Koska Haapavedellä

tuntuu omituiselta, että ilotulitteiden ja paukkujen ampuminen lainvastaisesti on aloittettu jo, vaikka laki sallii sen vasta keskiviikkona kello 18 jälkeen,
Ajattelemattomuus saa monen perheen lemmikin suunniltaan ja stressiä moneksi päiväksi.Eiköhän yksi ilta sitä riittäisi .
Olisin sitä mieltä, että lehdissä mainitaan polisia työllisäneen juuri tälläiset ajattelemattomat ihmiset, niin laitetaan ilotulitteet myyntiin vasta keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, koska niitä ei osata käyttää oikein.

Hyvää Uutta Vuotta kuitenkin jattelemattomillekkin.
16775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kävin eilen iltapäivällä lenkillä koirani kanssa ja abc:n alikulussa liikuntahallin puolella oli jokin pentulauma paukuttelemassa, koira säikähti pahan päiväisesti ja pelkää nyt kovia ääniä. Ensikerralla otan nimet ylös jos ovat samoilla asioilla. Penskat säästää ja kerää paukkuja edellisvuosista ja ampuu niitä jopa pitkin vuotta.

Äänestä
  • ja "kerää". Ja vitut ne mitään säästävät. Äläkä huuda sille koiralles nii se ei säiky niitä "KOVIA" ääniä.

    Äänestä

  • "säästää" kirjoitti:

    ja "kerää". Ja vitut ne mitään säästävät. Äläkä huuda sille koiralles nii se ei säiky niitä "KOVIA" ääniä.

    luulet? Jos ymmärtäisit jotain koirista, tai lemmikeistä ylipäätään, niin tietäisit mistä puhutaan. Mistä luulet että haalivat paukkuja kesällä ja muihin vuodenaikoihin jos ei säästämällä uudenvuoden myynnistä?

    Äänestä

  • puhut, itekki siittä lenkkeilin iltapvllä hämärissä ja kossilauma siinä paukutti, joka vuosi sama vouhotus. Nytki aikasintaan tiistaina vasta myyntiin ne papattimet, joka niitä tarvii hankkia nii varmana kerkiää

    Äänestä

  • koira omia pentujaan, vai mitense juttu menikään.

    Äänestä

  • h0m3r kirjoitti:

    luulet? Jos ymmärtäisit jotain koirista, tai lemmikeistä ylipäätään, niin tietäisit mistä puhutaan. Mistä luulet että haalivat paukkuja kesällä ja muihin vuodenaikoihin jos ei säästämällä uudenvuoden myynnistä?

    Mistähän niitä paukkuja sais, ostasko vaikka vanhemmat lapsilleen? Lapset eivät todellakaan ajattele niin pitkälle, että säästävät paukkuja melkein vuoden, edes sinun kiusaksi. Älä kosta koiralles huutamalla. ;)

    Äänestä

  • luulet... kirjoitti:

    Mistähän niitä paukkuja sais, ostasko vaikka vanhemmat lapsilleen? Lapset eivät todellakaan ajattele niin pitkälle, että säästävät paukkuja melkein vuoden, edes sinun kiusaksi. Älä kosta koiralles huutamalla. ;)

    myydään 27-31.12 välisenä aikana. Ilotulitteita ei myydä alaikäisille ja aikuisillekkin ainoastaan erikoisluvalla muuna aikana. En ymmärrä mitä tarkoitat koiralle kostamisella? Koira on jätettävä omaan rauhaansa, mikäli se säikähtää voimakasta ääntä, eikä sitä saa esim. rueta hyssyttelemään...saati huutamaan.

    TÄNÄÄN ON? Ja kun kerran olet niin viisas, ettet tiedä edes päivämäärää niin tuskin tiedät mitä tarkoittaa SARKASMI. PAM!!! :) HEH

    Äänestä

  • PÄIVÄ... kirjoitti:

    TÄNÄÄN ON? Ja kun kerran olet niin viisas, ettet tiedä edes päivämäärää niin tuskin tiedät mitä tarkoittaa SARKASMI. PAM!!! :) HEH

    ole lukenut aiempia postauksia joissa puhuin paukuttelusta ympäri vuoden, siitä tässä on kyse idiootti.

    Äänestä

  • h0m3r kirjoitti:

    ole lukenut aiempia postauksia joissa puhuin paukuttelusta ympäri vuoden, siitä tässä on kyse idiootti.

    ettet tiedä mitä tarkoittaa sarkasmi. Näihin sinun postauksiinhan tässä olen kommentoinut. Taidat itse paukutella pitkin vuotta, lehdetkin tippuu puista. Vai idiootti, taidat olla kiihdyksissä??? ;) HEH HEE

    Äänestä

  • oikein................... kirjoitti:

    Koitin vain saada sinut ymmärtämään, että ilotulitteiden myynti on kielletty 27-31.12. Ja jos muuna aikana paukuttelee, niin todennäköisesti on nämä paukut säästetty uudenvuoden hankinnoista...ihan järkeenkäypää mielestäni.

    omien sanojesi mukaan 27.12.2008. Silloinhan myynti oli jo aloitettu, eli tuskin olivat ylivuotisia paukkuja. Alunperin väitit lasten säästävän paukkuja lähes vuoden vai yrititkö syyllistää yrittäjiä laittomasta myynnistä?

    Äänestä

  • oikein................... kirjoitti:

    ettet tiedä mitä tarkoittaa sarkasmi. Näihin sinun postauksiinhan tässä olen kommentoinut. Taidat itse paukutella pitkin vuotta, lehdetkin tippuu puista. Vai idiootti, taidat olla kiihdyksissä??? ;) HEH HEE

    Välillä henkiä ja tarkasta onko oikijassa käessä
    rakkoja absilla puhuvat että runkatessa tulee

    Äänestä

  • Tosikko, kirjoitti:

    Välillä henkiä ja tarkasta onko oikijassa käessä
    rakkoja absilla puhuvat että runkatessa tulee

    niin mitä rakkoja absilla oli? Runkatessa tulee mitä, toivottavasti ei ainakaan lukihäiriötä?

    Äänestä

  • välillä henkeä. kirjoitti:

    niin mitä rakkoja absilla oli? Runkatessa tulee mitä, toivottavasti ei ainakaan lukihäiriötä?

    sitäkö tarkotit?

    Äänestä

kun toisten akkoja pukkivia ukkoja
ja sekopäitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntuu asuvan vain viisaita kirjoitti:

tuntuu omituiselta, että ilotulitteiden ja paukkujen ampuminen lainvastaisesti on aloittettu jo, vaikka laki sallii sen vasta keskiviikkona kello 18 jälkeen,
Ajattelemattomuus saa monen perheen lemmikin suunniltaan ja stressiä moneksi päiväksi.Eiköhän yksi ilta sitä riittäisi .
Olisin sitä mieltä, että lehdissä mainitaan polisia työllisäneen juuri tälläiset ajattelemattomat ihmiset, niin laitetaan ilotulitteet myyntiin vasta keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, koska niitä ei osata käyttää oikein.

Hyvää Uutta Vuotta kuitenkin jattelemattomillekkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu