Kyllä minä tiedän, että ajatus siitä, että me joku päivä kuolemme on vastenmielinen. Mutta se nyt valitettavasti on vaan niin, että me kuolemme. Ajatus tälläisestä iankaikkisesta elämästä on kauhean itsekäs ja ihmiskeskeinen. Ei me olla sen tärkeämpiä kuin nää muutkaan eläimet. Totta kai me ollaan kehittyneempiä kuin nämä, mutta evoluutio on luonut meille tässä tapauksessa kyvyn uskoa myös auktoriteetteihin. Tästä sivuilmiönä on syntynyt tälläinen uskonto. Se ei tee kuitenkaan uskonnosta sen enempää totta.
Autuaita ovat yksinkertaiset. Näin hokevat kaikki uskonnot. Totta kai valtaapitävä on sitä mieltä, koska yksinkertainen ei kyseenalaista hänen valtaansa. Me elämme uskontojomme kanssa kuin pohjoiskorealaisessa joukkohypnoosissa. Uskonnon harhaa ei pidä arvostaa tai pitää pyhänä. Se pitää kyseenalaistaa.
On mielenkiintoista, että missä on se raja mikä on pyhää ja mikä ei ole pyhää. Mehän kunnioitamme pyhää. Mutta jos mä vaikka kerron mun työkavereille, että mä kuulen ääniä. Ne saa nauraa mulle ja todennäköisesti myös nauraa mulle. Mutta jos joku uskovainen kertoo, että hän on kuullut ääniä, niin siitä tulee sellainen profetia. Hänelle ei saa nauraa, koska uskonto on pyhää.
Myös tapakristityn Raamattu on se ihan sama homofobinen, rasistinen, sekava ja sadistinen kirja, jota siteerataan edelleen Suomen valtion virallisissa tilaisuuksissa. Tämän kirjan pronssikautiset myytit ohjaavat Suomenkin lainsäädäntöä.
Kun kauhistellaan sunnuntaina kaupassa käyntiä tai Marskin homottelua, sanotaan että mikään ei enää ole nykyään pyhää. Mutta itseasiassa aivan liian moni asia on vieläkin pyhää. Ja kun annamme jollekkin asialle pyhän oikeuden, se oikeuttaa myös ihmiset tekemään tyhmiä asioita. Terrorismia, naisten alistamista pyhän nimissä. Tällä tavalla myös tapakristityt ovat syyllisiä siihen, että maailmassa on terrorismia.
Tapakristityt, jotka eivät ole vahvoja uskossaan haluavat suojella lastaan ja puhuvat heille uskosta asioita, joita emme enää kehtaisi sanoa toisille aikuisille. Lapset uskovat vanhempaansa, muuten ne kuolisivat syötyään vääräästä marjapensaasta. Miksi tapakristityt silti kertovat lapsille jotain, mitä he eivät oikeasti edes itse usko?
Se sattuma, että päädymme kaikki maailmaan on uskomattoman hieno, joten kaikki plussaa. Se, ettei tästä todennäköisesti tule palkintoa eikä rangaistusta jälkikäteen on helpottava ajatus. Se, että joku ilkeän ja sadistisen isän kaltainen Big Brother ei luekkaan meidän ajatuksiamme on helpotus, eikä mistään saatanasta.
Uskonto on mukava uni, joka estää lähtemästä äidin ja isän turvallisesta sylistä pois. Se on fantasia siitä, että maailma menee juuri niin kuin itse haluaa. Se, että uskonto tuntuu kivalta ei valitettavasti tee siitä totta.
Onhan se kamala asia, että me joskus kuollaan. Siitähän tässä kaikessa on kysymys, mutta toisaalta mietitään vaikka tälläistä lasten leikkikenttää. Siellä jaetaan ihmisiä hyviin ja pahoihin. Se jatkuu sitten koulussa, sen jälkeen työelämässä ja vielä eläkeläisten kerhosssa. Niin onhan se jotenkin lohduttavaa, että joskus se kaikki vaan loppuu. Eikä tule enää mitään jakoa hyviin ja pahoihin, vaan ihminen vaan kuolee.
Kiihkouskovaiset eivät kantaansa muuta ja se on sallittua vapaassa maassa. Mutta jokaisella teistä tapauskovaisista on vastuu siitä, että vahvistatte sitä satua, jonka suuri osa mailman ihmistä ottaa ihan kirjaimellisesti. Tiedän, että moni salaa ajattelee, että Jumalaa ei ole. Mutta ei uskalla sanoa tätä ääneen.
Kaikilla uskomusjärjestelmillä on aina tapana kieltää kritiikki jo etukäteen. Se on aika ilkeätä ja ovelaa. Nimittäin jokainen järkevä ihminen epäilee kaikkea ainakin jossain vaiheessa. Ja tämähän on tietysti vain lisätodiste uskolle. Mitäs minä sanoin. Nyt se saatana sitten koettelee. Mutta toisaalta, jos ihan järjellä mietitte. Kun minä tässä puhun tälläisiä, niin olenko minä saatanan vallassa. Vai onko tämä ihan normaalia ihmisrodulle kuuluvaa uteliaisuutta, joka on myös johtanut meidät näin pitkälle.
Tuomas Enbuske
http://areena.yle.fi/toista?id=1737864
Autuaita ovat yksinkertaiset. Näin hokevat kaikki uskonnot. Totta kai valtaapitävä on sitä mieltä, koska yksinkertainen ei kyseenalaista hänen valtaansa. Me elämme uskontojomme kanssa kuin pohjoiskorealaisessa joukkohypnoosissa. Uskonnon harhaa ei pidä arvostaa tai pitää pyhänä. Se pitää kyseenalaistaa.
On mielenkiintoista, että missä on se raja mikä on pyhää ja mikä ei ole pyhää. Mehän kunnioitamme pyhää. Mutta jos mä vaikka kerron mun työkavereille, että mä kuulen ääniä. Ne saa nauraa mulle ja todennäköisesti myös nauraa mulle. Mutta jos joku uskovainen kertoo, että hän on kuullut ääniä, niin siitä tulee sellainen profetia. Hänelle ei saa nauraa, koska uskonto on pyhää.
Myös tapakristityn Raamattu on se ihan sama homofobinen, rasistinen, sekava ja sadistinen kirja, jota siteerataan edelleen Suomen valtion virallisissa tilaisuuksissa. Tämän kirjan pronssikautiset myytit ohjaavat Suomenkin lainsäädäntöä.
Kun kauhistellaan sunnuntaina kaupassa käyntiä tai Marskin homottelua, sanotaan että mikään ei enää ole nykyään pyhää. Mutta itseasiassa aivan liian moni asia on vieläkin pyhää. Ja kun annamme jollekkin asialle pyhän oikeuden, se oikeuttaa myös ihmiset tekemään tyhmiä asioita. Terrorismia, naisten alistamista pyhän nimissä. Tällä tavalla myös tapakristityt ovat syyllisiä siihen, että maailmassa on terrorismia.
Tapakristityt, jotka eivät ole vahvoja uskossaan haluavat suojella lastaan ja puhuvat heille uskosta asioita, joita emme enää kehtaisi sanoa toisille aikuisille. Lapset uskovat vanhempaansa, muuten ne kuolisivat syötyään vääräästä marjapensaasta. Miksi tapakristityt silti kertovat lapsille jotain, mitä he eivät oikeasti edes itse usko?
Se sattuma, että päädymme kaikki maailmaan on uskomattoman hieno, joten kaikki plussaa. Se, ettei tästä todennäköisesti tule palkintoa eikä rangaistusta jälkikäteen on helpottava ajatus. Se, että joku ilkeän ja sadistisen isän kaltainen Big Brother ei luekkaan meidän ajatuksiamme on helpotus, eikä mistään saatanasta.
Uskonto on mukava uni, joka estää lähtemästä äidin ja isän turvallisesta sylistä pois. Se on fantasia siitä, että maailma menee juuri niin kuin itse haluaa. Se, että uskonto tuntuu kivalta ei valitettavasti tee siitä totta.
Onhan se kamala asia, että me joskus kuollaan. Siitähän tässä kaikessa on kysymys, mutta toisaalta mietitään vaikka tälläistä lasten leikkikenttää. Siellä jaetaan ihmisiä hyviin ja pahoihin. Se jatkuu sitten koulussa, sen jälkeen työelämässä ja vielä eläkeläisten kerhosssa. Niin onhan se jotenkin lohduttavaa, että joskus se kaikki vaan loppuu. Eikä tule enää mitään jakoa hyviin ja pahoihin, vaan ihminen vaan kuolee.
Kiihkouskovaiset eivät kantaansa muuta ja se on sallittua vapaassa maassa. Mutta jokaisella teistä tapauskovaisista on vastuu siitä, että vahvistatte sitä satua, jonka suuri osa mailman ihmistä ottaa ihan kirjaimellisesti. Tiedän, että moni salaa ajattelee, että Jumalaa ei ole. Mutta ei uskalla sanoa tätä ääneen.
Kaikilla uskomusjärjestelmillä on aina tapana kieltää kritiikki jo etukäteen. Se on aika ilkeätä ja ovelaa. Nimittäin jokainen järkevä ihminen epäilee kaikkea ainakin jossain vaiheessa. Ja tämähän on tietysti vain lisätodiste uskolle. Mitäs minä sanoin. Nyt se saatana sitten koettelee. Mutta toisaalta, jos ihan järjellä mietitte. Kun minä tässä puhun tälläisiä, niin olenko minä saatanan vallassa. Vai onko tämä ihan normaalia ihmisrodulle kuuluvaa uteliaisuutta, joka on myös johtanut meidät näin pitkälle.
Tuomas Enbuske
http://areena.yle.fi/toista?id=1737864
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.