Sammutetut sähkökynttilät,pölyisissä jaloissaan,nahistunut muovikuusi,siinä vinossa roikkumassa muutama kuppanen kynttilä.
Kiiltävään käytävään heijastuu kumaraisen ,kepillä kulkevan potilaan varjo.
Penkeillä tummia ,mykkiä ihmisiä,uteliaita tuijottavia katseita,joissain silmissä kyyneleitä.
Kitisevät ,näytekärryn pyörät ainut ääni hetken hiljaisuuressa.
Tällaisten hetkien vuoksiko me olemme tänne syntyneet?
Kiiltävään käytävään heijastuu kumaraisen ,kepillä kulkevan potilaan varjo.
Penkeillä tummia ,mykkiä ihmisiä,uteliaita tuijottavia katseita,joissain silmissä kyyneleitä.
Kitisevät ,näytekärryn pyörät ainut ääni hetken hiljaisuuressa.
Tällaisten hetkien vuoksiko me olemme tänne syntyneet?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sen tilanteen niin teennäiseksi.
Voisimme jutella vilkkaasti muiden kanssa, olla avomielisempiä.
Olen nähnyt julkisia tiloja jouluna, tosi hienosti ne on laitettu monet.
Mielestäni hoitohenkilökunta voisi myös tervehtiä, se hiljaisuus tulee sieltä.
lähinnä mul oli mieles se pysähtyny,ahristunu ja jollain tapaa tukahruttava tunne joka siin oli,siin niinkuin tuli mieleen normaalia syvällisempiä ajatuksii.
Ajattelin et pitääks aina olla jokin hätä ennen kuin alkaa ajattelemaa omaa tarkotustaa ja omien touhujen mielekkyyttä?
Paksussa elämän valokuva-albumissa. Joku kuva aina havahduttaa katsomaan hieman pitempään.
hetket on elettävä - ilot, ja surutkin kestettävä..
se on ihmisen osa.
kyl mä vaan niimpal mielellän sitä fiulu soittasin vetäsin kulkurivalssi pisi maantiät,mut ei se nii men.
Peittääkö kärryjen kitinä kepin ja kusiluistimilla klenkkaavan ramman aiheuttamat äänet.
miksiköhän parhaat neuvot tulee aina nimettömiltä? Jos vaik haluais palkita niin ,ei tierä minne lusikan lähettää.
Harmi sinällään.
Elämä on kusivana synnytyslaitoksen ja krematorion välillä ja loppupuoli siitä on yleensä yhtä hiljaisuutta.Jos et minua usko, niin kysy kovan kolmen p:n ammattilaisilta, (pappi,pyöveli ja patologi)mutta ilmeisesti hoitajana näet sen itsekin.
tänään liikkeellä,ja miehen neuvoja jaellaan ,et sitten oo koskaan kuulut isommista tenoista?
Millanen peli on majakkaonki?ihan vaa alan ihmisenä utelen.
Kaveri oli hoidossa tk:ssa ja ei hoitajilla ollut aikaa käyttää häntä vessassa ja sanoi mulle: vituttaa olla päivä paska housussa( niissä isoissa tenoissa), et veisi vessaan. Vein vessaan ja toin pois ja kaveri pääsi pois tk:sta lomalle ja kuoli.Siihen toiseen osioon vastaus: sen pitäisi olla pöökionki eil sellainen korkkionki( kalastusväline), mutta tuo ö on hankale monessa paikassa :)
pääl.Pihal ja sisäl.Jalois jouluks kurotu punase villasuka.Viärel kaunis pauhaussist ostettu oikia kuusi,suaras,täyn kullavärissii enkelei,palloi ja kultanauhaa.Vaa tähti enää puuttuu.
Pöyrä ympäril lapsii ja lastelapsii.
Naurun kikatust ja puki orotust.
Emme turhaa ole elänee.
Mut ei se ain tämmöttis mene :(
-Elämä on valoa ja varjoa-
nuo samat tunnelmat, vuosienkin takaa.
Surullisia päiviä, pelkoa, epätoivoa ja lopulta, ei mitään, lyhyt elämä on päättynyt.
