Eli sairauteni alkoi 7-luokan puolessavälissä. Painoin huimat 68kg ja pituutta löytyi 170cm. Olin saanut kuulla lähes jatkuvaa herjausta painostani. Mietin usein, että olen luokan läskein ja rumin. Enkä myöskään tuntenut itseäni hyväksytyksi, kauniiden ja liikuntaa harrastavien luokkatovereiden keskellä. Minulla oli myöskin todella huono itsetunto joka huononi entisestään ivailujen myötä. Muistan vieläkin, kun kaverini haukkui minua valaaksi ja hänen äitinsä mukaan olin lihonut rajusti. Pojilta negatiivista huomiota sain usein.
Minulla on ahdistuneisuushäiriö, joka johti siihen, että kartoin suurien ihmisjoukkojen keskelle joutumista. Se oli suurin syy kouluruokailun lopettamiseen. En uskaltanut mennä syömään, ahdisti, kun muut näkivät kun tämä läski syö! Jätin myöskin aamupalan väliin. Koulusta päästiin yleensä kolmelta, jolloin söin ensimmäisen päivän "ateriani". Kädet täristen tungin itseeni useimmiten ruisleipää tai jtn muuta kevyttä. Toisen kerran söin ennen nukkumaanmenoa. Tietysti siinä välissä kävin kiduttamassa itseäni lenkkipolulla. Alle vuodessa laihduin 48 kiloiseksi eli painoa putosi 20kg. Äitini huomasi laihtumiseni, mutta ei luultavasti jaksanut huomioida sitä, ennen kuin olisin oikeasti fyysisesti toinen jalka haudassa, vaikka sitä henkisesti olinkin.
Laihanakaan en saanut olla rauhassa sanomisilta. Läski sanan tilalle tulivat "luuranko", "syömishäiriöinen" jne.. Ajattelin, että en ole koskaan sopiva. Tiedostin itse laihuuteni, mutta näin peilissä edelleen ne järkyttävät jenkkakahvat. Mielessä oli jo saksien käyttö niiden poistamiseksi! Enää en kuitenkaan painoani pudottanut. Aloin käydä jumpassa, jolloin vartaloni kiinteytyi, sain vähän lihaksia ja painoa nostettua. Enää en kuullut herjausta kavereilta enkä keneltäkään muulta.
Lukion alussa jotenkin opin hyväksymään itseni. Tein todellakin töitä itsetuntoni eteen! Ajattelin, että olen vain minä, eikä minun tarvitse olla ketään muuta varten miellyttävä kuin itseäni varten. Yritin keksiä positiivisia asioita itsestäni ja kirjoitin niitä ylös. "Hoin" itselleni, että olen yhtä hyvä kuin muutkin. Sain keskiarvoanikin nostettua yli numeron verran. Halusin todellakin olla se mitä juuri nyt olen. En yritä tavoitella ihanneminääni, olen ylpeä kun olen mielestäni lähellä sitä. Ihmisten katseet, eivät herätä minussa enää ns. paniikkireaktiota. "Mikä minussa on vikana!?". Nykyään painoa löytyy 56kg, mikä on pysynyt samana jo yli vuoden.
Ahdistuneisuus on helpottanut paljon minäkuvaan liittyvien seikkojen osalta. Ahdistunut olen edelleen turhista ja naurettavista asioista. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Minulla on ahdistuneisuushäiriö, joka johti siihen, että kartoin suurien ihmisjoukkojen keskelle joutumista. Se oli suurin syy kouluruokailun lopettamiseen. En uskaltanut mennä syömään, ahdisti, kun muut näkivät kun tämä läski syö! Jätin myöskin aamupalan väliin. Koulusta päästiin yleensä kolmelta, jolloin söin ensimmäisen päivän "ateriani". Kädet täristen tungin itseeni useimmiten ruisleipää tai jtn muuta kevyttä. Toisen kerran söin ennen nukkumaanmenoa. Tietysti siinä välissä kävin kiduttamassa itseäni lenkkipolulla. Alle vuodessa laihduin 48 kiloiseksi eli painoa putosi 20kg. Äitini huomasi laihtumiseni, mutta ei luultavasti jaksanut huomioida sitä, ennen kuin olisin oikeasti fyysisesti toinen jalka haudassa, vaikka sitä henkisesti olinkin.
Laihanakaan en saanut olla rauhassa sanomisilta. Läski sanan tilalle tulivat "luuranko", "syömishäiriöinen" jne.. Ajattelin, että en ole koskaan sopiva. Tiedostin itse laihuuteni, mutta näin peilissä edelleen ne järkyttävät jenkkakahvat. Mielessä oli jo saksien käyttö niiden poistamiseksi! Enää en kuitenkaan painoani pudottanut. Aloin käydä jumpassa, jolloin vartaloni kiinteytyi, sain vähän lihaksia ja painoa nostettua. Enää en kuullut herjausta kavereilta enkä keneltäkään muulta.
Lukion alussa jotenkin opin hyväksymään itseni. Tein todellakin töitä itsetuntoni eteen! Ajattelin, että olen vain minä, eikä minun tarvitse olla ketään muuta varten miellyttävä kuin itseäni varten. Yritin keksiä positiivisia asioita itsestäni ja kirjoitin niitä ylös. "Hoin" itselleni, että olen yhtä hyvä kuin muutkin. Sain keskiarvoanikin nostettua yli numeron verran. Halusin todellakin olla se mitä juuri nyt olen. En yritä tavoitella ihanneminääni, olen ylpeä kun olen mielestäni lähellä sitä. Ihmisten katseet, eivät herätä minussa enää ns. paniikkireaktiota. "Mikä minussa on vikana!?". Nykyään painoa löytyy 56kg, mikä on pysynyt samana jo yli vuoden.
Ahdistuneisuus on helpottanut paljon minäkuvaan liittyvien seikkojen osalta. Ahdistunut olen edelleen turhista ja naurettavista asioista. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hurjasti onnea! Olet kasvanut henkisesti monta vuotta. Ja olet myös henkisesti nykyään paljon vahvempi.
...että sinulta löytyi kaiken keskellä noin paljon voimaa mennä eteenpäin itsesi vuoksi-kaikkea hyvää sinulle!
ihana oli lukia tämä ! Oon tosi onnellinen sun puolesta vaikka en sua tunnekkaa. Mutta aivan tosi ihanaa kuulla että selvisit siitä ja alat olemaan terve.Niin liian monet ei anasta selviä ja kärsii koko loppuelämän siitä, niin hienoa tietää että sä selvisit! Voit senki lisätä siihe plussa-listaan ;D ja vaikka en tiedäkkää kuka oot nii oon iha varma, että oot just täydelline tollasena ku oot. Iha turhaa miettiä mitä muut ajattelee, koska varmasti joku tykkää susta just tollasena :) VOIMIA JA TSEMPPIÄ vielä jatkoonki ja muista,että oot jo päässy siitä eroon ja siihe ei kaikki pysty,joten voit onnitella itteäs tästä !