Raskauden aikana suositellaan nukkumista kyjellään tai osittain kyljellään. Joka aamu kuitenkin herään ihan selinmaakuulta ja luulen, että nukun lähes koko yön ihan selinmakuulla, kun olen tottunut niin tekemään. Istukan verenkierto häiriytyy? Onko näin? Miten ihmeessä saan itseni nukkumaan kyljelläni???
nukkumisasento
väärä
41124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen joskus iäisyys sitten opiskellut hoitoalaa, joten tietoni ovat ruosteessa. Muistelen, että joskus eräs suunniteltuun sektioon tuleva äiti nukkui selällään. Asiasta keskusteltiin, mutta ei siitä sen suurempaa numeroa nostettu.
En ole kuullut, että yksikään äiti tai lapsi olisi vahingoittunut äidin nukkuma-asennon vuoksi. Vai oletko sinä? Missä vaiheessa raskautesi muuten on? Voihan olla, että alat jossain vaiheessa luonnostaan karttamaan selinmakuuta, kun kohtu alkaa painaa suuria verisuonia selinmakuulla.
Lähes selinmakuullahan neuvolan tutkimukset ja sektiot tehdään. Joitain kiilatyynyjä on olemassa ja käytetään, jotka siirtävät painoa vähän sivuun. Jostain sellaisen saattaisi löytää tai voisi rakentaa itse vaikka vaahtomuovista. Keskustele asiasta neuvolassa!
Itse nukuin melkein koko raskauden ajan selälläni(aluksi mahallaan) ja vasta viimeisen parin viikon ajan oli pakko olla kyljellään. Ja sekin johtui selän ja lonkkien ja nivuste liitoskivuista, eikä siitä, että lapsi olisi painanut hermoa...
Jos sinua ei ala huimaamaan, eikä tule huono olo selällä ollessasi, voit huoleti olla niin, koska silloin ei vauvan tai sinun verenkierosi häiriinny painon johdosta. Eli niin kauan kuin tuntuu mukavalta, voit rauhassa olla selälläsi :)
Ensin raskaudessa koska lapset perätilassa. Mikään muu ei onnistunut. Sektion jälkeen olin niin kipeä , että vasta 6kk myöhemmin onnistui oma lemppari "sikiöasento" luentevasti...
Mä olin ekassa raskaudessa kans huolissani, kun löysin aina itseni nukkumasta selällään. Noh, mitään huonon olon tuntemuksia ei koskaan tullut ja kyselin kovasti neuvolassa tästä. Sain aina ohjeet, että jos olo on hyvä, ei haittaa. Mulla on kohtu taaksepäin kallistunut, eli vaikka sekin viittaisi kaikella logiikalla siihen, että vielä enemmän ja helpommin painaisi suonia niin ei siltikään.
Nyt sitten toisessa raskaudessa (nyt viikkoja 31 3) olen yrittänyt taas nukkua puolittain kyljellään tyyny masua tukemassa, mutta taas on käynyt niin, että aamulla olen silti selälläni.
Kerran sitten aamuyöllä huomasin, kun kissamme tuli masun päälleni kehräämään ja ottamaan rapsutuksia vastaan, että tuli tosi etova ja oksettava olo. Ihmeissäni mietin, miten tulikin niin huono olo, että melkein vessa kutsui.
Sitten välähti, että kissan muutaman kilon paino, vaikka se oli tasaisesti levittäytynyt masun päälle, aiheutti sen tunteen, joka tulee silloin kun on haitallista olla selällään. Ja sen siis kyllä huomasi! Jos yhtä paha olo aina selällään ollessa tulisi, sitä ihan varmasti luonnostaan muistaisi kääntyä kyljelleen, ehkäpä jopa unissaan. :)
Siitä lähtien olen ollut levollisin mielin, että taidan kuulua siihen porukkaan, jolle ei jostain syystä tule huono olo selällään.