Syli tyhjänä, sydän surua täynnä lähdemme ajamaan kotiin, lapsi jää sinne, ruumiinavaukseen.
Tällaisia hetkiä tulee elämässä eteen, ne on jaksettava elää, sitten taas elämä jatkuu, kuitenkin.
Tämän viestin joku varmasti poistattaa liian vaikeana ja surullisena, mutta tämä on elettyä elämää, ei keksittyä tarinaa.
Kaik sun läheiset ihmiset jotka on kuolleet tarvitsevat sinuu siihe asti kun itte kuolet.
He tarviivat sun rukouksii,hyvyyttäs ja uskoas ,rakkauttaskin.
Te olette yhressä eläneet ja te yhressä elätte vieläkin.
Sitä yhteyttä ei katkase eres kuolema.
Viisatelijoille ,tätäkään väitettä tiere ei ole pystyny kumoamaan eikä vahvistamaan.
meillä on paljon yhteisiä mielipiteitä, sanokoot muut mitä tahansa näistä ajatuksista.
Kyllä me pärjätään, mehän ollaan lujaa tekoa, pakko olla.
Kaikkea hyvää uudelle vuodelle, sinulle ja rakkaillesi.
Onneksi osaat ja uskallat puhua.
Tänäkin jouluna pysähdyimme muistelukiven valomeren viereen. Sisareni kanssa emme sanoja tarvitse, kumpikin tiedämme sisälle jääneen liian monta kysymystä vaille vastausta.
Ja silti kykenee yhtymään lasten riemuun yhä uudelleen.
Pahalta tuntui jättää isäni sairaalan vuoteeseen makaamaan,eikä mitään tietoa tulevasta,kuinka kauan ja mitä sitten..?
Iso mies makaamassa väsyneet silmät tuijottaen valkoiseen kattoon.
MIes joka on lannistettu,nujerrettu-osittain sairauden vuoksi,osittain lääkityksen.
Tätäkö tämä sitten on,loppuelämä,oli tuumannut.
Siinä onkin miettimistä,meillä kaikilla.
..uskotko jos, sanon; että, moni täällä palstalla jotka, nyt täällä kirjoittavat, ymmärtävät tuskasi, jos, vaan voitaisiin...niin sinne sinun luoksesi nyt tultaisiin; viereesi istuttaisiin ja kädestä otettaisiin kiinni ja hellästi puristettaisiin...eikä välttämättä siiheen sanoja... On tällä kaikeilla tarkoitus, ei me täällä turhaan...olla kukaan. Eikä tänne turhaan synnytä..paapuri tuossa kauniisti ja koskettavasti sinulle kirjoitti...uskon hänen tietävän jos kenen mistä kirjoittaa....
Voimia sulle, jonakin päivänä se aurinko taas ; tänään ja huomenna...ja aurinko nousee..
t.friidu
sairaalan vuoteeseen, kun illalla lähdin hänen luotaan, miettien pitäisikö jäädä yöksi.
En jäänyt, sitä olen katunut, isä kuoli puolenyön aikaan.
Mutta onneksi hänen ei tarvinnut maata kuin viisi päivää sydänkohtauksen jälkeen, hänelle oli paljon parempi päästä pois, kuin jäädä vuosikausiksi toisten hoidettavaksi.
kykenee yhtymään, ei ehkä heti, mutta ajan myötä.
Heissä on kuitenkin niin paljon iloisuutta ja tulevaisuuden toivoa, että se auttaa jaksamaan.
Ei näihin kysymyksiin vastausta löydy, olen lopettanut sen hakemisenkin jo aikaa sitten.
Ensimmäinen uusivuosi yksin 53 vuoteen.
Ilta pimenee. Niin minäkin.
..meillä on vielä paljon, p a l j o n ...täällä tekemistä.
t.friidu von Söbbelis
yksinäinen aattoilta.
Luin noita tekstejä ja alakulo jäi päällimmäiseksi.Elämänkaareen mahtuu monia vaiheita ja joidenkin kohtalona on kulkea surujen kautta. *Kuitenkin aina pimeimmän yön hetken jälkeen nousee uusi aamu......