Auttakaa

Jaksakaa lukea kiltit,kiitos.Olen 26 vuotias nuori nainen ja olen sairastanut paniikkihäiriötä vuosia. Huomasin ensimmäisiä merkkejä ollessani 20 vuotias..siitä lähti tämä kierre. En uskaltanut lähteä kauppaan,koska tuntui että kaikki katsoivat minua ja kun kassalle meni niin kädet rupesivat tärisemään ja minua rupesi huimaamaan. Kavereita en uskaltanut nähdä,koulun jouduin jättämään kesken,koska en pystynyt pitämään luokan edessä esityksiä ja luokassa oli liikaa oppilaita,joku jos minulle puhui niin menin ihan punaiseksi,eristäydyin ihan omaan asuntooni,itkien yöt ja päivät miettien miksi olen tällainen,miksi minä..joka oli ennen niin iloinen,niin yhtäkkiä tuli tällainen pelokas ja sulkeutuva. Kaverit kaikkosivat,koska ihmettelivät miksi en enää pidä yhteyttä ja en halua nähdä,halusin,mutta en uskaltanut,enkä heille uskaltanut sanoa mikä minulla oli. Vuodet kuluivat,välillä oli hyviä kausia ja sitten taas huonoja,itsemurhat mielessä,mutta en uskaltanut mitään tehdä,koska elämänhalua kuitenkin oli.Sitten kun oli niin huono olla rohkaistuin menemään lääkäriin ja lääkäri vaan tuhahti kun kerroin oireista,että määrää minulle propral nimistä lääkettä jos minulla on paha olla,siinä oli se käynti. Hain lääkettä mutta ei ne mitään auttaneet,enkä ole sen jälkeen käynyt lääkärilla,minulla on niin kova kynnys mennä,enkä halua edes tavallisen terveyskeskuksen lääkärille,ovat mitä on. Minulla on niin paha olla välillä,että en jaksa nousta sängystä ylös,en ole tästä kertonut kenellekään,muutakuin silloin sille lääkärille.Kavereita on vanhoja ja uusia ja yksi läheinen ystävä,mutta en uskalla sano heille tästä,en vaan voi,enenen! mulla on välillä hyviä kausia ja sitten taas huonoja,etten uskalla lähteä minnekään. En kohta enää jaksa tätä,töissä olen mutta joka aamu kun lähden niin pelkään mitä päivä tuo tullessaan,ahdistaa töissä kun on ympärillä paljon ihmisiä ja välillä taas on ihan normaalia ettei ahdista,kärsin punastelusta,minulle jos puhutaan niin menen ihan punaiseski,siksi käytänkin vahvasti aurinkopuuteria ja jos minun pitää puhua niin välillä rupean änkyttämään,vaikka ympärillä olisi tuttuja työkavereita ja/tai kavereita. Mä olen niin loppu että kohta luovutan,,mulla on elämä muuten kohdallaan,on työ,perhe(ei omaa,en seurustele),ystävät,mutta olen niin masentunutkin etten jaksa kohta elää,en uskalla mennä lääkäriin enää,enkä haluaisi rueta syömään mitään lääkkeitä tulisin kuitenkin riippuvaiseksi niistä,enkä halua että työpaikkani johtaja saa tietää sairaudestani ja työpaikan terveydenhoitajakin on veljen vaimon sisko. Mietin välillä,että kun on parempia aikoja niin,miksi ne huonot ajat tulevat takaisin,mistä tämä johtuu,mä en tajua,miksi minä,joka haluaa elää täyttä elämää on tällainen kummatus?? mulle on alkanut tulla jonkunsortin ihmisviha,tuntuu välillä että vihaan kaikkia ja maailmaa,koska olen tällainen,olen kateellinen terveille ihmisille..mä haluan elää,mutta miten??! joka päivä itken melkien...tuntuu että mulla on mennyt hukkaan vuosia,en ole elänyt,olen vain ollut olemassa...miten voin parantua ja elää normaalia elämää,ilman punastelua,käsien tärinää,ainaista jännitystä jne..mulla on ihania kavereita joiden kanssa voisi tehdä kaikkea,mutta kun minä en mukaan lähde..välillä mietin mistä minua rangaistaan..itsetuntonikin on ihan nollissa. auttakaa ihmiset,kiitos jos/kun jaksoitte lukea.
292026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

mutta nyt jo apu löytynyt.

Vastaan sinulle aamulla enemmän nyt tarttee antaa netti pojalle.
Pärjäile....selviit kyllä...mäki luulin ettei elämästä tuu enää mittään....erehdyin.
Palaan,hei hei

Äänestä
  • täällä sun stooria :)

    Äänestä

  • Ekax,muista että sua ei voi kukaan auttaa jos et ite halua.
    Paniikki on sairaus ssinä mis muutki sairaudet,ei yhtään sen pahempaa.
    Mä olen menestyvä liikenainen ja sairastuin paniikkiin,elämä oli yhtä helvettiä,pelkoa,eristäytymistä,vapainaa,unettomii öitä ja kaikkee muuta paskaa mitä ny jälkeenpäi mietin.Ei elämisen arvoista.
    Nielin ylpeyteni ja menin terveyskeskukseen,odotushuoneessa vielä ajattelin karata sieltä,onnex jäi.
    Kerroin lääkärille paniikistani ja sain tietää ettäon yleinen sairaus, kyl helpotti,en ollutkaan hullu.
    Siinä keskusteltiin tilanteeni ja vaihtoehtona oli terapeutit tai lääkkeet,mun kohdalla lääkkeet koska paniikki jo haittasi normaalii elämää jo pitkän aikaa,toki kävin terapeutillakin ja siellä oli ihan kivaa.
    Lääkkeksi sain Xanor 0.25mg x 3 pv:ssä.
    Heti seuraava pv oli helpompaa ja lääkemäärä on vähentynyt vaikka oliki alussa pieni jo.
    Nyt otan lääkkeitä kun tuntuu siltä,mutta elän täysillä,hoidan liikettäni,keskustelen ja nauran aidosti asiakkaitten kanssa,kauppa muut asiat hoituu hienosti.Apteekissakin kerrottiin että paniikki on yleistä ja lääkkeet ovat turvalliset.
    Nyt iloitsen elämästä lasteni kanssa ilman jännittämistä ja pelkoa.matkustelen,pidän hauskaa.MÄ TOSIAANKI ELÄN.Enkä ole hullu,olin vaan ylpeä aiemmin,eihän minulle hyvin pärjäävälle voi tällaista sattua mutta ni vai sattu.
    Nyt jälkeenpäi kadun miksi en hakenut apua aiemmin.Kerroin lapsille sairaudesta ja mikä helpotus,he tulivat halaan ja sanoivat:äiti rakas miksi et kertonut aiemmin,he olisi heti auttanu mua,sanoin että häpesin,he kysyi,häpeetkö heitä jos he sairastuu,no en varmaa,sanoin heille.
    Siitä alkoi mun UUSI ELÄMÄ LASTENI kanssa,iloisena ja onnellisena.
    Nyt jälkeen oon myös ajatellu niitä miljoonii lapsii jotka maailmalla näkee nälkää eikä voi itseään auttaa, kyllä olen ollut ylpeä ja apu olisi ollut lähellä.
    Toivon että tajuat kuinka kallis arvoista elämäsi on ja haet apua heti,et ole hullu vaan sairas joka tarvii apua.
    Hopi,hopi sieltä pahnanpohjalta hankkimaan elämä itelle,niele ylpeytes ja rupee elämään,niin yksinkertaista se on.Niin me muutki teimme ja sen voi tehä vain itse.
    Nyt hymyillen ja lämmöllä lähetän sulle voimia ottaa eka askel,se ei ole vaikeeta jos vain ite haluat parantua.Muuta keinoa ei ole.
    Mä jopa välillä jo itse nauran tälle sairaudelle ja se on hyvä merkki.
    Tsemppiä sinulle!!!!!!!

    Äänestä

siitä että hyväksyt paniikkihäiriön sairaudeksi,ihan samallalailla kun vatsakivun tai flunssan....ei se ole yhtään hävettävämpi sairaus.
Mutta kuten lupasin...aamulla enemmän.

Äänestä

Tiedän miltä susta ainakin osa jutuista tuntuu - mä olen kanssa ollut masentunut jo useamman vuoden(paniikkihäiriöitä ei ole). En vain "antanut periksi" ja myöntänyt sitä vaan monta vuotta on ollut sellaista väkisinyrittämistä melkein kaikki asiat...välissä on ollut mullakin parempia aikoja. Nyt loppuivat mun voimat ja soitin itkien lääkäriajan psykiatrisella hoitsulla käynnin jälkeen. Jotenkin sen hoitsun kanssa jutellessa mulle itsellenikin selvisi että oon masentunut ja tuntuu että meni olo pahempaan suuntaan kun sen nyt myöntää ja on jokin oikea syy (masennus) jäädä sänkyyn makaamaan aamulla. Mä nukkuisin vaan koko ajan ja aina olen väsynyt. Mä myös itken ihan joka päivä...ei puhettakaan että voisin palata arkeen näin itkuherkkänä. Mutta mä uskon että kyllä nykylääketieteellä saadaan niin mun kuin myös sunkin pää kuntoon. Mielialalääkkeisiin kun ei voi jäädä riippuvaiseksi niin niitä ei kai tarvisi pelätä vaikka kaikki jotka niitä alkaa syömään pelkäävät. Eli siis sekin on ihan normaalia.
Päätä ottaa vielä itseäsi niskasta kiinni ja soita (vaikka itkien ja sekavia stressin takia puhuen niinkuin minä tein) johonkin kaupunkisi mielenterveyspuolen numeroon niin he osaavat ohjata sut oikeaan osoitteeseen. Tavalliselle terveyskeskuslääkärille mulla on aika, että saisin lääkityksen päälle nopeammin, mutta ymmärtäähän sen ettei niillä ole aikaa kuunnella potilaita kauaa. Sen takia on olemassa niitä kaikkia ihmisiä mielenterveyspuolella eikä ne kukaan pidä meitä hulluina.
Mua ahdistaa kanssa tämä elämän kuluttaminen, mutta jos nyt tulisi muutos kun mua aletaan hoitaa kuntoon. Oon saman ikäinen sun kanssa ja oireilua on ollut kanssa 20-vuotiaasta alkaen. Tämä on niin yleistä että ei sitä kannata häpeillä...tosi monet tuttusikin saattavat syödä jotain mielialalääkkeitä.
Kun omat voimat loppuu niin tarvitaan se rutistus siihen että hakee itselleen apua. Sitten voit huokaista kun joku taho oikeasti haluaa ja myös hoitaa sinut kuntoon. Kyllä me tästä selvitään, ihan varmasti :)

Äänestä

Kyseessä on lähinnä biokemiallinen ja neurologinen ongelma, joka liittyy hermoston välittäjäaineisiin. Kun sairautta hoidetaan, niin ihmiset voivat paremmin ja osa on täysin oireettomia. Hoitoon kuuluu masennuslääke ja terapia. Tarvittaessa kohtauksiin otetaan rauhoittavia joka vie oireet pois. Tuo ihan yleinen sairaus, eikä siinä ole mitään hävettävää yms.

Ei se propal paniikkihäiriöön auta. Lähinnä sopii "tavalliseen esiintymisjännitykseen" yms käytettäväksi. Hoito on ollut riittämätöntä.

Paniikkihäiriö on sairaus ihan siinä missä kaikki muutkin sairaudet. Ja apua siihen löytyy. Sinun ei tarvitse kärsiä koska hoitoa on. Sinun pitäisi mennä yksityiselle psykiatrille käymään. Apua on tosiaan saatavissa. Älä ihmeessä jää enää yksistään oireiston kanssa, joka pilaa elämäsi. Tilanteesi ei ole ollenkaan toivoton, kunhan asialle tehdään jotain. Sun täytyy nyt vain reippaasti mennä käymään lääkärissä.

tulisin kuitenkin riippuvaiseksi niistä,

Ei masennuslääkkeistä tule riippuvaiseksi. Rauhoittavista voi tulla jos käytetään pitkään ja jatkuvasti. Olen itsekin syönyt aiemmin 2 vuotta masennuslääkkeitä ja rauhoittavia. Ihan hyviä olivat kokemukset ja sain apua. Silloin kun lääkitys on perusteltua ja tarpeellista, sitä kannattaa ehdottomasti käyttää. Lääkitykseen liittyy paljon turhia pelkoja ja asenteita. Ikävää tässä on se, ettet ole vielä saanut mitään hoitoa. Sulla on kuitenkin mahdollisuudet tulla parempaan kuntoon ja jopa terveeksi. Olen itse selvinnyt hoidolla masennuksesta, joka tosiaan pilasi elämän samalla tavalla. Älä ihmeessä enää jatka samalla tavalla, vaan käy esim yksityisellä psykiatrilla.
Hae hoitoa, kerran sitä on tarjolla. Älä enää kärsi, koska voit voida paljon paremminkin.

Lääkärillä on tosi helppoa käydä. Itsekin pelkäsin ekaa kertaa ja kynnys oli korkea, mutta se tosiaan mikään kummemmpi juttu sitten ollutkaan.

Äänestä
  • No arvaa vaan kuinka paljon olen yrittänyt mennä lääkäriin,mutta kun en vain pysty,kynnys on niin korkea soittaa lääkärille,varsinkin terveyskeskuslääkäriin..yksityiselle olisi jotenkin"helpompaaa",mutta se on niin kallista varmaan...ei mulla varsinaisesti masennusta ole,mutta tästä paniikista johtuen mä olen sillain masentunut,eli mulle on kehittynyt tästä paniikkihäiriöstä masennustakin..päiviä jolloin en jaksa nousta sängystä,käydä edes suihkussa,viedä roskista..yleensä kyllä teen nuo vaikka ei huvittaisi,en erota kuuluuko tämä jokaiselle ihmiselle,ettei aina jaksa tehdä nuita asioita vai kuuluuko taudin kuvaan?? töihin olen kuitenkin mennyt aina tässä nykyisessä työpaikassa,entisissä en aina mennyt ja mä kun olen niin tunnollinen työntekijä aina ollut,en ole helpolla pois.välillä paniikkioireet ovat lievempiä ja välillä taas kovempia. Olisi vaan niin helppoa tai no helppoa ja helppoa kajauttaa päähän aseella,että pääsisi tästä paskasta,ei tarvis kärsiä enää,mutta siihenkään en pysty,haluan vaan mun elämän takaisin,mitä se oli 20 vuotiaaksi asti. Mä tiedän,että kaikki vastaa,että mene lääkäriin,mutta kun en pysty! tuntuu,että mä kohta sekoan,eikä paljon naurata,vaikka aika huumorintajuinen olen jaksanut olla kaikesta huolimatta asioissa.

    Äänestä

  • arvaa kirjoitti:

    No arvaa vaan kuinka paljon olen yrittänyt mennä lääkäriin,mutta kun en vain pysty,kynnys on niin korkea soittaa lääkärille,varsinkin terveyskeskuslääkäriin..yksityiselle olisi jotenkin"helpompaaa",mutta se on niin kallista varmaan...ei mulla varsinaisesti masennusta ole,mutta tästä paniikista johtuen mä olen sillain masentunut,eli mulle on kehittynyt tästä paniikkihäiriöstä masennustakin..päiviä jolloin en jaksa nousta sängystä,käydä edes suihkussa,viedä roskista..yleensä kyllä teen nuo vaikka ei huvittaisi,en erota kuuluuko tämä jokaiselle ihmiselle,ettei aina jaksa tehdä nuita asioita vai kuuluuko taudin kuvaan?? töihin olen kuitenkin mennyt aina tässä nykyisessä työpaikassa,entisissä en aina mennyt ja mä kun olen niin tunnollinen työntekijä aina ollut,en ole helpolla pois.välillä paniikkioireet ovat lievempiä ja välillä taas kovempia. Olisi vaan niin helppoa tai no helppoa ja helppoa kajauttaa päähän aseella,että pääsisi tästä paskasta,ei tarvis kärsiä enää,mutta siihenkään en pysty,haluan vaan mun elämän takaisin,mitä se oli 20 vuotiaaksi asti. Mä tiedän,että kaikki vastaa,että mene lääkäriin,mutta kun en pysty! tuntuu,että mä kohta sekoan,eikä paljon naurata,vaikka aika huumorintajuinen olen jaksanut olla kaikesta huolimatta asioissa.

    kynnys on niin korkea soittaa lääkärille,varsinkin terveyskeskuslääkäriin...

    -Kyllä se on ymmärrettävää. Terveyskeskuksessa on pitkät jonot ja palvelu voi olla huonoa. Ei ole aikaa paneutua ja yleislääkäri ei ole erikoistunut tälläisiin asioihin. Annetaan vain jokin resepti ja sillä selvä. Tuo propal lääkkeesi oli siitä hyvä esimerkki. Sitähän käytetään sepelvaltimotaudin ja rytmihäiriöiden hoidossa, joten ei se ole paniikkihäiriöön hyvä kuten olet huomannutkin.

    yksityiselle olisi jotenkin"helpompaaa",mutta se on niin kallista varmaan...

    -Onhan se hinnakkaampaa, mutta saat huomattavasti parempaa hoitoa. Lääkkeet ovat halpoja ja sulle ei tarvitse myöskään tehdä mitään kalliita satasia maksavia "kuvauksia" ja tutkimuksia, joten lähinnä sitä rahaa menee vain lääkärikäynteihin. Lääkärissä ei myskään tarvitse alun jälkeen käydä jatkuvasti vaan käyntejä harvennetaan. Lopulta et välttämättä tarvitse käyntejä kuin harvoin. Jos olet työssäkäyvä ihminen ja jotenkin selviät, niin älä mieti sitä rahaa. Tuota vuosien kärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä ei pysty rahassa mittaamaan! Jos vain saat oireesi helpottumaan ja poistumaan, niin se on sen arvoista ilmanmuuta rahasta huolimatta.

    en erota kuuluuko tämä jokaiselle ihmiselle,ettei aina jaksa tehdä nuita asioita vai kuuluuko taudin kuvaan??

    -Kyllä sulla on masennustakin siitä tullut, eikä tosiaan ole ihme. Tuohan on aivan selvä oire. Mulla oli itsellä aiemmin masennus ja siitä ei tullut paljon muita oireita pitkään aikaan kuin hirveä väsymys. Sitten sitä sopeutuu oireisiin ja ajattelee että tämä voi olla normaalia, lääkäriin menoa lykkää yms... Masennustakin sulla on varmasti seassa, ja olet siksikin hyvin väsynyt henkisesti tilanteeseesi.

    Olisi vaan niin helppoa tai no helppoa ja helppoa kajauttaa päähän aseella,että pääsisi tästä paskasta,ei tarvis kärsiä enää,mutta siihenkään en pysty,haluan vaan mun elämän takaisin,mitä se oli 20 vuotiaaksi asti.

    -Yleensä hoidon avulla saavutetaan hyviä tuloksia. Jonkinlaista kehitystä saatetaan havaita jo lyhyessä ajassa – 6–8 viikossa.
    Se olisi tosiaan minusta hullua antaa periksi, jos ei ole apua saanutkaan tilanteeseen. Sulla on varmasti paremmat ajat edessä ja hyvä tulevaisuus, kunhan jotenkin saisit sen hoidon mitä tarvitset. Olen ihan varma että voit selvitä tuosta ja saada takaisin sellainen elämän joka sulla oli. Se on varma, että vähintäänkin helpotusta on tiedossa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään hengenvaarallisesta ja kuolemaan johtavasta jutusta ja on mahdollista hoitaa.

    Mä tiedän,että kaikki vastaa,että mene lääkäriin,mutta kun en pysty!

    - Tämä sellainen kynnys, joka sinun pitäisi jotenkin vain saada ylitettyä. Moni muukin tuntuu olevan samassa tilanteessa, että kokee ettei pysty menemään lääkäriin.
    Oli se mullakin hankalaa, silloin kun masennun. Lykkäsin käyntia tosi pitkään. Lopulta olin niin uupunut etten jaksanut nousta sängystä muualle kuin vessaan ja kokoajan ahdisti ja rinnasta puristi. Minäkin olen hoidolla siitä selvinnyt ja tänäpäivänä täysin kunnossa ilman mitään lääkkeitä, vaikka usko meinasi mennä. Tänäpäivänä voisin mennä vaikka heti, jos vähänkin tarvetta olisi. Kuitenkin pystyt vielä käymään esimerkiksi töissä ja olemaan jonkinverran ihmisten kanssa. Vaikka tämä lääkäriin meneminen tuntuukin tosi hankalalta, niin uskon kyllä ettei se ole täysin ylitsepääsemätön juttu vaikeudestaan huolimatta. Yritä vielä harkita lääkäriin menoa. Se olis aivan upea juttu, jos pääsisit pois tuosta helvetistä ja elämäsi helpottuisi. Voisit taas nauttia elämästä ja ehdit tehdä vaikka mitä kun nuorikin vielä olet!

    Vaikka nuo paniikkioireet ei tuosta pahenisikaan, niin pelkään että masennuksesi pahenee ajanoloon tilanteesi vuoksi. Väsymys voi paheta ja lisäksi tulla ahdistus ym oireita. Lisäksi henkisesti menee vielä huonompaan kuntoon, miettii kuolemaa yms. Sitten ei selviä enää työstä ym mitenkään. Kumpa tähän tilanteeseesi nyt jotenkin saataisiin tartuttua!

    Äänestä

  • tilanne, kirjoitti:

    Mä en halua mennä terppakeskuksen vastaanotolle enää,lääkäri vaan tuhahti ja anto pillerit ja sanoi syö niitä jos on paha olla,eikä ne propralit mitään auttaneet,joo ja netistä katoin lääkkeestä,niin eivät edes ole oikeita lääkkeitä tähän vaivaan. Eli siis mä kysyn nyt sultakin,että riittääkö soitto esim psykoterapeutille ja kerron asiani ja menen käymään jne? mä pelkään,että työkaikkanijohtaja,pomo jne saa tietää tästä? eihän niille se kuulu ja tarvitse kertoa? mä olen ihan hyvä työssäni ja osaan työni ja käyn töissä,en ole pois,on päiviä jolloin ei jaksaisi mennä ja pystyisi,mutta aina pakotan itseni töihin,jos on huono päivä en puhu paljoa töissä tai sitten kiukkuilen muille,siitäkös työkaverit ihmettelevät,,,varmaan pitävät mua pimeenä välillä,kun taas toisena päivänä olen sitten aurinko.Kaupassa käyn,siltä osin ihan helpottunut ,että kauppaan meno ei tunnu enää niin inhottavalta,varsinkin kun kaverin kanssa usein käy,kyllä yksinkin. Ennen se oli tuskaa,mutta ei enää nykyisin,harvemmin vaan. eniten mua vaivaa nykyään ainainen jännitystila ja siten jalat ja kädet tärisee,välillä enemmän ja välillä vähemmän,välillä ei mitään,sitten punastuminen,riittää kun äiti tulee käymään kylässä niin helotan jos hän jotain mulle sanoo. nämä on niin kiusallisia. ja tai jos on paljon ihmisiä ja mun pitää sanoa jotain esim työpaikan kavitiloissa,niin mulla menee sanat ihan sekasin vaikka tuttuja ihmisiä siinä on. sitten mä olen niin väsynyt,että haluaisin aina nukkua ja välillä taas on unettomia öitä ja töissä olen niin poikki,ettei jaksaisi tehdä mitään,,minua stressaa nämä asiat ja siksi en nuku.,ja välillä taas nukun ja nukun. anteeksi mun avautuminen ja kyselyt,mutta tuntuu paremmalta kun saa täällä avautua jalukea muiden tarinoita.

    Äänestä

  • niin tätä kirjoitti:

    että riittääkö soitto esim psykoterapeutille ja kerron asiani ja menen käymään jne?

    -Kyllä se riittää jos menet yksityiselle terapeutille, etkä hae hoitoon kelan korvausta.
    Jos haluat kelan korvauksen, täytyy täyttää allaolevat ehdot:

    -työ- tai opiskelukyky on mielenterveyden häiriön vuoksi uhattuna.
    -kuntoutujalla on ollut psykiatrisen diagnoosin tekemisen jälkeen vähintään 3 kuukautta jatkunut asianmukainen hoitosuhde ennen Kelalle tehtyä kuntoutushakemusta. Hoitosuhteella tarkoitetaan julkisessa terveydenhuollossa tai yksityissektorilla hoitoa, joka sisältää psykiatrin arviot diagnoosista ja kuntoutustarpeesta.
    -hoitosuhde jatkuu säännöllisenä.
    -terapian tarve perustuu hyvän hoidon ja yksilöidyn kuntoutuksen tarpeen ja -tavoitteen kuvaavaan psykiatrin laativaan arviointilausuntoon.
    -muiden hoito- ja kuntoutusmuotojen (esim. kriisiterapia) mahdollisuudet on selvitetty.
    -asianmukainen hoitosuhde psykiatriin, jos terapiaa antaa muu kuin psykiatri.
    http://www.introspekt.fi/ps_kela.html

    mä pelkään,että työkaikkanijohtaja,pomo jne saa tietää tästä? eihän niille se kuulu ja tarvitse kertoa?

    -Lääkärit ja terapeutit ovat vaitiolovelvollisia. He eivät missään tapauksessa kerro kenellekään ja kukaan ei tule tietämään käynneistäsi. Omista käynneistäsi lääkärille tai terapeutille ei todellakaan tarvitse kertoa kenellekään työpaikalla. Ei niistä muutkaan ihmiset puhu. Ei todellakaan kuulu työpaikalle millään tavalla! "Poikkeustapaus" on lääkärin määräämä sairausloma, jos sellaista tarvitset. Silloin sinun on toimitettava lääkärintodistus työpaikalle, jotta saisit palkan sairasloma-ajalta. Todistuksessa lukee sairauden nimi (tai sen "numerokoodi") miksi olet lomalla. Sitäkään ei tarvitsisi esimiehelle periaatteessa antaa, vaan riittää että toimittaa palkanlaskentaan. Kun vielä selviät ilman sairauslomia, niin sinun helppo hoitaa vaivasi kuntoon lääkärissä ja terapeutilla ilman että kukaan tulee tietämään yhtään mitään, tai edes ajattelee että olet sairas. Nyt sulla olisi ilmeisesti vielä tilaisuus saada vaiva kuntoon ilman että herätät huomiota työkavereissa esim pitkillä sairaslomilla.

    -En osaa sanoa sitä, missämäärin pelkkä terapia yksistään auttaa, vaikka varmasti sekin tarpeellinen hoito on. Yleensä molempien yhdistelmä on se parhain, mutta pelkällä lääkitykselläkin voi selvitä erinomaisesti. Masennuksessa ja paniikkihäriössä on usein myös takana ihan fyysiset jutut, siis aivojen kemialliseen tasapainoon liittyvät asiat. Siihen auttaa lääkitys. Itse selvisin keskivaikeasta masennuksesta ilman mitään terapiaa tai keskusteluapua. Tarvittiin ainoastaan kunnollinen lääkitys, joka korjasi näitä biokemiallisia ja fysiologisia muutoksia aivoissa.
    Jo muutama pilleri masennuslääkettä poisti sellaisen aivan kauhean "yliaktiivisen" olon, jotä minulla oli masennukseen liittyen.
    Paniikkihäiriötä hoidetaan kahdella lääkkeellä. Kohtauksiin käytetään rauhoittavia bentsodiatsepiineja lääkkeenä. Alkavat vaikuttamaan noin vartissa ja poistavat kohtauksen.Näitä otetaan tarvittaessa masennuslääkkeen lisäksi, jota käytetään säännöllisesti. Masennuslääkkeitä käytetään varsinaisesti hoitavina lääkkeinä. Kohtauksia ei tule kun lääkitys alkaa tepsiä. Tässä lisätietoa:

    "Paniikkihäiriön lääkehoidossa pääasiallisesti käytettävät lääkkeet ovat ns. SSRI-lääkkeet sekä bentsodiatsepiinijohdannaiset. SSRI-lääkkeet vaikuttavat serotoniini-välittäjäaineen pitoisuuteen keskushermostossa. Niiden on todettu olevan tehokkaita paniikkihäiriölääkkeitä. Tutkimuksesta riippuen noin 40-80 % potilaista on täysin oireettomia hoidon jatkuttua riittävän kauan. SSRI-lääkkeiden huonona puolena on vaikutuksen hitaus: saattaa kestää useita viikkoja, ennen kuin teho tulee selvästi esiin. Mikään SSRI-lääke ei ole selvästi toista tehokkaampi paniikkihäiriön hoidossa.
    Bentsodiatsepiinijohdannaiset ovat toinen paniikkihäiriön hoidossa käytettävä lääkeryhmä. Tutkimuksissa on todettu noin 50-80 %:n olevan oireettomia hoidon jatkuttua riittävän pitkään.
    Useat hoitosuositukset esittävät, että ensisijainen lääkitys paniikkihäiriöön olisi SSRI-lääke ja bentsodiatsepiinijohdannaisia tulisi käyttää vain sellaisissa tapauksissa, joissa oireiden voimakkuus vaatii lääkitykseltä nopeaa tehoa."
    http://finland.lundbeck.com/finland/patients/panic_disorder/default.asp

    -Ajattele: 50-80% potilaista on oireettomia, kun lääkitystä on jatkettu tarpeeksi. Joten toivoa on! Sopiva lääkehoito ja terapia voivat tuoda 70–90 prosentille potilaista merkittävää helpotusta kerrotaan wikipediassa.

    - Mielestäni hyvä idea olisi aloittaa lääkärikäynnistä. Sen jälkeen vähän myöhemmin voisi katsoa tarvitko terapiaa lisäksi ja saisit siihen myös kelan korvauksen sitten. Uskon että se lääkitys onnistuessaan olisi tässä se merkittävin apu sinulle.

    Mä en halua mennä terppakeskuksen vastaanotolle enää

    -En minäkään mene. Se ei riitä, että joku yleislääkäri antaa nopeasti reseptin ja hoito on sitten melkeimpä siinä. Kyllä se pitää alaan erikoistunut lääkäri olla, joka antaa kunnolliset lääkitykset ja seuraa hoidon toimivuutta ja tarvittaessa tarkastaa lääkitystä. Ihan hirveetä, että sinunkin tapauksessa annettiin jokin sydänlääke ja hoito oli sitten siinä. Myöskään rauhoittavat bentsodiatsepiinit eivät yksistään paranna sairautta vaan ovat ensiapu kohtauksiin. Masennuslääke on se tärkein, ja näitä bentsoja käytetään vain tarvittaessa oireiden poistoon lisäksi.

    anteeksi mun avautuminen ja kyselyt,mutta tuntuu paremmalta kun saa täällä avautua jalukea muiden tarinoita.

    -Sehän on hyvä vaan että kysyt ja yritetään vastata ja olla avuksi jos vain jotenkin pystytään.

    Äänestä

  • ja lääkkeistä. kirjoitti:

    Mä en todellakaan halua,että työpaikallani joku saisi tietää tästä tai kukaan muukaan..en ole täysin hyväksynt tätä vaikka jollainmäärin kuitenkin olen..häpeän tätä,ei tämä ole mitenkään sama juttu kuin,joku vatsatauti tai flunssa.Olisi se jotenkin typerää ja inhottavaa kertoa jollekin,että mä en nyt voi tulla käymään sun luona ku en uskalla,vaikka henkilön luona olisin käynytkin pari kuukautta sitten. Ei ihme ,että mulla on stressiä tästä sun muuta.. enkä halua sotkea kelaa tähän,mielummin ilman sitä,jos suinkin vaan pystyy,vaikka kalliimpaa olisikin.Helposti tästä voisi saada hullun leiman ja mua pidettäis jotenki hulluna,jos porukka sais tietää ja sana leviäisi,siis en tarkoita kelaa vaan ihan muuten. Inhottava vaiva,olisi kiva tietää mistä tällanen johtuu,lopetin kahvin juonninkin jo heti alkuunsa pois,koska siitä tuli tällanen olo just,enkä ole siihen myrkkyyn sen jälkeen koskenut. Vietän kuitenkin suht normaalia elämää tämän keskellä,mutta vaikeitakin hetkiä ja kausia on,niinkuin mainitsin,että ainainen jännitystila on olemassa ja se punastelu,joten joudun turvautumaan sen aurinkopuuterin alle,vaikka en tykkää sitä käyttää edes,mutta pakko. Kiitos sinulle,että olet vastaillut minulle,on se auttanut vähän eteenpäin ja rohkaistanut,mutta pitäis sit vaan sinne lekurille soittaa...mutta siis,soitanko ensiksi sinne yksityislääkärille vai suoraan sille psykoterapeutille?

    Äänestä

  • arvaa kirjoitti:

    No arvaa vaan kuinka paljon olen yrittänyt mennä lääkäriin,mutta kun en vain pysty,kynnys on niin korkea soittaa lääkärille,varsinkin terveyskeskuslääkäriin..yksityiselle olisi jotenkin"helpompaaa",mutta se on niin kallista varmaan...ei mulla varsinaisesti masennusta ole,mutta tästä paniikista johtuen mä olen sillain masentunut,eli mulle on kehittynyt tästä paniikkihäiriöstä masennustakin..päiviä jolloin en jaksa nousta sängystä,käydä edes suihkussa,viedä roskista..yleensä kyllä teen nuo vaikka ei huvittaisi,en erota kuuluuko tämä jokaiselle ihmiselle,ettei aina jaksa tehdä nuita asioita vai kuuluuko taudin kuvaan?? töihin olen kuitenkin mennyt aina tässä nykyisessä työpaikassa,entisissä en aina mennyt ja mä kun olen niin tunnollinen työntekijä aina ollut,en ole helpolla pois.välillä paniikkioireet ovat lievempiä ja välillä taas kovempia. Olisi vaan niin helppoa tai no helppoa ja helppoa kajauttaa päähän aseella,että pääsisi tästä paskasta,ei tarvis kärsiä enää,mutta siihenkään en pysty,haluan vaan mun elämän takaisin,mitä se oli 20 vuotiaaksi asti. Mä tiedän,että kaikki vastaa,että mene lääkäriin,mutta kun en pysty! tuntuu,että mä kohta sekoan,eikä paljon naurata,vaikka aika huumorintajuinen olen jaksanut olla kaikesta huolimatta asioissa.

    Jos ajatus lääkehoidosta on utopistinen
    (niin, ovathan ne huumaavia aineita),
    voisit yrittää saada kämppäkaveria, jolla
    olisi parhaassa tapauksessa sama työpaikka!
    Kun on toinen ihminen rinnalla, tulee ihmellisellä tavalla vahvemmaksi.

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    Mä en todellakaan halua,että työpaikallani joku saisi tietää tästä tai kukaan muukaan..en ole täysin hyväksynt tätä vaikka jollainmäärin kuitenkin olen..häpeän tätä,ei tämä ole mitenkään sama juttu kuin,joku vatsatauti tai flunssa.Olisi se jotenkin typerää ja inhottavaa kertoa jollekin,että mä en nyt voi tulla käymään sun luona ku en uskalla,vaikka henkilön luona olisin käynytkin pari kuukautta sitten. Ei ihme ,että mulla on stressiä tästä sun muuta.. enkä halua sotkea kelaa tähän,mielummin ilman sitä,jos suinkin vaan pystyy,vaikka kalliimpaa olisikin.Helposti tästä voisi saada hullun leiman ja mua pidettäis jotenki hulluna,jos porukka sais tietää ja sana leviäisi,siis en tarkoita kelaa vaan ihan muuten. Inhottava vaiva,olisi kiva tietää mistä tällanen johtuu,lopetin kahvin juonninkin jo heti alkuunsa pois,koska siitä tuli tällanen olo just,enkä ole siihen myrkkyyn sen jälkeen koskenut. Vietän kuitenkin suht normaalia elämää tämän keskellä,mutta vaikeitakin hetkiä ja kausia on,niinkuin mainitsin,että ainainen jännitystila on olemassa ja se punastelu,joten joudun turvautumaan sen aurinkopuuterin alle,vaikka en tykkää sitä käyttää edes,mutta pakko. Kiitos sinulle,että olet vastaillut minulle,on se auttanut vähän eteenpäin ja rohkaistanut,mutta pitäis sit vaan sinne lekurille soittaa...mutta siis,soitanko ensiksi sinne yksityislääkärille vai suoraan sille psykoterapeutille?

    Mä en todellakaan halua,että työpaikallani joku saisi tietää tästä tai kukaan muukaan

    -Ei saa tietää, ellet itse kerro, eikä tarvitse kertoa. Siitä sun ei tosiaan tarvitse olla yhtään huolissaan.Nämä jutut ei leviä. Ystäville ei tarvitse myöskään kertoa, jos sinulla ei ole sellaista hyvää ystävää kenen kanssa yleensä pystyt puhumaan tälläisistä henkilökohtaisista asioista ja haluaisit puhua. Jos sinusta tuntuu että esim ystäväsi ei osaa sinua mitenkään tukea tässä asiassa, niin voi olla parempi ettet sitä kerro tai kerrot sitten joskus myöhemmin kun olet itse saanut tämän asian mielessäsi kunnolla käsiteltyä.

    en nyt voi tulla käymään sun luona ku en uskalla,vaikka henkilön luona olisin käynytkin pari kuukautta sitten.

    - Sitähän voi vaikka sanoa, että sinulla on ollut huono olo viimeaikoina usein tästä vaivasta johtuen, etkä halua ihan lähiaikoina tavata, koska tuntemuksia saattaa yllättäen tulla ja silloin ei ole kiva olla kaverien kanssa tai "ihmisten ilmoilla". Että olisi mukava taas sitten tavata, kun ei tarvitse miettiä tuleeko yhtäkkiä erilaisia oireita.

    häpeän tätä,ei tämä ole mitenkään sama juttu kuin,joku vatsatauti tai flunssa

    - Näin se on meillä kaikilla ollut. Ollaan lykätty lääkäriin menoa ja tehty siitä aiheettomasti hirveän korkea kynnys, ollaan hävetty tilannetta, vähätelty oireita ja pelätty leimautumista ym. Toinen ongelma voi lääkkeisiin liittyvät omat asenteet ja mielikuvat.
    Tuo on erittäin yleistä ja varmaan jokainen on sen läpikäynyt. Loppujen lopuksi sitä lähtee lääkäriin, kun käsittää että eihän näin voi jatkua ja elämänlaatu menee liian huonoksi.Hyväksyy edes jotenkuten tilanteen aluksi ja käsittää ettei ole järkeä kärsiä kerran jotain on tehtävissä. Ainakin minulla kaikki tuollaiset ajatukset hävisivät sen jälkeen kun hoito oli aloitettu ja pääsin sinuksi tilanteen kanssa.Mulle oli suuri helpotus kun sain sen ensimmäisen lääkärikäynnin tehtyä ja sen jälkeen homma jatkui ihan omalla painollaan tosi helposti. Sitten sitä huomaa, että ei tämä nyt mikään niin hirveän erikoinen ja hävettävä asia olekaan.Vaikka siitä ei puhuisikaan kavereille, niin se oma häpeän tunne helpottaa. Masennus esimerkiksi on suomessa kansantauti ja useimmat ihmiset sairastuvat siihen jossain vaiheessa elämää. Paniikkihäiriötäkin on paljon ja yleensä se käsittääksi puhkeaa nuorilla aikuisilla.Ihan yleinen juttu se on eikä ole mitään hävettävää. Kyllä nämä on vaivoja ihan siinä missä muutkin, eikä tosiaan tarvitse ajatella olevansa jotenkin vinksahtanut päästä. Kun pääset hoidossa alkuun ja saat sen ensimmäisen kerran käytyä, niin kyllä se siitä hyvin alkaa menemään ja elämä helpottumaan. Nyt vain rohkeasti varaat sen ajan ihan pikapuolin, etkä tosiaan vaivaa mieltäsi millään asioilla.

    mutta siis,soitanko ensiksi sinne yksityislääkärille vai suoraan sille psykoterapeutille?

    -Ehdottomasti sille lääkärille. Tämä lääkärin hoito on tärkein ja kaikista ensisijaisin. Terapiaan ei kannata mennä, ennenkuin sen tarpeellisuutta on mietitty lääkärin kanssa ja lääkehoitoa on käytetty jonkunaikaa.
    Terapia ei ole ihan ilmaista vaikka saisi kelan korvauksenkin. Se ei ole myöskään mikään muutaman kerran juttu vaan voi olla ihan hyvin vuoden ja enemmänkin mittainen. Siis vaatii sitoutumista. Ei kannattaisi sitä ominpäin nyt ensimmäiseksi aloittaa. Esim joku muutama itse maksettu juttelukerta ei varmaankaan toisi sinulle sanottavaa helpotusta tähän paniikkihäiriöön. Kyllä se kannattaa tästä lääkäristä aloittaa ja sitten joskus myöhemmin katsoa tarvitko sitä terapiaa välttämättä rinnalle.

    - Sitä lääkärikäyntiä ei tosiaan tarvitse jännittää eikä hävetä.Potilaita varten ne siellä ovat. Ihan tavallisia ihmisiä siellä käy kuten sinäkin ja samanlaisten juttujen kanssa.Et ole ainoa tai poikkeustapaus. Osaavat kysyä sinulta kaikki tarvittavat asiat, vaikka et "osaisi" tai pystyisi paljoa puhumaankaan ja ovat varmasti "kaiken nähneitä".

    - Sinulla voi olla jo mukava kevät ja kesä edessä sekä parempi mieli, kun vain pääset tässä hoidossa rohkeasti alkuun. Kyllä elämä on sen verran tärkeä ja arvokas asia, että näistä haastavistakin tilanteista kannattaa ponnistella ylöspäin. Ei kukaan aina helpolla pääse ja jokainen meistä tarvitsee joskus apua ja hoitoa.Ei kannata tehdä asioista liian hankalia.
    Tosi ikävä että olet saanut kärsiä näistä vaivoista niin pitkään.Nyt on korkea aika saada siihen muutos! Toivon sinulle kaikkea hyvää.

    Äänestä

  • jatkuu... kirjoitti:

    alkuperäinen kirjoittaja..Kiitos sulle ja kaikille näistä kirjoituksista,kannustaahan se mua soittamaan lääkärille,mutten vielä ole sitä tehnyt :-/ toivottavasti pian.. nyt vasta kerkesin taas tänne kirjoittaa,kun oli paras ystävä muutaman päivän käymässä,hänen seurassaan voin olla mitä olen,vaikka hänkään ei tiedä tästä mun jutusta mitään,en ole kertonut..olen kylläkin sanonut,että ahdistaa ja kauppaan ei huvita lähteä ja välillä olen "ihmeellinen" jne..hän sitten vaan,että no mikä mulla on ja se siitä sitten,en mitään ole sitten sanonut. Mutta joo,mun piti vielä kysyä,että sitten kun soitan sille yksityislääkärille,sanonko ensin vaivani hänelle ja varaan ajan vai varaanko vaan ajan ja sitten sanon siellä vaivani vaiko miten?mitenkä maksu tapahtuu? onko mulla ihan hölmöjä kysymyksiä nyt... ja saako sinne kuinka nopeasti ajan? mä vaan sitä mietin,että jos/kun hän kirjoittaa mulle jonkun lääkereseptin,niin mä napsin sit pillereitä tähän oloon ja ne vie mun vaivat pois,mutta kun eikö se syy pitäis selvittää mistä johtuu...? siis tarkotan,että napsinko lopun elämääni pillereitä..apuaa... mitenkä sulla on tuo tilanne olut? olen kiitollinen,että oot vastaillu mun kysymyksiin :)

    Äänestä

  • täällä jälleen kirjoitti:

    Mutta joo,mun piti vielä kysyä,että sitten kun soitan sille yksityislääkärille,sanonko ensin vaivani hänelle ja varaan ajan vai varaanko vaan ajan ja sitten sanon siellä vaivani vaiko miten?mitenkä maksu tapahtuu? onko mulla ihan hölmöjä kysymyksiä nyt... ja saako sinne kuinka nopeasti ajan?

    -Yksityislääkärithän ottavat vastaan lääkärikeskuksissa ja siellä on paljon eri alojen lääkäreitä. Puhelu menee ajanvaraukseen ja aikojen antamisesta vastaavat "vastaanotossa" työskentelevät hoitajat. Lääkäreille ei suoraan soiteta. Vaivoja ei kerrota puhelimessa, paitsi jos et tiedä yhtään minkä alan lääkärin puoleen pitäisi kääntyä ja tarvitset ohjausta. Riittää että kerrot nimesi ja sanot haluavasi varata ajan psykiatrille. Sitten sinulle ehdotetaan sieltä vapaana olevia aikoja ja päätät minkä otat. Yleensä aikoja löytyy tosi nopeasti, varmasti muutaman seuraavan päivän kuluessa. (Riippuu myös siitä kuinka usein kyseinen lääkäri on paikassa töissä. Jotkut pitävät vastaanottoa esim muutamana päivänä viikossa ja saattavat olla töissä jossain muussakin lääkärikeskuksessa lisäksi.) Varsinaisen syyn käyntiisi kerrot sitten, kun olet ensimmäistä kertaa sen lääkärin luona.Ihan lyhyt selitys riittää, kyselee loput. Kun menet lääkärikeskukseen, niin ilmoittaudut aluksi "ajanvaraus/kassa luukulle" ja sanot että sinulla oli aika varattu. Sitten hoitaja laittaa ylös, että olet saapunut paikalle ja kertoo huoneen missä lääkäri ottaa vastaan. Sitten istut käytävällä ja odotat kun kutsutaan sisään.
    Kun lähdet lääkärin luota, hän antaa laskun mukaan, jonka maksat kassalle ennenkuin poistut.

    -Netistä löydät hakemalla varmasti asuinalueesi lääkärikeskusten sivuja ja siellä vastaanottavia lääkäreitä.

    ne vie mun vaivat pois,mutta kun eikö se syy pitäis selvittää mistä johtuu...?

    -Varmasti kyselee jotain elämäntilanteestasi ja mahdollisista syistä (oireiden yms lisäksi, kyllähän tälläisiä selvitetään) ja myöhemmin, jos tarvetta on, tulee terapia lisäksi jota antaa joku psykologi. Siellähän sitten pohditaan kattavasti asioita ja elämääsi. Aluksi lähdetään siitä lääkehoidosta liikeelle (seurataan sen tehoa) ja riippuu tapauksesta onko tarvetta muulle. Nuo psykiatrin luona käynnit ovat suhteellisen samanlaisia kuin lääkärikäynnit yleensä, ei siellä mitään hirvittävän pitkiä keskusteluja käydä. Yhden ajan mitta taitaa olla puolituntia ja ensimmäinen käynti ehkä aavistuksen pitempi.

    mitenkä sulla on tuo tilanne olut?

    - Käytin lääkkeitä keskivaikeaan masennukseen reilun vuoden. Sen jälkeen ei ole tarvinnut käyttää mitään, eikä masennus ole uusiutunut. Joillakin ihmisillä se uusii helposti, toisilla ei. Toipumisaika näissä jutuissa riippuu myös siitä, kuinka pitkään häiriö on vaivannut ja kuinka pahasti. Jos vaiva esim paniikkihäiriö on ollut erittäin pitkään niin ei sitä hetkessä poisteta, ja lääkitystä täytyy jatkaa terveenäkin vähän aikaa. Jos se lopetetaan liian aikaisin, niin uusiutumisen riski on paljon suurempi. Nämä on sellaisia yksilökohtaisia juttuja kuinka hyvät ovat hoidon tulokset ja pääseekö vaivasta miten nopeasti eroon ja uusiiko ehkä joskus myöhemmin. Kun tuntuvat vaihtelevan yksilökohtaisesti.
    Sen näkee sitten, mitenkä alkaa menemään. Kaikissa näissä psykisarisissa sairauksissa vaaditaan vähän pitkäjännitteisyyttä. Asia ei ole selvä yhden pilleripurkin jälkeen vaikka olo parantuisikin. Lääkärikäyntejä harvennetaan jatkossa, aluksi voi olla muutaman viikon välein ja toinen käynti 2 viikon jälkeen. Täytyy aluksi tarkemmin seurata, mitenkä lääkitys toimii ja pitääkö siihen tehdä muutoksia yms. Jatkossa sitten voi mennä pitkätkin pätkän ilman käyntejä.
    Kyllähän ne kohtaukset hoidon myötä lieventyvät ja harvenevat. Usein ne saadaan kokonaan hallintaan.

    kannustaahan se mua soittamaan lääkärille,mutten vielä ole sitä tehnyt :-/

    -Kannattaa varata aika ihan pikapuolin. Kynnys on toivottavasti matalampi nyt, kun olet saanut tietoa näistä käytännönkin jutuista.

    Äänestä

  • varaaminen. kirjoitti:

    Siitä ajanvarauksesta vielä, että senhän voi hoitaa myös netissä ilman että tarvitsee edes soittaa. Ainakin mehiläisessä ja varmaan kaikissa muissakin lääkärikeskuksissa, joita asuinalueellasi on.

    http://www.mehilainen.fi/

    Kiitos! et tiedä kuinka paljon susta on ollut apua,kun olet kertonut näitä juttuja mulle. Mä varmaan vielä pähkäilisin ja pelkäisin ottaa selvää minne soitan ja miten apua hakea... Joo mä katoin sitä mehiläistä,löytyy mun asuinpaikkakunnan läheltä tuo paikka ja sinne aion sitten soittaa,kun soitan.. mä haluan kyllä todellakin yksityiselle,en luota nuihin terveyskeskuslääkäreihin ainakaan tässä asiassa,näkihän sen jo millasta se oli,ei edes varmaan ottanut todesta mun vaivaa. Kattelin niitä mehiläisen psykiatreja ja jollekin niistä sitten pyydän varaamaan mulle ajan,psykiatrillehan mun pitääkin varata aika,eikä yleislääkärille sitten? Voin varmaan kuulostaa hölmöltä,kun kyselen samoja asioita uudelleen ja uudelleen,mutta haluan vaan varmistaa. Haluan niin kovasti mun elämän takaisin,ettei ole ainaista jännitystä sun muita juttuja,voin vapaasti tavata kavereita ja käydä pitsalla kavereiden kanssa,ilman että mua jännittää pitsalle lähtö ja kun siellä voi olla muitakin syömässä jne... Edelleen mä pelkään,että joku saa tietää,että syön pillereitä sitten ja jos töissä joku pomo saa tietää jotain kautta tms..en haluis leimautua joidenkin pillereiden syöjäks,mutta kai se vaan on pakko syödä niitä sitten,että elämä helpottuu... osaatko sanoa vielä,että paljonko lääkärillä käynti esim mehiläisessä maksaa ja jos saan pillereitä niin maksetaanko ne itse kokonaan automaattisesti vai saako siinä sitten halutessaan kela korvausta,jos ite niin haluan? onko pillerit itse maksettuna kalliita? ylipäätään jos pillereitä syödään,niin syödäänkö niitä säännöllisesti,tarkotan,että vaikka aamulla,niin niitä ikäviä oireita ei sitten tule sinä päivänä vaiko miten? jotenkin tuntuu,että susta on tullut mun lääkäri,kun sulta näin kyselen :)

    Äänestä

  • täällä taas kirjoitti:

    ajan,psykiatrillehan mun pitääkin varata aika,eikä yleislääkärille sitten?

    -Kyllä, ei yleislääkärille. Voihan nekin reseptejä kirjoitella, mutta aina kannattaa valita sellainen lääkäri joka on saanut erikoistumiskoulutuksen joidenkin tiettyjen sairauksien hoitamiseen. Paniikkihäiriö, masennus ym ovat nimenomaan erityisesti psykiatreille kuuluvia sairauksia. Psykiatrit käsittääkseni opiskelevat toiset 6 vuotta näitä mielenterveysasioita lääkäriksi valmistumisen jälkeen koska ovat erikoislääkäreitä.

    Edelleen mä pelkään,että joku saa tietää,että syön pillereitä sitten ja jos töissä joku pomo saa tietää jotain kautta tms..

    -Se on turha pelko, jonka voit unohtaa. Vaitiolovelvollisuus on lääkäreillä ja kelalla laissa säädetty ja mitään tietoja ei tosiaankaan levitetä "vahingossa" tai muutenkaan työpaikoille eikä mihinkään. Tietojasi eivät myöskään käsittele muut kuin ne, joille se on ihan välttämätöntä. Koskee myös kelaa. Esimerkiksi hoitajat yms ei niitä voi lukea, jos kyseisellä henkilöllä ei ole sinuun hoitosuhdetta.

    Kelan sivuilla tietoturvallisuudesta:

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020703124759EH

    mehiläisessä maksaa ja jos saan pillereitä niin maksetaanko ne itse kokonaan automaattisesti vai saako siinä sitten halutessaan kela korvausta,jos ite niin haluan?

    -En osaa tarkalleen sanoa. Hinta vaihtelee riippuen siitä missäpäin asut. Pääkaupunkiseudulla myös yksityislääkärit on kalliimpia kuin muualla suomessa. Tämä on karkea arvio, mutta varmaan voisit varautua maksamaan 60-70 euroa ja pääkaupunkiseudulla vähän enempi 80-100 euroa. Muistaakseni mehiläinen ei ole kaikista kalliimmasta päästä. Tuosta hinnasta vähennetään kelan korvaus, oliskohan se 20-30 euroa luulisin. Korvaus on tietty prosenttimäärä käynnin hinnasta, ja kela on määritellyt kuinka suuresta summasta se prosentti korkeintaan lasketaan missäkin tapauksessa. On jokin tietty summa josta korvaus ei enää nouse, vaikka käynti olisi kuinka kallis. Kassalla pitää näyttää kelakorttia lääkärissä. Korvaus vähennetään usein hinnoista suoraan jos paikalla on suoraveloitussopimus. Korttia ei kuitenkaan tarvitse olla mukana apteekissa eikä lääkärissä. Silloin sinulle annetaan kirjekuoressa korvaushakemus, jonka laitat postiin maksetussa kirjekuoressa. Korvausrahat maksetaan sitten aikanaan tilille ja kirjeen mukaan laitetaan kassakuitti lääkäristä, että olet maksun suorittanut. Jos kirje jää postittamatta niin korvausta ei tietenkään tule eikä perään kysellä. Käyntiesi syistä ja sairauksista ei edellytetä lääkäiltä eikä sinulta sen kummempia selvityksiä. Jos aloitat kelan korvaaman terapian joskus myöhemmin, niin silloin lääkärin pitää tehdä siitä kelalle lausunto.

    onko pillerit itse maksettuna kalliita?

    -Ei ole, se on melko halpaa hoitoa. Tässä pari esimerkkiä. Muistelen että masennuslääkkeistä esim mirtatsapiini 15mg maksaisi alle 4 euroa 30 tablettia ja Citalopram 20mg jotain 5 euroa 100 tablettia.Ilman kela korvausta ehkä noin pari euroa kalliimpia. Kohtauksiin käytettävät bentsodiatsepiinilääkkeet on myös yhtä halpoja. Lääkkeisiin ei kyllä mene paljoa rahaa. Samaa lääkettä valmistaa useampi tehdas, ja apteekista voi ottaa sen kaikista halvimman vaihtoehdon. Jotkut lääkkeet voi olla aavistuksen kalliimpia, mutta ei paljon. Tietysti hintaan vaikuttaa valmistajan lisäksi myös määrätyn lääkkeen vahvuus. Esim 40mg tabletit on tietysti vähän kalliimpia kuin 20mg:n. Lääkkeitähän on useissa eri vahvuuksissa ja annoksen suuruus voi vaihdella.

    ylipäätään jos pillereitä syödään,niin syödäänkö niitä säännöllisesti,tarkotan,että vaikka aamulla,niin niitä ikäviä oireita ei sitten tule sinä päivänä vaiko miten?

    - Masennuslääkettä täytyy syödä säännöllisesti. Sitä ei voi käyttää kuten särkylääkettä, että ottaa silloin kun särkee ja jättää ottamatta kun on parempi olo. Sellainen ei toimi. Kestää viikkoja ennenkuin vaikutus tulee esiin ja masennuslääkettä pitää käyttää jonkunaikaa senkin jälkeen kun on parantunut. Jos pillereitä jää usein välistä ja käyttö on epäsäännöllistä, niin kyllä sen olotilassa tuntee. Voi tulla epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka on kuitenkin sinänsä vaarattomia ja hoidon tulos huononee. Samoin silloin kun hoito laitetaan kerrasta poikki. (tosin jotkut lääkkeet muistaakseni voi lopettaa kerralla) Siksi masennuslääkke lopetetaan pikkuhiljaa annoksia vähetämällä.
    Kuitenkaan niihin ei kehity riippuvutta, vaan näistä tuntemuksista puhutaan lopetusoireina.
    Näitä paniikkikohtauksien hoitoon käytettäviä "rauhoittavia", jotka poistaa oireet, voi napsia epäsäännöllisesti tarpeen vaatiessa masennuslääkkeen lisäksi, mutta ei masennuslääkettä.

    niin niitä ikäviä oireita ei sitten tule sinä päivänä vaiko miten?

    -Hoidon tulos tulee esille pikkuhiljaa ja nimenomaan säännöllisellä käytöllä masennuslääkkeellä. Eivät ole sellätavalla nopeavaikutteisia ja ihmepillereitä, että olisit oireeton ja heti kunnossa kun aamulla masennuslääkkeen otat. Rauhoittavilla saa nopeasti oireet pois tarpeen vaatiessa, mutta eivät sinänsä paranna sairautta kuten masennuslääke tekee. Tietysti on tärkeää myös se, että löytyy sopiva lääke joka auttaa. Voi varautua siihen, että ehkä tarvitsee vaihtaa.

    kun sulta näin kyselen :)

    - Kyllähän sitä jotain varmaankin osaa sanoa, kun mullakin on kohtalaisesti kokemusta noista lääkkeistä ja yksityislääkärikäynneistä :) Tosi kiva jos näistä viesteistä on ollut jotain apua, eikä ole menneet kirjoitukset hukkaan.

    Äänestä

  • täällä jälleen kirjoitti:

    alkuperäinen kirjoittaja..Kiitos sulle ja kaikille näistä kirjoituksista,kannustaahan se mua soittamaan lääkärille,mutten vielä ole sitä tehnyt :-/ toivottavasti pian.. nyt vasta kerkesin taas tänne kirjoittaa,kun oli paras ystävä muutaman päivän käymässä,hänen seurassaan voin olla mitä olen,vaikka hänkään ei tiedä tästä mun jutusta mitään,en ole kertonut..olen kylläkin sanonut,että ahdistaa ja kauppaan ei huvita lähteä ja välillä olen "ihmeellinen" jne..hän sitten vaan,että no mikä mulla on ja se siitä sitten,en mitään ole sitten sanonut. Mutta joo,mun piti vielä kysyä,että sitten kun soitan sille yksityislääkärille,sanonko ensin vaivani hänelle ja varaan ajan vai varaanko vaan ajan ja sitten sanon siellä vaivani vaiko miten?mitenkä maksu tapahtuu? onko mulla ihan hölmöjä kysymyksiä nyt... ja saako sinne kuinka nopeasti ajan? mä vaan sitä mietin,että jos/kun hän kirjoittaa mulle jonkun lääkereseptin,niin mä napsin sit pillereitä tähän oloon ja ne vie mun vaivat pois,mutta kun eikö se syy pitäis selvittää mistä johtuu...? siis tarkotan,että napsinko lopun elämääni pillereitä..apuaa... mitenkä sulla on tuo tilanne olut? olen kiitollinen,että oot vastaillu mun kysymyksiin :)

    niin helpottanut oloa huomattavasti ja tuki lääkäriin.Itse soitin lääkärikeskukseen kerroin ajanvaraukseen ph kohtauksista(koska en tiennyt mille lääkärille kuuluu).Erikoistuneelle yleislääkärille ensin oli aika ja sit hän ois ohjannut jos tarve muualle hoitoon.Hyvää huolta pidetään, soittoaika määrätyin välein. Meillä päin ei voi ainakaan varata netistä aikaa jos ei ole aikaisemmin käynyt tietyssä lääkäripalvelussa.Siis pitää olla "kirjoilla" siellä. Rohkeasti eteenpäin....aika varaamaan.

    Äänestä

  • ystävälle... kirjoitti:

    -Jännää että sut ohjattiin yleislääketieteen erikoislääkärille vaikka ph on nimenomaan psykiatriaan kuuluva sairaus. Mukava jos hoitosi on ollut onnistunutta, olet saanut apua ja olet ollut tyytyväinen.

    Esik wikipedia mainitsee:

    "Saadakseen paniikkihäiriöön lääketieteellistä hoitoa potilaan tulisi tavata lääkäri, usein psykiatri. Psykiatrilla on koulutuksensa vuoksi paremmat valmiudet kuin yleislääkärillä lääketieteelliseen hoitoon."

    Äänestä

  • ystävälle... kirjoitti:

    niin helpottanut oloa huomattavasti ja tuki lääkäriin.Itse soitin lääkärikeskukseen kerroin ajanvaraukseen ph kohtauksista(koska en tiennyt mille lääkärille kuuluu).Erikoistuneelle yleislääkärille ensin oli aika ja sit hän ois ohjannut jos tarve muualle hoitoon.Hyvää huolta pidetään, soittoaika määrätyin välein. Meillä päin ei voi ainakaan varata netistä aikaa jos ei ole aikaisemmin käynyt tietyssä lääkäripalvelussa.Siis pitää olla "kirjoilla" siellä. Rohkeasti eteenpäin....aika varaamaan.

    niin helpottanut oloa huomattavasti ja tuki lääkäriin

    -Itse kerroin asiasta ystäville kun olin masentunut. Jotkut ymmärsivät tosi hienosti asian, varsinkin jos olivat itse kamppailleet samojen sairauksien kanssa. Keskusteluista heidän kanssaan oli paljon apua ja saattoivat kuljettaa jonnekin, kun oli niin surkea olo ettei itse jaksanut.Oli ihana keskustella avoimesti asioista ja soittaa jos halusi jutella. Sitten oli sellaisia kavereita (eivät hyviä ystäviä) jotka eivät ymmärtäneet. Saattoivat kehua kuinka ovat välttäneet lääkkeet ja lääkärikäynnit väsymyksen vuoksi, koska ovat ottaneet itseä niskasta kiinni ym. Antoivat rivien välistä ymmärtää että olen vain laiska ihminen ym ja olisin voinut valita toisinkin. Eivät selvästikään käsittäneet ollenkaan mitä masennus on ja että sen hankaluudessa on eroja. Tuollaiset kommentit satuttivat ihan hirveästi, koska olisin tarvinnut paljon tukea ja ymmärrystä, ja kaikki energia meni pahimmillaan siihen että jotenkuten kestän helvetillisten oireiden ja kovan uupumuksen kanssa. Masennuksen käsittää parhaiten sitten kun sen kokee. Jos joku kohtaa epäasiallista kommentointia sairaudestaan, niin ei kannata alkaa todistelemaan niille ihmisille kuinka huonossa kunnossa on yms. Se on vain hyväksyttävä, että kaikki ei käsitä kuinka kauheaa voi olla masennuksen tai paniikkihäiriön kanssa. Typeristä kommenteista ei kannata välittää eikä antaa niiden satuttaa jos vain mahdollista. Jos tuntee ystävänsä, niin varmaan tietää ja aavistaa jo ennakkoon miten ne reagoi asiaan. Itsehän kerroin reippaasti kaikille kavereille, vaikka osalle olisi voinut jättää mainitsematta.
    Olen kuitenkin sitä mieltä, että edes joku ihminen olisi hyvä olla, kenen kans pystyy keskustelemaan asioista. Vaikka perheenjäsen.
    Jos on täysin yksin näiden juttujen kanssa, ilman että niitä voi kenenkään kanssa jakaa, niin sekin voi olla henkisesti rankkaa.

    Äänestä

  • jatkuu... kirjoitti:

    ajan,psykiatrillehan mun pitääkin varata aika,eikä yleislääkärille sitten?

    -Kyllä, ei yleislääkärille. Voihan nekin reseptejä kirjoitella, mutta aina kannattaa valita sellainen lääkäri joka on saanut erikoistumiskoulutuksen joidenkin tiettyjen sairauksien hoitamiseen. Paniikkihäiriö, masennus ym ovat nimenomaan erityisesti psykiatreille kuuluvia sairauksia. Psykiatrit käsittääkseni opiskelevat toiset 6 vuotta näitä mielenterveysasioita lääkäriksi valmistumisen jälkeen koska ovat erikoislääkäreitä.

    Edelleen mä pelkään,että joku saa tietää,että syön pillereitä sitten ja jos töissä joku pomo saa tietää jotain kautta tms..

    -Se on turha pelko, jonka voit unohtaa. Vaitiolovelvollisuus on lääkäreillä ja kelalla laissa säädetty ja mitään tietoja ei tosiaankaan levitetä "vahingossa" tai muutenkaan työpaikoille eikä mihinkään. Tietojasi eivät myöskään käsittele muut kuin ne, joille se on ihan välttämätöntä. Koskee myös kelaa. Esimerkiksi hoitajat yms ei niitä voi lukea, jos kyseisellä henkilöllä ei ole sinuun hoitosuhdetta.

    Kelan sivuilla tietoturvallisuudesta:

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020703124759EH

    mehiläisessä maksaa ja jos saan pillereitä niin maksetaanko ne itse kokonaan automaattisesti vai saako siinä sitten halutessaan kela korvausta,jos ite niin haluan?

    -En osaa tarkalleen sanoa. Hinta vaihtelee riippuen siitä missäpäin asut. Pääkaupunkiseudulla myös yksityislääkärit on kalliimpia kuin muualla suomessa. Tämä on karkea arvio, mutta varmaan voisit varautua maksamaan 60-70 euroa ja pääkaupunkiseudulla vähän enempi 80-100 euroa. Muistaakseni mehiläinen ei ole kaikista kalliimmasta päästä. Tuosta hinnasta vähennetään kelan korvaus, oliskohan se 20-30 euroa luulisin. Korvaus on tietty prosenttimäärä käynnin hinnasta, ja kela on määritellyt kuinka suuresta summasta se prosentti korkeintaan lasketaan missäkin tapauksessa. On jokin tietty summa josta korvaus ei enää nouse, vaikka käynti olisi kuinka kallis. Kassalla pitää näyttää kelakorttia lääkärissä. Korvaus vähennetään usein hinnoista suoraan jos paikalla on suoraveloitussopimus. Korttia ei kuitenkaan tarvitse olla mukana apteekissa eikä lääkärissä. Silloin sinulle annetaan kirjekuoressa korvaushakemus, jonka laitat postiin maksetussa kirjekuoressa. Korvausrahat maksetaan sitten aikanaan tilille ja kirjeen mukaan laitetaan kassakuitti lääkäristä, että olet maksun suorittanut. Jos kirje jää postittamatta niin korvausta ei tietenkään tule eikä perään kysellä. Käyntiesi syistä ja sairauksista ei edellytetä lääkäiltä eikä sinulta sen kummempia selvityksiä. Jos aloitat kelan korvaaman terapian joskus myöhemmin, niin silloin lääkärin pitää tehdä siitä kelalle lausunto.

    onko pillerit itse maksettuna kalliita?

    -Ei ole, se on melko halpaa hoitoa. Tässä pari esimerkkiä. Muistelen että masennuslääkkeistä esim mirtatsapiini 15mg maksaisi alle 4 euroa 30 tablettia ja Citalopram 20mg jotain 5 euroa 100 tablettia.Ilman kela korvausta ehkä noin pari euroa kalliimpia. Kohtauksiin käytettävät bentsodiatsepiinilääkkeet on myös yhtä halpoja. Lääkkeisiin ei kyllä mene paljoa rahaa. Samaa lääkettä valmistaa useampi tehdas, ja apteekista voi ottaa sen kaikista halvimman vaihtoehdon. Jotkut lääkkeet voi olla aavistuksen kalliimpia, mutta ei paljon. Tietysti hintaan vaikuttaa valmistajan lisäksi myös määrätyn lääkkeen vahvuus. Esim 40mg tabletit on tietysti vähän kalliimpia kuin 20mg:n. Lääkkeitähän on useissa eri vahvuuksissa ja annoksen suuruus voi vaihdella.

    ylipäätään jos pillereitä syödään,niin syödäänkö niitä säännöllisesti,tarkotan,että vaikka aamulla,niin niitä ikäviä oireita ei sitten tule sinä päivänä vaiko miten?

    - Masennuslääkettä täytyy syödä säännöllisesti. Sitä ei voi käyttää kuten särkylääkettä, että ottaa silloin kun särkee ja jättää ottamatta kun on parempi olo. Sellainen ei toimi. Kestää viikkoja ennenkuin vaikutus tulee esiin ja masennuslääkettä pitää käyttää jonkunaikaa senkin jälkeen kun on parantunut. Jos pillereitä jää usein välistä ja käyttö on epäsäännöllistä, niin kyllä sen olotilassa tuntee. Voi tulla epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka on kuitenkin sinänsä vaarattomia ja hoidon tulos huononee. Samoin silloin kun hoito laitetaan kerrasta poikki. (tosin jotkut lääkkeet muistaakseni voi lopettaa kerralla) Siksi masennuslääkke lopetetaan pikkuhiljaa annoksia vähetämällä.
    Kuitenkaan niihin ei kehity riippuvutta, vaan näistä tuntemuksista puhutaan lopetusoireina.
    Näitä paniikkikohtauksien hoitoon käytettäviä "rauhoittavia", jotka poistaa oireet, voi napsia epäsäännöllisesti tarpeen vaatiessa masennuslääkkeen lisäksi, mutta ei masennuslääkettä.

    niin niitä ikäviä oireita ei sitten tule sinä päivänä vaiko miten?

    -Hoidon tulos tulee esille pikkuhiljaa ja nimenomaan säännöllisellä käytöllä masennuslääkkeellä. Eivät ole sellätavalla nopeavaikutteisia ja ihmepillereitä, että olisit oireeton ja heti kunnossa kun aamulla masennuslääkkeen otat. Rauhoittavilla saa nopeasti oireet pois tarpeen vaatiessa, mutta eivät sinänsä paranna sairautta kuten masennuslääke tekee. Tietysti on tärkeää myös se, että löytyy sopiva lääke joka auttaa. Voi varautua siihen, että ehkä tarvitsee vaihtaa.

    kun sulta näin kyselen :)

    - Kyllähän sitä jotain varmaankin osaa sanoa, kun mullakin on kohtalaisesti kokemusta noista lääkkeistä ja yksityislääkärikäynneistä :) Tosi kiva jos näistä viesteistä on ollut jotain apua, eikä ole menneet kirjoitukset hukkaan.

    Juu,on susta ollut apua paljon,kiitos. Mä nyt päätin,että soitan lääkärille,kunhan tässä kerään rohkeutta soittaa,mutta olen päättänyt soittaa kuitenkin.En ole pääkaupunkiseudulta,mua pelottaa tuo yksityisen hinnat,jos siellä joutuu käymään paljon,mutta haluan itseni kuntoon,tottakai. Ja vielä piti kysyä,jos vaikka tiedät,vaikuttaako niiden lääkkeiden syönti työkykyyn,tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin jne..? entä lihottavatko ne?

    Äänestä

  • taas täällä kirjoitti:

    mua pelottaa tuo yksityisen hinnat,jos siellä joutuu käymään paljon.

    Se olisi kyllä tosi hienoa, jos saat sen hoidon aloitettua!

    -Itse ajattelin samaa rahasta kun menin hoitoon. Jälkeenpäin ajattelin, että sitä stressasi ihan turhaakin rahasta.Se ei kuitenkaan ollut suurin murhe eikä kustannuksia ole jälkeenpäin edes miettinyt. Minulla oli pienesti palkattu työ ja vuokraankin meni melkein puolet palkasta ja kaikki muut mahdolliset kustannukset päälle. Lisäksi pitkän sairasloman jälkeen ei saanut enää täyttä palkkaa. Kyllä kuitenkin selvisin siitä ongelmitta. Tietenkin vähän säästeliäämmin voi elää ja välttää turhia menoja ja ostoja. Niitä lääkärikäyntejä ei tule jatkuvasti yhtä tiheästi eikä ne jatku loputtomasti, joten rahasta ei kannata paineita ottaa eikä hermostua, jos vain jotenkin pärjää. Kyllä sitä selviää ja sopeutuu vaikka vähän tiukempaa olisikin välillä. Yksityislääkärit ovat halpoja jos verrataan esim lakimiesten palkkoihin. Sinne menisi hetkessä aivan valtavat summat. Kalliita tutkimuksia ei tehdä, eikä lääkkeisiinkään juuri mene. Jos käyt töissä ja sinulla jää pakollisten menojen jälkeen edes vähän, niin älä stressaa. Joskus myöhemmin saat enemmän säästöön tai voit tehdä muita hankintoja enemmän.

    niiden lääkkeiden syönti työkykyyn,tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin jne..?

    -Eivät oikeastaan vaikuta.En ole itse huomannut mitään vaikutuksia reilun vuoden aikana mistään masennuslääkkeestä ja useita lääkkeitä olen käyttänyt. Tiedän myös useita masennuslääkettä syöviä ihmisiä, eikä kukaan ole sanonut että hankaloittaisi. Koska masentuneetkin käyttävät lääkkeitä pitkään, niin väkisinkin niitä syödään myös silloin kun käydään töissä. Minäkin söin noin 10 kuukautta sairaslomien jälkeen käydessäni töissä. Tietystikään en ollut täysin terve, mutta siinä kunnossa että pystyi jo jotain tekemään. Joissakin lääkepakettien ohjeissa tosin voi esim lukea "Voi hankaloittaa suoriutumista erityistä tarkkuutta vaativissa tehtävissä JOILLAKIN ihmisillä".
    Oman kokemukseni mukaan asiaa ei kannata miettiä.
    Ei hoidettavaa tehdä työkyvyttömäksi lääkkeen vuoksi, vaan se vaihdetaan toiseen jos tarve vaatii ja tuntuu ettei sovi. Eihän ne masennuslääkkeet rauhoittavia tai unilääkkeitä ole ja otetaankin usein aamulla. Kyllä sen normaalin elämisen pitäisi ihan mahdollista olla ainakin lääkkeen puolesta.

    -Pakkausselosteiden haittavaikutuslistoja ei myöskään kannata miettiä. Jotkut ihmiset kauhistelee niitä, söivätpä mitä tahansa lääkettä. Niihin on kerätty kaikki mahdollinen tieto ja tapaukset ympäri maailmaa. Annoksen suuruus ja lääkkeen henkilökohtainen sopivuus sen ratkaisee ja aina on mahdollista vaihtaa jos joku tuntuu ettei sovi. Vaihtoehtojahan on, kuten kaikissa muissakin lääkkeissä.

    -Jos sinulle määrätään paniikkikohtauksiin masennuslääkkeen lisäksi rauhoittavia tarvittaessa otettavaksi ja päätät ottaa vaikka kesken työpäivän, niin kyllähän se vähän silloin väsyttää annoksesta riippuen. Pakkohan niitä ei ole ottaa ja tarve muutenkin vähenee kun masennuslääke alkaa kunnolla vaikuttamaan viikkojen jälkeen.

    entä lihottavatko ne?

    -Pillerit eivät itsessään lihota eikä suurimmalla osalla ole mitään vaikutusta ruokahaluun. On tosin joitain lääkkeitä, jotka voivat kasvattaa ruokahalua ja lihot jos alat syömään runsaasti ja roskaruokaa. Itse olen syönyt masennukseen sellaista "lihottavaa" lääkettä kuukausia melko suuria annoksia ja laihduttanut samalla noin 7 kiloa syömällä kevyesti ja liikkumalla.
    Vaikka käyttäisikin sellaista lääkettä, joka lisäisi ruokahalua, niin itsestä se on kiinni mitä suuhun laittaa. Ei tarvitse pelätä että sitä vain vankistuisi jatkuvasti jonkin pillerin takia vaikka syö kuten ennenkin.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    mä annan kuulua vielä itsestäni,kun olen käynyt lääkärissä jne...

    Äänestä

  • täällä jälleen kirjoitti:

    mä annan kuulua vielä itsestäni,kun olen käynyt lääkärissä jne...

    Halusin itse vain kommentoida viestiketjuunne, koska se koski. Itse olen juuri tänään käynyt psykiatrisella hoitajalla toista kertaa ja päädyimme, että varaamme ajan psykiatriselle lääkärille ja aloitamme lääkityksen. Jotenkin on todella huojentunut olo. Itselläni ahdistusta ja masennusta on kestänyt jo vuoden päivät. Ota ihmeessä yhteyttä lääkäriin. On kyse sinun terveydestäsi. Millään muulla ei saa olla väliä

    Äänestä

  • täällä jälleen kirjoitti:

    mä annan kuulua vielä itsestäni,kun olen käynyt lääkärissä jne...

    mä annan kuulua vielä itsestäni,kun olen käynyt lääkärissä jne...

    -Kiva juttu, kirjoita vaan.Luen mielelläni. Seurailen kyllä palstaa, joten enköhän huomaa. Viitaat vaikka tähän ketjuun.

    Äänestä

Moikka,

Itse kärsin myös paniikkihäiriöstä. Olen hakeutunut omasta aloitteestani yksityiselle psykoterapeutille, koska olotila on ollut toisinaan sietämätön. On ahdistanut, pelottanut, huimannut, ollut epätodellinen olo, niskat jumiutuneet jne. Helpotusta on tullut, kun olen saanut keskustella asiasta jonkun kanssa. Terapeutti on henkinen tuki. Minullakin on myös parempia aikoja...Paniikkioireet aktivoituvat silloin, kun elämässä tapahtuu jotain suurta, erilaista. Itselläni esimerkiksi työpaikan vaihdon aikana. Stressitaso nousee ja sitten tulee paniikkioireet.

Hakeudu ihmeessä psykoterapiaan. Terapiakerta (yksityisellä) maksaa noin 50euroa (riippuen tietysti asuinpaikasta). Mutta Kelasta on mahdollista hakea "kuntoutustukea" eli jos tuki myönnetään, terapiakerta maksaa sinulle sen jälkeen vain 13e. Voit vedota tukea hakiessasi työkyvyn ylläpitämiseen. Itselleni myönnettiin tuki vuodeksi eteenpäin.

Oletko koskaan miettinyt mistä paniikkioireesi mahtavat johtua? Onko elämässäsi tapahtunut joskus jotain traumaattista? Oletko kokenut turvattomuutta? Itselläni on traumaattinen kokemus lähihistoriassa, jonka jälkeen olen alkanut oirehtia. Terapiassa näitä on mahdollista käsitellä ja siten päästä elämässä eteenpäin ja paniikkioireetkin varmasti helpottavat.

Mutta hakeudu pikaisesti psykoterapeutin puheille. Hän auttaa sinua. Paljon voimia ja jaksamista sinulle :o)

Äänestä
  • En mä nyt oikeen tiedä onko mun elämässä tapahtunut mitään traumaattista,joka sai sitten tämän aikaan..ihan varmaan perusjuttuja vaan..inhottava ala-asteen opettaja,tai no minä olin silmätikku vaikka en mitään ilkeää koskaan tehnytkään,kiltti oppilas. Isä on aina ollut aika voimakastahtoinen ja hänellä on ollut "mollaava" asenne mua kohtaan kun olin ala-aste ikäinen..niinkun että "etkö tota tehtävää osaa" vaikka tms... voisko se nyt nuista johtua...entiedä..miten ne sit tulis pintaan 20 vuotiaana? mut tosin näen painajaisia kyseisestä opettajasta aina välillä kylläkin. Eli psykoterapeutilleko soitto ja kerron asiani, sitten käymään siellä ja siitä se alkaa? no eihän toi soitto helppoa ole,mutta ehkä sitten kun pystyn... :-/

    Äänestä

  • tuota noin kirjoitti:

    En mä nyt oikeen tiedä onko mun elämässä tapahtunut mitään traumaattista,joka sai sitten tämän aikaan..ihan varmaan perusjuttuja vaan..inhottava ala-asteen opettaja,tai no minä olin silmätikku vaikka en mitään ilkeää koskaan tehnytkään,kiltti oppilas. Isä on aina ollut aika voimakastahtoinen ja hänellä on ollut "mollaava" asenne mua kohtaan kun olin ala-aste ikäinen..niinkun että "etkö tota tehtävää osaa" vaikka tms... voisko se nyt nuista johtua...entiedä..miten ne sit tulis pintaan 20 vuotiaana? mut tosin näen painajaisia kyseisestä opettajasta aina välillä kylläkin. Eli psykoterapeutilleko soitto ja kerron asiani, sitten käymään siellä ja siitä se alkaa? no eihän toi soitto helppoa ole,mutta ehkä sitten kun pystyn... :-/

    niin todella auttaa,onhan sulla selvä hätä.Maksaa noin 60e käynti ja lääkityksen saat niin nopeimmin kuntoon tulet.Helpompaa aika tilata kun ajattelet ettei sua tunneta luurin toisessa päässä.Nyt susta tuntuu hävettävältä ph mut kun paranemaan päin olet niin voi jo vitsailla et paniikkia pukkaa.Sen sanominen helpottaa.Älä turhaan kärsi enää, hae apua rohkeasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvät ihmiset kirjoitti:

Jaksakaa lukea kiltit,kiitos.Olen 26 vuotias nuori nainen ja olen sairastanut paniikkihäiriötä vuosia. Huomasin ensimmäisiä merkkejä ollessani 20 vuotias..siitä lähti tämä kierre. En uskaltanut lähteä kauppaan,koska tuntui että kaikki katsoivat minua ja kun kassalle meni niin kädet rupesivat tärisemään ja minua rupesi huimaamaan. Kavereita en uskaltanut nähdä,koulun jouduin jättämään kesken,koska en pystynyt pitämään luokan edessä esityksiä ja luokassa oli liikaa oppilaita,joku jos minulle puhui niin menin ihan punaiseksi,eristäydyin ihan omaan asuntooni,itkien yöt ja päivät miettien miksi olen tällainen,miksi minä..joka oli ennen niin iloinen,niin yhtäkkiä tuli tällainen pelokas ja sulkeutuva. Kaverit kaikkosivat,koska ihmettelivät miksi en enää pidä yhteyttä ja en halua nähdä,halusin,mutta en uskaltanut,enkä heille uskaltanut sanoa mikä minulla oli. Vuodet kuluivat,välillä oli hyviä kausia ja sitten taas huonoja,itsemurhat mielessä,mutta en uskaltanut mitään tehdä,koska elämänhalua kuitenkin oli.Sitten kun oli niin huono olla rohkaistuin menemään lääkäriin ja lääkäri vaan tuhahti kun kerroin oireista,että määrää minulle propral nimistä lääkettä jos minulla on paha olla,siinä oli se käynti. Hain lääkettä mutta ei ne mitään auttaneet,enkä ole sen jälkeen käynyt lääkärilla,minulla on niin kova kynnys mennä,enkä halua edes tavallisen terveyskeskuksen lääkärille,ovat mitä on. Minulla on niin paha olla välillä,että en jaksa nousta sängystä ylös,en ole tästä kertonut kenellekään,muutakuin silloin sille lääkärille.Kavereita on vanhoja ja uusia ja yksi läheinen ystävä,mutta en uskalla sano heille tästä,en vaan voi,enenen! mulla on välillä hyviä kausia ja sitten taas huonoja,etten uskalla lähteä minnekään. En kohta enää jaksa tätä,töissä olen mutta joka aamu kun lähden niin pelkään mitä päivä tuo tullessaan,ahdistaa töissä kun on ympärillä paljon ihmisiä ja välillä taas on ihan normaalia ettei ahdista,kärsin punastelusta,minulle jos puhutaan niin menen ihan punaiseski,siksi käytänkin vahvasti aurinkopuuteria ja jos minun pitää puhua niin välillä rupean änkyttämään,vaikka ympärillä olisi tuttuja työkavereita ja/tai kavereita. Mä olen niin loppu että kohta luovutan,,mulla on elämä muuten kohdallaan,on työ,perhe(ei omaa,en seurustele),ystävät,mutta olen niin masentunutkin etten jaksa kohta elää,en uskalla mennä lääkäriin enää,enkä haluaisi rueta syömään mitään lääkkeitä tulisin kuitenkin riippuvaiseksi niistä,enkä halua että työpaikkani johtaja saa tietää sairaudestani ja työpaikan terveydenhoitajakin on veljen vaimon sisko. Mietin välillä,että kun on parempia aikoja niin,miksi ne huonot ajat tulevat takaisin,mistä tämä johtuu,mä en tajua,miksi minä,joka haluaa elää täyttä elämää on tällainen kummatus?? mulle on alkanut tulla jonkunsortin ihmisviha,tuntuu välillä että vihaan kaikkia ja maailmaa,koska olen tällainen,olen kateellinen terveille ihmisille..mä haluan elää,mutta miten??! joka päivä itken melkien...tuntuu että mulla on mennyt hukkaan vuosia,en ole elänyt,olen vain ollut olemassa...miten voin parantua ja elää normaalia elämää,ilman punastelua,käsien tärinää,ainaista jännitystä jne..mulla on ihania kavereita joiden kanssa voisi tehdä kaikkea,mutta kun minä en mukaan lähde..välillä mietin mistä minua rangaistaan..itsetuntonikin on ihan nollissa. auttakaa ihmiset,kiitos jos/kun jaksoitte lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu