Itseäni jurppii hirveästi tämä iäinikuinen laihdutusvouhotus. Ei elämä ole sen kummempaa, vaikka olisikin hoikka. Tiedän sen kokemuksesta. Nykyään kaikista television laihdutusohjelmista saa kuvan että koko elämä muuttuu kun laihtuu. Ihan pötypuhetta! Tietenkin, jos on hirveästi ylipainoa, altistuu erilaisille sairauksille, mutta mitä muutama ylimääräinen kilo haittaa? Ei lihava ole sen rumempi kuin laihakaan, jos pukeutuu itselleen sopivalla tavalla. Pääasia on, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Jo joutuu koko ajan taistelemaan pitääkseen itsensä hoikkana, mitä järkeä sellaisessa elämässä on? Eikö elämänlaatu ole parempi, jos saa toteuttaa itseään ja esim. syödä siten kuin haluaa. Voiko elämä olla mielekästä jos se on yhtä kieltäytymistä.
Ja kaikille kettuilijoille sanon lopuksi, että en ole itse ylipainoinen, enkä koskaan ollutkaan. Olen harrastanut kuntosalitreeniä puoli elämääni. Siitä huolimatta ihmetyttää tämä vouhotus laihduttamisesta. Suomessa ei hvaintojeni mukaan ole paljon todella lihavia ihmisiä. Vähän kummastuttaa ne tilastot, joissa väiteään, että Suomalaiset ovat lihavia.
Ja kaikille kettuilijoille sanon lopuksi, että en ole itse ylipainoinen, enkä koskaan ollutkaan. Olen harrastanut kuntosalitreeniä puoli elämääni. Siitä huolimatta ihmetyttää tämä vouhotus laihduttamisesta. Suomessa ei hvaintojeni mukaan ole paljon todella lihavia ihmisiä. Vähän kummastuttaa ne tilastot, joissa väiteään, että Suomalaiset ovat lihavia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Harvoinpa tuollaista kuulee. Lihavana eläminen kyllä on erilaista.. valitettavasti tiedän..
Hoikkana sain kuulla olevani kaunis, fiksu ja tunsi olevansa haluttu ja tykätty.
Kun sitten sairauden myötä lihoin kymmeniä kiloja, yhtäkkiä olenkin ruma, tyhmä, yhteiskunnan varoja kuluttava tarpeeton ja merkityksetön luopio.
En tiedä kuvittelevatko ihmiset tuollaisia sanomalla motivoivansa lihavia laihtumaan, mutta kyllä siinä käy ihan päinvastoin, vain masentuu ja alkaa hävetä itseään niin paljon ettei uskalla edes mennä mihinkään kuntosaleille tai uimahalleihin tms.
Itsekin yritin käydä uimassa, mutta ei siitä tullut mitään muuta kuin lisätraumoja.
Olisipa varaa omaan uima-altaaseen. Ehkä joskus..
Olen kirjoitellut tänne jo pidempään ja oma tilanteeni on myös entinen hoikkuus ja sairauden myötä rankka lihominen. Läskirasismi ahdistaa minuakin. Mielenterveysongelmainen ei halua kuulla olevansa yhteiskunnan vihollinen. Olen jäsenenä kahdessa urheiluseurassa, ja niihin minut on hyväksytty kiloineen päivineen. Toivon, että sinä pääsisit masennuksen ja häpeän tunteista. Omalla kohdallani lääketieteen keinot ovat loppu ja taidan vain odotella kuolemaa. Se, että puoliso, ystävät ja sukulaiset hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, ei hyödytä koska en itse hyväksy itseäni :-(
Siis voiko oikeasti olla noin vai kuvitteletko vain? Miten ihmisen luonne muka muuttuisi, jos tulee lisäkiloja? Havaintojeni mukaan monet ihmiset lihovat iän karttuessa, mutta tuskin heidän tuttunsa alkavat heitä sen takia nimittelemään rumiksi ja tyhmiksi.
Omalla punttisalillani käy muutama huomattavan ylipainoinen henkilö, mutta ei kukaan heitä katso alaspäin. Pikemminkin toivovat vaan tsemppiä heille. Ja yksi naispuolinen kävijä on vielä todella nätti, vaikka onkin hyvin ylipainoinen. Joten ei henkilön viehätävyys todellakaan ole kiinni kiloista! Joten marsa vaan sinne uimahallille! Ei kukaan siellä kyttää toista. Uimahalliin mennään uimaan eikä toisten kiloja vahtimaan. Käyhän niissä paljon vanhuksiakin, joiden vartalot jo "rupsahtaneet". Ei kukaan heitäkään ole sieltä pois ajamassa!
luonne ei tietenkään muutu, lihominen saattaa kyllä masentaa. Käsitin tuon edellisen kirjoittajan tarkoittaneen sitä, että ympäristön suhtautuminen häneen muuttui: hoikkana häntä luultiin fiksuksi ja lihavana tyhmäksi.
Niille, jotka oikeasti tuntevat ja välittävät, toisen ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tuntemattomammat ihmiset sen sijaan saattavat heittäytyä ilkeiksi tai olla ennakkoluuloisia. Naisia saatetaan jopa syrjiä työelämässä painon perusteella.
Kaikkein tärkeintä on hyvä itsetunto.Kokemuksia on niin alipainosta kuin ylipainosta.Voin sanoa,että 30kg ylipainoisena(onneksi vain viisi vuotta)kärsin eniten,en henkisesti,vaan ruumiillisesti(hengästytti,väsytti,nivelvaivoja jne..) Naiselle nämä usein on vaikeita asioita,koska aina tarjotaan sitä hoikkaa mallivartaloa! Lainaan tässä A.Heikkilää.Ylipainoinen ei ole välttämättä sairas,eikä hoikka terve. Lopuksi näin naisena pidän hieman ylipainoisista miehistä! Ehkä olen alkukantainen nainen jolle tietynlainen rotevuus edustaa turvallisuutta! Aivan lopuksi,huumori auttaa usein!
Itse olen onneksi näin joulun kynnyksellä saanut hyväksyttyä itseni. Löysin syksyn aikana miehen, joka on minua n. 20 kiloa kevyempi ja aika luiseva, vissiin alipainoinenkin. Minusta hän on vain viehättävä ja ihana.
Ja mikä parasta, hän hyväksyy minut! En suhteen alussa kehdannut näyttää vatsaani missään tilanteissa lihomisesta johtuvien raskausarpien takia. Mutta nyt hän on vain pitänyt napani ympärillä olevia raitoja söpöinä tiikerinraitoina. Ja joskus kun hän kysyi painoani, vastasin rehellisesti.. ei edes tullut että ohhoh et sä näytä niin painavalta - reaktiota. Vaan hän sanoi että ok, ei se vaikuta mihinkään.
Olen tällä hetkellä tyytyväinen ja tunnen oloni mukavaksi juuri omassa nahassani.
Tsemppiä kaikille.
Jossain ulkomaalaisessa blogissa näin kuvan mallista (hoikassa kunnossa, joo) joka muistaakseni oli kahden lapsen äiti ja ylpeästi poseerasi vatsansa raskausarpien kanssa ;-)
Taitaa laihdutusvouhotuksen takana olla suuri businesmahdollisuus. Voi myydä jumppavaatteita, laitteita, kirjoja, ruokaa, palveluota, kehitellä aika-ajoin uusia teorioita jolloin kaikki menee uusiksi. Asiaan kuuluu että ylläpidetään epärealistista ihannekuvaa vartalosta ja myydään sikahyvää ja sikalihottavaa ruokaa niin rahantekokonehan tämä on.
Ihmiset voi olla mukana rahoittamassa tätä jos haluavat. Itse olen todennut että en ole. En laihduta, muutin vain elämäntyyliä eli rupesin syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän. Mutta en laihduta.
" rupesin syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän. Mutta en laihduta. "
Tuossa tekstissä nyt ei ole mitään järkeä.
Annaskun mä kerron lisää.
Se että "laihduttaa" tarkoittaa sitä, että tekee jotain tiettyjä juttuja jotta paino laskee. Sitten kun painon on saanut laskettua, niiden juttujen tekemisen voi lopettaa. Tällöin paino alkaa taas nousta. Mun mielestä tässä on laihdutuksen paradoksi. Jo pelkästään sana "laihdutus" kertoo että ensin paino laskee (niin kauan kuin laihdutus kestää), sitten se nousee takaisin (kun laihdutus loppuu).
Siksi jos haluaa hallita painoaa, on tehtävä jotain joka ei lopu. Eli pitää omaksua uusi elämäntapa. Itse päätin ruveta hyväkuntoiseksi (juoksuharrastus) ja omaksua säännölliset ruoka-ajat. Päätin, että en halua olla ihminen joka hengästyy portaissa vaan haluan pystyä juoksemaan 10km. Viime kesänä se lähti, juoksu sujui surkeasti mutta nyt menee jo kymppi. Ruokaa pistän poskeeni kolme kertaa päivässä. Tämä on elämäntapani nyt ja pidän siitä. Entä paino? En ole puoleen vuoteen käynyt vaakassa joten en tiedä, mutta peili sanoo että se on tippunut. Minua ei edes kiinnosta paljonko painan. Tavoite ei ole laihtuminen.
Huomenna on taas hyvä juoksukeli, tuskin maltan odottaa!
(toivottavasti ei kuulostanut liian filosofiselta, mutta painonhallinta EI ole mutkikasta. Pitään vaan päättää uusi elämäntapa PYSYVÄSTI, ja sitten pysyä siinä päätöksessä.)