Se on järjetöntä mutta ihan mieletön pelko, joka voi yllättää milloin vain, kun alan pelätä, ettei läheisiäni ja ympäristöäni ole olemassa. En tiedä missä uskon olevani, jossain virtuaalisimulaattorissako, mutta välillä kaikki tämä ja itse elämä tuntuu vain niin uskomattomalta, etten voi käsittää sitä, ja alan pelätä. Tuntuu kuin näkisin painajaista ja haluaisin herätä, mutten pysty. Olen sekoittanut päätäni filosofialla liiankin kanssa ja alkanut ehkä kuvitella olemattomia, mutta välillä puhkean itkuun pelkästä menettämisen pelosta ja turvattomuudentunteesta. En tiedä mihin uskoa. Pääni on täynnä erilaisia selityksiä jumaluuksista ja biologiasta ja metafysiikasta ja kaikesta roskasta enkä osaa enää elää normaalisti. Mitä voin tehdä, ja olenko ainoa.
Pelkään ettei maailmaa ole olemassa
filosofian orja
181028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Otas nyt ihan iisisti siellä :)
Luulen, että perimmäisen totuuden elämästä löytää vaan kun antautuu täysin itselleen. Rauhoittuu, syventyy ja riisuu kaiken turhan pois mielestä.
Mulla on ollut samanlaisia ajatuksia. Mieli vain ei koskaan tule ymmärtämään maailmaa. Mieli pitää hiljentää. Suosittelen kokeilemaan meditointia. Se perustuu siihen että ei ajattele mitään :) Ei edes ajatusta siitä, ettei ajatttele.
keskustelin netissä vuoden verran erään henkilön kanssa, joka epäili omaa olemassaoloaan. Filosofia on hauska laji, mutta sen suhteen täytyy noudattaa paria varokeinoa.
Huomasin itse, että tietyt teemat herättivät minussa voimakasta ahdistuneisuutta. Lopetin sattuneista syistä kahvinjuonnin viime talvena ja hämmästyksekseni olen hyt huomannut, että nuo ahdistavat teemat eivät tunnu enää miltään.
Palatakseni tuohon alussa mainitsemaani henkilöön. Kysyin häneltä, istuuko hän. Hän vastasi istuvansa. Kysyin, mistä hän tietää istuvansa. Hän vastasi tuntevansa sen. Neuvoin häntä muistamaan aina tämän kun hänelle tulee epäilys omasta olemassaolostaan. Kuuntele persettäsi, se on sinua viisaampi, se jopa tietää, että istut tuolilla, kun itse epäilet itku kurkussa olemassaoloasi.
En piittaa itse näistä teoreettisista filosofioista, niillä sekoittaa päänsä hyvin helposti. Itse olen perehtynyt taolaisuuteen ja zeniin, ne ovat vapauttavia tapoja tarkastella maailmaa. Niillä pääsin itse eroon masentavasta maailmantuskasta.
Siitäkö, että viettää viikonloppuja tai iltoja yksin? Ei ole harrastusta, minne mennä, missä olisi hyvä henki, juteltaisiin kuulumisia, omia tuntemuksia. Ei kahvittelukaveria, joka kertoisi hauskoja, saisi hyvälle tuulelle. Ei perhettä, jonka kommellukset hymyilyttäisivät yksinkin ollessa.
mutta älä pelästy. On aika helppoa työntää ne asiat syrjään ja elää vain nykyajassa. Ihmisellä on voimaa valita ajatuksensa. Päättää vain tehdä sen ja päättää uudestaan, jos ikävät ajatukset tulee mieleen. Olisi hyvä siirtyä ruumiillisiin harjoituksiin. Luonto parantaa myös. Metsässä liikkuminen ja puut rauhoittavat mieltä.
samoileminen ja hiljentyminen myös.
Mutta oikeasti kurjia ajatuksia ja outoja fiiliksiä ei pitäisi tulla mieleen ollenkaan. Käsittelemät asiat voivat näitä pahoja oloja tuoda mieleen.
Asioita on hyvä miettiä ja puntaroida, jos se on mahdollista. Mistä minulle tulee hyvä mieli? Johtaako tämä asia siihen, että minua harmittaa?
Jos teen näin, jos ihmiset tekevät noin, onko reaktio positiivinen vai negatiivinen? Pitäisikö minun välttää heitä, vai sanoa heille, että "hei, kun teet noin, niin musta tuntuu tältä. etkö ehkä voisi tehdä tätä asiaa mieluummin vaikka näin päin?"
Mulle lukion pakollinen filosofian kurssi teki ihan samoja tuntemuksia, lievempinä tosin. Siihen loppui filosofian pohdinta! Ja olen ihan "normaali" ihminen.
pelättävää. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli filosofeja. Heidän ajatuksistaan on kehittynyt meidän nykyinen yhteiskuntamme, demokratia, äänestysoikeus kaikille 18 -vuotta täyttäneilla ja paljon muita hyviä asioita.
Filosofian opettajanne ei ehkäpä ole osannut opettaa hyvin, luoda turvallista, välitöntä ja positiivista ilmapiiriä luokkaan. Ottaa oppilaita huomioon, heidän tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.
Jostein Gaardner (nimi meni jotenkin kai noin) kirjoitti kirjan Sofian maailma. Myönnän kyllä, että tämä kirja ei ole kovin hyvällä tavalla kirjoitettu. Pelkoja ja outoja ajatuksia saattaa tulla mieleen. Hyvässä, ymmärtävässä ja leppoisassa ilmapiirissä samoista asioista puhuminen ja keskustelu, ei sellaista aiheuttaisi.
Sofian maailma itse asiassa laukaisi tuon pakokauhun. Filosofian tunneista ei ole ollut itsessään minulle pahempaa harmia, jo ennen kurssin alkamista kerkesin kehitellä päähäni lieviä olemassaolokammoja. Esa Saarinen sai minut hetkeksi heittämään nämä asiat mielestäni ja suhtautumaan olennaiseen, mutta sitten lainasin kirjastosta filosofiaa käsitteleviä kirjoja, ja homma paheni jälleen. En tiedä miksi juuri Sofian maailma sai minut pelkäämään, vaikken ehtinyt lukea paria lukua pidemmälle.
Tänään olen lukenut hömppälehtiä ja yrittänyt palata maankamaralle. Heti tuntuu olo paremmalle kun tajuaa ettei minun lopulta tarvitse ajatella niitä juttuja.
tulee myöhemminkin parempaa miettimistä ja ajateltavaa mieleen. Tiettyjä kirjoja kyllä kannattaa välttää, jos niistä tulee paha fiilis. Vaikka kuinka aikuiset tai muut auktoriteetit toitottaisivat, että "lukekaa lapset, lukekaa, tämä on niiiiiin hyvä kirja"
mä ehkä pahan paikan tullen etsin käsiini hyvää musiikkia, tai jonkun romaanin, mikä on tarpeeksi positiivinen, että siihen voi vaan uppoutua. jos mitään parempaa ratkaisua ei keksi
kirjallisutta, jota ei tarvitse pelätä. Vanhat dekkarit, Kalle Päätalo :-)
Ja olen jopa tosissani.
on kiusattu ja ymmärretty väärin. Kovin pitkään. No, odottelen vielä sitä aikaa, että asiat selviävät ja kunnollinen yhteiskunnallinen ja muukin keskustelu alkaa. Tää nettisekamelska ei selitä asioita oikein. Tiede, keskustelu, testaukset, läsnä olo, kasvokkain asioista sopiminen, puhuminen ja niistä päättäminen auttaa.
Varhaisen hoivaobjektin ja sen menettämisen paluu. Vauva, joka epäröi, onko se äiti sittenkään olemassa - kun se on niin käsittämätön ja uskomaton - ehkä sitä ei ole näkynytkään vähään aikaan... Tämä on syy, miksi tuommoinen filosofinen ajatus voi nousta aivan liikuttavuuden asteelle.
René Descartes oli samassa tilassa. Descartesin onni oli tosin se, että osasi johtaa tilastaan mitä loisteliainta filosofiaa. Mutta samalla Descartesilla oli myös jokin perusluottamuksen tapainen mukanaan - D. kun luotti Hyvään Jumalaan, joka huolehtii siitä, että kaikki todella on.
enää samassa maailmassa, mikä oli Descartesin aikaan. Jos silloin ei ymmärretty ihmisen perustarpeita tai sitä, mikä on perusturvallisuus ja turvallisuuden tunne ja mistä se tulee, niin tämä asia voidaan hyvin ymmärtää nyt.
Filosofia selittää ja määrittelee asiat aivan yhtä tarkasti kuin mikä tahansa muukin tiede, fysiikka tai matematiikka. Ei kannata antaa antiikin historian pölyjen sekoittaa pientä päätä. Kannattaa tutkia filosofeja kritiikillä. Eikä uskoa kaikkea, paljon puppua ja turhaa tutkimusta tehdään. Ja vielä lisää puppua maailmaan generoi media, jonka tarkoituksena on tehdä sillä rahaa, ei sellainen tarkoitus kuin tieteellä.
"En tiedä missä uskon olevani, jossain virtuaalisimulaattorissako"
Nimenomaan, tiedäthän mikä on Matrix. Alienit on orjuuttanut ihmiset. Ihmisiä kasvatetaan energian tuotantoa varten tainnutetussa tilassa. Matrixin avulla ihmiset pidetään siinä uskossa, että me elämme normaalia elämää, käydään töissä jne. Mutta todellisuudesa makaatkin alienien ihmisfarmilla letkuissa kiinni. Kun joku ihminen "kuolee" niin matrixin virtuaalimaailmassa hän jää vaikka auton alle. todellisuuidessa alienit oli sitä mieltä, että olet kypsä ja sinut voi poimia ja energiasi voidaan ottaa talteen kuin patterista.
Meidän tuntemaa maailmaa ei ole, ei ole enää ihmisten asuttamia kaupunkeja, eikä mitään muutakaan. On vain ihmisten ja alienien sodassa tuhoutunut maailma ja alinien ihmisfarmit ja synkällä taivaalla lentelevät alienien ihmiskeruulaitteet ja alukset.
Näin on tehty kautta aikojen, visiot ovat olleet mitä huikeampia mielikuvituksen taidon näytteitä.
Tosin Matrixissa on todellisia esimerkkejä. Herkät ihmiset vaistoavat asioita, vaaroja, kuten eläinlaumassa, he luonnollisestikin toimivat yhteisön varoittaja-lintuina. Yhteiskunnissa kautta aikojen on ollut puolustajia ja sotilaita, vaikka en usko, että sinänsä sotilaita tarvittaisiin. Ihmisyys voitaisiin tunnistaa kaikkialla maailmassa ja elää rauhassa. Tosin turvallisuuteen kohdistuvia haittoja varmasti on ja näitä vastaan pitää puolustautua.
Maailmassa energiantuotanto on hieman hankala kysymys. Miten se ratkaistaan. Kaikenmaailman ratkaisuja yksittäiset ideoijat voivat tehtailla, mutta mistä tulee se uupuva ratkaisumalli. Teknologioita kehitellään.
Neale Donald Walsch: Keskusteluja Jumalan kanssa. Avasi omat silmäni. Kirjasarja (3 osaa) ei ole millään tavalla uskonnollinen, vaan spirituaalinen. Näiden lisäksi on myös muita samaan aiheeseen liittyviä kirjoja samalta kirjoittajalta/kanavoijalta.
Ei ihme, että tuntuu sekavalta, kun ajattelet noin vaikeita asioita. Niihin ei ole mitään lopullista vastausta.
Silloin kun tuntuu tuolta, kannattaa vain antaa asioiden olla. Yrittää olla ajattelematta mitään. Kannattaa myös siirtää toiminnot ajattelusta johonkin fyysiseen, sellaiseen, missä näkee muitakin ihmisiä. Yksinäisyyteen ei kannata jäädä.
Sanomattakin on selvää, että kannattaa unohtaa kaikenlaisen filosofisen kirjallisuuden lukeminen toistaiseksi. Elää arkea ja antaa elämän tuoda omaan kokemusmaailmaan tarkoitettuja kokemuksia. Meillä kaikilla on jokin oma tapa selittää elämä ja keitä me ollaan. Yhtä ainoaa totuutta ei ole, vaan jokaisella on oma käsityskykynsä. Jossain vaiheessa, kun tunnet enemmän otetta, niin voisit keskustella jonkun elämää kokeneen kanssa. Hänen ei tarvitse olla filosofi, vaan joku vanhempi henkilö. Esim viisailta vanhuksilta saa paljon näkemystä ja mittakaavaa asioihin!
Maailma on olemassa, ihmiset ovat todellisia, asiat muuttuvat, sinä muutut siinä mukana. Ota ajatuksista koppi kuin voikukan haituvasta ja päästä ne menemään. Kaikki on hyvin. Elä omalle itsellesi hyvää elämää :-)
Täytyy vain sanoa että viestisi rauhoitti minua aika paljon silloin pahimpina sekoiluaikoinani. Vieläkin on ahdistusta silloin tällöin, mutta olen huomannut että siitä on helpompi selvitä, kun vain antaa itselleen luvan ahdistua ja luottaa siihen että tunne menee ohi.