...päästäni tähän iltaan ja hetkeen.
Kyynel
Illan kyynel hehkeän pieni ja kostea, riippui koivussa oksien lomasta lehdettömän. Taustan voiman ja kelmeän kuulaan, loi kuu taivaan säteistä auringon.
Usva laaja ja pehmeä syysillan, peitti tähtien loistonsa hopeisen. Kyynel pienenä oksissa loisti, otti valonsa lainaan ja katseisiin sen vaateetta toisti.
Korvas kyynel tähdet taivaan, ei katsonut maahan ja vaivaan, vaan säteensä ilolla taittoi, kohti etsivän sydämmen juuriin. Oli hetki kyyneleen kirkkaan ja valon.
Siirsi kuu sijansa kannella taivaan, painoi aamun kajo sen laesta vaivaan. Kyynel kahmien valoansa taittoi ja viime säteet kuullekin laittoi. Säteet auringon voiman toi.
Kyynel hento kullaksi muuttui, säteistä auringon voimallisen. Katsoi kyynel varttansa pientä, joka säteistä lämmön katosi. Haihtui päiväksi kyynel siiville säteiden.
Antoi aurinko voimansa laata ja kuukin kannelle astui. Kyynel hento säteiltä auringon, kostui helmeksi jälleen oksien paljaiden. Ilon kyynel se pimeään loisti ja valonsa lainaksi vain sai.
Kyynel
Illan kyynel hehkeän pieni ja kostea, riippui koivussa oksien lomasta lehdettömän. Taustan voiman ja kelmeän kuulaan, loi kuu taivaan säteistä auringon.
Usva laaja ja pehmeä syysillan, peitti tähtien loistonsa hopeisen. Kyynel pienenä oksissa loisti, otti valonsa lainaan ja katseisiin sen vaateetta toisti.
Korvas kyynel tähdet taivaan, ei katsonut maahan ja vaivaan, vaan säteensä ilolla taittoi, kohti etsivän sydämmen juuriin. Oli hetki kyyneleen kirkkaan ja valon.
Siirsi kuu sijansa kannella taivaan, painoi aamun kajo sen laesta vaivaan. Kyynel kahmien valoansa taittoi ja viime säteet kuullekin laittoi. Säteet auringon voiman toi.
Kyynel hento kullaksi muuttui, säteistä auringon voimallisen. Katsoi kyynel varttansa pientä, joka säteistä lämmön katosi. Haihtui päiväksi kyynel siiville säteiden.
Antoi aurinko voimansa laata ja kuukin kannelle astui. Kyynel hento säteiltä auringon, kostui helmeksi jälleen oksien paljaiden. Ilon kyynel se pimeään loisti ja valonsa lainaksi vain sai.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On yö jo yhtenään,
loistaa kuu tähtenään,
ei usva pilvi peitä
et mua luotas heitä
Voimaks siis suo mulle
valo kuun kirkkahan
loiste jalo tähtien
Siis alla ilon valon,
uuden aamun kajon
kulkea kohti suo
loisteen kirkkaan polun vuo
Polun mutkat peittää,
sen yö jo taakseen heittää
ylle varjon vaipan
säteen kirkkaan taitan
Valoa kohti matka kulkee
sinne opas tien sulkee
kajo kauko kujan
polte antakoon toivon lujan
Tästä voimme hivenen ottaa meillekkin kuin peilinpalasen, ja tutkia itseämme siinä.
Tai paremminkin, aamulla kun heräämme, niin katsomme/kuuntelemme mitä hän meille OPETTAA.
Zephanja 3
1. Voi sitä kauhiaa, rietasta ja väkivaltaista kaupunkia!
2. Ei hän tahdo kuulla, eikä antaa itsiänsä kurittaa; ei hän tahdo uskaltaa Herran päälle, eikä pidä itsiänsä Jumalansa tykö.
3. Hänen päämiehensä ovat hänessä niinkuin kiljuvat jalopeurat, ja hänen tuomarinsa niinkuin sudet ehtoolla, jotka ei mitään jätä huomeneksi.
4. Hänen prophetansa ovat irstaiset ja petturit; hänen pappinsa saastuttavat pyhyyden, ja kääntävät lain väkivaltaisesti.
5. Mutta Herra, joka heidän seassansa on, on vanhurskas, ja ei tee mitään väärin; vaan antaa joka aamulla oikeutensa julkisesti opettaa, eikä lakkaa; vaan väärintekiä ei taida hävetä.
6. Minä olen antanut pakanat hävittää ja heidän linnansa autioksi tehdä, ja heidän katunsa niin tyhjentää, ettei kenkään niitä pidä käymän. Heidän kaupunkinsa ovat hävitetyt, ettei kenenkään pidä niissä enään asuman.
7. Minä annoin sinulle sanoa: kuitenkin pitää sinun minua pelkäämän, ja antaman sinuas kurittaa, niin ei pidä hänen asuinsiansa hävitettämän, eikä mitään, josta minä olen häntä nuhdellut; mutta he ahkeroitsevat kaikkinaista pahuutta.
8. Sentähden, sanoo Herra, täytyy myös teidän minua odottaa, siihenasti kuin minäkin aikanani nousen saaliille; kuin minä myös tuomitsen, ja kokoon pakanat, ja valtakunnat yhteen saatan ja vihani heidän päällensä vuodatan, ja kaiken minun vihani hirmuisuuden; sillä koko maan pitää minun kiivauteni tuli syömän.
Pukki pieni poloinen, peinen runon värssäsi, sitä ihmtellen katsoi, noinko paljon synnit maksoi.
Toi oli hyvä, hanki sille säveltäjä, mieluusti parhaasta päästä.
Sipulille käännän katseeni
metsään heitän toiveeni.
Silmiäni kirvelee:
pohjaan paloi kastikkeeni.
Nyt hyppää
tämä ukko kuusen latvaan!
kun nyppää
akka kattilansa armaan.
Ukko luutaan terottaa
akka sipulia verottaa.
Täällä metsä, täällä vuori
täällä lilluu sipulin kuori!
Metsän poika tahdon olla
sankar jylhän kuusiston
vaikka ajaa takaa muori
ei haittaa-minulla on sipulinkuori.
Mistä avun löytäisin
ja minne raukka juoksisin
kun liekkejä on monta,
monta akkaa tunteetonta
mi lauluns' lahjan jos saisin
niin sydämeni ylentäisin
jos voisin ja kykenisin
sop-raa-noon!!!
Katson ulos elämäni ikkunasta.
Ulkona on pimeää.
Itkeneet kasvoni tuijottavat
heijastuksena silmiini.
En tunne mitään.
En välitä.
Tunnen olevani tyhjä, kuori.
Mikä on todellista?
Leppis-2000
Kirjoitin tämän 13-vuotiaana. Nyt on jäänyt runojen kirjoittelu, keskityn kuvataiteeseen.
Vlm: Runosi on todella hyvä ja kaunis, mutta pikku vinkki: yritä katkoa runoasi hiukan yllä olevalla tavalla, niin sitä olisi helpompi lukea. Siis vastaisuudessa kannattaa tehdä niin. :)
Jatka kirjoittamista!
...ajattelin sen katkoa, mutta sitten ajattelin olla katkomatta :)
Leppis kampas hiuksiaan ja muisteli sitt ikkunaa josta itkunsa nahdä sai, ja harja suki hiuksiaan.
Muistot tyhjän astian näin mieleen toivat ikkuinan ja tyhjän mikä täytti sen ,sen muistaa olleen Jeesuksen.
vakas 2003
Palasit kuin palasitkin palstalle takaisin.