vierotusoireista

Lopettelen tässä tupakointia noin viidettä kertaa elämässäni. Aiemmin olen aina pystynyt muutaman kuukauden olemaan ilman ennenkuin taas olen retkahtanut vähitellen. Polttanut olen noin 10vuotta ja n 10 savuketta/pvä. Aiemmat lakot ovat kaatuneet siihen kun lopettamisesta on seurannut jatkuvat ylävatsakivut ja pirullinen ummetusvaiva. Nyt vaan mietin auttaakohan aika em.oireisiin jos sinnittelis nyt pitempään ja odottelis. Onko muilla kokemusta tästä... ja jos on, niin mikä on teillä auttanut?? Kiitos etukäteen vertaistuesta.
2381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensiksi, onnea lopettamispäätökselle! Minäkin olen "harjoitellut" jo monta kertaa, tällä kertaa uskon motivaation olevan riittävän vahva onnistumiseenkin.

Umpeen on mennyt meikäläinenkin, joka kerta... Tuskaa. Minulla on auttanut kahvinjuonti, vedenjuonti ja pahimmassa tuskassa microlax-peräruiskeet ummetukseen.

Tällä kertaa olen myös käyttänyt nikotiinipurkkaa korvaushoitona (hassu termi). Sekin on ilmeisesti auttanut siihen, ettei niin kauheasti ahista. Päässä eikä mahassa.

Hassua, ettei tuosta "systeemin tukkeutumisesta" puhuta enempää. On kai kumminkin aika yleistä?

Äänestä

Itse lopetin viime keväänä tupakoinnin. Onnistuin toisella yrityksellä. Poltin 4 vuotta, 5-10 tupakkaa päivässä keskimäärin... Onnistuin näin, koska tapasin poikaystäväni, joka ei ole polttanut koskaan. Siksi sain motivaatiota lopettamiseen. Käytännössä otin ihan rauhallisesti, vähensin tupakointia reilusti viikonloppuisin, jolloin olin poikaystäväni luona.
Tällöin poltin vain 3-4 tupakkaa per viikonloppu.
Kouluviikolla sitä sitten taas meni vähän enemmän, mutta loppujen lopuksi tupakka alkoi maistumaan pahalta, koska poltin niin harvoin...
Se ei enää tuonut sellaista hyvänolon tunnetta kuin aiemmin. Maistui vain pahalta ja alkoi pyörryttää. Nyt olen siis ollut tupakoimatta yli puoli vuotta ja olen tosi tyytyväinen ja onnellinen, että tein sen. Koko yleiskunto paranee ja mielikin sitten kun pääsee vieroitusoireista ja muista vaivoista. Ummetus helpottaa ummetuslääkkeillä tai erittäin kuitupitoisella ruokavaliolla. Liikuntakin auttaa. Tsemppiä sulle lopettamiseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiveikas kirjoitti:

Lopettelen tässä tupakointia noin viidettä kertaa elämässäni. Aiemmin olen aina pystynyt muutaman kuukauden olemaan ilman ennenkuin taas olen retkahtanut vähitellen. Polttanut olen noin 10vuotta ja n 10 savuketta/pvä. Aiemmat lakot ovat kaatuneet siihen kun lopettamisesta on seurannut jatkuvat ylävatsakivut ja pirullinen ummetusvaiva. Nyt vaan mietin auttaakohan aika em.oireisiin jos sinnittelis nyt pitempään ja odottelis. Onko muilla kokemusta tästä... ja jos on, niin mikä on teillä auttanut?? Kiitos etukäteen vertaistuesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu