ahdistaa

mitään haukkumisryöppyä niskaani vaan himan lievittää ahditustani.
Olen tullut tieten tahtoen raskaaksi. Mieli heittelee laidasta laitaan. Välillä tuntuu, että abortti olisi "helpoin" vaihtoehto, koska pelkään etten kestä tai jaksa hoitaa lastani yksin...Onkohan tämä nyt jotain sellaista raskauden ajan masennusta tai hormooneista jaohtuvaa mielialan laskua.En periaatteessa hyväksy aborttia ja mielstäni lapsi on lapsi alusta asti...
Lapsen isä on ehdottomasti aborttia vastaan. Hän ei ole meidän elämässämme, mutta on luvannut auttaa...

Olen masentunut ja epätoivoinen, välillä olen iloinen ja onnellinen lapsesta. En voisi tehdä aborttia, mutta olo on todelaa ahdistunut, onkohan minkään näköistä tukea saatavilla?
25635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ellei sitäkin toimintoa ole täysin alas ajettu, äitiysneuvolasta pitäisi saada apua erilaisiin raskauteen liittyviin kysymyksiin. Tarpeen vaatiessa sieltä ohjataan eteenpäin asiantuntijalle.

Olettaisin, että kyseessä on aivan normaali panikointi uuden ja tuntemattoman edessä, sekä tietty ne hormonit. Mutta enhän tunne sinua enkä tilannettasi, siis keskustele jonkun ammattilaisen kanssa.

Äänestä

masennusta. Kyllä se siitä, kun hormoonit tasaantuvat! Tsemppiä sinulle! Onko lapsen isä omalla tahollaan naimisissa vai miksi ette voi avoitua?

Äänestä
  • Ja minkähän takia sitä pitäisi avioitua? Onko se ainoa vaihtoehto, avioitua tai ei olla ollenkaan.

    Äänestä

Kukaan ei voi oikeasti auttaa sinua tuossa tilanteessasi. Neuvojia kyllä löytyy, mutta ne vain sekottavat pääsi. Ainoa ystävä ja oikea apuri sinulla tuossa tilanteessasi on kaikesta huolimatta lapsen isä. Päätös on teidän yhteinen.

Googleta suomi24 abortti niin siitä löytyy heti artikkeli, joka on julkaistu osoitteessa www.tukinet.net - siellä muuten on liveryhmäkeskustelu abortista 7.1.2009.

Niin, päätös on teidän. Toivon, että poikaystäväsi ei sysää päätöstä yksin sinun tehtäväksesi, sillä hänkin voi voida huonosti abortista jälkeen päin. Ihmiset eivät muka voi huonosti jälkeenpäin aborteistaan, mutta kun oikein haluaa niin kuitenkaan ne ihmiset, jotka ovat sujut aborttinsa kanssa eivät astu esiin kertomaan omasta kokemuksestaan. Yhteiskunta on niin aborttimyönteinen, että kauhistuttaa.

Miksi et ottaisi tätä lasta vastaan? Jos täydellisyyteen pyrkii niin elämä ei välttämättä koskaan tule olemaan täydellistä. Voi olla, että lapsi loisi elämääsi tarkoitusta ja rutiineja, jotka lievittäisivät ahdistustasi ja jopa veisivät masennuksesi.

Tiedätkö mitä abortissa todella tapahtuu vai luuletko, että ulos revitään joku veriklimppi tms? Jos et tiedä mitä abortti todella on niin laita googleen hakusana aborttivideo ja katso Pro Lifen sivuilta (löytyy myös googlettamalla lopettakaatappaminen) ainakin kuvat, jos et voi katsoa videota.

Olen läpikäynyt abortin. Tunnen itseni siitä kuin mielisairaaksi. Olen vanheneva ja kokonaa lapsettomaksi ja roolittomaksi jäänyt nainen. Ihmissuhteeni ja elämäni meni abortista pilalle ja olen nykyään kauhuissani siitä, että annoin tehdä itselleni abortin. Aborttipartnerini vihaa olen nyt saanut kokea vuosia ja sekin masentaa. Abortinteko tuntuu mielisairaalta touhulta ja eihän se ole kumma jos siitä tulee (kuin) mielisairaaksi kun oma lapsi annetaan tappaa sisälle omaan kehoon.

Jos vielä kirjoitat niin kirjoitan sinulle mielelläni. Mitä konkreettista haluat tietää? Miten voisin sinua konkreettisesti auttaa? Auttaisin, jos olisi jotain konkreettista mitä voisin tehdä auttaakseni sinua. Mitä se olisi?

Kirjoittamasi perusteella et ainakaan vielä ole valmis aborttiin. Sinulla tuntuu jo olevan ikävä lastasi, vaikka et vielä ole aborttiin mennytkään. Täydellisen ihmissuhteen ja täydellisen elämän puuteko tekee sen, että luulet, että sinunkin pitäisi ajatella muka lapsesi parasta ja luopua siitä kun et muka pysty antamaan sille mitään nykyistä elämääsi parempaa elämää. Nykyinen elämäsi kelpaa myös lapsellesi.

Kirjoittele lisää! Hyvää uudenvuodenaattoa 2008-2009.

Äänestä
  • Ensin tekopyhää potaskaa omasta päätöksestä ja sitten suoraviivaista manipulaatiota ja käännyttämistä, jotta kysyjä ei vain totetuttaisi aborttiaan. Aika läpinäkyvää touhua..

    Jättäkää raskaana olevat naiset rauhaan ja antakaa heidän tehdä OMA päätös, oli se päätös mikä hyvänsä. Nämä manipuloivat salakavalat käärmeet!

    Näitä ihmisiä kiinnostaa lapsen ja sinun hyvinvointisi vain synnytykseen asti. Nämä ovat lampaan turkissa esiityviä susia, älä anna heidän käännyttää itseäsi, vaan tee oma päätöksesi.

    Lopullinen päätös on vain ja ainoastaan raskaana olevan naisen. Kunnioittakaa sitä!!
    ---
    ""
    Neuvojia kyllä löytyy, mutta ne vain sekottavat pääsi

    Ihmiset eivät muka voi huonosti jälkeenpäin aborteistaan,

    Yhteiskunta on niin aborttimyönteinen, että kauhistuttaa.

    Miksi et ottaisi tätä lasta vastaan?

    Tiedätkö mitä abortissa todella tapahtuu vai luuletko, että ulos revitään joku veriklimppi tms? Jos et tiedä mitä abortti todella on niin laita googleen hakusana aborttivideo ja katso Pro Lifen sivuilta (löytyy myös googlettamalla lopettakaatappaminen) ainakin kuvat, jos et voi katsoa videota.

    Olen läpikäynyt abortin. Tunnen itseni siitä kuin mielisairaaksi. Olen vanheneva ja kokonaa lapsettomaksi

    irjoittamasi perusteella et ainakaan vielä ole valmis aborttiin. Sinulla tuntuu jo olevan ikävä lastasi, vaikka et vielä ole aborttiin mennytkään.
    ""

    Äänestä

On kuin jokin näkymätön tässä yhteiskunnassa painostaisi sinua harkitsemaan aborttia.

Mikä se on - asenne yhteiskunnassammeko - mikä tuntuu painostavan sinua harkitsemaan aborttia omalla kohdallasi?

Äänestä
  • kaksi vaihtoehtoa, synnttää tai tehdä abortti. Aborttilain kiristäminen olisi hyvin tarpeen!

    Äänestä

  • että olisi kirjoitti:

    kaksi vaihtoehtoa, synnttää tai tehdä abortti. Aborttilain kiristäminen olisi hyvin tarpeen!

    todellakin maassamme annetaan.

    Ja lakiin ei ole tulossa kiristystä kun kukaan ei sitä vaadi.

    Äänestä

  • vaihtoehtoja kirjoitti:

    todellakin maassamme annetaan.

    Ja lakiin ei ole tulossa kiristystä kun kukaan ei sitä vaadi.

    synnyttämisen jälkeenkin on vielä 2 vaihtoehtoo, mutta lapsi sai jokatapauksessa elää!

    Äänestä

  • vaihtoehtoja kirjoitti:

    todellakin maassamme annetaan.

    Ja lakiin ei ole tulossa kiristystä kun kukaan ei sitä vaadi.

