mulla on ollu tää syömishäiriövaihe joku 2 vuotta.
nyt jouluna sit oon vaa syöny kaikkee hyvää (ajatellu et nyt on joulu ja et kyl sitä kerran vuodessa jne jne..) ja sit tietysti oon vähä lihonu.
..nyt vaan tuntuu tosi ällöttävältä enkä ees halua kattoo itteeni peilistä koska oksetan itteeni niin paljon.
Heti ku koulut alkaa alan syömään just niinku ennen joulua, tiiän sen.
se vaan et tästä '' lihavammasta lähtökohdasta'' olis helpompi mennä parempaan suuntaan, mikä meinais sitä et ei tarvi käydä lääkäris koska paina olis 2 kiloo alle sen mitä sen pitäis olla.
juttu on siinä et en tiedä haluanko ees parantua.. tai ku en muista enää millasta oli ennen ku sairastuin, paitsi sen että en laskenu kaloreita ja et söin mitä ikinä halusin ja millon ja olin 48 kilone läskipallo.
menkatki oon saanu lääkkeillä takas, jote mitä järkee olla lihavampi ku 43kg? nojoo, ehk en olis näin rinnaton mut silti. kaikki tuttu rutiini menis uusiks ja mä vihaan muutoksia.
onko joku toinenki miettiny sitä et ei välttämättä ees haluis parantua?
nyt jouluna sit oon vaa syöny kaikkee hyvää (ajatellu et nyt on joulu ja et kyl sitä kerran vuodessa jne jne..) ja sit tietysti oon vähä lihonu.
..nyt vaan tuntuu tosi ällöttävältä enkä ees halua kattoo itteeni peilistä koska oksetan itteeni niin paljon.
Heti ku koulut alkaa alan syömään just niinku ennen joulua, tiiän sen.
se vaan et tästä '' lihavammasta lähtökohdasta'' olis helpompi mennä parempaan suuntaan, mikä meinais sitä et ei tarvi käydä lääkäris koska paina olis 2 kiloo alle sen mitä sen pitäis olla.
juttu on siinä et en tiedä haluanko ees parantua.. tai ku en muista enää millasta oli ennen ku sairastuin, paitsi sen että en laskenu kaloreita ja et söin mitä ikinä halusin ja millon ja olin 48 kilone läskipallo.
menkatki oon saanu lääkkeillä takas, jote mitä järkee olla lihavampi ku 43kg? nojoo, ehk en olis näin rinnaton mut silti. kaikki tuttu rutiini menis uusiks ja mä vihaan muutoksia.
onko joku toinenki miettiny sitä et ei välttämättä ees haluis parantua?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taistelen samojen tuntemuksien kanssa. Syön kunnon päivällisen ja napostelen jotain iltasella, tuntuu hyvältä ja ajattelin, tällaista huoletontahan elämän pitäisi olla.
Sitten aamulla olen lihonnut puoli kiloa (liekkö syy vain nesteissä, en tiedä) ja rupeaa kaduttamaan. En minä haluakkaan parantua! Jätän aamiaisen väliin, lounaaksi omenan, ei välipaloja, voisikohan päivällisenkin jättää väliin... huomaan tulevani onnettomaksi ja hermostuneeksi.
Ehkä olisi sittenkin mukavaa "olla onnellinen sika"... en ole yhtään onnellisempi laihana, eikä kukaan rakasta minua nytkään, joten sama kai olla pulskempi ja herkutella? Saa nähdä miten käy.