Pieni pala..

Ei yhteistä aikaa -käännät minulle selkäsi ja olet mieluummin yksin
Ei hellyyttä -se kuulemma ahdistaa sinua, et koe sille tarvetta
Ei tunteita -totiset ja kylmät kasvot, ei eloa silmissä

Sanoitkin sen jo suoraan, minkä huomasin jo aikaa sitten; et välitä minusta

Olen tehnyt hiljaisen uuden vuoden lupauksen itselleni: en katsele enää toista samanlaista vuotta. Vuoden olen jo odottanut, toivonut, kärsinyt yksin hiljaa. Vedän rajan, jos muutosta ei tapahdu. En jaksa, tämä taakka on liian raskas. En ole tarpeeksi vahva kestämään sekä sinun pahaa oloasi, että omaani.

Järki ja tunteet taistelevat minussa pävittäin. Yritän jaksaa. Se paha asia välissämme ei saa voittaa liian helpolla. En anna sille heti periksi. Minä todella välitän sinusta, vieläkin, vaikka välillä tuntuukin että kaikki tunteeni ovat jo sinua kohtaan kuolleet.

Pahalle on nimi. Ei toinen nainen, ei työkään väliimme tule. Et kaipaa sinkkuaikojasi, et rilluttelemaan poikien kanssa.
Masennus.
Kaikesta huolimatta..minä välitän vielä sinusta.
0118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lil.devil kirjoitti:

Ei yhteistä aikaa -käännät minulle selkäsi ja olet mieluummin yksin
Ei hellyyttä -se kuulemma ahdistaa sinua, et koe sille tarvetta
Ei tunteita -totiset ja kylmät kasvot, ei eloa silmissä

Sanoitkin sen jo suoraan, minkä huomasin jo aikaa sitten; et välitä minusta

Olen tehnyt hiljaisen uuden vuoden lupauksen itselleni: en katsele enää toista samanlaista vuotta. Vuoden olen jo odottanut, toivonut, kärsinyt yksin hiljaa. Vedän rajan, jos muutosta ei tapahdu. En jaksa, tämä taakka on liian raskas. En ole tarpeeksi vahva kestämään sekä sinun pahaa oloasi, että omaani.

Järki ja tunteet taistelevat minussa pävittäin. Yritän jaksaa. Se paha asia välissämme ei saa voittaa liian helpolla. En anna sille heti periksi. Minä todella välitän sinusta, vieläkin, vaikka välillä tuntuukin että kaikki tunteeni ovat jo sinua kohtaan kuolleet.

Pahalle on nimi. Ei toinen nainen, ei työkään väliimme tule. Et kaipaa sinkkuaikojasi, et rilluttelemaan poikien kanssa.
Masennus.
Kaikesta huolimatta..minä välitän vielä sinusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu