Laitan tähän viisi keskustelun aihetta. Aloita keskustelu jostakin näistä:
- Suomen poliitikot, pellejäkö?
- Lähi itä ei rauhoitu koskaan.
- Talvi on erilainen kuin ennen.
- Parhaat ruokareseptisi.
- Suomen turhimmat julkkikset.
Keskustelun aiheita
11
475
Vastaukset
- Tilja
Jos haluaisi, voisi tämän päivän ministereitämme sanoa nappulaliigagsi. Ei kuitenkaan pelleiksi. Heillä kaikilla varmasti on omat ansionsa.
Ikäisilleni tuttuja ovat vain Paavo Värynen ja Matti Vanhala. Paavo Väyrynen on pitänyt matalaa profiilia hallituksessa. Tähdänneekö presidentiksi jää nähtäväksi.
Pääministerimme on tiensä päässä. Heikko menestys EU´ssa ja itsensä munaaminen parisuhteessa onnenonkijan kanssa ei paranna hänen asemaansa.- hyvinkin
Ovathan ihmisiä. Lajitoverit ovat heidät edustajikseen valinneet.
- Ikä yllättää
hyvinkin kirjoitti:
Ovathan ihmisiä. Lajitoverit ovat heidät edustajikseen valinneet.
Paavo oli nuorempana oikea häirikkö, kyllä vastavirtaan ui , yritti väärällä tavalla hakea huomiota.
Minusta tämän kauden ministerit ovat ihan paikallaan, maailman aika on kaoottinen taloudellisesti ja se ei johdu meidän ministereistä. Ennusteet onvat surulliset, kestää vielä vuoden tai 2.
Kyllä ne luotsaa tämän laman, annetaan vaan työrauha, mutta oppositio tekee kaikkensa munatakseen ja nolaavat kyllä vain itsensä tuolla mediapelillä, kai se kuuluu opposition olemukseen. - Matille
Hyvin on pokka pitänyt. Eikös se pitäisi olla se oikeudenkäynti joskus.
- ok-ok
Ikä yllättää kirjoitti:
Paavo oli nuorempana oikea häirikkö, kyllä vastavirtaan ui , yritti väärällä tavalla hakea huomiota.
Minusta tämän kauden ministerit ovat ihan paikallaan, maailman aika on kaoottinen taloudellisesti ja se ei johdu meidän ministereistä. Ennusteet onvat surulliset, kestää vielä vuoden tai 2.
Kyllä ne luotsaa tämän laman, annetaan vaan työrauha, mutta oppositio tekee kaikkensa munatakseen ja nolaavat kyllä vain itsensä tuolla mediapelillä, kai se kuuluu opposition olemukseen.kuuluu olla erimieltä. Väyrynen ei ole saanut mitään aikaiseksi tässä hallituksessa.
- julkkiksille
ja ruualle on omat palstat. Eiköhän niistä aiheista kirjoiteta sinne minne kuukuukin, niin ei tarvitse itkeä ketjujen katoamista.
- minä ainakaan
aloita mitään keskusteluja! Uudenvuodenlupauksena voin sanoa, etten enää tälle palstalle tule! Tämä palsta on mennyt ihmeelliseksi, nuoretkin täällä mellastaa! Ja onko kaikki 60 agressiivisia, juoppoja ja niin edelleen. Kirjoituksista voisi niin päätellä. Tämä oli ihan mukava palsta, kun aloin täällä käymään täyttäessäni 60 vuotta. Mutta nyt ei todellakaan tee mieli näitä lukea!
- Edes olla oma itsensä
Ei muuta valittamista tänään
- "Reetta"
Edes olla oma itsensä kirjoitti:
Ei muuta valittamista tänään
kun esiintyy,sillon hävii välittömästi kirjotukset!
Taikka niis on vaik mitä huomauttamista.
Minäkin luulin tätä konetta ajanvietteeksi ja seuraksi mut,-vääräluulo.Luulohan ei ole tiedon väärti.Mut en meinaa pyyhkästä konetta ikkunasta,joutuu viel hakee takasin.Ja sekös ottas päähän... Vuuven vanha vast.
- noista
löytyy omat keskusteluosiot suomi24´lta. Valitettavasti.
Mutta mistä sitten voi kirjoittaa, jos sitä alkaa tuijottamaan.
Helpompi kai sitä on tänne kirjoitella samalle palstalle kaikesta mitä mieleen tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad601128- 42871
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 72542