ja poistuminen takavasemmalle.
Saako äiti tehdä niin kun tuntuu ettei enää kertakaikkiaan jaksa?
voinko sanoa lapsille että nyt riittää tämä minuun kohdistuva ihmisoikeuksien loukkaus?
Niin... totta, äidillä ei ole ihmisoikeuksia.
Saako äiti tehdä niin kun tuntuu ettei enää kertakaikkiaan jaksa?
voinko sanoa lapsille että nyt riittää tämä minuun kohdistuva ihmisoikeuksien loukkaus?
Niin... totta, äidillä ei ole ihmisoikeuksia.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Entäpä jos ei ole oikeuksia kuin osa-aikaiseen vanhemmuuteen? Tai vaikkapa käytännössä minimaaliset mahdollisuudet vaikuttaa oman lapsen asioihin?
Entä jos sinua kielletään menemästä oman lapsesi syntymäpäiville koska äidin uusi miesystävä ei halua sinua sinne?
Helppoa ei aina ole kenelläkään, ei edes ydinperheillä. Toivottavasti jaksat nyt vielä hiukan taas eteenpäin... Voimia sinulle.
Ymmärrän oikein hyvin, ettei äidin uusi miesystävä halua "menneisyyden miestä" kotiinsa. Jokaisella on kait oikeus valita kenet kotiinsa kutsuu - olkoon nämä sukulaisia tai mitä tahansa.
Olisi myös naiselta kovin ajattelematonta kutsua yhteiseen kotiin henkilö, josta mies ei pidä tai jota mies ei halua paikalle..
Exien ja uusien kanssa ei tarvitse ystävyksytä, ei tarvitse kyläillä. Kunhan ne lapset ja lapsiin liittyvät asiat tulevat hoidettua asiallisesti ja hyvin. Kunhan lasten ei tarvitse olla vanhempiensa riitoja ja kaunoja kantamassa.
Voithan viettää itse omat juhlat lastesi kanssa tapaamisviikonloppuna. Ja jos lapsesi saavat viedän "äiti-kotiin" sinun ostamia lahjoja ja jopa saavat tykätä niistä ja saavat käyttää niitä - - se on kuule paljon se ! Kaikilla etä-iseillä ei ole edes tätä mahdollisuutta!! lasten lähivanhempi = äiti ei anna lapsen iloita isän ostamasta vaan moittii sitä tai sitten piilottaa tavaran jonnekin...tai kerää kirpparilootaansa..
Siis lapselle pidetään 2:t synttärit 2:t joulut? Jotta lapsi varmasti luulisi, että isä ja äiti vihaavat toisiaan? Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi ajatella omia lapsiaan ja heidän tunteita.
AIKUISET voivat aivan hyvin muutaman kahvikupin juoda yhdessä, vaikka eivät ylimpiä ystäviä olisikaan. Aivan liian usein ajatellaan nykyään vain itseä, onko ihme, että nykyaikana ei enään kasva kovinkaan paljon tasapainoisia lapsia?
Ja kuule, minä edelleen olen lapseni huoltaja, ainoastaan minulla ja ex:llä on päätäntävalta lapsemme asioihin, ei yhdelläkään uudella puolisolla, kummankaan puolelta!
Olen huomannut, kuinka lähien uusilla puolisoilla on tapana yrittää syrjäyttää etävanhempi, hankaloittamalla yhteydenpitoa, omista mustasukkaisista syistä.
Aion pitää kiinni lapsestani ja mikäli ei asiat rupea sujumaan lapsen kannalta suotuisissa merkeissä, ei liene mahdoton asia, historiaa sen enempää teille selvittämättä, vaihtaa huoltajuutta.
Tulen myös pitämään puhuttelun ex:n uudelle, siitä, kuka ON lapsen ISÄ sekä HUOLTAJA.
Muistakaa, varsinkin uusiot! Lapsella ON OIKEUS MOLEMPIIN VANHEMPIIN!
Enpä koe noita yhteisiä kahvikupitteluja niinkään välttämättömiksi. Ilmapiiri ei kenties olisikaan se paras mahdollinen, vaikka hyvää tahtoa siihen olisi. Niin paljon ahdistavaa henkistä väkivaltaa sain kokea, että ei minun tarvitse siihen enää alistua. Eivätkä lapsetkaan halua enää kokea sitä samaa.
Mutta nämä tapaukset ovat aivan parikohtaisia, Hyvä jos ne joillakin onnistuvat.
Mulle riittää, että nykyisellään pystytään puhelimessa juttelemaan lapsia koskevat tärkeät asiat. Niitä kuitenkin on onneksi enää melko vähän, koska lapset ovat niin isoja, toinen täysi-ikäinen ja toinen neljätoista, että he itse selvittävät asiansa isälleen ja minua ei tarvita välikätenä.
Meillä ei onneksi ole ongelmaa, että kukaan yrittäisi tunkea kummankaan meistä vanhemmista paikalle.
Oma seurustelukumppanini on ikänsä pysynyt nainattomana ja lapsettomana. Hän ei siis isän roolista ymmärrä paljonkaan ja tykkään, että tapaamisemme, vaikka tapahtuvatkin suurilta osin kodissamme, ovat meidän omia hetkiämme ja lapset ilomielin suovat ne mulle, koska ovat huomanneet miten onnellinen olen ja itse saavat nauttia hyväntyylisuudestani.
Isän nykyinen avo on pysynyt yhteisistä ateriahetkistä huolimatta lapsille etäisenä. Täysin eriluonteinen kuin aikaisempi, jonka kanssa lapset ennättivät lähentyä. Minusta tuo lähentyminen oli hyvin positiivinen asia. Oli kivaa, kun lapsilla oli yksi aikuinen ystävä lisää. Hän toimi myös tavallaan isän käyttäytymisen pehmentäjänä. Exällä, kun on toisinaan tapana toimia melko särmikkäästi ja ilmapiiri on kaikkea muuta kuin vapautunut.
on järkyttävää, se näkyy niin selvästi! Hyökkäät jopa minua vastaan, vaikka mielestäni kirjoitukseni oli varsin asiallinen. Syynä lienee se, että olen "uusio": siis se lasten toisen vanhemman uusi kumppani. ??
En ole väheksynyt sinun arvoasi lastesi huoltajana, enhän edes puuttunut koko huoltajuus-asiaan.
En ole myöskään viemässä sinun isyyttäsi, tai vähätellyt sitä tai sen arvoa, en puuttunut isyys/äitiys/vanhemmuus -asiaan ollenkaan.
Voit toki pitää puhuttelua exäsi uudelle miehelle, mutta monenlaista kuviota eläneenä osaan sanoa muutaman asian: lastesi arkipäivässä on uusi mies, mutta se ei ole pois sinulta. Biologista isyyttä / äitiyttä ei mikään eikä kukaan voi viedä pois. Lapsille olet edelleen ISÄ, ja sen yli ei kukaan onnistu kävelemään, varsinkin jos itse pidät yhteyttä lapsiisi jne ja ennenkaikkea sallit lasten äidille sen onnen mikä hänellä on , eli et moiti tätä miestä lapsillesi.
He kuitenkin elävät arkipäivää tämän miehen kanssa.
Riippumatta siitä, onko yhteishuoltajuus vai ei, ei tällä exän uudella miehellä ole mitään juridisia oikeuksia sinun lapsiisi.
Miksi kuvitellaan että se uusi kumppani jotenkin tulisi väliin, estäisi, tai sotkisi etävanhemmat tapaamis.- ja yhteydenpito-asiat???
Ja edelleen ihmettelen, miksi kummassa sinut pitäisi kutsua sinne synttäreille tai joulupäivälliselle????? Onko lapsella kivat synttärit, kun isi tulee ja tunnelma on kireä? Kenen etu se on? Kai sentään lahjan olet lapselle antanut? Ja lapsi saanut sen omaan kotiinsa viedä, iloita siitä, esitellä äidille ja tälle uudelle miehelle?
Myös jouluna näin? Onhan mahdollista?
Jos vastaat kyllä, niin sinulla on asiat hienosti. Kaikilla etä-isellä ei ole edes tämmöstä mahdollisuutta.
Syynä ei ole se uusi kumppani, vaan lasten äiti, joka haluaa rajata isän ulos mahdollisimman tarkkaan omasta elämästään...
Se, että joukko aikuisia istuu saman pöydän ääressä hampaat irvessä, kireässä ilmapiirissä, suurinpiirtein inhoten toisiaan ei ole mikään sellainen juttu lapsen kannalta tai lapsen tasapainoisen kasvun kannalta, että tuo näytelmä pari-kolme kertaa vuodessa olisi välttämätöntä - siis lapsen kehityksen kannalta.
Katkeruus ja viha se teettää enemmän hallaa kuin se, ettei isää tai jotakuta muuta sukulaista kutsuta kahville.. !!
Ja kun aina luullaan, että se uusi kumppani oli exälle kateellinen, mustasukkainen, haluaa syrjäyttää... ja tämä mustasukkaisuus. En ymmärrä. Mistä ihmeestä minä olisin mieheni exälle kateellinen tai mustasukkainen????
Ja se uusi kumppani on tai voi olla myös äiti/isä, yksinhuoltaja tai tahollaan etävanhempi. Että pitäisi muistaa sekin asia.
Todella hyvä kirjoitus, millaisia nuo kahvitilaisuudet saattaisivat olla. Ei todellakaan kenenkään etu ole tuollaiset kahvitilaisuudet tai juhlat. Pelkkää uhrautunmista, näyttelemistä ja tukahdutettuja tunteita. Mallina lapsille aivan pahimmasta päästä.
ei lastensa hylkäämällä yh äidillä taida olla muuta vaihtoehtoa.
Jaksaminen vain on pitkässä kuusessa aina välillä.-
Isä saisi tavata lapsiaan kun tahtois.. olisi tervetullut myös niille synttäreille.
Onkohan se jotain vallannäyttöä, ettei tapaa.. niin voi kontrolloida minua ja menemisiäni?
Miksi äidin pitäisi jaksaa kestää sietää kaikkea - edes omilta lapsiltaan?
KYLLÄ : sinulla on oikeus ilmoittaa lapsillesi, että nyt menee liian paksuksi; nyt et jaksa enää; että ihmisarvo on sinullakin.
Minä olen omilleni karjunut, että en ole mikään piika tai palvelija. Että IHMINEN olen minäkin!
Mutta onko sulla jaksaminen loppu lasten takia, lasten käytöksen takia vaiko jonkun muun jutun takia, mistä olet uupunut? Etkä halua kertoa "omaa totuuttasi" lapsillesi? ....?
ei sitä voi lapsille sanoa..
heillä on kyllin vaikeaa jo muutenkin.
Onneksi tiedän että tämä tunne on ohimenevää, ja kun aurinko jälleen paistaa.. nään lapsistani, varsinkin esikoisestani, sen fiksun pojan mikä hän oikeasti on.
Nyt vain en jaksa nähdä sitä.
Syy miksi olen uupunut.. on monen asian summa.
osa lukijoista sen tietää.. osa tietää vain pieniä palasia..
mutta palapeli on suuri...
Taloudellinen tilanne.. on ehkä se pahin murhe...
ja huolen aihe, kylmät ilmat on tulossa
Ja mietit!
Jaksaa täytyy ja jos ei jaksa,
voi hakea apua. Niin se on.
Yksin lasten kanssa on joskus niin vaikeaa,
ettei auta enää itkutkaan.
Silloin on toimittava.
Istu hetkeksi miettimään tärkeysjärjestystä,
kirjoita paperille hyvät ja huonot asiat,
sen jälkeen summa summarum.
Ala "korjaamaan" huonoja puolia
ja jos tuntuu, ettet yksin kykene,
niin hae rohkeasti apua.
Usko tai älä,
tämä on vain ohimenevä aika elämässäsi.
Asiat korjaantuvat ajallaan.
Tsemppiä sinulle isosta sydämestä :)
Olen hakenut.. mutta mikään ei ole yksiselitteistä.
Kirjoitin yöllä jälleen pitkän kirjeen poikani terapeutille....
Miten korjata pahin epäkohta kun se ei ole omissa käsissäni? tai pahimmat...
Joo, saa äiti sanoa. Kummasti helpottaa purkaus ja sanomisen jälkeen on aivan toisenlainen olo ja uudet voimat.
Ei äitikään ole yli-ihminen ja on aivan luonnollista, että heikkoja hetkiä tulee ja kismittää, miten helpolla etä pääsee. Sitten iskee todellisuuden taju ja ajattelee, miten paljosta etä jää paitsi. Ihana on äidin osa kaiken kaikkiaan.
Niin eikä lapsille pidä mielistellä, vaan olla aito oma itsensä. Mielistely inhottaisi lapsiakin ja aiheuttaisi heissä turvattomuutta ja hämmennystä. Ja tukahdutettu purkaus oirehtii jollain muulla tavalla käytöksessä esim. pikkukiukkuisuutena, joka nakertaa kaikki osapuolia sisältä päin. Parempihan tuo möly on kerralla purkaa ja sen jälkeen huomata miten kirkkaasti aurinko paistaa. :)
Joskus kun lapset oikeen kiukuttelevat tai tappelevat keskenään tekis mieli tyhjentää koko kämppä :))
Murkkuikäiseltä pojaltani olen saanut vastauksen, kun kysyin miks käyttäytyy minua kohtaan tuolla tavalla, katsoi silmiin ja vastasi, että kun sinä olet ÄITI.
Sitä en voinut ottaa muuten kuin positiivisena asiana, koska minä olen se turva jolle voi purkaa kaiken pahan mielen ja se on paljon se...nyyh :))
Just niin, rakkautta on purkaukset puolin ja toisin sekä hetkessä unohdetut.
Meillä on murrosiän tuiskinnat takana päin ja lasten keskinäiset nahistelut samoin. Nykyisin lapset ovat toistensa hyviä kavereita ja helppivät toinen toistaan milloin missäkin. Yhteinen vitsien aihekin on eli minä. Vähän päästään löytävät sanomisistani ja toiminnasta hyväntahtoisen naureskelun aihetta.
Ihana seurata, miten hyvää heille on tehnyt, että kodissa on nyt rauhallinen ja turvallinen henki sekä mielipiteiden ilmaisun vapaus.
Voi kun tuo sisarussuhde säilyisi aina tuollaisena, sillä itse olen saanut tuntea, että sisariltani saama tuki on yksi elämän kantava voima ja heidän sanaansa voi luottaa. Ystävät voivat vaihtua ja miehistä tulee eksiä, mutta sisaret pysyvät jopa vanhempia kauemman, koska ovat samaa ikäpolvea.
ja varsinkin yh äidiltä.
Olen huomannut että minun pitää tehdä kaksinverroin töitä koska se toinen aikuinen lasten elämästä puuttuu täysin.. tai melkein täysin.
Minun pitäsi pystyä olemaan kahden veroinen kasvattaja kahden veroinen huoltaja.
Ja kun uupumus iskee osa kanssakulkijoista osoittaa sormella.. että mitäs minä sanoin.. ei se pärjää.
Ja lapsilleni en voi mölytä.. he ovat turvattomia jo isänsä tekojen vuoksi.. minun on vain pidettävä mölyt mahassa.. ja suu kiini.
Jaksamista ja voimia yritän lähettää sinulle parhaani mukaan. Täysin en muistanut, että sulla on noin monikerroksinen vyyhti edessäsi ja lapset pienempiä kuin omani.
Noista sormella osoittavista kanssakulkijoista, kun kerroit tuli taas mieleen, miten mielettömän raaka ihminen toisinaan on toiselle ihmiselle. Lisää kiviä toisen taakkaan silloin, kun niitä pitäisi keventää.
Kirjoittele mölyt tänne, kun on tarvetta. Ja jaksamisen säteitä sinulle :)
Huomaan selvästi että on kyseessä auktoriteetin puutetta. Suosittelen että alat käymään punttisalilla vetämässä habaa ja tehostat harjoitusta hormoneilla. Mikäli et tiedä mistä hormoneja saa niin kysy Tony Halmeelta [email protected]
Kun saat haban kuntoon niin laita nassikat sepelille talsimaan mielummin pikku pakkasella niin eiköhän taas nokkimisjärjestys ole selvillä. Akaattikotelon lihassa on myös runsaasti lihasmassaa kehittäviä aineita mutta on muistettava että nauttii kotilon valkosipulivoissa hyvän punaviinin ryydittämänä.
kommenttia lainkaan.
Jos asuisit Ruuhkasuomessa olisi neuvoni tämä:
Sanot lapsille:
Nyt mä lähden kävelylle. Pakko saada huilata.
Ovesta ulos saman tien, soitto naisystävälle ja valitus:
Mä en kestä enää. Voit sä tulla tapaan mua, mun täytyis saada puhua jonkun kanssa. Mun täytyy saada jotain muuta elämään ku ikusta siivousta. Eikä lapset tee yhtääään mitääään. Kakarat on kauheita tänään. Mä en jaksa!!!! Tavataaks vaik itiksessä. Siin kahvilas ku ennenki. Selvä. Mä oon jo matkalla.
Eikä sitä kahvilameteliä, ruuhkaa, rahanmenoa ja aina samassa pyörivää keskustelua naistuttavan kanssa tarvitse saada kuin pari tuntia ja palaa taas tyytyväisenä ja helpottuneena kotiin.
Lapsetkin on vähän kalpealla naamalla vastaanottamassa kun ovat tajunneet että äitiä tais todella suututtaa.
Eikä kotikaan näytä enää nuhruiselta vaan kodikkaalta kalsean kauppakeskuksen jälkeen.
PS. Sopii siis vain koululaisten perheeseen, ei pienille lapsille.
Ehdotuksesi oli mitä parhain!
Kävin itse kävelemässä talon ympäri,
joko kiroilin (metsän keskellä, ei naapureita)
tai itkeä vollotin.
Potkin auton kumeja ja revin rikkaruohoja
kukkapenkistä.
Vannoin hyppääväni ensimmäiseen linkkariin ja
painelevani tieheni koskaan palaamatta.
Sitten savustin keuhkoni, rauhoituin kummasti
ja palasin kotiin.
Yleensä siinä vaiheessa imuri pärräsi
yhden kädessä ja toisetkin juoksentelivat
pitkin huushollia jotakin tehden. ;))
Pyydettiin kaikki toisiltamme anteeksi
ja elämä jatkui taas seesteisempänä. :)
Niin tuosta siivoamisesta tuli mieleen, että itse olen nyt kolmen kuukauden ajan toteuttanut elämän aikaista unelmaani. Eli siivoamiset ovat aina siirtyneet ja siirtyneet, lapsillakin on koulussa tarpeeksi tekemistä, joten "tervanjuontia" on ollut heillekin maton tamppaukseen meno. Sanokoon kuka vaan mua laiskaksi tai miksi, mutta mulla käy nyt kerran kuussa siivooja ja tulee tästä lähtien käymään aina.
Lapsista en halua uusavuttomia, joten heidän huoneiden siivous on edelleen heidän vastuullaan eli siivoojan käyntien ulkopuolella.
Monelta turhalta riidalta naimisissa ollessa olisi selvitty, jos mies olisi antanut siivoojan käydä. Hattua nostan serkkupojalleni, joka on koko avioliiton ajan suonut vaimolleen siivoojan. Varmaankin siksi, että se oli hänestä luonnollista, koska tädilläni (hänen äidillään) on siivooja käynyt aina.
Arvostan noiden siivoojien työtä. Näppärästi se käy heiltä ja siivousfirmalla on hyvät aineet ja välineet. Monen siivous tunninpalkka menisi, jos itselleni olisin yrittänyt ostaa samanlaisia. Tosin uskon, että olisi tullut vääriä hankintoja, koska siivousvälinehankinnoissa tarvitaan asiantuntemusta, mitä ei myyjillä ole antaa välttämättä, eikä haluakaan siinä mielessä, että kaikki hyllyssä olevat tuotteet pitää saada myytyä.
tein kerran niin että lähdin kävelylle.. viivyin puolituntia ja palasin kotiin.
siitä on nyt 3 vuotta ja lapset muistavat vieläkin sen ahdistavana.
He sanovat että minä hylkäsin heidät..
Isä ei kuulema koskaan tee niin..
Niin lyhyt on ihmisen mieli..
isähän se kävelemään lähti perheestämme..
ja sitä ei muistella.. vain se että minä kävin puolituntia kävelemässä yksikseni.
sano lapsille, että tulet takaisin viimeistään kun tulee nälkä. Niin ei heidän tarvitse pelätä.
Muistuta niille, että "eikö isä tee niin?????, miettikääs vähän tarkemmin!"
Sano niille, että kun kohtelevat äitiä paremmin, niin äiti jaksaa paremmin olla hyvä äiti.
Päiväkodin täti sanoi kerran lapselleni kuulteni: Ole kiltti äitiä kohtaan, että äiti jaksaa. Voi kuinka se tuntui minusta hyvältä, että minustakin joku välittää ja että minullakin on väliä.
Sinulla on se arvokas oikeus äitinä, että saat ottaa kaikki lasten valitukset vastaan. Syvällä sisimmässään he arvostavat sinua yli kaiken ja sanovat sen ääneenkin joskus kolmikymppisinä, viimeistään yli kaksikymppisinä alat huomata sen heidän sanomattaankin. Olet heidän tukipylväänsä, halusit tai et. Ja yleensähän äiti haluaa, kaikesta huolimatta.
tuohon "ihmisoikeuksien" menetykseen niin, että kun saa jotakin, menettääkin täytyy.
Äidin osa on vain siitä hankala, että näitä menetyksiä ja saamisia on hankala etukäteen selvitellä. Ne perustuvat uskoon/kuvitelmaan. Äitiys on iso asia.
Kyllä se on minullakin usko loppunut sen sata kertaa, mutta aina siitä on noustu. Ja ajattele, minulla on "vain" yksi "toisinajattelija"!