Tyhmiä kysymyksiä raskaudesta

Hei!

Vauvakuumetta pukkaa mutta raskaus ei vain ota alkaakseen. Avomieheni kanssa olemme lasta yrittäneet jo vuoden päivät ja joka kuukausi joutuu pettymään. Alan kohta tulla jo vainoharhaiseksikin. Nytkin mietin voinko olla raskaana kun syömishalut lisääntyneet ja oksenteluakin ilmennyt jo parina iltana.. (mutta voi johtua myös pelkästä mahataudista).
Lueskelin tässä näitä edellisiä juttuja ja mietiskelen tässä tuota ajankohtaa seksille. Teidän kyllä että ovulaation aikana. mutta miten homma toimii ennen ovulaatiota? onko silloin epätodennäköistä tulla raskaaksi vai miten menee? vähän vaikea selkeoinen kysymys kun en osaa selittää. :) en ole tikulla testännut ovulaatiota vielä kertaakaan. nyt ajattelin hakea apteekista ja alkaa testailemaan, kun tuon ovulaation aika alkaa lähestyä, ainakin laskemani perusteella. nyt vain kävi sellainenkin juttu mielessä, kun sanotaan että ovulaation aikana seksihalut lisääntyvät ja minusta tuntuu että tällä hetkellä kun lähipäivinä järkeni mukaan minun täytyisi ovuloida ja seksihalut vain laantuvat... olisiko mahdollista että olen ovuloinut jo aiemmin sillä viimeviikolla? siinä 8-10 päivän kohdalla seksihalut olivat korkeimmillaan. voi kyllä johtua myös lomasta, stressittömyydestä. :)'
Kertokaa myös kokemuksia, kuinka kauan olette lasta yrittäneet?´tässä alkaa jo tuntua että itsessä on jotain vikaa kun ei tärppää vuodenkaan jälkeen. pilleritä olen syönyt vuosia tätä ennen, mutta lopetin ne tosiaan noin päälle vuosi sitte. pitkä viesti, mutta menkööt, pakko purkaa johonkin kun ei oikein paljon haluaisi tästä puhua ystävillekään.
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heippa!

En oikein osaa vastata kysymyksiisi, mutta on varmaan ihan yksilöllisiä nuo seksihalujen vaihtelut. Mie sillon kun jaksoin laskeskella ovulaation päivämääriä, niin jälkikäteen tajusin, että miun seksihalut parani aina vasta viikko ovulaation jälkeen!
Mutta joo, meillä on yritystä takana reilu vuosi, jonka aikana yksi keskenmeno, vajaa vuosi sitten...
Johan tässä käy vainoharhaiseksi yksi jos toinenkin! Harmittaa vaan niin pirusti, kun haluaisi jo sen oman pikkuisen.

Äänestä
  • niinpä. harmittaa kun joka kuukausi tulee noita vainoharhaisuuksia ja aina joutuu pettymään. sitten ne jotka tietävät vauvakuumeesta ihmettelevät että miten ette tee lasta jos on noin kova vauvakuume. tekisi joskus mieli sanoa että voikun se oliskin niin helppoa. itse en oile kertonut yrittämisestä kuin yhdelle ulkopuoliselle. olisi helpompaa sekin jos olisi joku muukin kuin oma mies jonka kanssa asiasta keskustella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoisi kirjoitti:

Hei!

Vauvakuumetta pukkaa mutta raskaus ei vain ota alkaakseen. Avomieheni kanssa olemme lasta yrittäneet jo vuoden päivät ja joka kuukausi joutuu pettymään. Alan kohta tulla jo vainoharhaiseksikin. Nytkin mietin voinko olla raskaana kun syömishalut lisääntyneet ja oksenteluakin ilmennyt jo parina iltana.. (mutta voi johtua myös pelkästä mahataudista).
Lueskelin tässä näitä edellisiä juttuja ja mietiskelen tässä tuota ajankohtaa seksille. Teidän kyllä että ovulaation aikana. mutta miten homma toimii ennen ovulaatiota? onko silloin epätodennäköistä tulla raskaaksi vai miten menee? vähän vaikea selkeoinen kysymys kun en osaa selittää. :) en ole tikulla testännut ovulaatiota vielä kertaakaan. nyt ajattelin hakea apteekista ja alkaa testailemaan, kun tuon ovulaation aika alkaa lähestyä, ainakin laskemani perusteella. nyt vain kävi sellainenkin juttu mielessä, kun sanotaan että ovulaation aikana seksihalut lisääntyvät ja minusta tuntuu että tällä hetkellä kun lähipäivinä järkeni mukaan minun täytyisi ovuloida ja seksihalut vain laantuvat... olisiko mahdollista että olen ovuloinut jo aiemmin sillä viimeviikolla? siinä 8-10 päivän kohdalla seksihalut olivat korkeimmillaan. voi kyllä johtua myös lomasta, stressittömyydestä. :)'
Kertokaa myös kokemuksia, kuinka kauan olette lasta yrittäneet?´tässä alkaa jo tuntua että itsessä on jotain vikaa kun ei tärppää vuodenkaan jälkeen. pilleritä olen syönyt vuosia tätä ennen, mutta lopetin ne tosiaan noin päälle vuosi sitte. pitkä viesti, mutta menkööt, pakko purkaa johonkin kun ei oikein paljon haluaisi tästä puhua ystävillekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu