Rekkajonot ja venäläisten maanosto

SUOMEN POLIISI RUOKKI VENÄLÄISIÄ REKKAKUSKEJA

Venäläiset rekkakuskit 6 päivää tullijonossa

Eteläisen Suomen läpi jyräävä venäläinen rekkaliikenne on aiheuttanut suomalaisille tukuittain harmaita hiuksia. Venäjällä voimakkaasti iskenyt taloudellinen kriisi ehti jo vähentää liikenteen asialliselle tasolle. 11. tammikuuta voimaan tuleva autotulli venäläisen autoteollisuuden pelastamiseksi käynnisti täyden rekkarallin uudelleen, ja pitkät jonot rajanylityspaikoille.

Jouluaattona tilanne Kuutostiellä ja Imatran rajanylityspaikalla alkoi saada huolestuttavia piirteitä. Lappeenrannassa ilmestyvän Etelä-Saimaa –lehden mukaan lähes sata nälkää ja janoa kärsivää rekkakuskia lähetti vihaisen kirjeen Venäjän suurlähetystöön.

Osa kuljettajista oli joutunut seisomaan jo kuudetta päivää jonossa Ruoka ja juoma oli lopussa ja ilmeisesti rahatkin lopussa. Kuljettajat uhkasivat aloittaa suoran toiminnan, jos tilanteeseen ei saada muutosta. Venäjän lähetystö on lehden mukaan saanut kirjeen, mutta ei kerro sen sisällöstä.

Suomen poliisi antoi humanitääristä apua kuljettajille

Suomen poliisi varautui jo siihen, että rekkamiehet katkaisevat liikenten Kuutostiellä ja Imatran rajanylityspaikan tiellä. Sata rekkaa saisi nopeasti täydellisen sumpun aikaiseksi tiellä ja liikenteen jouluaattona täydellisesti halvaantumaan.

Venäjän taholta apua rekkamiehille ei herunut. Suomen poliisi teki humanitaarisen teon ja pyysi mm. Suomen Punaiselta Ristiltä apua nälkiintyneiden rekkamiesten ruokkimiseen. Ruoka-operaatio suoritettiin ja kuljettajien suoralta toiminnalta vältyttiin.

Avustavia organisaatioita on kovin sanoin moitittu operaatiosta. Tähän on osaltaan vaikuttanut se, ettei ruoka-avun kustannuksia ole osattu arvioida, eikä vaihtoehtoisten toimintamuotojen kustannuksia ole laskettu Kustannukset voisi arvioida 1 – 2 000 euron välille, kun jakelu on ollut talkootyötä.

Suomen poliisilla hyvä tilannetaju

Eikö avustusorganisaatioille paremminkin tulisi antaa tunnustusta siitä, että ne poliisin pyynnöstä nopeasti organisoivat hädänalaisten auttamisen? Sen vuoksihan ko. organisaatiot on perustettukin. Ruokkiminen osoitti Suomen poliisilta harvinaisen hyvää tilannetajua, oikeaa joulumieltä ja veronmaksajien rahojen säästämisvalmiutta.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut poliisivoimien voimakas lisääminen ja ehkä armeijan kutsuminen apuun. Senkin jälkeen rekkamiehet olisivat olleet nälissään ja heidän polttoaineensa loppumassa. Väkivallan käytöllä olisi todennäköisesti aiheutettu monisatakertaiset kulut ja lisätty jännitettä maitten välillä. Sellaisesta vaihtoehdosta ei kukaan olisi hyötynyt.

Tässä hankalassa tilanteessa suomalaiset tahot toimivat länsimaisten positiivisten arvojen mukaisesti. Voidaanko samaa sanoa venäläisestä osapuolesta? Ja voidaanko arvioida, että venäläinen osapuoli toimisi vastaavassa tilanteessa samoin?

Venäjän panos tilanteessa olematon

Venäjän osalta tähän kokonaisuuteen liittyy ainakin neljä tahoa: hidasteleva tulli, muut venäläiset viranomaistahot, kuljetusliikkeiden johtajat ja kuljettajat. Ongelmat rajalla riippuvat Venäjän tullin mielivallasta.

