Tuntuu että hajoon kohta kappaleiksi ellen saa yhtään enempää läheisyyttä ja huomiota mieheltäni.. Rakastan häntä hirmusesti, mutta nyt vuoden jälkeen rupee jo pikkuhiljaa sekoon pää kun hänen on niin kovin, kovin vaikeaa näyttää tunteitaan.. Hänen mielestään kun se on iha hölynpölyä koko tunteista edes puhuminen saati niiden näyttäminen rakkaalleen..
Monet kerrat oon jo yrittänyt hänet jättää mutta tuntuu että hänessä on jonkin verran narsistin piirteitä joten joka kerta oon taas jäänyt hänen luokseen.. Niin, meillä kun on lapsia tässä tilanteessa mukana.. Minun he ovat biologisesti, mutta ovat isäpuoleensa kovin kiintyneitä.. Joten ei helppoa ole, ei..
Seksi kyllä sujuu, mutta sekin hänen "ehdoillaan".. Huoh, onko kellään yhtään samanlaista tilannetta ja kuinka ootte sen ratkaissut?? Onneksi en pystyis syrjähyppyihin vaikka mikä on.. Pääni sisällä olen sitäkin ajatellut, mutta en fyysisesti siihen kykenis!!
Monet kerrat oon jo yrittänyt hänet jättää mutta tuntuu että hänessä on jonkin verran narsistin piirteitä joten joka kerta oon taas jäänyt hänen luokseen.. Niin, meillä kun on lapsia tässä tilanteessa mukana.. Minun he ovat biologisesti, mutta ovat isäpuoleensa kovin kiintyneitä.. Joten ei helppoa ole, ei..
Seksi kyllä sujuu, mutta sekin hänen "ehdoillaan".. Huoh, onko kellään yhtään samanlaista tilannetta ja kuinka ootte sen ratkaissut?? Onneksi en pystyis syrjähyppyihin vaikka mikä on.. Pääni sisällä olen sitäkin ajatellut, mutta en fyysisesti siihen kykenis!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on sama että tuntuu, että hajoan kappaleiksi jollen saa läheisyyttä ja kosketusta. Osaan puhua tunteistani ja kaikki on muuten kunnossa elämässä, mut tuo yksinolo ja ikävä. Se on ihan kauheata. Itselläni ei vain ole ketään kenen kans olisi parisuhteessa tai muutenkaan ketä vois edes halata tai kelle sanoa jos on paha olla ja näyttää ikävää. On aivan kamalaa kun ikävä tulee sitten sotkemaan jo normaalia vuorovaikutustilannetta kun heti kun edes näkee jonkun ihmisen niin alkaa jo itkettään. Ja jollei saa itkeä niin sitten ahdistuu ja vetäytyy. Kaiken kukkuraksi yksin en pysty itkemään. Ei kait ikävä yksin voi mihinkään kadotakkaan.
Ehkä juuri pitäisi olla niinkuin miehet yleensä että ei puhu eikä pussaa, niin löytyisikö sitten naisia joka osaisi halata ja ymmärtää.
Ja kun ikää on melkein 30 niin tuntuu että alkaa kaikki naiset oleen jo varattuja ja naimisissa.
Ehkä liika imelyys ei sovi miehelle sitten. Mutta voisiko pieneen tunteiden näyttämiseen siedättää tai puhua mitä haluaa, itse ainakin olisi pakko söpöillä heh heh mutta niin ettei toinen ahdistu ja luule että ny se on villiintyny ihan.. Eli sopia asioista. Jotenkin haluaisin ainakin pusia ja halia pikkusen jos olisi kumppani, ettei jökötä ison pöydän eri päissä kaiket ajat jäykkänä