Sopiva

Ollaan siis aloitteleva purjehdusperhe.
Viime kesänä hankittiin 33 jalkainen purjevene, ja tänä kesänä olisi tarkoitus lähteä oikeen kunnon kesälomareissulle 4 vko.
Minkälainen on näin matkaa suunnitellessa sellainen järkevä päivämatka purjehtia.
Huomioonotettavaa on pienet lapset 3 kpl. ja niiden viihtyvyys, nuorin kesällä 6 kk.
Ja aloittelijoita siis ollaan.
Viime kesänä kerkesi tulla n 200 mailia, mutta ei mitään pidempiä reissuja varsinkaan perheen kanssa.

Toivottavasti tulee asiallisiakin vastauksia
395687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

parin tunnin jälkeen viimeistään ruvettiin kyselemään kauanko vielä kestää. Riippuu vähän kuinka vanhoja ne vanhemmat ovat ja mitä viihdettä on veneessä mukana? Maisemia eivät mukulat kauaa jaksa ihailla vaan on päästävä juoksemaan rannalla tai vierassataman laiturilla haavi kädessä muiden kanssa. Läppäri ja netti voi vaimentaa valitusta jonkin aikaa.

Äänestä

Keskimäärin n. 40 M purjehtijapariskunnalta.

Jos lapsia niin n. 20 M. Kivalla avotuulella voi mennä pidempääkin, jos tuulee vastaan yli 6 m/s kannattaa jäädä satamaan.

Nämä luvut saadaan siten, että kesäloman mailit jaetaan lomapäivien lukumäärällä

Äänestä

Kannattaa lähteä jo aamulla kun lapset nukkuu. Jos vaikka lapset herää noin klo 09:00 voi lähteä klo 07:00 eli pari tuntia menee ennenkuin heräävät. Sitten aamurutiinit menee helposti tunti ja sitten lapset jaksaa viellä "purjehtia" pari tuntia. Eli aika maksimi on 5h/pvä. Matkan pituus sitten riippuu tuulesta. Valitettavan usein aamuisin ei tuule lainkaan. Mutta saa lapsoset sitten olla mukana purjeiden nostossa jne.

Äänestä
  • Aamussa on ihaninta syödä aamiainen ulkona ja klo 7 on tähän joskus liian aikaisin

    Äänestä

  • terassilla kirjoitti:

    Aamussa on ihaninta syödä aamiainen ulkona ja klo 7 on tähän joskus liian aikaisin

    Veneessä voi myös ruokailla silloin kun vene on liikkeellä...

    Äänestä

riippuu eniten vaimon hermoista ja säästä.kannattaa lähteä aamusta liikkeelle 6-7 maissa ja jättää lapset sekä vaimo nukkumaan.silloin voi purjehtia rauhassa muutaman tunnin muiden nukkuessa.yleensä matkat helsingistä länteen mentäessä (?) 3-4 tuntia minimissään.saaristomerellä pääsee lyhemmälläkin jos haluaa.neljässä tunnissa menee 24 mailia eli yleensä vaatii vielä päälle tunnin,että missään olisi.yksin on yleensä varsinkin aamulla ennen tuulen heräämistä helppo lähteä,mutta rantaan tulossa vaimoa tarvitaan usein avuksi.sen takia jos vauvalla on selvä rytmi, kannattaa laskea tunneissa että olisi juuri silloin unten mailla kun saavutte satamaan.jostain lähteelästä elisaareen menet 4-5 tuntia varmaan.eli mittaa matka kartalta etukäteen ja laske 5-6 solmun vaudilla milloin olet perillä.ja sitten teidän kokemuksella ja miehistöllä on syytä kuunnella merisää huolella.kovan tuulen varoituksilla pysykää satamassa.huomatus veneilijöille miettikää kohtuu matkaa ainakin vastatuuleen.ja huom! lähtekää aamulla varhain niin saatte helposti satamapaikat.kyselkää luonnonsatamista kokeneemmilta kyllä ne neuvoo.

Äänestä

Mitään yhtä järkevää päivämatkaa ei ole olemassa, riippuu niin kovasti perheestä, varsinkin lapsista. Teillä on niin hyvin aikaa, että kyllä se sopiva tahti löytyy kesän mittaan.

Etukäteen kannattaa pohtia ehkä vain karkea "toiminta-alue", että osaa varautua riittävillä satamakirjoilla yms. Olettaen lähtö Helsingistä sanoisin että Tukholmaan asti voi varautua (jos haluaa sinnepäin), mutta Gotlanti kannattaa jo jättää myöhemmille kesille. Ahvenanmaalle asti pitää karttojen ehdottomasti riittää.

Suunnitellessa kannattaa muistaa, että matkanopeus voi olla kovasti erilainen päivästä toiseen. Kevyen kelin kryssi VMG ehkä jotain 2-3 solmua, reipas sivumyötäinen VMG 6-9 solmua elikkä kelistä riippuen samaan matkaan voi kulua sopiva 3 tuntia tai lasten kannalta "katastrofaalinen" 9 tuntia.

Pitkiäkin legejä voi olla joukossa, mutta ennen ja/tai jälkeen kannattaa pitää maapäiv(i)ä.

Itse laskisin _keskimäärin_ 3-4 h/päivä, VMG 4 solmua, yhteensä 12-16 mailia/päivä. Purjehduspäiviä suunnittelisin keskimäärin 4-5 per viikko. Neljän viikon kokonaismatka olisi näillä spekseillä suuruusluokkaa 300 mailia.

Käytännössä siis suunnilleen Helsingistä Maarianhaminaan ja takaisin on aika hyvä peruslähtökohta. Muista että pitkän suunnitelman epäonnistuminen on pettymys, kun taas vaatimattoman tavoitteen ylittäminen on iloinen yllätys.

Muista myös, että jos menet "kauas", joudut myös tulemaan takaisin. Tarkoittaa sitä, että loman loppupuolella ei enää mennäkään mukavasti "minne tuuli vie" vaan kotiin pääsemiseksi täytyy välillä mennä vähän ikävämmissäkin olosuhteissa. Paluumatka kannattaa siten aloittaa ajoissa, että jää varaa pitää maapäiviä huonon kelin sattuessa.

Äänestä
  • Varmaan tuo Tukholma ja ehkä Maarianhaminaankin pääsy on utopiaa tuolla porukalla ja kokemuksella. Jo yksin purjehdus ja yhtä aikaa yksin navigointi voi tuottaa ongelmia. En suosittele avomerelle menoa,vaan pysymistä saaristossa. Neljässä viikossa kyllä ehtii, mutta on varauduttava joskus odottamaan jopa viikko ilmojen takia (tuolla kokemuksella ja porukalla), joten varaa riittävästi varapäiviä. Kokenut perhepurjehtija menee neljässä viikossa helposti 1000-1500 mailia. Sinun kannattaa tyytyä alle 600. Kannattaa mittailla ja laskea reittejä jo valmiiksi talvella, vaikka muutoksia joutuukin tekemään sitten kesällä esim. säiden takia. Suunnittele etukäteen päivämatka ja luo yksi vaihtoehtoinen suunnitelma valmiiksi.

    Äänestä

Harkitse myös sellaista vaihtoehtoa että lähdet Itään. Tosin nyt oletuksena on että lähtöpaikka Helsinki. Itäänpäin lähdettäessä on 4-5H päivämatkan sisällä paikkoja niin että voi olla uudessa paikassa vaikka joka päivä. Loppupätkä itään pikkasen "haastavampi" niin käy Ulko Tammiossa ja Nuokoilla, jotka ovat "ihan rajan" pinnassa.

Väylät ovat hyvin merkitty ja jos sattuu huono keli pääsee äkkiä suojaan. Pari avonaisempaa paikkaa jossa tulee tunne että on merellä :-)

Palvelut hyviä, ruokakauppoja, kesätoreja, polttoainetta, vettä. Joten ei ongelmia.

Itse tein 2 x 2vk Itäreissun viimekesänä, lähtöpaikka Porvoo, ja oli kyllä ihan onnistuneita reissuja molemmat. Kelit laidasta laitaan :) Ja maisemat upeita.
(olen nyt kolmatta kesää veneellä liikkeellä, ja paljon!!! on vielä opittavaa) :-)

X-145

Äänestä

Ihan omasta ja perheen jaksamisesta riippuen sellainen 30-45 mailia on varmaankin sopiva. Se tietty, että pitävätkö nuoremman polven purjehtijat veneessä olemisesta, vai rannalla oleilusta on iso osa matkasuunnittelua. 4,5 solmun nopeudella 45 mailia taittuu siis 10 tunnissa. Useinmiten vene kulkee paljonkin kovempaa, joten tuon matkan saa helpohkosti taitettua kahdeksassakin tunnissa. Ruokatarjoilu on tietenkin olennaista järjestää, kun on pieniä kyydissä, eli avoimilla vesillä kannattaa ehkä tehdä lyhyempiä, esim 20-25 mailin legejä, sillä isossa aallokossa syöminen ja ruoanvalmistus on vaikeaa ja epämukavaakin pieniä silmälläpitäen. Kannattaa muuten laskea varalle reitit suojaisemmillekin väylille, jos sattuu vastaan kovempaa tuulta, kuin missä koko perhe viihtyy.

Äänestä

samanlaisella porukalla tuli kerran ajettua 1000 mailia neljässä viikossa. En välttämättä kuitenkaan ajaisi yhtä paljon samassa ajassa uudelleen. Pari hyvää vinkkiä tulikin jo, eli jos haluaa edetä niin aamulla herätyskello kipparille 5-6-7 aikoihin aamulla soimaan. Kippari voi sitten lähteä ajelemaan itsekseen, mukulat nousee ehkä 8 aikoihin, puosu syöttää aamupalat ja noin 9 aikoihin mukulat valmiina päivän leikkeihin. Tässä vaiheessa voi alkaa vaikka kumiankkojen tai leikkiveneiden hinaus veneen perässä, mikä on hauskaa noin puolen tunnin - tunnin verran. Sitten mukulat sisään leikkimään vaikka legoilla, vähän piirtämistä ja onkin päivä puolessa ja lounasaika. Sitten lounas napaan ja lounaan jälkeen pienimmät päiväunille. Päiväunien jälkeen siinä kolmen aikaan on syytä olla sitten saaren rannassa tai jossain satamassa ja laittaa lapset rantaan juoksemaan. Tällä menetelmällä venettä saa ajettua 6-9 tuntia päivässä eteenpäin. Iltapäivä sitten rauhassa rantaan tutustumista, päivällinen ja iltatoimet. Mukulat voi tulla merikipeiksi avomerellä joten yli 4m/s tuulilla on viisasta pysyä saariston suojissa jossa vene ei paljoa keiku. Ja jos tuulee yli 7m/s kannattaa pysyä tiukasti saaristossa ja välttää isompia selkiä kokonaan.

Veneen tärkein varuste on autopilotti joka mahdollistaa kipparin yksinpurjehduksen eli sen että puosun ei tarvitse osallistua mihinkään veneen kuljettamiseen liittyviin tehtäviin.

Kannen alla on syytä olla kaikki mahdolliset lelut mukana millä leikitään kotonakin, ja sadepäiviä varten pitää olla kaikenlaisia yllätyksiä varalla, uusia palapelejä, askartelutehtäviä jne. Ja varma keino hiljentää minimatruusit on piirrettyt DVD leffat tietokoneen ruudulta näytettynä. Ruokaa pitää olla, hyvää ja paljon tietenkin. Loppujen lopuksi veneily ei paljon eroa kotona olemisesta, samat rutiinit kuin kotonakin toimii veneessä.

Sitten nämä luonnonsatamat ja muut: luonnon tarjoamat jutut eli jyrkät kalliorannat, kävyt ja risut ei välttämättä niinkään kiinnosta mukuloita, vaan kannattaa säännöllisesti etsiytyä paikkoihin mistä löytyy liukumäkiä, keinuja ja muita leikkipaikkoja.

Äänestä
  • Tuo viimeinen kappale hämmästyttää.
    Ilmeisesti erot on melkoisia eri perhekuntien välillä, koska:
    Meidän lapset ei oikein ole jaksaneet innostua vierassatamien leikkipaikoista. Sen sijaan luonnonsatamien oma rauha on kelvannut niin hyvin, että useita päiviä on oltu samassa paikassa ihan lasten pyynnöstä. Mitään mukana tuotuja aktiviteetteja ei ole kaivattu, paitsi sadepäivinä ne DVD-elokuvat on olleet ihan OK.

    Äänestä

Omat mukulat ovat viihtyneet veneessä ihan tarpeeksi hyvin, kun on alusta alkaen totutettu ohjaamaan ja purjehtimaan. Esim. pitämällä itse köyttä kiinni lapsen vinssatessa. Varsinkin nuoret naskit saavat ihmeellisen paljon iloa vaikka fendarin laittamisesta paikalleen, tästä päätellen ensimmäinen kerta pinnassa/ratissa on varmaankin nirvanaan verrattava kokemus! Itse ei olla kertaakaan tarvittu telkkaria, että saisi koko perheen mukaan veneeseen, ja lapsetkin viihtyvät satamassa kierrellen tai jollalla soudellen.

Äänestä

  • alle 15-v ei saa ruoriin ko... kirjoitti:

    kato nykyään ei alle 15-vuotias saa tarttua siihen pinnaan tai rattiin:

    Rekisteröidyn veneen kuljettajan tulee olla viisitoista vuotta täyttänyt.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960463
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060976

    Rekisteröityä MOOTTORIKÄYTTÖISTÄ VENETTä saa kuljettaa vain 15 vuotta täyttänyt.
    Meillä on purjekäyttöinen vene.
    Siis alle 15 vuotiaat saavat meidän venettä ohjata, kun purjehduitaan.

    Äänestä

  • Meni. kirjoitti:

    alle 15v eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa joten ei siitä niille välttämättä ihmeempiä seuraa jos ohjaavat. Kunhan mitään ei satu, sillä vahingonkorvaus vastuu koskee kyllä alaikäisiäkin.
    Mutta sinulle täysi ikäiselle joka ne päästät alaikäiset ohjaamaan tilanne on täysin toinen. Jos veneessäsi on moottori ja se on rekisteröity on kyseessä moottorikäyttöinen vene.
    Tämä siitä huolimatta että kyseessä on purjevene sekä purjealus väistämissääntöjen kannalta.

    Äänestä

  • noin noin noin noin noni kirjoitti:

    ...meni, molemmilla.
    Rekisteröidyn veneen (nykyään kaikki yli 5 metriset veneet, myös purjeveneet, tulee rekisteröidä) kuljettamiseen tarvitaan vähintään 15 vuoden ikää.
    Mutta ei se estä ohjaamasta venettä! Veneen kuljettajana toimii sen päällikkö, yleensä perheen isä. Ohjata saa kuka vaan, sitä ei laki kiellä.

    Mutta asiaan:
    Sopiva päivämatka on todellakin suhteellinen käsite. Jos harrastatte pääasiassa vierassatamia, on jo puolen päivän jälkeen vaikea löytää tilaa. Siispä aikaisin liikkeelle ja aikaisin satamaan. Jos taas luonnonsatamat on kohteina, voi päivämatkat valita viihtyvyyden ja perheen ehdoilla. Joskus jopa yösiirtymät on järkeviä.

    Kannattaa myös ajatella sellaista vaihtoehtoa (oletan nyt, että vene on pääkaupunkiseudulta), että siirrät veneen kavereiden kanssa (äijäporukassa) vaikka naantaliin, ja perhe tulee kyytiin vasta sieltä. Tällainen jäjestely antaa enemmän vapauksia reittivalintojen ja kohdesaarten suhteen.

    Kun itse purjehdin kolmen alle kouluikäisen kanssa, niin väli Helsinki-Hiittinen oli jo toisena kesänä vaan pakollista siirtymää... Kelejä eli tuulensuuntia ei voinut valita ja lapset pitkästyi helposti. Silloin otettiin käyttöön se tapa, että perhe tuli kyytiin vasta saaristomerellä.

    Kun keli on hyvä, ja lapset saa osallistua aktiiviseen purjehdukseen, voi päivämatkakin olla pidempi. Meillä oli tapana, että lapset sai päättää ajan milloin rantaudutaan ja kohdesaaren (järkevyyden rajoissa). Toisinaan oltiin hyvässä paikassa useampi päivä. Joskus pienikin luoto oli lapsille paratiisi, vierassatamia emme juuri käyttäneet.

    Pienetkin lapset oppi venerytmin hyvin nopeasti: kulussa olessa syötiin yksinkertaisesti, lapset osallistuivat kaikkeen purjehdukseen liittyvään. Puolivuotiaalle käytimme auton turvaistuinta, jossa lapsi oli jo tottunut olemaan pidempiä aikoja.

    Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki viihtyy. Silloin koko perhe lähtee seuraavanakin kesänä mielellään mukaan ja yhteisiä suunnitelmia voi tehdä ennen lomaa keittiön pöydän ääressä (tai nykyään tietokoneen ääressä) halutuista kohteista/ lomaan käytettävästä ajasta.

    Nyt mun nuorimmat on jo teini-ikäisiä, ja koko perhe ei enää purjehdi samaan aikaan, mutta kaikilla on hyvät muistot yhteisitä kesälomista veneellä.

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    omia kokemuksia niiltä ajoilta, jolloin lapset olivat pieniä.
    Meillä osoittautui helpoksi tavaksi tehdä yöpurjehduksia. Kun pikkuiset alkoivat aamulla heräillä, oltiin jo tulossa uuteen satamaan. Kun päivän aktiviteetit alkoivat pienten osalta olla ohi, nostettiin taas seilit ja lähdettiin.

    Tilaa on aina, kun saapumisen ajoittaa aamupäiväksi. Satamathan alkavat tyhjentyä siinä 9-11 aikoihin. Tämä koskee myös kaikkein suosituimpia vierassatamia, mm. Köpiksen Langelinien Lystbadehavnia.

    Noin 6-7 vuoden iässä lapset alkoivat innostua veneen käsittelystä, jota veneseuran optarijollakoulutus ja -kisat sitten lisäsivät. Sen jälkeen alettiin osallistua kisoihin perhemiehistöllä ja matkapurjehdusten pidentäminen oli perheen yhteinen harrastus.

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    ...meni, molemmilla.
    Rekisteröidyn veneen (nykyään kaikki yli 5 metriset veneet, myös purjeveneet, tulee rekisteröidä) kuljettamiseen tarvitaan vähintään 15 vuoden ikää.
    Mutta ei se estä ohjaamasta venettä! Veneen kuljettajana toimii sen päällikkö, yleensä perheen isä. Ohjata saa kuka vaan, sitä ei laki kiellä.

    Mutta asiaan:
    Sopiva päivämatka on todellakin suhteellinen käsite. Jos harrastatte pääasiassa vierassatamia, on jo puolen päivän jälkeen vaikea löytää tilaa. Siispä aikaisin liikkeelle ja aikaisin satamaan. Jos taas luonnonsatamat on kohteina, voi päivämatkat valita viihtyvyyden ja perheen ehdoilla. Joskus jopa yösiirtymät on järkeviä.

    Kannattaa myös ajatella sellaista vaihtoehtoa (oletan nyt, että vene on pääkaupunkiseudulta), että siirrät veneen kavereiden kanssa (äijäporukassa) vaikka naantaliin, ja perhe tulee kyytiin vasta sieltä. Tällainen jäjestely antaa enemmän vapauksia reittivalintojen ja kohdesaarten suhteen.

    Kun itse purjehdin kolmen alle kouluikäisen kanssa, niin väli Helsinki-Hiittinen oli jo toisena kesänä vaan pakollista siirtymää... Kelejä eli tuulensuuntia ei voinut valita ja lapset pitkästyi helposti. Silloin otettiin käyttöön se tapa, että perhe tuli kyytiin vasta saaristomerellä.

    Kun keli on hyvä, ja lapset saa osallistua aktiiviseen purjehdukseen, voi päivämatkakin olla pidempi. Meillä oli tapana, että lapset sai päättää ajan milloin rantaudutaan ja kohdesaaren (järkevyyden rajoissa). Toisinaan oltiin hyvässä paikassa useampi päivä. Joskus pienikin luoto oli lapsille paratiisi, vierassatamia emme juuri käyttäneet.

    Pienetkin lapset oppi venerytmin hyvin nopeasti: kulussa olessa syötiin yksinkertaisesti, lapset osallistuivat kaikkeen purjehdukseen liittyvään. Puolivuotiaalle käytimme auton turvaistuinta, jossa lapsi oli jo tottunut olemaan pidempiä aikoja.

    Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki viihtyy. Silloin koko perhe lähtee seuraavanakin kesänä mielellään mukaan ja yhteisiä suunnitelmia voi tehdä ennen lomaa keittiön pöydän ääressä (tai nykyään tietokoneen ääressä) halutuista kohteista/ lomaan käytettävästä ajasta.

    Nyt mun nuorimmat on jo teini-ikäisiä, ja koko perhe ei enää purjehdi samaan aikaan, mutta kaikilla on hyvät muistot yhteisitä kesälomista veneellä.

    "Rekisteröidyn veneen (nykyään kaikki yli 5 metriset veneet, myös purjeveneet, tulee rekisteröidä) kuljettamiseen tarvitaan vähintään 15 vuoden ikää.
    Mutta ei se estä ohjaamasta venettä! Veneen kuljettajana toimii sen päällikkö, yleensä perheen isä. Ohjata saa kuka vaan, sitä ei laki kiellä. "

    kyllä estää. Tästä on tulkintoja olemassa, ja veneen kuljettajaksi katsotaan henkilö joka pitelee ohjauslaitetta. Esimerkki Buster Magnum, henkilö joka istuu ratin takana on veneen kuljettaja lain edessä. Purjeveneessä sama asia, se joka pitää pinnasta tai ruorista kiinni on kuljettaja.

    Äänestä

  • taaskin2 kirjoitti:

    "Rekisteröidyn veneen (nykyään kaikki yli 5 metriset veneet, myös purjeveneet, tulee rekisteröidä) kuljettamiseen tarvitaan vähintään 15 vuoden ikää."

    Missä noin sanotaan?

    15 vuoden ikä tarvitaan vain rekisteröidyn moottoriveneen kuljettamiseen.
    Purjevene on purjevene.
    Purjevene pysyy purjeveneenä, ei sitä rekisteröidä siksi että siinä on moottori, vaan siksi että pituutta on yli 5 m.

    Äänestä

  • taaskin2 kirjoitti:

    "Rekisteröidyn veneen (nykyään kaikki yli 5 metriset veneet, myös purjeveneet, tulee rekisteröidä) kuljettamiseen tarvitaan vähintään 15 vuoden ikää.
    Mutta ei se estä ohjaamasta venettä! Veneen kuljettajana toimii sen päällikkö, yleensä perheen isä. Ohjata saa kuka vaan, sitä ei laki kiellä. "

    kyllä estää. Tästä on tulkintoja olemassa, ja veneen kuljettajaksi katsotaan henkilö joka pitelee ohjauslaitetta. Esimerkki Buster Magnum, henkilö joka istuu ratin takana on veneen kuljettaja lain edessä. Purjeveneessä sama asia, se joka pitää pinnasta tai ruorista kiinni on kuljettaja.

    "Vesiliikennelaki 6 §

    Vesikulkuneuvon kuljettajaa koskevat yleiset vaatimukset

    Vesikulkuneuvon kuljettajana ei saa toimia henkilö, jolla ei ole olosuhteisiin nähden tarvittavaa ikää, kykyä ja taitoa.

    Rekisteröitävää MOOTTORIKÄYTTÖISTÄ vesikulkuneuvoa saa kuljettaa vain henkilö, joka on täyttänyt 15 vuotta.

    Merenkulkuhallitus voi, ottaen huomioon vesikulkuneuvon koon, lajin, käyttötarkoituksen ja liikkumisalueen, määrätä, että tietyn vesikulkuneuvotyypin tai yksittäisen kulkuneuvon kuljettajan on oltava täyttänyt 18 vuotta ja osoittanut merenkulkuhallituksen tarkemmin edellyttämät tiedot ja kyvyn kysymyksessä olevan vesikulkuneuvotyypin tai yksittäisen vesikulkuneuvon kuljettamiseen."

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960463
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060976

    Äänestä

  • vesiliikennelaki § 6 kirjoitti:

    Eiköhän jokainen nyt oikeasti tajua, että ei ne poliisit/merivartiosto tule heti sakottamaan kun annatte natiaistenne ohjata vähän matkaa avomerellä, kun näkyy, että ei ole ketään tulossa vastaan (vaikka todennäköisimmin lapsenne näistä keskusteluista päätellen toimisivat kohteliaammin ja järkevämmin, kuin nämä lain pilkkua nussivat virtuaaliveneilijät)Asiahan on toinen, jos muksunne lähtevät itse merelle ajelemaan. Silloin saattaisi ehkä nousta älämölöäkin. Luulisin, että merenkulkulaitoskin suhtautuu positiivisesti siihen, että merellä olisi enemmän ja enemmän pienestä asti merenkulkuun totutettuja veneilijöitä, eikä hetken mielijohteesta "ylimääräisellä" rahalla veneen ostaneita ruorijuoppoja. Ja entäpä tulevaisuus? Laittamalla merimatkojen ajaksi lapsenne "ruumaan" leikkimään legoilla ei ainakaan innosta lapsia veneilemään. Heistähän tuntuu vain, että heidät on laitettu kylmään, keikkuvaan ja pieneen kodin pienoismalliin, jossa sitten käsketään keksiä jotain tekemistä siihen asti, kun saavutaan satamaan. Ulos kannelle ei tietenkään saa mennä, koska vanhemmat sanovat sen olevan liian vaarallista. Pelkäättekö sitä, että lapsenne oppisivat pitämään purjehduksesta? Että teille ei jää enää mitään tekemistä. Huh... Itseni on otettu pienestä pitäen mukaan kaikkiin perusacteihin rantautumisesta ja purjeidennostoista lähtien, myös veneen ohjaamiseen. Olen kasvattanut omani aivan samalla tavalla, eivätkä ole tuottaneet pettymystä. Nyt minulla on täydellinen perhemiehistö, jonka ansiosta senioritkin saavat hieman lepoa, jos sattuu nuoret mukaan vielä perheiässään. Yhtään en ole kuullut kasvatustyylistä negatiivista palautetta ja aina on nuori polvi ollut innostunut merelle, ja jopa kilpailuun lähtemisestä.

    kun autopilotti ohjaa? Veneen päällikkö vaikka laittelee fendareita ja lapset istuu avotilassa, vaimo sisällä käymässä. Mulla ei autopilotti ole vielä täyttänyt 15 vuotta.

    Äänestä

  • on....... kirjoitti:

    kun autopilotti ohjaa? Veneen päällikkö vaikka laittelee fendareita ja lapset istuu avotilassa, vaimo sisällä käymässä. Mulla ei autopilotti ole vielä täyttänyt 15 vuotta.

    Olenpa ollut monesti aluksen ruorissa ilman että olisin vastuussa aluksen turvallisesta kulkemisesta, eli ihan vaan ruorimiehenä joka tottelee kun ohjailusta vastaava pätevä henkilö komentaa. Komentajana ei aina edes päällikkö vaan yhtähyvin vahtipäällikkö, vaikka loppuvastuu olisi nukkumassaolevalla päälliköllä.
    Eli eiköhän lapsi saa kääntää ruoria jos iskä tai äippä komentaa. Jos ei saa niin saakos edes köysiin koskea, hallintavehkeitähän nekin.

    Äänestä

  • Eiköhän asiaan kirjoitti:

    Eiköhän jokainen nyt oikeasti tajua, että ei ne poliisit/merivartiosto tule heti sakottamaan kun annatte natiaistenne ohjata vähän matkaa avomerellä, kun näkyy, että ei ole ketään tulossa vastaan (vaikka todennäköisimmin lapsenne näistä keskusteluista päätellen toimisivat kohteliaammin ja järkevämmin, kuin nämä lain pilkkua nussivat virtuaaliveneilijät)Asiahan on toinen, jos muksunne lähtevät itse merelle ajelemaan. Silloin saattaisi ehkä nousta älämölöäkin. Luulisin, että merenkulkulaitoskin suhtautuu positiivisesti siihen, että merellä olisi enemmän ja enemmän pienestä asti merenkulkuun totutettuja veneilijöitä, eikä hetken mielijohteesta "ylimääräisellä" rahalla veneen ostaneita ruorijuoppoja. Ja entäpä tulevaisuus? Laittamalla merimatkojen ajaksi lapsenne "ruumaan" leikkimään legoilla ei ainakaan innosta lapsia veneilemään. Heistähän tuntuu vain, että heidät on laitettu kylmään, keikkuvaan ja pieneen kodin pienoismalliin, jossa sitten käsketään keksiä jotain tekemistä siihen asti, kun saavutaan satamaan. Ulos kannelle ei tietenkään saa mennä, koska vanhemmat sanovat sen olevan liian vaarallista. Pelkäättekö sitä, että lapsenne oppisivat pitämään purjehduksesta? Että teille ei jää enää mitään tekemistä. Huh... Itseni on otettu pienestä pitäen mukaan kaikkiin perusacteihin rantautumisesta ja purjeidennostoista lähtien, myös veneen ohjaamiseen. Olen kasvattanut omani aivan samalla tavalla, eivätkä ole tuottaneet pettymystä. Nyt minulla on täydellinen perhemiehistö, jonka ansiosta senioritkin saavat hieman lepoa, jos sattuu nuoret mukaan vielä perheiässään. Yhtään en ole kuullut kasvatustyylistä negatiivista palautetta ja aina on nuori polvi ollut innostunut merelle, ja jopa kilpailuun lähtemisestä.

    riippuu vähän natiaisten iästä kauanko jaksavat purjehdukseen osallistua. Tuollainen 3-4 vuotias jaksaa maksimissaan tunnin verran käännellä ruoria, katsoa kiikareilla tai vedellä naruja. Tunnin jälkeen tekee jo mieli leikkiä jotain muuta, vaikkapa rakennella legoja kajuutassa. Tietysti jos on tarkoitus ajaa venettä vain tunti päivässä niin sehän käy, muuten on hyvä olla muutakin tekemistä. Niitä fendareitakaan ei jaksa montaa kertaa edestakaisin nostella parin tunnin sisään.

    Äänestä

  • vesiliikennelaki § 6 kirjoitti:

    "Vesiliikennelaki 6 §

    Vesikulkuneuvon kuljettajaa koskevat yleiset vaatimukset

    Vesikulkuneuvon kuljettajana ei saa toimia henkilö, jolla ei ole olosuhteisiin nähden tarvittavaa ikää, kykyä ja taitoa.

    Rekisteröitävää MOOTTORIKÄYTTÖISTÄ vesikulkuneuvoa saa kuljettaa vain henkilö, joka on täyttänyt 15 vuotta.

    Merenkulkuhallitus voi, ottaen huomioon vesikulkuneuvon koon, lajin, käyttötarkoituksen ja liikkumisalueen, määrätä, että tietyn vesikulkuneuvotyypin tai yksittäisen kulkuneuvon kuljettajan on oltava täyttänyt 18 vuotta ja osoittanut merenkulkuhallituksen tarkemmin edellyttämät tiedot ja kyvyn kysymyksessä olevan vesikulkuneuvotyypin tai yksittäisen vesikulkuneuvon kuljettamiseen."

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960463
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060976

    Näinhän se näköjään onkin. Kannattaa siis itse tarkistaa asiat, ennen kuin kertoo niitä totuuksina ;-)

    Lain mukaan siis alle 15 vuotiaat lapseni saavat yksinäänkin kuljettaa perheen purjevenettä, hyvä niin.
    Aiemminkin, ja jatkossakin meillä myös alle 15 vuotiat lapset on ajaneet plaanaavaa HT-venettä pitkiäkin matkoja itsenäisesti, enkä katso sen olleen lainvastaista. Olen kuitenkin veneessä mukana ja vastuussa veneen kuljettamisesta. Tilanne olisi (mielestäni) toinen, jos itse vetäisin vaikka perskännit ja luovuttaisin vastuun alaikäiselle. Tämä on silti vaan oma tulkintani...

    Äänestä

  • raja menee kirjoitti:

    Olenpa ollut monesti aluksen ruorissa ilman että olisin vastuussa aluksen turvallisesta kulkemisesta, eli ihan vaan ruorimiehenä joka tottelee kun ohjailusta vastaava pätevä henkilö komentaa. Komentajana ei aina edes päällikkö vaan yhtähyvin vahtipäällikkö, vaikka loppuvastuu olisi nukkumassaolevalla päälliköllä.
    Eli eiköhän lapsi saa kääntää ruoria jos iskä tai äippä komentaa. Jos ei saa niin saakos edes köysiin koskea, hallintavehkeitähän nekin.

    Jossa viranomainen pidättää itsellään oikeuden tulkita.

    Toki Laki on laki siitä ei päästä yli eikä ympäri.
    Tämä laki on uusi ja ei tältäkesältä liene ennakkotapausta tulkinnasta vielä koskien tätä 5.5m sääntöä ja rekisteröintiä (isä antaa ruorin, pinnan pojalleen joka sitten ratsiaan jouduttaessa todetaan ko veneen kuljettamiseen liian nuoreksi)

    Tilanne on kieltämättä herkullinen jos perheen 14v11kk poika (jolla voi hyvinkin olla jo 5v purjehduskokemus) kavereineen lainaa perheen venettä olkoon mikä tahansa yli 5.5m rekisteröitävä purkkari ja kotisatamasta poistuttaessa onkin, pe iltana ratsia ja viranomainen toetaa että morjens, ollaanpa sitä nuoria.

    Verrattuna tilanteeseen.

    Jossa perhe on matkalla ulos ja poika (14v11kk) on pinassa kun äiti pakkaa tavaroita kajuutassa ja isä laittaa etukannella purjetta valmiikai ja joudutaan ratsiaan.

    Nämä ovat juupas-eips tilanteita ja ei oikeastaan voi ennustaa lopputulosta, ennenkuin kohdalle sattuu.

    Itse purjehdin tosin yksin joten minulla on vain "Anton" thö autopilot, pinnassa kun itse olen kannella.

    X-145

    Äänestä

  • Lapsia on tietysti kovin erilaisia, kuten myös vanhempia, mutta en kyllä lainkaan hyväksy täällä ennen ko. kommenttia annettuja ohjeita yleiseksi totuudeksi.

    Meillä ei veneessä ole mitään erityistä viihdettä (pelikortit, kirjoja, muutama lelu jne. on) ja lapset ovat viihtyneet pidemmilläkin etapeilla hyvin kunhan ovat ruokaa saaneet. Venereissua on odotettu kuumeisesti jo viimeistään hiihtolomasta saakka.

    Matkanteko on yleensä ollut "nykivää". Välillä ollaan 2 tai useampikin yö samassa paikassa, välillä purjehditaan 12 tuntia putkeen. Viime vuosina on menty 3-4 viikon lomalla yhteensä 500-600 mailia alle 30-jalkaisella veneellä hyvin vähän konetta käyttäen. Eihän tuosta tule kuin reilut 20 mailia keskimääräiseksi päivämatkaksi, mutta kyllä ne purjehduspäivät yleensä ovat olleet 30-50 mailia, ellei sitten ole erityisesti haluttu jäädä lähempään saareen. Ei olla lähdetty aikaisin aamulla, mutta muutaman kerran on rantauduttu puolen yön jälkeen.

    Lapsille muodostuu "lempipaikkoja", joissa on hyvä olla se 2 yötä ja usein on niin kiire seuraavaan "lempipaikkaan", että turhia pysähtymisiä eivät lapset katso hyvällä. Oikein pitkiä siirtymiä voi sitten hyvin tehdä yöaikaan lapsien nukkuessa.

    Äänestä

  • Tulkinnanvarasia asioita kirjoitti:

    Jossa viranomainen pidättää itsellään oikeuden tulkita.

    Toki Laki on laki siitä ei päästä yli eikä ympäri.
    Tämä laki on uusi ja ei tältäkesältä liene ennakkotapausta tulkinnasta vielä koskien tätä 5.5m sääntöä ja rekisteröintiä (isä antaa ruorin, pinnan pojalleen joka sitten ratsiaan jouduttaessa todetaan ko veneen kuljettamiseen liian nuoreksi)

    Tilanne on kieltämättä herkullinen jos perheen 14v11kk poika (jolla voi hyvinkin olla jo 5v purjehduskokemus) kavereineen lainaa perheen venettä olkoon mikä tahansa yli 5.5m rekisteröitävä purkkari ja kotisatamasta poistuttaessa onkin, pe iltana ratsia ja viranomainen toetaa että morjens, ollaanpa sitä nuoria.

    Verrattuna tilanteeseen.

    Jossa perhe on matkalla ulos ja poika (14v11kk) on pinassa kun äiti pakkaa tavaroita kajuutassa ja isä laittaa etukannella purjetta valmiikai ja joudutaan ratsiaan.

    Nämä ovat juupas-eips tilanteita ja ei oikeastaan voi ennustaa lopputulosta, ennenkuin kohdalle sattuu.

    Itse purjehdin tosin yksin joten minulla on vain "Anton" thö autopilot, pinnassa kun itse olen kannella.

    X-145

    Kun kyseessä on purjevene.
    Sitä saa ohjata alaikäinen, se ei ole moottorivene vaan purjevene.
    Lopettakaa jo ulina.

    Äänestä

  • Joakim kirjoitti:

    Lapsia on tietysti kovin erilaisia, kuten myös vanhempia, mutta en kyllä lainkaan hyväksy täällä ennen ko. kommenttia annettuja ohjeita yleiseksi totuudeksi.

    Meillä ei veneessä ole mitään erityistä viihdettä (pelikortit, kirjoja, muutama lelu jne. on) ja lapset ovat viihtyneet pidemmilläkin etapeilla hyvin kunhan ovat ruokaa saaneet. Venereissua on odotettu kuumeisesti jo viimeistään hiihtolomasta saakka.

    Matkanteko on yleensä ollut "nykivää". Välillä ollaan 2 tai useampikin yö samassa paikassa, välillä purjehditaan 12 tuntia putkeen. Viime vuosina on menty 3-4 viikon lomalla yhteensä 500-600 mailia alle 30-jalkaisella veneellä hyvin vähän konetta käyttäen. Eihän tuosta tule kuin reilut 20 mailia keskimääräiseksi päivämatkaksi, mutta kyllä ne purjehduspäivät yleensä ovat olleet 30-50 mailia, ellei sitten ole erityisesti haluttu jäädä lähempään saareen. Ei olla lähdetty aikaisin aamulla, mutta muutaman kerran on rantauduttu puolen yön jälkeen.

    Lapsille muodostuu "lempipaikkoja", joissa on hyvä olla se 2 yötä ja usein on niin kiire seuraavaan "lempipaikkaan", että turhia pysähtymisiä eivät lapset katso hyvällä. Oikein pitkiä siirtymiä voi sitten hyvin tehdä yöaikaan lapsien nukkuessa.

    kokemuksia ja ajatuksia kuin Joakimilla on meilläkin.

    Kukin tietysti tavallaan mutta lasten kanssa olemme menneet yleensä "rauhallisemmin" kuin kahdestaan.

    Äänestä

  • Väliä. kirjoitti:

    Kun kyseessä on purjevene.
    Sitä saa ohjata alaikäinen, se ei ole moottorivene vaan purjevene.
    Lopettakaa jo ulina.

    Laki ei puhu purjeveneestä tai moottoriveneestä tässä kohdin vaan moottorikäyttöisestä aluksesta. Ainakin koneella kulkiessaan purjevenekin on sellainen. Ei kai tarvitse erikseen käydä läpi sanojen "purjevene" ja "purjealus" eroa toisaalta yleiskielen ja toisaalta lakikäsitteistön kannalta?

    Tämä keskustelu on sikäli tyhjän päällä, että meillä ei ole vielä yhtä ainutta viranomais- tai tuomioistuintulkintaa kummastakaan epäselvyyskohdasta, siis moottorikäyttöisen rajauksesta tai kuljettajan määritelmästä. Ei ole mahdotonta sekään, että viranomainen tulkitsee moottorin olemassaolon veneessä jo täyttävän "moottorikäyttöisen" määritelmän. Ja erittäin todennäköisesti tulkinnat tulevat riippumaan olosuhteistakin; kuten joku sanoi, luultavasti viranomaisia ei kiinnosta, istuuko avomerellä maan ja muiden alusten näkymättömissä kulkevan veneen ruorissa alle vai yli 15-vuotias. Mutta jos Merisataman salmessa lämpimänä eli siis vilkkaana kesäiltana kulkevan ison botskin puikoissa näyttää istuvan ilmeisen selvästi alle 15-vuotias, niin on jo ihme, jos sen näkevä virkamies ei asiaan puutu, oli siellä sitten aikuisia näkyvissä tai ei. Ja kulkipa vene moottorilla tai ei.

    Alkuperäisestä aiheesta sen verran, että ihmettelin muutamassakin viestissä ollutta aikaisen herätyksen ehdotusta. Tottahan se toki on, että jos puoliltapäivin lähtee, niin 4-5 tunnin matkanteon jälkeen moneen vierassatamaan on kesällä hankala enää mahtua. Mutta toisaalta: kuka hitto panee herätyskellon soimaan lomalla?

    Äänestä

  • Kokemuksia100 kirjoitti:

    kokemuksia ja ajatuksia kuin Joakimilla on meilläkin.

    Kukin tietysti tavallaan mutta lasten kanssa olemme menneet yleensä "rauhallisemmin" kuin kahdestaan.

    Onhan se tässä jo useammallakin suulla sanottu, että lapsia on erilaisia. Sama ei sovi kaikille, eivätkä kaikki lapset varmasti edes samoista lähtökohdista lähtien purjehduksesta innostu.

    Jos jos kovin innostuvat, taas vähenevät vanhempien purjehtimat mailit, kun osa lomista menee vuosikaudet lasten omien kisojen takia. Jälkeenpäin katsottuna hyvin positiivinen ja antoisa ongelma sekin.

    Äänestä

Mikä on sopiva päivämätka. Oletko tosiaan niin tyhmä että sitä kysyt täällä kun kerrot ëttä olen jo vuoden purjehtinut?
No, milt'ä nyt tuntui että oliko 10min liikaa vain 10h liikaa?

Koita nyt vähän MIETTIÄ mitä kirjoitat!

Ja kunnon kesälomareissu, ja i¨han 4 vko. No kyllä on oikien lomareissu, niiiiiin...

Mitä sä tänne tulet valittamaan että on huomioitava lapset, jos sä olet ne tehnyt, niin huomioi ne ite äläkä täällä purjehtijoiden kesken siitä valita.

Mun mielestä sun aknnattaa myydä toi vene pois ennen kuin sä tuheet sen, ja aloita vaikka tandemi pyöräily. Se on kivaa koko perheen lomaa kuule se.

Äänestä
  • nappiin!

    Äänestä

Rannasta rantaan tasan 5 h eli tehokasta etenemistä 4 h. Sitten ne välipäivät päälle niin oikeasti matkaa tulee tehtyä ehkä keskimäärin 3 h päivä. Ja jos kolmannes vastaista niin "tehokkaita" VMG maileja tullee keskimäärin 10-15/pvä....

Eli noita on etukäteen mahdoton sanoa mutta meillä jonkinlaisena ajatuksena: Jos matkaa meinaa yhtään tehdä niin silloin kun tuulta on, mennään täysi päivä vaikka mutinaa kuuluukin (koira tosin pakottaa noin 8-10h jälkeen rantaan). Tällä periaatteella saatiin viime kesänä keskimäärin noin 18 mailia/päivä. Tosin tuuli vei toisaalle kuin mitä talvella suunnittelimme sillä kryssimistä oli vauvan kanssa vältettävä.

Rantapäiviä vietettiin sitten kun on sää ei ollut suotuisa tai oltiin paikassa jossa oli vaan mukava olla.

Äänestä
  • gentlemen don't sail to windward - herrasmiehet ei kryssi. Eli kone päälle jos pitää vastatuuleen edetä.

    Äänestä

  • ei kryssi kirjoitti:

    gentlemen don't sail to windward - herrasmiehet ei kryssi. Eli kone päälle jos pitää vastatuuleen edetä.

    Moottoriveneellä tietysti pääsee jotakuinkin nopeus*aika verran eteenpäin. Aloittaja tuskin tätä, jo ala-asteella opetettua, kaavaa kysyi.

    Äänestä

teidän porukalle suurin osa, elleivät kaikki, paikoista ovat uusia, joten ehkä ei kannata lähteä tuohon päivämatka-ajatteluun ollenkaan. Saaristomerellä varsinkin voi tehdä myös vain muutaman mailin päivämatkoja (tunti). Aika tylsältä kuulosti tuo "veneen kuljettaminen", jota jotku ryhtyivät kuvailemaan. Lisäksi Saaristomeri on pieni. 40 NM päivämatkoilla loppuu kesken. Ensimmäisenä purjehdusvuosina tehtiin itse niin, että viikossa mentiin Marianhaminaan Helsingistä ja sitten 3 viikkoa tultiin Saaristomerta kierrellen takaisn. Toisena kesänä kylläkin mentiin Tukholmaan jo, mutta ei se mikään itsetarkoitus mielestäni saa olla. Vähän myöhemmin ryhdyttiin yönyli purjehduksiin, jolloin oltiin perillä kun lapset alkoivat heräilemään. Jokainen tylillään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Päivämatka. kirjoitti:

Ollaan siis aloitteleva purjehdusperhe.
Viime kesänä hankittiin 33 jalkainen purjevene, ja tänä kesänä olisi tarkoitus lähteä oikeen kunnon kesälomareissulle 4 vko.
Minkälainen on näin matkaa suunnitellessa sellainen järkevä päivämatka purjehtia.
Huomioonotettavaa on pienet lapset 3 kpl. ja niiden viihtyvyys, nuorin kesällä 6 kk.
Ja aloittelijoita siis ollaan.
Viime kesänä kerkesi tulla n 200 mailia, mutta ei mitään pidempiä reissuja varsinkaan perheen kanssa.

Toivottavasti tulee asiallisiakin vastauksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu