Lainaan aluksi Kauppalehdessä ollutta kolumnia dosentti Juha Hiltunen ja nimimerkki kukamitah5 ! Ja kommentoin sitä.
Voimmeko siis päätellä Jeesuksen tarkan syntymäpäivän .
Tieto on saatavilla Raamatusta. Tuon ajan astrologien kartta on säilynyt Uudessa testamentissa, yllättävää kyllä kyseessä on Johanneksen ilmestys. Siinä on kuvaus Jeesuksen syntymän ajankohdasta nivotettuna astrologiaan. Johannes kuvaa kuinka taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki :nainen jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana. ( K; lisäys Ilm 12 luku )
Tämä voidaan tulkita siten että nainen on neitsyen tähtikuvio, jota ympäröi Pi,Ny,Beta,Sigma,Khi,lota,Theta,60,Delta,93,Beta ja Omikron Vir.Pukeakseen neitsyen aurinko kulki tämän rinnan editse. Näin tapahtuu joka vuosi 20 päivän aikana. 3 ekr tämä aikaväli oli 27.8-15.9. ( K, jolloin Jeesus syntyi )
Kuun asema on kuitenkin tarkempi. Se osuu neitsyen jalkopäähän täsmälleen 11.9 klo18.15-19.30.Uusi kuu oli juuri syntynyt ja alkoi Juutalaisen kalenterin uusi vuosi 1 Tishri.
Päivä tunnetaan myös nimellä "Trumpettien päivä "jolloin Genesis ilmoittaa maailman luodun ja jolloin kuninkaat voideltiin.
Kolme päivää sen jälkeen Jupiter ja Regulus olivat ensimmäistä kertaa näyttävässä konjunktiossa joka todennäköisesti "herätti" itämaan tietäjät. Tämä oli kaksinkertainen kuninkaan merkki.
Jeesus Nasaretilainen hyvin todennäköisesti syntyi tuolloin,11.9.( K; Muutenkin siihen aikaan oli Palestiinassa hyvin kylmää jouluna, karja ei enää ollut ulkona, se tuotiin sisätiloihin lokakuun lopussa/ marraskuun alussa. Evankeliumit eivät myöskään puhu lumesta mitään Jeesuksen syntymän yhteydessä.. Myös meillä juutalaisella on käytössä kertomus Riepulais- tytöstä, joka oli paimenilta kuullut Voidellun syntymästä silloin vielä, kun lampailla oli syötävää kedolla, eli syyskuussa ja tyttö oli näiden paimenten tuttu, sillä Hän oli orpo, ja paimenet olivat ”pohjasakkaa” jotka eivät edes kelvanneet oikeudessa todistamaan, vaan tuottamaan veriuhriteuraita, sekä syötävää lihaa, joten Jumala tässäkin ilmoitti asian ensin ”kaikkein vähäisemmille” ja He kertoivat uutisen tytölle, joka oleskeli kedolla. Tämäntapaista tulee se vähäisin sanonta. Tyttö kuitenkin tiesi, että kuninkaalle on vietävä lahja, ja kun Hän oli syntyessään seimessä, rohkeni tyttö viedä Jeesukselle lahjan, ja se oli kedon kukka. Kertomus pitää sisällään myös sen, että paikka, mistä tyttö kukan otti, ei jäätynyt koko talvena, vaan oli vihantaa, Jumala näin kertoi poikansa syntymästä tunnustekona tytölle ja paimenille. Juuri tällöin oli ne taivaan kappaleen konjunktiossa, ja Itämämaan tietäjät vasta lähtivät liikkeelle, ja matka kesti usean kuukauden ajan. Toisaalta, papit kertovat, että niitä oli kolme, ei vaan ainakin kolmekymmentä, mutta kolme kerrotaan ja nimetään lahjojen antajina, mutta sitä ennen Jeesus kävi ilmeisesti kotonaan Nasaretissa, ja oli jo talossa, ei tallissa.)
Hän kuoli 33 vuotta myöhemmin perjantaina 7.4 30 klo15. ( Tämä on jo faktaa, Raamatuin kertomuksen valossa )
Hiltunen jatkaa kommenttien jälkeen.
1) Jeesuksen syntymästä kertoo Luukas, mutta tietäjien saapumisesta Matteus. Siis kaksi eri tapahtumaa ajallisestikin.
Tietäjät saapuivat paikalle Hiltusen mukaan 25.12. Joosef, Maria ja Jeesus eivät tulloin enää majailleetkaan tallissa, vaan jonkinlaisessa mökissä/talossa, jossa oli huone, jonka Matteus mainitsee - Matteus ei puhu tallista mitään.
Matteuksen evankeliumi:
2:9 Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.
2:10 Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti.
2:11 Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.
2) Miksi he eivät poistuneet Beetlehemistä kotiinsa vaan jäivät sinne yli 3kuukaudeksi lapsensa syntymän jälkeen?
Ei sitä heti synnyttämisen jälkeen mielellään lähdetä alapää hellänä aasilla ratsastamaan. Kuitenkin kahdeksan päivän kuluttua lapselle annettiin nimi ja hänet vietiin ympärileikattavaksi. Sitä seurasi 33 puhdistuspäivää Mooseksen lain mukaan ja vasta tämän jälkeen voitiin mennä uhraamaan temppeliin. Eli oli kulunut 8 33 ? päivää. Ja tämän jälkeen sitten, yllätys yllätys, mentiinkin kotiin Nasaretiin!
Luukkaan evankeliumi:
2:39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
Tämän kotikäynnin jälkeen perhe on ilmeisesti uudestaan mennyt Beetlehemiin, jossa sitten tietäjät vierailivat ja josta perhe pakeni Egybtiin Herodeksen tappomääräystä pakoon. Raamattu ei kai mainitse tästä paluusta Nasaretista Betlehemiin, mutta se on silti järkevän tuntuista, koska Nasaret on Jerusalemin pohjoispuolella ja Beetlehem taas eteläpuolella, josta oli helpompi lähteä Egybtiin tarvitsematta kulkea enää Jerusalemin kautta, jossa oli varmasti paljon Herodeksen sotilaita. Ehkä he olivat kuulleet tietäjistä, jotka etsivät Jeesusta, ehkäpä he olivat kuulleet jotain huhuja Herodeksen suunnitelmista, vaikka Herodes yrittikin salata aikeensa, ehkäpä he vain tunsivat asiassa Jumalan johdatusta ja palasivat Beetlehemiin, jossa sitten Jumala unessa varoitti heitä ja käski pakenemaan Egybtiin.
K: jatkaa. Kun tietäjät tulivat Jerusalemiin, mistä oli olemassa kirjoituksissa, sekä myös tähti opasti sinne suunnilleen. Koska merkki oli kaikkien luettavissa.
Mutta Heillä meni aikaa Jerusalemissa, sillä Herodes asui siellä, ja vierailijat olivat sitä tasoa, että on luonnollista, että käytiin ensin tervehtimässä Valtion päämiestä, ja keskusteltiin Hänen kanssaan ilo- uutisesta. Kansa jo tiesi Jeesuksen syntyneen, siltä osin kun paimenet sitä levittivät. Heillä meni Jerusalemissa aikaa, ja kun huomaisivat sen, että Herodes lakeijoineen oli penseä Voidellulle, he käytännössä häipyivät, mutta minne, Betlehemiin, koska Jerusalemista katsoen, sillä silloin ei merkkinä ollut kuu, vaan Konjunktio, josta Hiltunen puhuu.
He menivät sinne, ja silloin jo Jeesus-lapsi oli muutaman kuukauden ja menossa Egyptiin, ja kaikissa kuvaukissa, missä Tietäjät ovat Jouluna Jeesuksen kanssa, on lapsi jo varttunut, sitä pitelee jopa vieraat.
Mutta vietetään Joulua Jeesuksen kunniaksi, sillä Hänen tuleminen on tulemisen juhla Kristitylle, alku on vasta Pitkänä perjantaina, Golgatan ristin juurella.
Rauhallista joulun lopetusta. jussi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole Maria vaan Jumalan seurakunta!
Joten olkaa höperöt hiljaa...