Venäjällä korruptio on nyt suurempaa kuin koskaan. Ilmeisesti tulli halusi saada osansa tästä kakusta, ennen kuin autovirta tyrehtyy tammikuun lisätullien seurauksena.

Tullin jonot häviäsivät parissa kolmessa päivässä, jos tulli niin haluaisi. Ne häviäisivät nopeammin, jos pääministeri Vladimir Putin määräisi Moskovan OMONin joukot vahtimaan tullia, eikä pidättämään korotettuja tullimaksuja vastustavia kansalaisia Vladivostokissa ja muualla Venäjällä. – Ellei siinä olisi sitten käynyt niin, että olisi tullutkin uusi lisätaho maasutettavaksi.

Venäjän hallinnon välinpitämättömyyttä kansalaisistaan osoittaa se, etteivät nämä tiettävästi laittaneet tiukkua ristiin pelastaakseen oman maansa kansalaiset nälkiintymiseltä tai päiväkausien tyhjänpäiväiseltä jonottamiselta. Musikka ei Venäjällä ole ennenkään merkinnyt mitään, eikä merkitse vieläkään.

Venäläisomistajat eivät paljon välitä kuljettajistaan

Autonkuljetusfirmojen johtajat ja omistajat on syytä nostaa tutkittavien penkille. Kun venäläiset yritykset valtasivat suomalaisilta kuljetustoiminnan ja alkoivat enenevässä määrin jyrätä Etelä-Suomen teitä, he vahvistivat samalla kulttuurinsa mukaista toimintaa.

Autoihin asennettiin niin suuret tankit, ettei niiden tarvinnut ostaa matkalta polttoainetta. Ei ihme, että kaksinkertaisten odotuspäivien vuoksi polttoaine alkoikin loppua. Lehtitietojen mukaan kuljettajat antoivat toisilleen polttoainetta siten, että kaikki autot saatiin Venäjän puolelle.

Kuljettajille annettiin eväät ja niin vähän rahaa, ettei tulisi kiusausta viipyä matkalla ja lähteä välillä juhlimaan. Kun rahat sitten loppuivat, eivät kuljettajat ilmeisesti kyenneet edes paikallisista kaupoista ostamaan ruokaa ja juomaa. Valinnanvaraa olisi ollut. Eivät isännätkään siten kantaneet vastuutaan, eiväthän he itse olleet näkemässä nälkää kuorma-auton kopissa.

Venäjä saa itse hoitaa tullinsa ja autonsa

Tämänkin episodin on syytä olla herättämässä suomalaisia poliittisia päättäjiä vaaleanpunaisesta unestaan. Kun rekkaliikenne nyt vähenee, on aika tehdä jotain muuta kuin täysin järjettömiä päätöksiä suomalaisista rekkaparkeista venäläisille rekoille.

Venäjä hoitakoon oman tullinsa kuntoon siten, ettei suomalaisten tehtäväksi jää vartioida tahallisesti aiheutettuja kymmenien kilometrien rekkajonoja tai ruokkia venäläisten nälkäisiksi jättämiä autonkuljettajia.

Suomen on myös asetettava rekkaliikenteelle niin tuntuvat maksut, että tiestön kuluminen, ilman pilaantuminen, rekkajonojen turvallisuushaitat ja tienvarsiston täysi turmeleminen saadaan katettua. Suomalaisilla päättäjillä on edelleen syvälle alitajuntaansa iskostunut kaikkinaisten Venäjän toimenpiteitten hyväksyminen vaikka vähän takanapäin hampaita kiristellen.

Suomalaiset vihaisia rekoista ja kiinteistöostoista

Suomalaisten reaktiot erityisesti itärajan tuntumassa ovat olleet pääosin tulikivenkatkuisia. Vaikka on haukuttu pääosin vääriä osapuolia, se kuitenkin kertoo tilanteen syvästä tulehtumisesta. Kansalaiset jo tietävät ja näkevät tämän tilanteen. Poliitikot ovat jälkijunassa toimenpiteitten osalta, ja askaroivat väärien toimenpiteitten kanssa.

Venäläisten maanosto kiihdyttää samalla tavalla tunteita kuin rekkajonojen vaikutukset. Salamyhkäinen viides kolonna kasvaa Suomessa. Venäläisten kiinteistönostoikeus ei kuulu EU-lainsäädännön piiriin, vaan se on poliitikkojen sallima poikkeus. Yhden maan kansalaisille on annettu käytännössä vapaa oikeus pestä rahaa Suomessa ja ostaa suomalainen kansallisomaisuus.

Kiinteistökauppojen osalta venäläisille suotu ylimääräinen ja lakiin kuulumaton etu on poistettava. Lakia on ryhdyttävä tulkitsemaan siten kuin se on kirjoitettu. Myös rekkayhtiöiden omistajia, niitä samoja tahoja, jotka ovat lähes kaikki kuljetukset kaapanneet suomalaisilta, tulee ryhtyä kohtelemaan liiketaloudellisilla perusteilla ja heiltä on poistettava ylimääräiset ja ilmaiset suomalaisten veronmaksajien kustannuksella olevat etuoikeudet.

http://prokarelia.net/fi/
191570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kiitos tästä asiallisesta ja valaisevasta kirjoituksesta!

Äänestä

Luulisi että venäläisillä rekkakuskeilla olisi omaakin rhaa, vai ilmatteeksiko ne sitä rekkaa ajaa.

Äänestä
  • On varmasti omaakin rahaa, mutta ruplilla ei täältä saa mitään.

    Tietysti heillä on mahdollisuus vaihtaa venäjällä euroja, mutta summa ei tiettävästi ole kovin suuri minkä saa tuoda. Jos muutamankin päivän joutuu seisomaan täällä jonossa, niin siinä pitäisi olla melkoisesti euroja plakkarissa. Ruoka on kallista täällä.

    Äänestä

  • mutta,,,, kirjoitti:

    On varmasti omaakin rahaa, mutta ruplilla ei täältä saa mitään.

    Kerrankin siellä asiaa kirjoitetaan.

    Mutta kirjoita ihmeessä muuallekin kuin tänne!

    Äänestä

  • mutta,,,, kirjoitti:

    On varmasti omaakin rahaa, mutta ruplilla ei täältä saa mitään.

    Tietysti heillä on mahdollisuus vaihtaa venäjällä euroja, mutta summa ei tiettävästi ole kovin suuri minkä saa tuoda. Jos muutamankin päivän joutuu seisomaan täällä jonossa, niin siinä pitäisi olla melkoisesti euroja plakkarissa. Ruoka on kallista täällä.

    Tuollaista ois kiva lukea yleisestikin tällä palstalla, vaan palstahan on sen näköinen kuin sen kirjoittajatkin yleensä.

    Summa mikä pitää tulliselvitykseen merkitä jos on valuuttaa on sen verran suuri ettei normaalisti käteistä kellään ole mukana niin pajoa, en tiedä paljonko se on nyt mutta aikaisemmin oli 70 000 ruplaa eli noin 1700€.

    Jos niitä rekkoja seisotta rekkaparkisssa josta voi ostaa sapuskaa, niin se taatusti laskettaisi kustannuksiin mukaan kun niitä kuljettajia tänne lähettävät. Voisi niille venäläisille rekkakuskeille myydä vaikka kenttäkeittiöstä hernekeittoa ja panssarivanikkaa päälle, niin tietäsvät millä pidettin sota-aikana puolemme:)

    Äänestä

  • mutta,,,, kirjoitti:

    On varmasti omaakin rahaa, mutta ruplilla ei täältä saa mitään.