    Niin, näettekös, että on hulluutta, että usean raskauden kohdalla aletaan miettiä, että enkö muka voi synnyttää tätä lastani tähän maailmaan ja että pitäisikö tehdä abortti.

    Raskaana olevalle pitäisi antaa rauha olla rauhassa ja saada nauttia raskaudestaan ilman moisia ja siis mitään ajatuksia siitä, että tämä raskaus tulisi keskeyttää.

    Äänestä

Jos lapsen isä on luvannut olla tukena, niin lapsen pitäminen kohdallasi on hyvin mahdollista. Itselläni tilanne on nyt se että tulin raskaaksi hormonaalisesta ehkäisystä huolimatta rajun vatsataudin aikana, ja puolisoni on erittäin lapsikielteinen. Ei voi sietää lapsia. Itse pitäisin lapsen tässä tilanteessa, mikäli isä kykenisi sen jotenkin hyväksymään. Vaikka raskaus olikin silkka onnettomuus. Olen teini-iässä käynyt lääkkeellisen keskeytyksen läpi, enkä traumatisoitunut. Suuremmat traumat minulle olisi tullut synnytyksestä ja yksin lapsen kanssa pärjäämisestä alle parikymppisenä. Näen asian omasta näkökulmastani niin, että lapsi tarvitsee tukiverkon, rakastavat vanhemmat. Se että isä puuttuu lapsen elämästä ei joidenkin mielestä ole ongelma, vaan itsessään lapsen synnyttäminen pyhittää raot perhesuhteissa. Näen asian ihan toisin, enkä aio synnyttää lasta vastoin lapsen isän tahtoa. Se on mielestäni aiheuttaa paljon enemmän kärsimystä kuin elämän lopettaminen silloin kuin se on vielä inhimillistä. On harmi että itselleni on suotu tämä mahdollisuus tulla äidiksi kahdesti ja kummallakin kerralla jäisin lapsen kanssa yksin. Voin ihan suoraan myöntää että minusta ei ole yksinhuoltajaksi, ei nykymaailmassa, enkä aio itseäni siihen tilanteeseen asettaa. Todellakin voimia kaikille yksinäisille äideille.

Äänestä
  • että lapsesta ois tullu yhtään enempää traumoja?
    Jonkun mulkvistin ukon hinkujen takia sitten lahtaat lapses viemäriin..just!
    Ja samoinkohan teet sitten jos meinaat jäädä yksinhuoltajaks lapsen synnyttyä? Ei sitä voi koskaan etukäteen tietää, etkä sille mitään voi jos sellaseks jää..harvoin yksinhuoltajuus mikään ikuisuustila on jollei itse halua. Mikset yh.na löytäisi uutta miestä?

    Äänestä

  • tiedät.. kirjoitti:

    että lapsesta ois tullu yhtään enempää traumoja?
    Jonkun mulkvistin ukon hinkujen takia sitten lahtaat lapses viemäriin..just!
    Ja samoinkohan teet sitten jos meinaat jäädä yksinhuoltajaks lapsen synnyttyä? Ei sitä voi koskaan etukäteen tietää, etkä sille mitään voi jos sellaseks jää..harvoin yksinhuoltajuus mikään ikuisuustila on jollei itse halua. Mikset yh.na löytäisi uutta miestä?

    Hei haloo, mieluummin minäkin pitäisin jo olemassa olevan ihmissuhteen (poikaystävä/avomies) kuin rupeaisin solmimaan suhdetta reilun puolen vuoden päästä syntyvään lapseen.

    Tiedättekö oikeasti kuinka rankkaa on olla yksinhuoltaja ilman tukiverkkoja (omia vanhempia ja sisaruksia ja ystäviä)?

    Äänestä

  • priorisointia! kirjoitti:

    että se (fyysinen) rankkuus on ekojen vuosien jälkeen ohimenevää, eikä yksinhuoltajuus ole ikuista.
    Sensijaan lopunelämän syyllisyydentunnon rankkuutta puistattaa ajatellakin!!

    Äänestä

  • ja senkin kirjoitti:

    että se (fyysinen) rankkuus on ekojen vuosien jälkeen ohimenevää, eikä yksinhuoltajuus ole ikuista.
    Sensijaan lopunelämän syyllisyydentunnon rankkuutta puistattaa ajatellakin!!

    olemaan minkäänlaisia syyllisyydentuntoja. En ole velvollinen synnyttämään yksin lasta maailmaan, ellen sitä halua. Raskauteen ja lapsen kasvatukseen itsessään liittyy niin paljon asioita joita tiedän että haluaisin jakaa lapseni isän kanssa, että yksin oleminen ei tule kuuloonkaan. Kuka olisi silloin tukena kun voin pahoin, paino nousee, maha kasvaa, lapsi potkii jne., neuvolakäynneillä, synnytysvalmennuksessa, saati sitten synnytyksessä. Isä ei olisi iloitsemassa meidän yhteisen lapsen syntymästä, hymystä, ei ensi askeleistä jne. Ei auttamassa vaipan vaihdossa, syöttämisessä, ei istumassa korvatulehdusten takia päivystyksessä eikä muuallakaan. Kukaan ei ole jakamassa vastuuta siitä lapsesta. Mun psyyke ei sitä kestäisi. Ja tuntuisi hieman kummalliselta hakea uutta seuraa pienen lapsen kanssa! Eri asia niille joilla lapsen isä on ollut kuvioissa mukana edes raskauden ajan, ja ehkä hetken aikaa sen jälkeenkin ja häipynyt vasta sitten. Olen itse alkoholistiperheestä joten todellakin tiedän mitä on vanhempien kyvyttömyys pitää lapsesta huolta ja rikkonaiset ihmissuhteet. Enkä KOSKAAN synnytä lasta isättömään, heikoilla tukiverkoilla varustettuun kotiin. Täällä ulkopuolisten on helppo arvostella näitä ratkaisuja, totuus on kuitenkin se, että ihmiset elävät päätöstensä kanssa omillaan. Kukaan näistä arvostelijoita ei olisi tukemassa mua raskauden aikana eikä sen jälkeen.

    Äänestä

  • vielä raskaana kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Järjetöntä synnyttää lapsi, jos tietää, että rankkaa tulee yksin lapsen kanssa olemaan. Miksi abortin jälkeen pitäisi tuntea syyllisyyttä, jos sitä on itse halunnut? Päinvastoin, aika ei ollut oikea ja abortin voi tehdä, katsellaan asiaa joku toinen kerta, paremmassa tilanteessa.

    Äänestä

  • vielä raskaana kirjoitti:

    olemaan minkäänlaisia syyllisyydentuntoja. En ole velvollinen synnyttämään yksin lasta maailmaan, ellen sitä halua. Raskauteen ja lapsen kasvatukseen itsessään liittyy niin paljon asioita joita tiedän että haluaisin jakaa lapseni isän kanssa, että yksin oleminen ei tule kuuloonkaan. Kuka olisi silloin tukena kun voin pahoin, paino nousee, maha kasvaa, lapsi potkii jne., neuvolakäynneillä, synnytysvalmennuksessa, saati sitten synnytyksessä. Isä ei olisi iloitsemassa meidän yhteisen lapsen syntymästä, hymystä, ei ensi askeleistä jne. Ei auttamassa vaipan vaihdossa, syöttämisessä, ei istumassa korvatulehdusten takia päivystyksessä eikä muuallakaan. Kukaan ei ole jakamassa vastuuta siitä lapsesta. Mun psyyke ei sitä kestäisi. Ja tuntuisi hieman kummalliselta hakea uutta seuraa pienen lapsen kanssa! Eri asia niille joilla lapsen isä on ollut kuvioissa mukana edes raskauden ajan, ja ehkä hetken aikaa sen jälkeenkin ja häipynyt vasta sitten. Olen itse alkoholistiperheestä joten todellakin tiedän mitä on vanhempien kyvyttömyys pitää lapsesta huolta ja rikkonaiset ihmissuhteet. Enkä KOSKAAN synnytä lasta isättömään, heikoilla tukiverkoilla varustettuun kotiin. Täällä ulkopuolisten on helppo arvostella näitä ratkaisuja, totuus on kuitenkin se, että ihmiset elävät päätöstensä kanssa omillaan. Kukaan näistä arvostelijoita ei olisi tukemassa mua raskauden aikana eikä sen jälkeen.

    kun jäät yh.ksi lapsen syntymän jälkeen (tai niillä viikoilla kun et aborttia enää saa), vaikka sitä ennen ois pikku perheidyllis kuinka kukoistanu? Lahtaat kai sitten penskas kun et halua olla yh ja ois niin 'kummallista hakea seuraa pienen lapsen kanssa'..?!

    Äänestä

  • teet.... kirjoitti:

    että olis pitäny tajuta aiemmin, ei voi ku itteesä syyttää. Jos tilanne on kiikunkaakun, kannattaa tehdä keskeytys.

    Äänestä

  • priorisointia! kirjoitti:

    Hei haloo, mieluummin minäkin pitäisin jo olemassa olevan ihmissuhteen (poikaystävä/avomies) kuin rupeaisin solmimaan suhdetta reilun puolen vuoden päästä syntyvään lapseen.

    Tiedättekö oikeasti kuinka rankkaa on olla yksinhuoltaja ilman tukiverkkoja (omia vanhempia ja sisaruksia ja ystäviä)?

    Oletteko katkaisseeet välinne vanhempiinne ja sisaruksiinne? Normaalisti suvun jäsenet tukevat toisiaan sekä taloudellisesti että esim hoitamlla nuorempien sukupolvien lapsia. Meillä jopa 85 vuotias isomummo tukee suvun nuorta polvea neulomalla suvun vauvoille villahousuja.

    Äänestä

Odota ja rakasta lastasi. Lapsesi menettelee kanssasi samoin.

Lapsi on parasta mitä kohdalle voi sattua. Lapsen kautta alkaa uusi yhteinen elämän matka. Elämä kantaa.

Älä kuuntele aborttiväen houkutuksia itsekkyyteen. Teet myös itsellesi pahimman virheen, jos kuvittelet lapsesi olemattomaksi tai osattomaksi omassa ja yhteisessä elämässänne.

Keskity lapsesi alkaneeseen odotukseen, nauti naiseudestasi ja lapsestasi jo tänään.

Äänestä
  • Nauti lapsesta???? Mitä jos sitä lasta EI HALUA? Kuinka siitä voi nauttia?

    Äänestä

  • hehhehehhe kirjoitti:

    Nauti lapsesta???? Mitä jos sitä lasta EI HALUA? Kuinka siitä voi nauttia?

    kummasti haluaamaan kunhan ei tapa sitä..

    Äänestä

  • hehhehehhe kirjoitti:

    Nauti lapsesta???? Mitä jos sitä lasta EI HALUA? Kuinka siitä voi nauttia?

    Sanopa muuta.

    Äänestä

Olet tehnyt ihailtavan ja oikean päätöksen. Olen varma ettet koskaan kadu tätä päätöstä. Ja tunteet vaihtelevat, vaikka nainen eläisi onnellisessa parisuhteessa. Onnittelen sinua päätöksestäsi ja siitä, että odotat lasta. Ihminen ei voi saada ihmeellisempää lahjaa kuin on pieni ihana lapsi ja kokonainen elämä sylissään. Kysy rohkeasti tukea neuvolasta.

Äänestä
  • löystyä toi älykkyys? Oisko valunu lapsivesien mukana viemäriin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en nyt haluaisi kirjoitti:

mitään haukkumisryöppyä niskaani vaan himan lievittää ahditustani.
Olen tullut tieten tahtoen raskaaksi. Mieli heittelee laidasta laitaan. Välillä tuntuu, että abortti olisi "helpoin" vaihtoehto, koska pelkään etten kestä tai jaksa hoitaa lastani yksin...Onkohan tämä nyt jotain sellaista raskauden ajan masennusta tai hormooneista jaohtuvaa mielialan laskua.En periaatteessa hyväksy aborttia ja mielstäni lapsi on lapsi alusta asti...
Lapsen isä on ehdottomasti aborttia vastaan. Hän ei ole meidän elämässämme, mutta on luvannut auttaa...

Olen masentunut ja epätoivoinen, välillä olen iloinen ja onnellinen lapsesta. En voisi tehdä aborttia, mutta olo on todelaa ahdistunut, onkohan minkään näköistä tukea saatavilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu