vihaan häntä. hän istuu päivät pitkät koneella, pelaa tietokonepelejä, selaa nettiä, töllöttää tv:tä päivät pitkät sekä syö kuin sika ja tupakoi kuin korsteeni (minä en itse polta) ja sanoo kuitenkin että on valmis lopettamaan vaikkei edes näytä yrittävän, ja hän on ennenkaikkea PASSIIVINEN. Nämä ovat tietenkin vain pieniä esimerkkejä siitä mikä hänessä mättää. Ennenkaikkea minua häiritsee se, ettei hän ei anna minulle arvoa, huomiota, rakkautta; sitä mitä kaipaisin.
En voi käsittää miksi hän tekee tämän minulle. Olen ollut hänelle mielestäni kaikinpuolin ihana tyttöystävä ja kaverinikin ovat sanoneet samaa. Tuntuu että tässä suhteessa ei ole mitään järkeä, varsinkin kun tuntuu siltä että minä olen ainoa joka tekee jotakin tämän suhteen eteen.
TÄMÄN TAKIA mieleeni on juolahtanut kamala ajatus. Olen tosissani harkinnut esimeerkiksi yhden illan juttua josta hän tarkoituksella saisi minut kiinni. Haluan satuttaa häntä niin paljon. Tekisin sen nautinnolla. Tiedän että saatan kuulostaa hullulta , mutta enn kestä enää häntä.
En edes tiedä enää mitä tehdä, jatkaako tätä helvettiä vai yrittää korjata tämä valmiiksi pilattu suhde.. tarvitsisin vain ulkopuolisesta näkökulmasta/vinkkelistä jotain neuvoja ja kokemuksia: MITÄ TEEN???
Tekisi mieli pettää
17
2095
Vastaukset
- ole harkinnut
poikaystäväsi jättämistä pettämisen sijaan jos kerran VIHAAT häntä? Huh.
- Vuoriston Mies
Älä missään nimessä PETÄ! Onko hän pettänyt? Ei. Jätä vaikka ennemmin. Mutta älä petä. Miehesi ei ole sellaista ansainnut. Vai onko tämä joku nykynaikkosten tapa kostaa...heti petetään kun joku suhteessa mättää. Ihan vaan neuvoksi vielä: ÄLÄ PETÄ. Et itsekään haluaisi tulla petetyksi. Tee jotain muuta ennemmin. Piilota tietokoneen johdot .
- Vuoriston Mies
Miksi ylipäätänsä ihastuit tähän sikailevaan, tupakoivaan ja tietokonepelejä rakastavaan mieheesi alunperinkään?
- ehkä minulla on
huono itsetunto ja haluan tuollaisen luuserin jotta voisin itse tuntea itseni jotenkin paremmaksi... tiedän että kuulostan hirveältä.
ja satuin ehkä vain rakastumaan häneen hänen vioistaan huolimatta....
- ..........
Sä et mitä ilmeisimmin välitä hänestä sellasena kuin hän on vaan halausisit muuttaa hänet omien mielipiteidesi mukaiseksi robotiksi joka aina tekisi kaiken sinun mielesi mukaan. Tommonen ei voi toimia.
Sitäpaitsi, jos oikeasti välitt'äisit hänestä, et edes miettisi tommosta että haluat pettää ja satuttaa hänt' tahallasi. - Julia
joka ei anna kenellekään mitään? Tuhlaat vain omaa ja kundikaverisi aikaa elämällä tylsää, merkityksetöntä elämää vaikka maailmassa on sinuakin varten varmasti OIKEA mies. Lähde menee, hyvä sisko.
- pimulle
Likka ei käy itsekään täydellä teholla viestistä päätellen. Kertakäyttökamaa ,jos järki ei enempään ajatteluun salli.
- "keskustelutaito"
Se on täysi myytti myös naiselle, ämmien kanssa juorutaan ja surkutellaan mutta ei osata keskustella rakentavasti, vaan odotetaan toiselta selvännäkijän kykyjä. esim.vihjaillaan vaan ja toinen ei tiedä mistä kyse. Huom! miehet eivät ole automaatteja!! sitäpaitsi jos yrität liikaa muuttaa häntä niin sulla on oikeesti joku ongelma itsesi kanssa. YKSILÖINÄ YHDESSÄ!
- Impi Umpilampi
Lakkaa roikkumasta kuolleessa suhteessa. On aivan selvää, ettei poikaystäväsi rakasta sinua, muutenhan hän käyttäytyisi toisin. Lemppaa se juippi ja aloita uusi, ihana elämä. Pettämisellä teet vain itsestäsi lumpun.
- näin on
Älä petä. Kiva sitten elää sen kanssa, että on pettänyt niin paljon kuin halusikin satuttaa. Pidä kiinni kunniastas ja lopeta se suhde, nukut yösi paremmin kuin pettämisen jälkeen.
- agdfs
Eiköhän tuo ole ihan normi arkielämää. Jos hän kuitenkin huomioi sinut jotenkin päivän aikana, niin mikä tuossa muka on vialla? Millaista sen elämän pitäisi olla? Joku sanoi että älä elä tylsää ja merkityksetöntä elämää?? Mitä se on.. eiköhän tuo ole susta itsestäs kiinni. Ei miehesi niin väärin ole mitään tehny, tietty toinen kuuluu huomioida, mutta onko se nyt väärin jos pelaa pelejä?? Tai syö? Tupakka nyt on epäterveellistä mutta kuitenkin paheista pieninpiä.. hänhän voi alkaa vaikka suuvettä käyttämään jotta se ei sua täydellistä haittaa. Ajattelepa jos hän vaikka joisi hulluna ja ravaisi kapakoissa ja vieraissa ja hakkaisi sua??? Eli eiköhän teillä asiat ole ihan ok.. Sinä vaan et OSAA arvostaa häntä
- älä petä, jätä!
Jos ei mikään ollut alussa hyvin, eikä mikään ole nyt hyvin, niin miksi se olisi tulevaisuudessa hyvä suhde??? Itse yritin 10 vuotta rakentaa huonosta hyvää, ei onnistunut.
- tanya2
Tuntuu vain tuon viestin luettuani että joko sinulla ei ole kaikki kynät penaalissa tai ainenkaan et ole terävin kynistä.Miksi pitää edes kysyä noin tyhmiä.
Selkeää:
1: Ota kissa pöydälle ja kerro mitä olet mieltä olet tilanteesta, jos ei ymmärrä niin...
2: Ota ero, lähde kävelemään, lopeta suhde, ja...
3: ÄLÄ PETÄ, se on raukkamaista, lapsellista ja typerää ja...
4: Selvitä oma pää ja sitten hanki oikea elämä ja suhde. - yh isä
itse olen kokenut vastaavan välinpitämättömyyden avo-vaimoltanani!ei se ole helppoa ymmärtää että miksi kaikki muut asiat ovat tärkeempiä kun oma mies ja kolme vuotias lapsi!jouluna laitoin eukon pihalle ja heti rupes helpottamaan!muutaman viikon se tuntuu pahalta mutta parempi itekseen ku tunteetoman ihmisen kanssa!
- suhteet ja solmut
kuinka ihmiset tekevät rohkeita tekoja! Se mikä ei tunnu hyvälle miksi jatkaa... tietysti kannataa jutella ja yrittää mutta joskus asioita on vain niin vaikea muuttaa kun toista ei voi muuttaa, teeskentelyä en kannata. Toisenkin täytyy yrittää, jättäjä voi olla myös JÄTETTY!!!!
- hehheh
TEE VAA NII ETTÄ LÄHDE KÄVELEMÄÄ.. JA PAISKO NIITÄ OVIA KII PERÄssäääää... niinku siina iänikusessa laulussa aina hoilataan.
- Jätä se
Sinä olet liian huomionkipeä moiselle punaniskajuntille. Lusikat jakoon. Pettäminen on typerä ja lapsellinen ajatus, pettämisestä jää ikuiset arvet ja vain sinun lapsellisen huomionkipeytesi takia. Et selkeästi rakasta poikaystävääsi, vaan hän on sinulle se huomionautomaatti ja kun se on rikki, niin sinä haluat pettää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390