    Tietysti heillä on mahdollisuus vaihtaa venäjällä euroja, mutta summa ei tiettävästi ole kovin suuri minkä saa tuoda. Jos muutamankin päivän joutuu seisomaan täällä jonossa, niin siinä pitäisi olla melkoisesti euroja plakkarissa. Ruoka on kallista täällä.

    ne maasturi miehet tuo rahaa loma reissulleen lappiin?????Ota selvää asioista ennen kuin kirjoittelet tollaisia .

    Äänestä

  • mutta,,,, kirjoitti:

    On varmasti omaakin rahaa, mutta ruplilla ei täältä saa mitään.

    Tietysti heillä on mahdollisuus vaihtaa venäjällä euroja, mutta summa ei tiettävästi ole kovin suuri minkä saa tuoda. Jos muutamankin päivän joutuu seisomaan täällä jonossa, niin siinä pitäisi olla melkoisesti euroja plakkarissa. Ruoka on kallista täällä.

    Pizzaa Mansikkapaikan pitseriasta.Ihan asiasta seuraavaan.Muistatko kun suomen rekkamiehet uhkasi pysäyttää liikenteen kun p-a hinnankorotukset ynm. verokorotukset painoi päälle? Polliisi uhkasi MASSIIVISILLA voimatoimilla=> pupu meni kuskeilla pöksyyn. Vaan miten kävi kun iivana sanoi ,että 6-tie poikki.. Kaverit sai polliisilta omenan ;) olisiko nyt muuten uhkausadressiin nimensä laittaneille mahdollisuus tehdä käännytyspäätös eikä muutamaan
    vuoteen tuloa suomeen/eu-alueelle?

    Äänestä

  • jallajalla.. kirjoitti:

    Onhan niillä vodkaakin mukana ja myydyt tupakat kyllä niillä rahaa ja ruokaa on!

    Äänestä

  • olga kirjoitti:

    totta puhut..

    Äänestä

  • olga kirjoitti:

    Onhan niillä vodkaakin mukana ja myydyt tupakat kyllä niillä rahaa ja ruokaa on!

    mistäs lähtien vodka on ollut ruokaa? eikös se ole juomaa. ja yritä itse vain elää sillä 6 päivää. tulee varmasti hyvää...

    Äänestä

  • jaapa kirjoitti:

    mistäs lähtien vodka on ollut ruokaa? eikös se ole juomaa. ja yritä itse vain elää sillä 6 päivää. tulee varmasti hyvää...

    Toiset myy ja jotkut kärähtää ratista!

    Äänestä

  • olga kirjoitti:

    Toiset myy ja jotkut kärähtää ratista!

    siulla ei taida olla päätä eikö häntää. otappa seuraavan kerran aivot narikasta mukaan ku alat tänne kirjoittelee idiootti juttujas.

    Äänestä

  • Asiaa seuranneena kiinnitin huomion lehdessä olleeseen tietoon että ruskikuskien valitus
    välitettiin myös Tehtaankadulle, josta vastaus
    oli että voi, voi ja lopuksi muistutus että
    vuodenvaihteessa on myös jonot pitkin tietä.
    Tarkoitti, että suomalaiset HÖLMÖT vois varautua
    ostamalla omenat, makkarat ja tripit etukäteen.
    Vettä saa lumesta sulattamalla, tämän sotasalaisuuden vois varmaan paljastaa.

    Äänestä

  • kirjotus tosiaan kirjoitti:

    Tuollaista ois kiva lukea yleisestikin tällä palstalla, vaan palstahan on sen näköinen kuin sen kirjoittajatkin yleensä.

    Summa mikä pitää tulliselvitykseen merkitä jos on valuuttaa on sen verran suuri ettei normaalisti käteistä kellään ole mukana niin pajoa, en tiedä paljonko se on nyt mutta aikaisemmin oli 70 000 ruplaa eli noin 1700€.

    Jos kuski voi tuoda jokaisella käynnillä tänne tullessaan 1700 euroa, niin pitäisi olla melkoisen äveriäitä kuskeja. Vaikka tuontiraja olisi tuo 1700, niin luulen ettei heillä olisi siihen mahdollisuuksia. Eiköhän liene muutamista kympeistä kysymys.

    Mitä mieltä muut ovat, kuka tietää?

    Äänestä

rus kuskit pitävät näitä suomen poliiseja täysin pelleinä.. herättelevät nupeista ja ruokkivat vielä..

Äänestä

Ja mikä oikeus niillä on kaiken lisäksi paskata tienympäristöt? Ajelin joulupäivänä Imatralta Parikkalan suuntaan ja eikös yksi rekkakuski kyykötä tienpenkassa paskalla housut kintussa. Sen jälkeen kuulin tästä ruoajaosta ja mitähän tuli mieleen...
Sinne ne lahjoitusruoat tuli takaisin oman maan kamaralle pienen suolistohuuhtelun jälkeen. Ja vieressä kolmen kuskin porukka veteli tupakkaa kuin ei ois mitään hätää.
Nää oli vissiin ensikertalaisia kuskeja koska eivät olleet varautuneet jonoihin eikä kukaan osannu ilmeisesti käydä kaupassa. Taisivat suunnitella seuraavaa kapinaa...???

Äänestä
  • kaameita putkiaivo juntteja imatra täynnä. ettekö osaa lukea lehdistä miten ne asiat on vaan pitää tehdä omat päätelmät ja se asiahan on sillon just niin! ole itse paskantamatta viikko jos pystyt. jos sinne olis vessa järjestetty niin eiköhän olis tullu itkeminen siitäkin. Ja tämä jonotus aikahan oli nyt 2 kertaa pidempi kuin normaalisti. ja se rupla ei onneksi sitten meidän suomen kauppoihin käy. ja jos ne olis käyny kaupassa ostaa ruokaa niin eiköhän siitäkin olisi alettu itkemään. mut enpä mie sille mitään mahda kun ette osaa ottaa asioista selvää ja ajatella.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kaameita putkiaivo juntteja imatra täynnä. ettekö osaa lukea lehdistä miten ne asiat on vaan pitää tehdä omat päätelmät ja se asiahan on sillon just niin! ole itse paskantamatta viikko jos pystyt. jos sinne olis vessa järjestetty niin eiköhän olis tullu itkeminen siitäkin. Ja tämä jonotus aikahan oli nyt 2 kertaa pidempi kuin normaalisti. ja se rupla ei onneksi sitten meidän suomen kauppoihin käy. ja jos ne olis käyny kaupassa ostaa ruokaa niin eiköhän siitäkin olisi alettu itkemään. mut enpä mie sille mitään mahda kun ette osaa ottaa asioista selvää ja ajatella.

    kyllä niillä kuskeilla ruokaa ja rahaa riittää.. mistähän nämä venäläisten ruokkijat ovat kotoisin kun se niin sinne itään päin vetää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhuttaa. kirjoitti:

SUOMEN POLIISI RUOKKI VENÄLÄISIÄ REKKAKUSKEJA

Venäläiset rekkakuskit 6 päivää tullijonossa

Eteläisen Suomen läpi jyräävä venäläinen rekkaliikenne on aiheuttanut suomalaisille tukuittain harmaita hiuksia. Venäjällä voimakkaasti iskenyt taloudellinen kriisi ehti jo vähentää liikenteen asialliselle tasolle. 11. tammikuuta voimaan tuleva autotulli venäläisen autoteollisuuden pelastamiseksi käynnisti täyden rekkarallin uudelleen, ja pitkät jonot rajanylityspaikoille.

Jouluaattona tilanne Kuutostiellä ja Imatran rajanylityspaikalla alkoi saada huolestuttavia piirteitä. Lappeenrannassa ilmestyvän Etelä-Saimaa –lehden mukaan lähes sata nälkää ja janoa kärsivää rekkakuskia lähetti vihaisen kirjeen Venäjän suurlähetystöön.

Osa kuljettajista oli joutunut seisomaan jo kuudetta päivää jonossa Ruoka ja juoma oli lopussa ja ilmeisesti rahatkin lopussa. Kuljettajat uhkasivat aloittaa suoran toiminnan, jos tilanteeseen ei saada muutosta. Venäjän lähetystö on lehden mukaan saanut kirjeen, mutta ei kerro sen sisällöstä.

Suomen poliisi antoi humanitääristä apua kuljettajille

Suomen poliisi varautui jo siihen, että rekkamiehet katkaisevat liikenten Kuutostiellä ja Imatran rajanylityspaikan tiellä. Sata rekkaa saisi nopeasti täydellisen sumpun aikaiseksi tiellä ja liikenteen jouluaattona täydellisesti halvaantumaan.

Venäjän taholta apua rekkamiehille ei herunut. Suomen poliisi teki humanitaarisen teon ja pyysi mm. Suomen Punaiselta Ristiltä apua nälkiintyneiden rekkamiesten ruokkimiseen. Ruoka-operaatio suoritettiin ja kuljettajien suoralta toiminnalta vältyttiin.

Avustavia organisaatioita on kovin sanoin moitittu operaatiosta. Tähän on osaltaan vaikuttanut se, ettei ruoka-avun kustannuksia ole osattu arvioida, eikä vaihtoehtoisten toimintamuotojen kustannuksia ole laskettu Kustannukset voisi arvioida 1 – 2 000 euron välille, kun jakelu on ollut talkootyötä.

Suomen poliisilla hyvä tilannetaju

Eikö avustusorganisaatioille paremminkin tulisi antaa tunnustusta siitä, että ne poliisin pyynnöstä nopeasti organisoivat hädänalaisten auttamisen? Sen vuoksihan ko. organisaatiot on perustettukin. Ruokkiminen osoitti Suomen poliisilta harvinaisen hyvää tilannetajua, oikeaa joulumieltä ja veronmaksajien rahojen säästämisvalmiutta.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut poliisivoimien voimakas lisääminen ja ehkä armeijan kutsuminen apuun. Senkin jälkeen rekkamiehet olisivat olleet nälissään ja heidän polttoaineensa loppumassa. Väkivallan käytöllä olisi todennäköisesti aiheutettu monisatakertaiset kulut ja lisätty jännitettä maitten välillä. Sellaisesta vaihtoehdosta ei kukaan olisi hyötynyt.

Tässä hankalassa tilanteessa suomalaiset tahot toimivat länsimaisten positiivisten arvojen mukaisesti. Voidaanko samaa sanoa venäläisestä osapuolesta? Ja voidaanko arvioida, että venäläinen osapuoli toimisi vastaavassa tilanteessa samoin?

Venäjän panos tilanteessa olematon

Venäjän osalta tähän kokonaisuuteen liittyy ainakin neljä tahoa: hidasteleva tulli, muut venäläiset viranomaistahot, kuljetusliikkeiden johtajat ja kuljettajat. Ongelmat rajalla riippuvat Venäjän tullin mielivallasta.

Venäjällä korruptio on nyt suurempaa kuin koskaan. Ilmeisesti tulli halusi saada osansa tästä kakusta, ennen kuin autovirta tyrehtyy tammikuun lisätullien seurauksena.

Tullin jonot häviäsivät parissa kolmessa päivässä, jos tulli niin haluaisi. Ne häviäisivät nopeammin, jos pääministeri Vladimir Putin määräisi Moskovan OMONin joukot vahtimaan tullia, eikä pidättämään korotettuja tullimaksuja vastustavia kansalaisia Vladivostokissa ja muualla Venäjällä. – Ellei siinä olisi sitten käynyt niin, että olisi tullutkin uusi lisätaho maasutettavaksi.

Venäjän hallinnon välinpitämättömyyttä kansalaisistaan osoittaa se, etteivät nämä tiettävästi laittaneet tiukkua ristiin pelastaakseen oman maansa kansalaiset nälkiintymiseltä tai päiväkausien tyhjänpäiväiseltä jonottamiselta. Musikka ei Venäjällä ole ennenkään merkinnyt mitään, eikä merkitse vieläkään.

