Kannattaa tarkistaa

Te joilla on uusi Forester, tarkistakaapa takaovien rengasholvin kohoumassa olevat kiveniskuteipit.
Siis se pienehkö läpinäkyvä muovinpala, joka suojaa takaovea kiveniskuilta.

Mikäli ko. kiveniskusuoja on noin kämmenen kokoinen, niin kääntykääpä myyjäliikkeen puoleen ja vaatikaa veloituksetta vaihtamaan se uuteen, sillä nyt luovutukseen tulevissa autoissa kiveniskusuojan pinta-ala on kasvanut noin 2,5 kertaiseksi.

Vanha ja ns. ENSISARJAN autoissa kiveniskusuoja EI toimi suunnitellulla tavalla, kyseessä on selvä tuotevirhe. Jo yksi kunnollinen soratienpätkä saattaa vaurioittaa takaoven maalipinnan pilalle.

Tämä näin ihan vinkkinä huolellisille uuden Foresterin omistajille.
Mikäli epäilette kivensuojateippinne kokoa, niin käynti myyjäliikkeessä kannattaa, ihan vertailun vuoksi.
51037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihmettelin tuota tyhmää yksityiskohtaa jo silloin kun forester esiteltiin, veikkaisin että vuosien kuluttua moni vehje kukkii kauniisti ovenreunasta. Selvä huononnus vanhaan malliin verrattuna.

Äänestä
  • Taisi joskus -80 luvulla tulla Volkkari Passattiin saman tyylinen lokasuojan levennys ja siinä kellastuivat nuo kiveniskusuojat.

    Tämän jälkeen muoti on tuonut vastaavia ratkaisuja moniin muihinkin merkkeihin. Varsin yleistä siis, mutta ei missään tapauksessa kovin suositeltavaa.

    Homma ei aiheuta Foresterissa ongelmia jos on eturoiskeläpät ja oikea kiveniskusuojus.

    Äänestä

  • merkissä kuin merkissä kirjoitti:

    Taisi joskus -80 luvulla tulla Volkkari Passattiin saman tyylinen lokasuojan levennys ja siinä kellastuivat nuo kiveniskusuojat.

    Tämän jälkeen muoti on tuonut vastaavia ratkaisuja moniin muihinkin merkkeihin. Varsin yleistä siis, mutta ei missään tapauksessa kovin suositeltavaa.

    Homma ei aiheuta Foresterissa ongelmia jos on eturoiskeläpät ja oikea kiveniskusuojus.

    en tarkoita sitä mitä lentää etupyöriltä, vaan itse takapyörien aiheuttama pyörre painaa kaiken paskan ja suolan oven rakoon, kun tavalaan takalolsuista puuttuu ulkoreuna levityksineen, ja oven reuna ajaa sen asian paljon huonommalla menestyksellä. Ei tu forea meille enään, veikkaan.

    Äänestä

kun huomasin autoa pestessäni että ko. alue on arka kiveniskemille. Vein auton liikkeeseen josta sen ostin ja asia oli uusi sekä myynnille, korjaamolle että maahantuojalle. Omaani pyysin jo silloin uudet isommat teipit ja käsittääkseni niitä vaihdettiin ko. liikkeessä muihinkin heiltä myytyhin Forestereihin. Muista liikkeistä en tiedä, miten ovat suhtautuneet (mitä siis viitsineet asian eteen nähdä vaivaa) ja mitkä lienevät olleet maahantuojan ohjeet ja kuinka nopeasti ovat saaneet liikkeelle isompia teippejä valmistajalta.
Tietty takaisin kutsun arvoinen asia ja kannattaa varmaan pyytää viimeistään ennen seuraavaa huoltoa tilaamaan isommat teipit jotta voivat sitten huollon yhteydessä vaihtaa ne.
Oven alareunojen sisäpuolella (ulkokulmassa) ei sitä vastoin yllättäen ainakaan vielä ole näkynyt kertymiä tai muuten mitään ongelmaa (käsin aina kun puunaan tuon pirssin) vaikka se kohta aralta paikalta näyttääkin.

Äänestä
  • Oma Forrester on rekisteröity syyskuun lopussa, jolloin autossa oli vielä minikokoa olevat kiveniskusuojat. Joten näitä alimittaisia iskusuojia on liikenteessä enemmänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esterin peestä kirjoitti:

Te joilla on uusi Forester, tarkistakaapa takaovien rengasholvin kohoumassa olevat kiveniskuteipit.
Siis se pienehkö läpinäkyvä muovinpala, joka suojaa takaovea kiveniskuilta.

Mikäli ko. kiveniskusuoja on noin kämmenen kokoinen, niin kääntykääpä myyjäliikkeen puoleen ja vaatikaa veloituksetta vaihtamaan se uuteen, sillä nyt luovutukseen tulevissa autoissa kiveniskusuojan pinta-ala on kasvanut noin 2,5 kertaiseksi.

Vanha ja ns. ENSISARJAN autoissa kiveniskusuoja EI toimi suunnitellulla tavalla, kyseessä on selvä tuotevirhe. Jo yksi kunnollinen soratienpätkä saattaa vaurioittaa takaoven maalipinnan pilalle.

Tämä näin ihan vinkkinä huolellisille uuden Foresterin omistajille.
Mikäli epäilette kivensuojateippinne kokoa, niin käynti myyjäliikkeessä kannattaa, ihan vertailun vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu