Hei, tiedän ettei täällä diagnosoida ja pitää mennä lääkäriin, että tietää mikä vaivaa yms..mutta psykiatri aikaa odotellessa kyselen muiden mielipiteitä..
luin siis kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja pahasti oireet ainakin sopisivat..
olisi ihanaa löytää joku syy näille mielialoille ja tälle vaikeallle mielelle..
mutta siis nyt asiaan.
En pysty hallitsemaan mielialoja, ne vaihtelevat päivässä useinkin, jos hermot menee niin ne menevät ajasta ja paikasta riippumatta, yleensä viha purkautuu aika agressiivisesti ja toimin esim. liikenteessä todella impulsiivisesti ja välinpitämättömästi. Sillä hetkellä vain tuntuu, että ihan sama aja päälle, ei mitään väliä vaikka kuolen, en edes katso tuleeko risteyksistä joku, ajan vaan. Jälkeenpäin ja nytkin ajattelen, että miten olen voinut käyttäytyä niin, ja tiedän miten vastuutonta, vaarallista ja itsekästä se on, mutta sillä hetkellä en saa mitään otetta järkeen.
Olen myös hajottanut lähes kaiken näiden raivokohtausten aikana, on mennyt tietokone, mp3 soitin kahdesti, kännykkä, dvd laite...ja paljon muuta tavaraa.
Enkä tee niin saadakseni huomiota, vaan saan näitä kohtauksia yleensä yksin olessani, enkä kerro niistä kenellekkään..kaikki vaan menee, enkä saa otetta mihinkään..
Toinen on rahan tuhlaaminen, pikavippien otto ja erillaisten velkojen otto yleensäkin, maksan vieläkin pari vuotta vanhoja velkoja ja niistä en pääse ikinä eroon..on suuri ihme, että luottotiedot eivät ole menneet..
vaikka koko ajan kun olen ns. normaali tilassa yritän korjata niitä ongelmia mitä olen aiheuttanut itselleni, joudun soittelemaan ja sopimaan laskuista ja nytkin olen siinä tilassa, että kun maksan laskut, ei jää mitään tilille, olen monesti syömättäkin pari päivää kun ei ole rahaa, perheen luona käyn syömässä ja hakemassa rahaa..
ja sitten on tämä itsetuhoinen käyttäytyminen, tuo ajaminen on jo yksi, toinen on viiltely tai itseni lyöminen tai oksentaminen, joo sairastan bulimiaa, mutta normaali päivittäinen oksentaminen eroaa itsetuhoisesta oksentamisesta, silloin oksennan vaikkei olisi oksentamista, yritän vain, että kaikki suolat ja ravintoaineet poistuisivat ja sydän pysähtyisi ja vihdoin kuolisi, eihän näin ikinä tapahdu, varsinkaan kun sitä toivoo..
stressin sietokyky on olematon, en pysty käsittelemään stressiä, menen täysin sekaisin, masennun, ahdistun, en saa mitään aikaseiksi, muutun täysin passiiviseksi ja odotan vain että ongelmat katoaisivat..
masennun todella herkästi ja saatan alkaa töissäkin itkeä jostain hyvin pienestä.
Sitten saatan olla vain päiviä tekemättä mitään, en halua nähdä ketään, enpuhua kenellekkään, en jaksa mitään, nukun ja rääyn vain ja rukoilen että kuolisin, kun en itsemurhaa nähtävästi saa ikinä tehdyksi..
koulu junnaa paikoillaan, oli vuosi etten tehnyt mitään sen suhteen, aloitan aina innoissani ja ajattelen, että nyt pystyn tähän, mutta en sitten teekkään sen enempää, en edes tiedä miksen, en vain pysty.
vaihtelen mielelläni työpaikkoja, enkä halua jäädä roikkumaan mihinkään, minua kyllä kiinnostaa monetkin työt, mutta aina kyllästyn ja se jää siihen, kukaan ei edes ota minua enää vakavasti. Ehkä parempi niin..
en tiedä mitä tämä on..
hävettää vain oma käytökseni ja ajattelen, että käyttäydyn kuin murrosikäinen, vaikka ne ajat pitäisi olla jo kaukana menneisyydessä..
olen siis 22-vuotias.
olisi kiva tietää mitä mieltä kaksisuuntaista mieliala häiriötä sairastavat ovat, onko heidän elämänsä ollut samankaltaista, vai onko tämä jotain muuta???
luin siis kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja pahasti oireet ainakin sopisivat..
olisi ihanaa löytää joku syy näille mielialoille ja tälle vaikeallle mielelle..
mutta siis nyt asiaan.
En pysty hallitsemaan mielialoja, ne vaihtelevat päivässä useinkin, jos hermot menee niin ne menevät ajasta ja paikasta riippumatta, yleensä viha purkautuu aika agressiivisesti ja toimin esim. liikenteessä todella impulsiivisesti ja välinpitämättömästi. Sillä hetkellä vain tuntuu, että ihan sama aja päälle, ei mitään väliä vaikka kuolen, en edes katso tuleeko risteyksistä joku, ajan vaan. Jälkeenpäin ja nytkin ajattelen, että miten olen voinut käyttäytyä niin, ja tiedän miten vastuutonta, vaarallista ja itsekästä se on, mutta sillä hetkellä en saa mitään otetta järkeen.
Olen myös hajottanut lähes kaiken näiden raivokohtausten aikana, on mennyt tietokone, mp3 soitin kahdesti, kännykkä, dvd laite...ja paljon muuta tavaraa.
Enkä tee niin saadakseni huomiota, vaan saan näitä kohtauksia yleensä yksin olessani, enkä kerro niistä kenellekkään..kaikki vaan menee, enkä saa otetta mihinkään..
Toinen on rahan tuhlaaminen, pikavippien otto ja erillaisten velkojen otto yleensäkin, maksan vieläkin pari vuotta vanhoja velkoja ja niistä en pääse ikinä eroon..on suuri ihme, että luottotiedot eivät ole menneet..
vaikka koko ajan kun olen ns. normaali tilassa yritän korjata niitä ongelmia mitä olen aiheuttanut itselleni, joudun soittelemaan ja sopimaan laskuista ja nytkin olen siinä tilassa, että kun maksan laskut, ei jää mitään tilille, olen monesti syömättäkin pari päivää kun ei ole rahaa, perheen luona käyn syömässä ja hakemassa rahaa..
ja sitten on tämä itsetuhoinen käyttäytyminen, tuo ajaminen on jo yksi, toinen on viiltely tai itseni lyöminen tai oksentaminen, joo sairastan bulimiaa, mutta normaali päivittäinen oksentaminen eroaa itsetuhoisesta oksentamisesta, silloin oksennan vaikkei olisi oksentamista, yritän vain, että kaikki suolat ja ravintoaineet poistuisivat ja sydän pysähtyisi ja vihdoin kuolisi, eihän näin ikinä tapahdu, varsinkaan kun sitä toivoo..
stressin sietokyky on olematon, en pysty käsittelemään stressiä, menen täysin sekaisin, masennun, ahdistun, en saa mitään aikaseiksi, muutun täysin passiiviseksi ja odotan vain että ongelmat katoaisivat..
masennun todella herkästi ja saatan alkaa töissäkin itkeä jostain hyvin pienestä.
Sitten saatan olla vain päiviä tekemättä mitään, en halua nähdä ketään, enpuhua kenellekkään, en jaksa mitään, nukun ja rääyn vain ja rukoilen että kuolisin, kun en itsemurhaa nähtävästi saa ikinä tehdyksi..
koulu junnaa paikoillaan, oli vuosi etten tehnyt mitään sen suhteen, aloitan aina innoissani ja ajattelen, että nyt pystyn tähän, mutta en sitten teekkään sen enempää, en edes tiedä miksen, en vain pysty.
vaihtelen mielelläni työpaikkoja, enkä halua jäädä roikkumaan mihinkään, minua kyllä kiinnostaa monetkin työt, mutta aina kyllästyn ja se jää siihen, kukaan ei edes ota minua enää vakavasti. Ehkä parempi niin..
en tiedä mitä tämä on..
hävettää vain oma käytökseni ja ajattelen, että käyttäydyn kuin murrosikäinen, vaikka ne ajat pitäisi olla jo kaukana menneisyydessä..
olen siis 22-vuotias.
olisi kiva tietää mitä mieltä kaksisuuntaista mieliala häiriötä sairastavat ovat, onko heidän elämänsä ollut samankaltaista, vai onko tämä jotain muuta???
Vastaukset 6
Vanhimmat
ajan nopeasti, sen verran hälyttäviltä nämä kertomasi asiat kuulostavat. Se on kuitenkin aina hyvä asia, että itse tietää/tiedostaa omat ongelmansa. Olettaisin ainakin näin. Silloin sinunkin on helpompi puhua, esim. psykiatrille, kun tiedät omat "heikkoutesi". Vaikea sanoa, mistä nämä raivokohtauksesi voisivat johtua? Jos sinulla on vain lyhyt pinna? Onko aiemmin ollut samanlaista? Kuitenkin se, että rikot tavaroitasi, ajelet yltiöpäisesti liikenteessä, ovat todella huolestuttavia juttuja. Omasi ja muidenkin turvallisuutta ajatellen. Tässäkin mielessä on hyvä, että pääset keskustelemaan ongelmistasi, ja toivon mukaan tuovat helpotusta elämääsi.( En itse ole sairasta mitään "mielialavaivaa", mutta suvussa kyllä löytyy. Tukihenkilönä olen heille, ja yritän auttaa parhaani mukaan.) Kommentistasi päätellen ajattelisi, että sinulla on paljon "käsittelemättömiä" asioita, jotka olisi hyvä selvittää. Ehkä siitäkin johtuu välillä tämä tällainen ahdistuneisuus, välinpitämättömyys, tavaroiden rikkomiset, vippien otot yms. Toivottavasti sinulle saadaan hyvä ja toimiva lääkitys, koska jos lääkitys on jo ennestään, niin se ei varmaankaan ole kohdallaan. Onko sinulla ystäviä, läheisiä-heidän kanssaan voisit jutella asioistasi, vai onko sinulla vaikea kertoa niistä? Aina se asioiden/ongelmien kertaaminen, ja mahdollinen selvittely auttaa, ainakin jonkin verran. Tsemppiä sinulle Uuteen Vuoteen-toivottavasti elämänlaatusi kohenee, saat ongelmiisi apua, ja ymmärtäväisen, osaavan psykiatrin, joka auttaa eteenpäin-parempaan huomiseen/tulevaisuuteen.
Tuttuja ilmiöitä - itseltä tosin onneksi jo suurelta osin vuosien takaa. Tiedän kyllä toki, että paattini on perin kiikkerä, ja melkeinpä mikä tahansa voi sitä heiluttaa...
Epävakaa persoonallisuushäiriö (erit. ns. rajatilatyyppi ehkä) tulisi toisaalta mieleen. Jos näet ailahtelut eivät ole niinkään syklisiä, kuukausia kestäviä aaltoliikkeitä, vaan äkillisiä impulsseja, sopisi paremmin ehkä persoonallisuushäiriön oireenkuvaan.
No mutta, kuten tuossa jo todettiinkin, on hyvä lähtökohta kun tiedostaa itse omat oireensa. Kaikista pahimpia ovat ne erakoituneet yksilöt, jotka luulevat että he ovat ok, maailma taas ei.
epävakaa persoonallisuushäiriö. Itsellä myös ollut tuontyylistä ongelmaa kuin kerroit silloin nuorempana, bulimiakin. Diagnoosoitu vaan tarkemmin määrittämätön persoonallisuushäiriö nyt vanhemmalla iällä, eikä ehkä enää pystytä diagnoosia epävakaasta antamaankaan kun sen oireet usein vähenee iän myötä, niin minullakin.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö minulla on myös todettu, mutta nuo kuvailemasi oireet ei niin hyvin osuisi siihen mielestäni.
Hyvä ystävä! Epäilit itselläsi olevan mielialahäiriön. Minulla on viisi tytärtä 17-34-vuotiaita ja nähnyt jos minkäläisia raivonpuuskia välillä. Ei sinulla ole muuta kuin elämä ja ruokavalio sekaisin. Tilaa aika lääkärillesi tai terveydenhoitajalle ja mene selvittämään asioitasi heidän kanssa. Heiltä saat tarkemmat ohjeet psygologisista hoidoista. Yritä ennakoida tilanteita, joissa menetät malttisi. Tarvitset aikuisen naisen ystäväksi, joka voi olla henkinen tukesi ja piristää päivääsi , vaikka puhelinsoitolla, lähtemällä kanssasi ulkoilemaan tai kirjastoon. Olin itsekin aikoinani herkällä mielellä ja itkuinen, enkä pitänyt itseäni juuri minkään arvoisena, mutta lasteni vuoksi jaksoin ja nyt saan iloita heistä, sekä kahdesta lapsenlapsesta. Olet tärkeä ja rakas varmasti monelle, joten älä anna kuoleman vietin sokaista silmiäsi. Ota yhteyttä seurakuntasi pappiin tai diakonia työntekijään, heille on helppo puhua vaikeistakin asioista. Rukoilen puolestasi, että löydät avun ja ilon elämääsi.
t. papin puoliso
ei auta papit ja muut tuossa kuule. elä tuollaista kuuntele. ei tietenkään ole normaalin ihmisen käytöstä sinun toimintasi, itsellä ihan sama tilanne, enkä todellakaan paina villaisella ja hakeudu papin puheille! kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuus tai adhd. tiedän tunteesi todella hyvin! koita jaksaa siihen saakka kun pääset psykiatrille! itsekin odotan omaa aikaani!
Valitettavasti en osaa sinua diagnosoida, mutta kaikki muu kuulostaa pelottavan tutulta, pois lukien rahan tuhlaus, pikavippeihin asti ei olla menty. Itse osaan jostain syystä olla erittäin pihikin välillä, mutta silti sitä kuluu. Enkä tietystikään vaaranna liikennettä tuolla tavoin, ajokorttia kun ei vielä löydy, mutta..
Toki voisimme yhdessä pistää omat oireeni murrosiän piikkiin, mutta minua nämä ovat kiusanneet jo siitä 7-vuotiaasta asti, ja minun tietääkseni 7-vuotias ei ole vielä murrosikäinen (toki sen ikäinen saa vielä kiukutella raivokkaasti, mutta silti minulle sanottiin, ettei se ole normaalia).
Olen siis vähän niin kuin jäänyt sinne uhmaikäisen tasolle..vai?