Venäläisomistajat eivät paljon välitä kuljettajistaan

Autonkuljetusfirmojen johtajat ja omistajat on syytä nostaa tutkittavien penkille. Kun venäläiset yritykset valtasivat suomalaisilta kuljetustoiminnan ja alkoivat enenevässä määrin jyrätä Etelä-Suomen teitä, he vahvistivat samalla kulttuurinsa mukaista toimintaa.

Autoihin asennettiin niin suuret tankit, ettei niiden tarvinnut ostaa matkalta polttoainetta. Ei ihme, että kaksinkertaisten odotuspäivien vuoksi polttoaine alkoikin loppua. Lehtitietojen mukaan kuljettajat antoivat toisilleen polttoainetta siten, että kaikki autot saatiin Venäjän puolelle.

Kuljettajille annettiin eväät ja niin vähän rahaa, ettei tulisi kiusausta viipyä matkalla ja lähteä välillä juhlimaan. Kun rahat sitten loppuivat, eivät kuljettajat ilmeisesti kyenneet edes paikallisista kaupoista ostamaan ruokaa ja juomaa. Valinnanvaraa olisi ollut. Eivät isännätkään siten kantaneet vastuutaan, eiväthän he itse olleet näkemässä nälkää kuorma-auton kopissa.

Venäjä saa itse hoitaa tullinsa ja autonsa

Tämänkin episodin on syytä olla herättämässä suomalaisia poliittisia päättäjiä vaaleanpunaisesta unestaan. Kun rekkaliikenne nyt vähenee, on aika tehdä jotain muuta kuin täysin järjettömiä päätöksiä suomalaisista rekkaparkeista venäläisille rekoille.

Venäjä hoitakoon oman tullinsa kuntoon siten, ettei suomalaisten tehtäväksi jää vartioida tahallisesti aiheutettuja kymmenien kilometrien rekkajonoja tai ruokkia venäläisten nälkäisiksi jättämiä autonkuljettajia.

Suomen on myös asetettava rekkaliikenteelle niin tuntuvat maksut, että tiestön kuluminen, ilman pilaantuminen, rekkajonojen turvallisuushaitat ja tienvarsiston täysi turmeleminen saadaan katettua. Suomalaisilla päättäjillä on edelleen syvälle alitajuntaansa iskostunut kaikkinaisten Venäjän toimenpiteitten hyväksyminen vaikka vähän takanapäin hampaita kiristellen.

Suomalaiset vihaisia rekoista ja kiinteistöostoista

Suomalaisten reaktiot erityisesti itärajan tuntumassa ovat olleet pääosin tulikivenkatkuisia. Vaikka on haukuttu pääosin vääriä osapuolia, se kuitenkin kertoo tilanteen syvästä tulehtumisesta. Kansalaiset jo tietävät ja näkevät tämän tilanteen. Poliitikot ovat jälkijunassa toimenpiteitten osalta, ja askaroivat väärien toimenpiteitten kanssa.

Venäläisten maanosto kiihdyttää samalla tavalla tunteita kuin rekkajonojen vaikutukset. Salamyhkäinen viides kolonna kasvaa Suomessa. Venäläisten kiinteistönostoikeus ei kuulu EU-lainsäädännön piiriin, vaan se on poliitikkojen sallima poikkeus. Yhden maan kansalaisille on annettu käytännössä vapaa oikeus pestä rahaa Suomessa ja ostaa suomalainen kansallisomaisuus.

Kiinteistökauppojen osalta venäläisille suotu ylimääräinen ja lakiin kuulumaton etu on poistettava. Lakia on ryhdyttävä tulkitsemaan siten kuin se on kirjoitettu. Myös rekkayhtiöiden omistajia, niitä samoja tahoja, jotka ovat lähes kaikki kuljetukset kaapanneet suomalaisilta, tulee ryhtyä kohtelemaan liiketaloudellisilla perusteilla ja heiltä on poistettava ylimääräiset ja ilmaiset suomalaisten veronmaksajien kustannuksella olevat etuoikeudet.

http://prokarelia.net/fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu