Miten äitiyspäivärahan voi suunnilleen laskea kun ollaan vasta suunnittelemassa lapsen hankintaa, eli siis laskettua aikaa ei ole tiedossa? yritin tuolla kelan sivuilla vääntää sitä laskuria, mutta en saanut siitä mitään selkoa, enkä myöskään toimimaan(ei hyväksynyt mun keksittyjä tulevaisuuden päivämääriä).
Itse olen tällähetkellä pitkäaikaisesti lomautettu, ja tulevaisuuden työtilanteesta ei ole tietoa. Aviomiehelläni on myös lomautus jaksoja mutta ei yhtäpitkäaikaisia kuin minun. Jos saisimme lapsen ensivuonna (siis 2009) äitiyspäivärahan tulisi vuoden 2007 mukaan? Jos heitän että tuloni on vuonna 2007 ollut 35 000 (pyöreesti, brutto) ja vuonna 2009 tuloni tulevat siis romahtamaan, koska saan vain päivärahaa, joka on 68% brutto tuloista. Tyhmä kun olen kumpi päiväraha on suurempi, äitiys vai työttömyys päiväraha? Siis tässä minun tapauksessa.
Meilä oli tarkoitus jättää ehkäsyt pois nyt tammikuussa, muta koska työtilanteemme muuttui, on vauva-projekti pisteety hetkeksi jäihin. Halu saada lapsi on valtavan suuri, mutta realiteetti on se että työttömänä kun on suuri huoli jo siitä miten saa omat velkansa maksettua.... haluan silti selvittää kaikki vaihtoehdot...
äitiyspäivärahasta
Hanna~Maria
1
499
Vastaukset
- Uusavuttomien tuki r.y
Näitä asioita kannattaa miettiä, kun siemen jo itää.
Kelan laskurilla selviää määrä todella helposti, jos vuositulo on tiedossa. Ja työttömyysrahalta
äitirahalle jäädessä määrä jatkuu samana, ellei muilla perusteilla tulisi suuremmaksi.
Äitiraha tulee 2007 verotuksen mukaan jos äloma alkaa 2009 puolella. Eli laskettu aika voi olla
alkuvuonna 2010 ja silti käytetään 2007 tuloja.
Äitirahakauden alkupäivä ratkaisee.
Suosittelen lapsen hankkimista, kun siihen on varaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22663- 40648
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625