Mikä on

Mun saldoni on n. 120 litraa kirkasta plus lonkerot päälle,loput kuusi vuoden viimeistä kuukautta täysin selvin päin,siis nytkin ja myös huomenna.

Kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2009!
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Join joka päivä toukokuun puoleen väliin asti, jolloin oli tarkoitus lopettaa, mutta sorruin loppukuusta viikonloppuna juomaan 3 4 pulloa siideriä. Mutta siis tuo alkuvuoden saldo lienee luokkaa 45 litraa koskenkorvaa, 260 litraa siideriä ja varmasti jotakin muutakin vielä. Kaikkea ei yksinkertaisesti voi muistaa, eikä ole tarpeenkaan.

Tärkeätä on se, että 1.6. lähtien en ole nauttinut pisaraakaan alkoholia ja juurinyt kaikkein tärkeintä on se, että tänäänkin sain olla raitis.

Toivon kaikille raitista vuotta 2009!

Äänestä
  • Komiat määrät ollaan kaadettu kurkusta alas,ei kyllä kehumista eikä todellakaan syytä muistella.

    Kyllähän siihen putkeen mahtui monenlaista kommellusta,olikohan kohdallani se jokin varoitus kun heräsi sairaalasta eikä hajuakaan missä oli,sen jälkeen ei ole maistunut.

    Hyvää jatkoa 2009.

    Äänestä

Pullo tai kaksi pulloa Viru Valgeta tai tuontikossua päivässä kitusiin, puoli vuotta. Usein kaljaa kyytipojaksi.
Kesäkuun loppupuolella piti pelkällä kaljalla löysäillä pari viikkoa, ettei henki paennut. Veti huteraan kuntoon. Sitten heinäkuun alussa lopetin senkin, ja taas piti pari viikkoa varttua noutajaa. Otti harvinaisen lujille. Kolmisen kuukautta hermot rallatti ja koski milloin mihinkin.
Jäin henkiin.

Äänestä

12pulloa olutta viimmeisen kuuden vuoden aikana.

Äänestä

Ensin en uskaltanut edes laskea..

Saldo kun on joulukuun lopulle asti minimissään Jormapullon puolikas joka ilta (pullo kahteen pekkaan) mutta tosi-sosi usein pullo per nuppi sekä viikonlopun viinakset ja sunnuntain siiderit pälle.

Vaikkei laskisi kun puolesta yhteen pulloa väkevää Jorma-viiniä päivää kohti (eli sulauttaa siihen kaiken muun jota oli kyllä runsaasti) tulee määräksi litroina 185-365 x o,75 litraa eli n.140-280 litraa.....

Nyt on kuudes päivä menossa ilman tipan tippaa ja puolisolle on edelleenkin riittänyt näiden päivien aikana yksi Jorma-pullo josta on vieläkin miltei puolet jäljellä ja lisäksi puolet pienestä rommipullosta joka meni flunssaiselle kuumina toteina. Toi toki minulle vatsalääkkeeksi minipullon Jägermeisteria joka on yksi lemmikeistäni mutta tuolla se on hyllyllä avaamatta. Jos katse sinnepäin riittää niin hyvä niin, avaamista en edes suunnitellut,

"Normaali" vuodenvaihdeviikonloppuna olisi varmaan mennyt 3-5 Jormaa, pullo Suomi-viinaa, saunakaljat ja -siiderit ja toki pullo kuoharia.

Nyt ihmettelen paitsi rahanmenoa (vaikka Jormis ei ollut kuin vitosen pullolta on yhteissumma vuoden Jorma-pulloista 1800€....) niin sitä kuinka mun sisäkalut ovat kaiken kestäneet. Vyötärölle kasvanut pelastusrengas (iso sellainen) on varmasti pelastanut tässä kohtaa koska hengissä olen - piilevien viinasairauksien määrää en kylläkään edes tiedä ja hyvä niin. Paha olo, kohmelot ja kaikki muut häiriöilmiöt elintoiminnoissa toki ovat jo tulleet tutuiksi.

Tämmöinen itsetutkiskelu ja analyysi antaa kummasti potkua jatkaa juomattomuutta.
Tuolla rahasummallahan teemme vaikka viikon etelänreissun tai jotakin muuta mukavaa.

Toivotan raitista vuotta kaikille -
vaikka itse edelleenkin otan (???) eli elän vain päivän kerrallaan - tipatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saldosi vuonna 2008 kirjoitti:

Mun saldoni on n. 120 litraa kirkasta plus lonkerot päälle,loput kuusi vuoden viimeistä kuukautta täysin selvin päin,siis nytkin ja myös huomenna.

Kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2009!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu