on erikseen sitonut ranteitaan ja on nyrkkeilyhansikkaat? Onko todella näin? Eli käsi voi mennä poikki, jos iskee säkkiin ilman tällaisia varusteita?



Sitten noitten harjoitustekniikoiden lisäksi haluaisin kysyä, että mikä on se paras iskutekniikka? Jostain taas luin, että pitäisi lyödä selkä suorana, ja jäykistää nyrkki vasta iskiessä. Olen harjoitellut tätäkin tekniikkaa, mutta itseni on yhä vaikea käsittää, miten isku voisi näin olla voimakkaampi, jos isken koko kehon voimalla. Siis ei niin, että syöksyn kohti kohdettani huitoen hysteerisesti, vaan liikun kohti kohdetta, ja taivutan rannettani niin, että paino ohjaa nyrkin kohteeseen. Juuri tätä olen harjoitellut. Mutta mikä on paras iskutekniikka? Mielestäni kyllä muunkin ruumiin käytöstä on hyötyä, kuin vain, että iskee selkä suorana kohdetta, esim jos ottaa hieman vauhtia. Lisäksi luin jostain kirjasta, että kun taittaa sormet kämmentä vasten ja laittaa peulakon alle, saa niin sanotun "terän nyrkin" Olen kokeillut tätä, ja tämä on toiminut. Onko kukaan teistä lyönyt "terävällä" nyrkillä, ja mitkä ovat olleet vaikutukset? Entä mikä on kohde, mitä kannattaisi kokeilla? Itse olen ehdottomasti tietenkin harkinnut kasvoja, ja aivan erityisesti kurkkua. Mutta millaisia ovat olleet kokemuksenne iskemisestä? Eli miten olette harjoitelleet, ja kuinka pitäisi harjoitella joko kuntosalilla tai ilman? Mikä on paras iskutekniikka, tai tapa harjoitella sitä? Entä miten olette käytännön elämässä saavuttaneet iskemisellä parhaat tulokset? Kommentteja, ja mieluiten tietenkin sekä neuvoja että kokemuksia:)

13

1748

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K86

      Sun kannattas varmaan mennä juttelemaan Harjavaltaan, meet sinne rakennukseen jota paikalliset kutsuu "vihreäkattoseks"..

    • Pera

      Ei kannata lyödä nyrkillä, koska rystyset hajoavat helposti päähän lyödessä. Se on paha, koska rystysten alla kulkee ns. Mayer-hermo jonka vaurioituminen voi johtaa käden lihasten osittaiseen halvaantumiseen. (Harvemmin kuitenkaan pysyvästi.) Itse ainakin suosin Okinawalaista karatelyöntiä, jossa pidetään sormet suorina ja peukalo suoraan ylöspäin käännettynä. Tarkoitus on lyödä käden pohjaosan vahvalla luulla.

      Eräs hyvä tapa hämätä ja vahingoittaa vastustajaa on lyödä pyörähtämällä selän kautta ympäri. Eli jos lyöt oikealla kädellä, se tuleekin vasemmalta puolelta, todella vaikeasti torjuttava liike.

    • Takakäsi

      Niin, paljonhan täällä näitä neuvoja annetaan. Tietysti vanhasta boxarista tuntui pahalta toi "vastustajan vahingoittaminen". No ainakaan nyrkkeilyssä se ei ole tarkoitus ja jos tapella haluat, niin ei siihen erityisiä tekniikoita tarvita...lyö halolla. Jos taas nytkkeilyn iskuja haluat harjoitella, niin varjonyrkkeily on ok lähinnä verryttelyssä ja koordinaatiota treenatessa. Tee se huolella ja virheitä välttäen. pysyttelemällä nyrkkeilyasennossa ja suojauksessa. Tämä harjoitus ei lisää iskuvoimaasi, mutta kehittää kyllä jonkin verran muuten. Teho ja voima ei ole sama asia. Jos haluat lisätä iskutehoasi, se tapahtuu parhaiten säkin avulla. Lyö rennosti, nopeasti ja teknisesti oikein. Näistä elementeistä se teho muodostuu. Pääsääntä iskussa on että käsi on nyrkissä, ranteet jäykkänä ja olkavarret rentoina.Kädet ja erityisesti ranteet kannattaa sitoa aina ja käyttää oikeita säkkihansikkaita. Nyrkkeily ei ole voimalaji, mutta riittävä perusvoima pitää olla ja sitä kannattaa kyllä harjoittaa.
      Yksin et oikeaa asentoa ja lyöntitekniikkaa opi, mutta opittuasi sen voit tarkkailla itseäsi varjonyrkkeilemällä ison peilin edessä.
      Onnea ja menestystä.

    • Phoenix82

      Täällä on käsitelty asiaa kahteen tai kolmeen kertaaan oikein perusteellisesti nyrkin asennosta lähtien.
      Pääsääntönä taitaa olla että lyönti on rento ja kilpaillessa (kehässä) osuma tulee etu- ja keskisormen rystysillä. Tottakai jokainen valmentaja opettaa omalla tyylillään ja nyrkki on joko pystyssä tai vaakatasossa ihan kuin itestäs luonnolliselta tuntuu

      • 1. kuy

        Eli toisen käden liikkeellä on myös merkitystä, jos et käytä toista kättäsi ollenkaan lyövän käden voima ei ole kovin kummoinen.

        Ajatellaan tilanne, jossa olet nyrkit pystyssä ja valmistaudut lyömään. Lyöt oikealla kädellä, jolloin vasemman kätesi pitäisi liikkua samaan aikaan taaksepäin jonnekin posken lähelle ja samaan aikaan oikean kätesi liikkua eteenpäin.

        Samaan aikaan olisi saatava myös vartalo liikkeelle lantiosta lähtien, eli siis kun oikea käsi oikenee, sen pitäisi tapahtua lantiosta lähtien, jolloin kädessä on muutakin voimaa kuin hartioiden voima.

        Lantio siis kääntyy eteenpäin ja lisäksi kun ponnistat oikealla jalalla vauhtia lantiolle (ei suinkaan siten kuin jotkin karateopettajat näyttävät liioittelevan vaan pieni ponnistus riittää, HUOM eteenpäin ei ylöspäin!), alkaa lyönti olla kasassa.

        Asentohan pitäisi lyödessä olla "parempi" jalka edessä (yleensä vasen, ellei vasenkätinen) ja noin hartioiden levyinen asento, oikean jalan varpaiden kärjet noin vasemman jalan kantapään tasalla.

        Huh, helppoa eikö.


      • petu 76
        1. kuy kirjoitti:

        Eli toisen käden liikkeellä on myös merkitystä, jos et käytä toista kättäsi ollenkaan lyövän käden voima ei ole kovin kummoinen.

        Ajatellaan tilanne, jossa olet nyrkit pystyssä ja valmistaudut lyömään. Lyöt oikealla kädellä, jolloin vasemman kätesi pitäisi liikkua samaan aikaan taaksepäin jonnekin posken lähelle ja samaan aikaan oikean kätesi liikkua eteenpäin.

        Samaan aikaan olisi saatava myös vartalo liikkeelle lantiosta lähtien, eli siis kun oikea käsi oikenee, sen pitäisi tapahtua lantiosta lähtien, jolloin kädessä on muutakin voimaa kuin hartioiden voima.

        Lantio siis kääntyy eteenpäin ja lisäksi kun ponnistat oikealla jalalla vauhtia lantiolle (ei suinkaan siten kuin jotkin karateopettajat näyttävät liioittelevan vaan pieni ponnistus riittää, HUOM eteenpäin ei ylöspäin!), alkaa lyönti olla kasassa.

        Asentohan pitäisi lyödessä olla "parempi" jalka edessä (yleensä vasen, ellei vasenkätinen) ja noin hartioiden levyinen asento, oikean jalan varpaiden kärjet noin vasemman jalan kantapään tasalla.

        Huh, helppoa eikö.

        älä nyt herrane aika opeta mitään kaverille joka hekumoi toisten vahingoittamista mahdolliseman tehokkaasti


      • streetsurvivor
        petu 76 kirjoitti:

        älä nyt herrane aika opeta mitään kaverille joka hekumoi toisten vahingoittamista mahdolliseman tehokkaasti

        kuka hekumoi toisten mahdollisimman tehokkaalla vahingoittamisella? Valitettavasti on muuten niin, että tehokas itsepuolustus (jos se nyt sattuu tilanteessa X olemaan nyrkin isku) vahingoittaa hyvin usein toista, mutta silä ei ole oikeasti mitään väliä. hyökkääjä luopuu ihmisoikeuksistaan aloittamalla väkivallan tai aiheuttamalla sellaisen uhan, puolustaja saa tehdä kaiken mahdollisen itsensä pelastamiseksi, jopa vahingoittaa toista nopeasti ja tehokkaasti.


      • petu 76
        streetsurvivor kirjoitti:

        kuka hekumoi toisten mahdollisimman tehokkaalla vahingoittamisella? Valitettavasti on muuten niin, että tehokas itsepuolustus (jos se nyt sattuu tilanteessa X olemaan nyrkin isku) vahingoittaa hyvin usein toista, mutta silä ei ole oikeasti mitään väliä. hyökkääjä luopuu ihmisoikeuksistaan aloittamalla väkivallan tai aiheuttamalla sellaisen uhan, puolustaja saa tehdä kaiken mahdollisen itsensä pelastamiseksi, jopa vahingoittaa toista nopeasti ja tehokkaasti.

        jursinoviko huusi jalat jalat jalat.

        kuinkahan usein nämä vähemmän treenanneet hankkiutuu sellaisiin tilanteisiin että sitä sitten voidaan kutsua hätävarjelukseksi,provosoi, aloittaa tönimällä ,ei lähde paikalta ,kähmii toisen muijaa


        tehokkain ip on kova kantti,uskaltaa poistua juosten pois paikalta

        eikö muka lost soul hekumoi hakkaamisella,maiharit.vs.tennarit=kumpi tehokkaampi&käytännöllisempi


    • Ronan

      "Itse olen ehdottomasti tietenkin harkinnut kasvoja, ja aivan erityisesti kurkkua."

      Ehkäpä joku päivä tapaat samanlaisen juustopään kuin sinä itse, joka harkitsee "kokeitaan" kurkkuusi. Saattaa jäädä viimeiseksi kokeeksi teille molemmille.

    • Jape

      Ja sitku mietit sitä tappolyöntii niin mieti onkoa pahempi ottaa turpaa vai perseesee. anaaliraiskaus ei ainakaan heteromiehestä kuulosta kovin houkuttelevalta!

      • Jape

        Jos sä et jää kii nii sithän ei oo mitää hätää mut luulen et täällä on tarpeeks todisteita että voidaan osoittaa et suunniteltu teko :/


    • LeFay

      "Itse olen ehdottomasti tietenkin harkinnut kasvoja, ja aivan erityisesti kurkkua."

      Hmm...
      Salaatti (10 hengelle)

      * 6 isoa tomaattia
      * 1 iso kurkku
      * 2-3 keräsalaattia
      * n. 7 dl makaronia tai riisiä
      * Myös: juustoa, omenaa, ananasta, appelsiinia, punasipulia, fetaa, mozzarellaa, oliiveja, tonnikalaa, lohta, kanaa, keitettyjä kananmunia…
      * tomaattipyreetä (tai maustettua ja valutettua tomaattimurskaa)

      kastike:
      * 2 prk kermaviiliä
      * sitruunamehua, sinappia, sokeria, sitruunapippuria, basilika, oregano, (purjoa hienonnettuna)

      Lisäksi:
      * patonkia (=opiskelijan budjetilla puoliksi halkaistu viipaloitu ranskanleipä)
      * tuorejuustoa (=opiskelijan budjetilla margariiniin sekoitettu raejuustoa, valkosipulinkynsiä puristettuna ja yrttejä)

      Valmistus:
      * Keitä makaroni/riisi ja jäähdytä se
      * Viipaloi kurkku ja vihannekset sekä muut lisäkkeet
      * Anna kastikkeen imeytyä kurkkuun ja vihanneksiin ennen tarjoilua
      * Tarjoile salaatti patongin ja tuorejuuston kera

      Vinkit:
      * Vihannekset, kuten kurkun saa torilta paljon kauppoja edullisemmin
      * Perussalaatti (arki)juustolla ja omenalla höystettynä sopii oikein hyvin esimerkiksi vappuna ämpäristä tarjottavaksi

    • itämaisetlajit

      nyrkkeilyn tyyli on väärä eli se että nyrkki on puistuksissa silloin puuttuu voima ja se rentous

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe