Ekaa kertaa aloin katsella juttuja liittyen viinan juontiin. En tiedä, mitä tekisin vai tekisinkö yhtään mitään. Olenko itse päästäni vialla, vai onko mieheni juominen ihan normaalia muiden mielestä. Musta tuntuu, etten jaksa tätä eloa. Vaikka kyllähän mun nyt pitäs jaksaa, terve nainen. Ja käyhän mies duunissa ja suht tervekkin on. Eikä ole agressiivinenkaan. Eihän hän sillon voi liikaa viinaa juoda!
Kaipa se olenkin minä, jonka mielestä viinaa menee liikaa. Eli ongelma olenkin minä. No, miten ja mistä minä apua tähän ongelmaan saan? Kun ratkaisu on jostain kohta löydyttävä. Mulla leviää pää. Enkä ole vastuussa vain itsestäni. Meillä on 2,5 vuotias lapsi ja toinen tulossa keväällä. Just tuli äsken mieleen, et parempi vaan, ettei mies hae sitä isyysvapaata siihen lapsen syntymän aikaan. Se menis kuiteskin vaan juomiseen.
Kaikki on olevinaan ihan hyvin. Hyvä asunto, ei lainaa, minä hoitovapaalla ja mies duunissa. Toimeen tullaan. Niin, se viina. Mies juo joka ikinen pe ja la "kunnon" kännit. Lauantaina alottaa jo päivällä, et varmasti kerkiää kunnon pöhnään. Siis joka ikinen viikonloppu. Lapsemme aikaan olen kahdesti saanut ruikutettua itselleni yhden vapaan viikonloppuillan. Eli hän suostui olemaan selvinpäin kotona lapsen kans, kun minä kävin vähän iltaa istumassa. Tosin toisella kerralla hän petti minut ja oli ottanut kännit lapsenvahtina ollessaan. Ja minä en voi hyväksyä sitä, et pikkulapsi on kotona yksin kännisen vanhemman kans..
Viikonloppujen lisäksi humalatila vallitsee muinakin vapaapäivinä. Niin kuin nyt joulu. Ti, ke, to ja pe päissään. Eilen sentään vain puolikas mäyräkoira. Ti, ke ja to en kommentoinut juomista mitenkään. Perjantaina oli pakko sanoa, et josko kuiteskin jo selvän päivän pitäs. Mut hetihän musta vittuileva akka tuli, kun en rauhassa anna toisen rentoutua..
Jos lasta ei olisi, olisin jo lähtenyt kävelemään.Mutta nyt en tiedä, mitä tekisin. Miten minä saan tämän oman ongelmani ratkaistua? Mies ei varmasti tapojaan muuta, joten minunhan se on itsestäni se ongelma pois ajettava. Painajaisia näen siitä, miten lapsi joku päivä minulle ihmettelee isän käytöstä, tai ehkä jopa sanoo vähän pelkäävänsä..Itse muistan hyvin ne satunnaiset kerrat lapsuudestani, kun jossain näin humalaisen, et pelotti. Ja miehenikin on sanonut joskus, et lapset pelkää humalaisia..
Miten siis saan itseni asennoitumaan miehen juomiseen leppoisasti, et "pitäähän sitä nyt työmiehen viikonloppukännit ottaa, et sit taas duunissa jaksaa". Et en enää stressaisi hänen juomisestaan vaan hyväksyisin sen. Helpottuisiko oma oloni silloin?
Kaipa se olenkin minä, jonka mielestä viinaa menee liikaa. Eli ongelma olenkin minä. No, miten ja mistä minä apua tähän ongelmaan saan? Kun ratkaisu on jostain kohta löydyttävä. Mulla leviää pää. Enkä ole vastuussa vain itsestäni. Meillä on 2,5 vuotias lapsi ja toinen tulossa keväällä. Just tuli äsken mieleen, et parempi vaan, ettei mies hae sitä isyysvapaata siihen lapsen syntymän aikaan. Se menis kuiteskin vaan juomiseen.
Kaikki on olevinaan ihan hyvin. Hyvä asunto, ei lainaa, minä hoitovapaalla ja mies duunissa. Toimeen tullaan. Niin, se viina. Mies juo joka ikinen pe ja la "kunnon" kännit. Lauantaina alottaa jo päivällä, et varmasti kerkiää kunnon pöhnään. Siis joka ikinen viikonloppu. Lapsemme aikaan olen kahdesti saanut ruikutettua itselleni yhden vapaan viikonloppuillan. Eli hän suostui olemaan selvinpäin kotona lapsen kans, kun minä kävin vähän iltaa istumassa. Tosin toisella kerralla hän petti minut ja oli ottanut kännit lapsenvahtina ollessaan. Ja minä en voi hyväksyä sitä, et pikkulapsi on kotona yksin kännisen vanhemman kans..
Viikonloppujen lisäksi humalatila vallitsee muinakin vapaapäivinä. Niin kuin nyt joulu. Ti, ke, to ja pe päissään. Eilen sentään vain puolikas mäyräkoira. Ti, ke ja to en kommentoinut juomista mitenkään. Perjantaina oli pakko sanoa, et josko kuiteskin jo selvän päivän pitäs. Mut hetihän musta vittuileva akka tuli, kun en rauhassa anna toisen rentoutua..
Jos lasta ei olisi, olisin jo lähtenyt kävelemään.Mutta nyt en tiedä, mitä tekisin. Miten minä saan tämän oman ongelmani ratkaistua? Mies ei varmasti tapojaan muuta, joten minunhan se on itsestäni se ongelma pois ajettava. Painajaisia näen siitä, miten lapsi joku päivä minulle ihmettelee isän käytöstä, tai ehkä jopa sanoo vähän pelkäävänsä..Itse muistan hyvin ne satunnaiset kerrat lapsuudestani, kun jossain näin humalaisen, et pelotti. Ja miehenikin on sanonut joskus, et lapset pelkää humalaisia..
Miten siis saan itseni asennoitumaan miehen juomiseen leppoisasti, et "pitäähän sitä nyt työmiehen viikonloppukännit ottaa, et sit taas duunissa jaksaa". Et en enää stressaisi hänen juomisestaan vaan hyväksyisin sen. Helpottuisiko oma oloni silloin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minun mieheni se vaan joi..vaikka itse olin absolyyt.
Lopetin.Nyt alkoi taas.
Miksi me naiset roikumme noissa ryyppäävissä miehissä.
Tai vaikkapa vaimoissa,naisissa...
Virtahepo olohuoneessa,..sory,ainakin meillä.
Haluaisi olla toisen lähel,olla se jolle on kerran luvannut:kunnes kuolema meidät eroittaa..
Pitää huolta toisesta.
Mutta kun itseltä menee hermo,
kaatuu koko korttipakka.
Voimia siulle oikein paljon ja jaksamista.
Otan osaa,muuta en osaa...
Miksi Te ootte enää yhdessä, toi haiskahtaa tosi pahalta!!!! Meillä kaikilla on tosi hätä ja olisi ihanaa vietää joskus ihan oma Joulu.
Perjantain ja lauantain kunnon kännit joka ikinen viikonloppu on liikaa yksin elävälle, saati perheelliselle.
Haittojen pahenemista ei voi nykymenolla estää.
Suvaitsevaisuus tällaisessa tilanteessa edustaisi välinpitämättömyyttä, ja juomisen voimistumista, sillä viinan tarve juodessa kasvaa. Sitä kautta myös koko haittojen kirjo pahenee.
Alkoholisti aina sairastuttaa läheisetkin, ja se on jo kohdallasi käynnissä, kun epäilet pääsi hajoavan, siis paha olosi lisääntyy.
Kukaan toinen ihminen ei ole tässä maailmassa ketään pysyvästi raitistanut, ja pakon alla se ei onnistu.
Miehesi on vielä kielto-vaiheessa, kun tyyppillisesti, suorastaan lapsenomaisesti vetoaa rentoutumiseen, vaikka todellisuudessa tuolla tahdilla päädytään stressautumiseen, masennuksiin, ahdistuksiin, unihäiriöihin, persoonallisuuden muutoksiin, aggressioihin, väsymyksiin jne. jne.
Älä antaudu uhrin asemaan.
Toivon jaksamista.
Siinä oli kaikki mitä halusinkin kuulla, ja suoraan sanottu. Toivottavasti tästä on apua muillekkin.
Jokaisella on omat rajat ja sietokyky eri asioiden suhteen. Kokemuksesi on siis täysin oikea, kärsit miehen juomisesta. Jotkut sietävät pitkään lattioille oksentavaa ja alleen kusevaa juoppoa kodissaan, toiset saa kirkumaan jo vieno oluen haju.
Sinun kokemuksesi on tärkein, ei se mitä mies tai muut hänen juomisestaan sanovat. Siedät sen verran kuin sinä siedät, jos tuntuu että pää hajoaa, haet itsellesi apua tai muutatte erilleen.
Sama juttu se on alkoholisteillakin. Toiset hakevat nopeasti apua itselleen huomattuaan tulleensa alkoholista riippuvaisiksi, osa haluaa muutosta vasta kun on mennyt ne kolme A:ta eli auto, asunto ja akka.
Se on nähty, että juomiselle ei voi mitään muut kuin juova itse ja hänkin vain Korkeemman armosta, sillä niin paha sairaus alkoholismi on.
Itse olen selvinnyt jokseenkin täysjärkiseksi ? ;) alkoholismiolosuhteissa Al-anon -toveripiirin vertaistuen avulla. Läheiset saavat ammattimaista keskusteluapua A-klinikoilta, myös perheasiain neuvottelukeskus voi auttaa, ehkä myös oma seurakunta.
Tieto auttaa läheistä. Kun tajuaa että alkoholismi on asia
1) jolle läheinen ei voi mitään,
2) jota läheinen ei ole mitenkään aiheuttanut (vaikka juoppo syyttää läheisiään aina jossakin vaiheessa) ja
3) jota läheinen ei mitenkään pysty parantamaan
saa etäisyyttä tähän koko perheen sairauteen
Tässä hyödyllisiä linkkejä:
http://www.al-anon.fi/
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/default.htm
Pidä huolta itsestäsi. Toivon että jaksat hakea tukea etkä jää yksin koko perhettä koettelevan sairauden kanssa, itse yritin selvitä omin voimin liian pitkään ja sairastuin lopulta masennukseen. Kaikesta toipuu, kun vaan ottaa apua vastaan!
Nimimerkki
Tänään päivä kerrallaan AA:n tuella raittiin alkoholistin tyytyväinen eukko
eipä se ole vain oma ongelmasi. myös lapset ovat tuossa mukana ja heidän ehdoillaan tuossa on edettävä selkeällä järjellä.
juopotteleva isä ei kuulu kuvioihin.
calmato kirjoitti taas hienosti asiasta, juoppoasi et voi raitistaa rakastamalla tai ymmärtämällä. voit vaan pahentaa tilannetta.
annan miehesi elää omaa elämäänsä pullojensa kanssa ja miten olisi, jos laittasit heti eron vireille ?
juopposi luultavasti lupaa silloin ummet ja lammet mutta ne kaikki on vaan lupauksia, juopon lupauksia.
älä ikinä uskoa juoppoa kun kysymyksessä on juomisen vähentämiseen/ lopettamiseen liittyvät asiat. usko pelkästään tekoja.
tässä tapauksessa todellinen
juopottelu on vielä kaukana edessä, oletko sinä lapsinesi silloin asiaa todistamassa ihan paikanpäällä vai jossain muualla elämässä normaalia elämää ?
hyvät ja hurskaat toivomukset ei riitä.
päätöstä ja muutosta tarvitaan sinun taholtasi.
ole rohkea ja tee se mikä on oikein.
Olivat isäni kanssa naimisissa melkein 60 vuotta. Nyt äitini väittää, että hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ei pid paikkansa. Jopa me lapset tarjosimme hänelle toista vaihtoehtoa, vaihtoehtoa jättää miehensä. Mutta tosiasiassa häntä pelotti niin paljon itsellinen elämä, että oli helpompi jäädä juopon miehen potkittavaksi kuin ottaa vastuu omasta elämästä ja lapsista.
Siihenhän se sitten johti, että äitikin ryhtyi juomaan, kun me lapset olimme murrosikäisiä. Äidin juomisesta ei vain saanut puhua, mutta isän juomista piti suureen ääneen kritisoida.
Isän juominen ei minulle ole traumoja rakentanut, koska kaikkien isät joivat, mutta äidin juominen (se ikuinen pullo keittiönkaapissa ja sönköttövä puhe ja sameat silmät) oli liikaa minun kehittyvälle naiseudelleni.
Äitini on nyt liki 80-vuotias. Isää ei enää ole vähään aikaan ollut. Edelleenkään äidin juomisesta ei saa puhua, mutta isän juomista pitää edelleenkin kritisoida. Milloin tämä loppuu? En raaski kertoa äidilleni miten häntä halveksin.
Jos vähänkään ajattelet lapsiasi, tee ratkaisusi ja tee se pian. Älä jää roikkumaan suhteeseen, jolla pilaat sekä oman että lastesi elämän. Tai jos jäät, niin pidä huoli, että et omalla käyttäytymiselläsi pilaa lastesi elämää. Älä katkeroidu valinnoistasi. Elämäsi on sellainen millaiseksi sen sinä rakennat. Ajattele samalla millaisen elämän annat jo olevalle ja tulevalle lapsellesi.
Sää kirjoitit just niitä samoja ajatuksia, mitä mun päässä on, ainoa ero on se, että olen mies ja nainen juo itsensä sellaiseen kuntoon, ettei pysty itsestään huolehtimaan. Vaikea on antaa mitään neuvoa. Mutta mullakin pää sekoaa tätä menoo.
Sanot että jollei olisi lasta olisit jo lähtenyt?!? Aivan väärin!!! JUURI LAPSEN TAKIA SUN PITÄÄ LÄHTEÄ JA HETI!!! En ymmärrä tollasta että "yritetään" lapsen "parasta" ajatellen pysyä yhdessä ja kännäillä...te pilaatte lapsenne elämän ja jos sull on itelläs järkeä yhtään päässä niin otat aikusen vastuun lapsestasi ja lähdette heti! Lapsen hyvinvoinnin pitäisi olla omien tarpeittesi edellä!
Kun se olisikin kaikki tässä, mutta juominen lisääntyy ja miehesi luonne kieroutuu, myös oma luontesi vääntyy vinoon. Nyt on vielä rakkautta ja uskoa, mutta se loppuu, usko pois.
Kerran sanot selvänä, että mies nyt valitkoon, annar viikon aikaa ja jos ei mitään tapahdu, pane ero vireille ja muuta pois. Tee ensin kokeilumuutto. Joku on säikähtänyt siitä. Jos ei pelästy ja hae apua, sinun on turha toivoa muutosta.
Ihmeitä tapahtuu, mutta ei tuossa vaiheessa.Lapsien vuoksi sinun pitää lähteä. he alkavat ymmärtää ja kärsivät koko ajan.
Käytännön asiat ovat oma angelmansa, mutta pahempaa on tulossa. Toimi enne kuin toinen lapsi on käsivarrella. Nyt on aika.Taloudellisesti pärjäät paremmin kahden lapsen kanssa kuin juopon vaimona.
Seurusteltu on kohta 10 vuotta ja sama juonti jatkunut. Lapsia ei ole. Joulupyhinä joi 5 päivää putkeen ja uutena vuotena muutaman kaljan, mutta nyt sama malli taas jatkuu. Monta kertaa on erottu,mutta palattu yhteen. Jos yritän keskustella asiasta, vittuilen. Välillä meni paremmaksi ja vähensi juontia(ei esim.juonut enää "kuin" yhtenä päivänä viikossa. Mutta kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan alkoi sama malli palata. Juomiseen liittyy valehtelu ja agressiivisuus, jos riitaa tulee. Mies myöntää ongelmansa, mutta ei tee asialle mitään. Kuulemma lapsi auttaisi asiaa, mutta ei tod.ole halua synnyttää lasta tälläiseen suhteeseen.
Rakkautta löytyy ja selvinpäin mies onkin useimmiten ihana ja huomaavainen..ei vain ole voinut lopullisesti erota, vaikka järki muuta käskeekin..tuntuu, että on itsellä pakko yrittää pelastaa toinen, kuin hän ei itse siihen pysty.