Naurettavaa Demarit :)

Ulvilan valtuuston demariryhmä yrittää viimeiseen asti taivutella puheenjohtajaa, sekä valtuutettua äännestämään nauhakaupungia vastaan.
Eikös jokaisella valtuustossa ole oikeus antaa oma kantansa asiaan, eikä siihen tarvita muiden painostusta. Saatika sitten, että ko. kaksikkoa odottaa rangaistukset, elleivät he muuta mieltään.
Naurettavaa demareilta. :)
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käynnissä on vaalimatematiikkaan ja poliittiseen vallan uudelleenjakoon perustuva peli, joka on koitumassa Ulvilan demarien tuhoksi. Vanha vallanpitäjäpuolue SDP on omien sisäisten valtataisteluidensa seurauksena ajautunut pahaan kriisiin. Jo pitkään on ollut nähtävissä Jokisen Vanhakylän ja Ruohon edustaman Friitalan keskinäinen kädenvääntö Ulvilan demarileirin herruudesta.

Friitalan vahvoja puolia on yhdistyksen hyvä talous ja jonkinasteinen "nuorekkuus" verrattuna Vanhakylän yhdistykseen. Vanhakylä taas pyrkii määräämään perinteillä ja demariaatteessa merkitsevällä ikäkarismallaan. Samuli Jokinen on neljän vuosikymmenen aktiivisen vaikuttamisen myötä saavuttanut aseman, johon toki muutkin demarit haluavat pyrkiä. Ja tuohon tavoitteeseen pyrkimisessä ei aina ole muuta vaihtoehtoja kuin ylistää puolueen tekemiä hienoja päätöksiä ja olla "sammaa mieltä ku Samuli".

Monen nuoremman polven demarin mielestä on nyt viisasta kieltää koskaan tunteneensa Ari Ruohoa tai Mari Aaltoa. Omista mielipiteistä viis kunhan enemmistö ei ala minua sortamaan ja pilkkaamaan, julkisesti kivittämään. Saattaisi vielä joku ritariristi tai neuvoksen titteli jäädä tyhmempien saatavaksi. Sananvapaus ja mielipiteenvapaus ovat siis demareille vielä kaukaisia haaveita.

SDP:n on nyt kuvitellun uskottavuutensa nimissä lätkäistävä Ruoholle ja Aallolle kovat tuomiot. Käytännössä kai heidät erotetaan kunnallistoimikunnasta eli siirretään kaksikko poliittiseen paitsioon. Haluaisiko joku tällaista kohtelua osakseen. Ei, siis parempi vaieta kuin tulla rangaistuksi itsekin. Kukaan ei siis voi puolustaakaan Ruohon ja Aallon oikeutta mielipiteisiinsä. "Näin on ja näin on oltava", on vanha demarihokema.

Mihin sanktiot sitten johtavat? Aika näyttää, mutta vahva veikkaus on ettei Ari Ruohon tarvitse tyytyä itsekseen miettimään syntyjä syviä neljää seuraavaa vuotta. Mari Aallollakin lienee omat suunnitelmansa, eikä ainakaan mitään hävittävää valtuustotyöskentelyn suhteen. Mihin tämä kaikki demareitten oma peli on jo johtanut? Suuressa hiljaisuudessa demarit ovat ajautuneet ulvilalaisen päätöksenteon oppositioon.

Kokoomuksen, keskustan ja vasemmistoliiton muodostama tekninen vaaliliitto (joka termi ei lukijalle välttämättä kerro juuri mitään) jakaa ainakin teoriassa uuden valtuusto voimasuhteet joko 20 - 15, tai 19 - 16 riippuen mille kannalle kristillisdemokraatit asettuvat. Joka tapauksessa demareiden, vihreiden ja perussuomalaisten osa on jatkossa muodostaa tuo pienempi vaaliliitto.

Tämä on historiallinen tilanne Ulvilassa, sen merkitystä ei vielä osaa ennakoida. Joka tapauksessa tulevaisuus ei ole enää demareiden kannalta niin itsestäänselvä kuin aikaisemmin. Vähentääkö tilanteen tajuaminen demareiden uhoa? Suurimman puolueen on pakko käyttäytyä suurimman ja vahvimman tavoin, vaikka se vahvuus olisikin enää vain kulissia.

Äänestä
  • Painostuksen ja lobbauksen ero on hiuksenhieno, eikö "nimerkki erkki"?
    Senhän ovat oivaltaneet EU:ssakin. Seuraammehan vaikka Irlannin kysymystä: juu - ei.

    Minusta kaikkein kiinnostavin kysymys on Anne Holmlundin äänestyskanta. Teki hän muutaman tunnin päästä niin tai näin, aina puolet hänen potentiaalisesta kannatuskunnastaan (= minun sukulaiseni) on tyytymätön ja noottia tulee.

    PS No, mutta "erkki"! Tottakai me hallitsemme vaalimatematiikan ja termistön, esim. tekninen vaaliliitto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J P kirjoitti:

Ulvilan valtuuston demariryhmä yrittää viimeiseen asti taivutella puheenjohtajaa, sekä valtuutettua äännestämään nauhakaupungia vastaan.
Eikös jokaisella valtuustossa ole oikeus antaa oma kantansa asiaan, eikä siihen tarvita muiden painostusta. Saatika sitten, että ko. kaksikkoa odottaa rangaistukset, elleivät he muuta mieltään.
Naurettavaa demareilta. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu