Itsesääliä

en ole ennen kokenut

Mutta nyt olen jotenkin totaalisen yksin. Sisaruksia ei ole, äiti kuoli loppuvuodesta, isä on sairas, asuu kaukana. Olen eronnut, kaksi murrosikästä lasta. Ex mies asuu lähellä, mutta hän on elämäntapajuoppo eikä ole tukena edes nuorten kavatuksessa. Työpaikka on kyllä mukava, mutta työkaverit eivät oleystäviä.

Syksy oli rankka ja monesti tuntui, etten veny enää.Äidin hautajaisten jälkeen jäi päälle voimattomuus, jossa on sekoittuneena nyt vielä itsesääliäkin.

Onko kukaan kokenut tällaista ja miten täältä rämmitään ylös? En jaksa lähteä ulos kävelylle, vaikka kuinka yritän potkia itseäni persuksille. Ihan tavallinen siivoaminen, tiskaaminen jne. ottaa koville, vaikka ne on aina olleet sellaisia äkkiä alta pois juttuja.

25

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Anjaniina*

      monesti liian rankka meille naisille.
      On tottunut siihen että mies on talon herra, joka hoitaa asiat ja päättää kaikesta.
      Yhtäkkiä oletkin yksin, vastuinesi, lapsetkin.
      Ei jaksa, ei kykene hoitamaan kaikkia asioita.
      Monetkin"tekniset" asiat, liian vaikeita, en ymmärrä niistä ja kuitenkin, korjausmies on kallis, eikä ystävät jaksa autta, niillä on omatkin perheet ja omat vastuut.
      Mikä siis neuvoksi?

      • HTZA

        kirjoitella, jollekin kivalle, palstalle.
        Niistä saattaa löytyä joku mielenkiintoinen ihminen. Varsinkin vanhempien ihmisten palstoille, niissä ei heti vonguta seksiä.
        Viikon päästä vasta.
        Ja sitten lirkutella, vaikkapa sähköpostiosoite ja kirjoitella sinne kivoja asioita.
        Sitten on seurakuntajutut tai sekakuoro.

      • *Anjaniina*
        HTZA kirjoitti:

        uskonto ei ole oikein minun asiani.
        Tosin olen sitäkinharkinnut, kun tuntuu joskus ettei jaksa.
        Miettinyt, millaista ohtus sieltäsaisi ja olisiko yhteisö, itselle hyvä?
        Lapsille varmaan kristillnen kasvatus olisi hyväksi?
        Mutta palstoja, minkähänlaisia suosittelisit?

      • HTZA
        *Anjaniina* kirjoitti:

        tämä palsta on paras paikka aloittaa.
        Tänne kirjoitellaan eniten ja ajoittain fiksusti.
        On täälläkin pentuja, ajoittain, ja jokunen ihan vakituisestikin mutta ne antavat vaan hyvää kontrastia ja vertailupohjaa mie.. aikuisille.

      • *Anjaniina*
        HTZA kirjoitti:

        tämä palsta on paras paikka aloittaa.
        Tänne kirjoitellaan eniten ja ajoittain fiksusti.
        On täälläkin pentuja, ajoittain, ja jokunen ihan vakituisestikin mutta ne antavat vaan hyvää kontrastia ja vertailupohjaa mie.. aikuisille.

        vastaaminen kahteen paikkaan käy työstä.Taidan vastata vain tähän nyt?
        Tämän palstan valitsin kun oli ajattelin että kohta olen samanikäinen ;)
        Jään odottamaan, kaikkia fiksuja kirjoittajia.
        Ja arvostan apuasi, todella.
        Piristit mieltäni paljon.Jo pelkillä sanoilla.
        Minä olen kait jonkinlainen auktoriteettifriikki.
        Pidän siitä, että joku kertoo, miten asiat ovat?
        Se on varmaan kasvatuksen tulosta?
        Isäni oli aikamoinen auktoriteetti kotona.
        Ikävä kyllä hän poistui elämästäni pari vuotta sitten.

      • elä ala kuuntelemaan sitä!
        HTZA kirjoitti:

        tämä palsta on paras paikka aloittaa.
        Tänne kirjoitellaan eniten ja ajoittain fiksusti.
        On täälläkin pentuja, ajoittain, ja jokunen ihan vakituisestikin mutta ne antavat vaan hyvää kontrastia ja vertailupohjaa mie.. aikuisille.

        Kaikki naiset lipoo sitä...ruskeella kielellä...
        Kuule, sieltä kuopåasta ei tulla kuin ylöspäin! Mulla on semmonen asenne, että jos en jotain osaa, sitten tilaan korjaajan! Siitähän ne elantonsa saa!
        Tai sitten ostan uuden ja vien vanhan kierrätykseen. (ukolle tein samallalailla, pistin kiertoon, kun ei ollu hyvä, mitä sitä huonoa pitämään!)
        Kun on yksin, joskus on tosi yksin! Mutta kuunteleppa työkavereitten juttuja, saat olla onnellinen että olet yksin!
        Ittensä kanssa kun riitelee, on AINA oikeassa! ;D
        Kyllä se siitä!

      • *Anjaniina*
        elä ala kuuntelemaan sitä! kirjoitti:

        onnellisessa asemassa, jos sinulla on varaa tilata korjaaja aina kun on tarve?
        Minulla ei tahdo, osaaikaisen ihmisen palkka riittää kolmen lapsen ja kodin menoihin.
        Siksi pitää opetella mahdollisimman paljon tekemään itse.Esim, parturissa ei käydä enää ollenkaan, ja vaatteet yritän tehdä itse.

      • saita-iita...

        (oon tuo sama...)
        Lopetin lehdet (ei huvittanu kantaa roskia ulos) lastakaan ei huvittanut...säästeään pitkä penni!
        Televisio on joutava kapistus, kalliskin!
        Ja nykyajan kapistuksia kun ei kannata korjatakkaan, ei ainakaan kahta kertaa, uuden saa halavemmalla.
        Ja meillä on tämmönen systeemi:esim. tyarvitaan vaikka uusi...jokin, joka maksaa 117euroa.
        No, kaupassa sitten aletaan katsella...juu justopaketti: 4.70 ei osteta, kermapurkki 2 euroa, ei osteta, tuo leipä 2.20, otetaan tuo 1.70
        omenoita...aha...2.60...tuolla on banaania 0.99..jnejne, eli me säästetään noissa ruuissa se tarvittava summa. Kun on tarkkana, se raha on aika äkkiä kasassa. Kokeileppa vaikka!
        Kyllä ilman juustoa tulee toimeen!
        Keväällä katselen kukkasipuleita kaihoten...joo, otan vaan tuon viiden paketin...
        Olen myynyt kaikki tarpeettoman tavaran, liiat kipot ja kapot...ei niitä tartte olla naapurille kateudeksi!

      • *Anjaniina*
        saita-iita... kirjoitti:

        aika tuttua puuhaa, auto on pakko olla ja netti, mutta kaikki ostetaan kirpparilta.
        Ruuassa on helppo säästää, pottuja ja hiukka lihaa tai kalaa.
        Ikävä kyllä, vihannekset on kalliita ja niitä ei pysty ostamaan, vaikka olisivatkin terveellisiä.
        Aamuisin syödään jugurteja ja mysliä, halpaa ja täyttää vatsan.
        Karamellit tehdään itse.
        Onneksi lapset eivät osaa vielä vaatia merkkituotteita.

      • Teeppä sekin itte!

        Osta kreikkalaista jugurttia (on rasvaista) ja sitten rasvatonta piimää, lanttaa fifti-fifti, sitte aamupalalla kauraryynejä ja hiukan rusinoita sekaan, omenasilppua ja voila...halpa aamupala on valmis eikä kukaan huomaa eroa!
        Merkkivaate-manipuloinnin voit alkaa tälleen hiljaa...ittekseen mutisten: on se kummaa kun nuo viittii mainostaa jotain firmaa, niitten omistajat vaan rikastuu lasten rahoilla...jne..se, mitä itte arvostat, penskat tekee peräs...elä kiellä, mutta hymähtelet!
        Ai niin leivästä...täs on yks tosi hyvä,halpa ja nopea ja helppo muunneltava leipä:

        5 dl vettä
        25 g hiivaa
        2 rkl siirappia tai sokeria
        2 tl suolaa
        noin 10 dl hiivaleipä- tai sämpyläjauhoja
        1/2 dl öljyä
        Voiteluun
        kylmää vettä tai muna
        Pinnalle
        (1 dl kurpitsansiemeniä)
        juustonkanttisilppua ymsyms

        Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon siirappi ja suola. Sekoita osa jauhoista joukkoon voimakkaasti vatkaten. (Tässä olen tehnyt näin: kuumaan vesitilkkaan sokeria, sitten lusikka hiivaa ja sekoitan sitten pikkasen jauhoja että alkaa käymään...sitten jatkan reseptin mukaan kovaa vatkaten, mitä kovempaa vatkaat, sen kuohkeempaa tulee....)

        Alusta taikinaan loput jauhot ja lopuksi öljy. Taikina saa olla löysää.( Anna taikinan kohota noin 15 minuuttia.) En ole kohottanut kuin pellillä pelkästään!

        Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja taputtele se tasaiseksi jauhojen avulla. Voit halutessasi ruuduttaa taikinan taikinapyörällä neliöiksi.
        ( Anna leivän kohota liinan alla noin puoli tuntia.)
        Mä kohotan sen aikaaa kun uuni lämpeää, ja uuniin laitan pikku kupin vettä, tulee ensin kuohkeaa sitten rapsakkaa pintaa kun ei peitä uunista kun ottaa...

        Voitele leipä vedellä tai munalla (ja ripottele pinnalle siemeniä.) Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

        Jos sulla on kinkkusilppua>>>>sinne vaan päälle ennen uunia, oliivit voit upottaa sinne...makkaranjämät....kokeile, on hyvää...

      • *Anjaniina*
        Teeppä sekin itte! kirjoitti:

        mahtavia vinkkejä sinulla, kiitokia paljon, noilla säästää taas muutaman euron;)

      • etkä ruvennut pottuilemaan
        *Anjaniina* kirjoitti:

        mahtavia vinkkejä sinulla, kiitokia paljon, noilla säästää taas muutaman euron;)

        tai vinoilemaan asiasta!
        Sillä ei ne suuret tulot vaan pienet menot!
        Ite selvisin eron jälkeen tulotason romahtamisesta juuri näillä pikkuvinkeillä!
        Pussin suu tiukalle! Joka ropo syyniin mihin menee!
        Ja ne 30% lappujutut kaupassa, aluksi käytettiin niitä (silloin oli 50%) mutta oikeata säästöä ne eivät loppujen lopuksi tuo, koska niissä ei ole sitä säilyvuýyttä enää jäljellä kauaakaan.
        Tuo leipöhje, jos lisäät siihen sokerin määrää ja vaihdat hienompaan jauhoon, ja paat vaik omenaa päälle...saat illaks tuoretta "pullaa"!

    • kertynyt.

      Taisin kirjoitella väärään paikkaan väärään aikaan tai jotakin.

      Minun ongelmani ei ole se, etten osaisi tehdä asioita, kun olen tottunut, että joku muu ne hoitaa. Minä olen koko aikuisikäni ollut vastuussa omista ja sittemmin koko perheen asioista. Enkä tarvitse teknikkoa, sekin puoli hoituu.

      Tällä hetkellä olen vaan niin totaaliseen yksin.Työkaveit ovat töissä, kyllä, mutta vapaalla heillä on oma elämänsä. Omat ystävät tällä hetkellä jossain ihan muualla. Nuoret elävät omaa elämäänsä eikä heitä voi kuormittaa äidin ongelmilla.

    • 666.........

      Niin.

      Onneksi olkoon, olet kasvamassa aikuiseksi.

      Elämän ei ole tarkoituskaan olla ainoastaan kivaa, siihen kuuluu kurakin.

      Jotkut kuvittelevat olevansa jonkinlaisia "Hannu Hanhia", ja koittavat elellä illuusioissaan koko ikänsä.

      Se nyt vaan on niin, kun pullahtaa vaginasta ulos, on siitä eespäin yksin. Ja yksin sitä menee omaan monttuunsakin lopuksi.

      En tarkoita nyt todellakaan olla nyt mitenkään veemäinen tms. Elmään kuuluu suruja, murheita, hautajaisia, onnettomuuksia... Jos ei ole tuntenut koskaan itsesääliä, aluksi kokemus voi olla vaikea. Mutta itsesääli on ihmisillä usein tapa selvitä elämästään. Samoin viha, rakkaus, ties mitä muita tunteita ja olotiloja. Itsesuojelumekanismia.

      Yksinäisyys muuten ei ole synonyymi itsesäälille, ensimmäinen voi toki aiheuttaa jälkimmäisen. Itsesääli luullakseni aina aiheuttaa yksinäisyyden.

      No joo, mulla on yli nelkyt vuotta itsesääliä ja myös yksinäisyyttä takana. Hautajaisissakin kulunut toinenkin rippipuku loppuun ja on oikeesti ollut tikkejäkin naamassa.

      Elämä on sitä se on. Vaikuta se mitä pystyt, kaikkeen et todellakaan pysty itse vaikuttamaan. Narisit että mutsi oli kuollut jne. Mitä oletit, ne elää tuhatvuotiaaksiko?

      Elämä on elämistä varten. Tämä on kansanedustaja, läänintaitelija, psykologi, sekä myöskin muusikko Pertti "veltto" Virtasen lause, mietippäs sitä.

      Siis erityisesti tahdon nyt korostaa, kirjoitukseni syy ei ollut mikään veetuilu, pikemminkin osanotto ihmisen ongelmiin. Ja jos joku ei vieläkään tajunnut sanomaani, tulette sen vielä joskus tajuamaan.

      =DW=

      • jotkut kyynistyykin..

      • ja juu

        Jos ihmisellä on takana avioero juoposta miehestä, kaksi teini.ikäistä ja kaukana asuvat sairaat vanhemmat, joista toinen on kuollut, niin eiköhän tämä ap. kirjoittaja ole ihan aikuinen ihminen! Oma äitini kuoli myös nyt syksyllä ja vaikka kuolema oli helpotus, niin ikävöin häntä ja suren. Ja se vaikuttaa elämääni tällä hetkellä.

      • ja harva

        tän ikäinen elää missään kuplassa. Sun vastauksesi oli suunnattu jollekin pumpulissa eläneelle kotirouvalle, jos sellaisiakaan nyt on. Mulle on kyllä elämän raadollisuus ollut tuttua kokoikäni. Vaan nyt tuntuu, että en vaan tahdo jaksaa rämpiä eteenpäin. Ja tiedän kyllä, että eipähän tässä vaihtoehtoja ole.

      • WEFsd7667
        ja harva kirjoitti:

        Pitää vastata.

        Ihmisen keski-ikä on noin nelkyt vuotta kansainvälisesti. Meillä korkeampi, on tuo terveydenhuolto, talous, sosiaalipolitiikka tässä kunnossa. Menee siis todella hyvin, terveitä ihmisiä siirtyy eläkkeelle, työkykyisinä, järjissään jne..

        Jäi epäselväksi, lienetkö aloituksen kirjoittaja. Luulen, että olet, siksi vastaan.

        "Pumpuleissa eläneitä kotirouvia" on aivan valtava määrä. Ja samassa suhteessa myös "pumpulissa eläneitä kotimiehiä".

        Ikä ei ole numeroita.

        Kyllä Sulla on aina vaihtoehtoja. Ala katteleen niitä. Joku näytti selittävän masiksesta. Noh, sulla voi olla sellanenkin. Mutta skeles, jos immeinen elää puolvuosisataa ilman ongelmia, korkea aika nähdä myös todellisuus.

        Voikaatten hyvin ja jaksuuta.

        =DW=

      • enkös jo sitä selittäny
        WEFsd7667 kirjoitti:

        Kakskytvuotta meni liitossa lkkiksen kanssa, joka mollasi ja lytisti, minkä kerkesi. Omaa tyhmyyttäni, joo, mutta kun oli pienet lapset ja koin olevani huono ihminen ja sen takia toinen ratkesi ryppäämään, aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ei sitä tuollaisessa suhteessa tällainen kiltti ihminen tajua, että syy ei todella ole kokonaan itsessä, vaan kyse on alkoholistin tavasta heijasaa omat juttunsa toisen niskoille. On ollut työttömyyttä, lasten koulunkäyntiongelmia, vanhempien sairastelua, kaikenlaista. Niinkuin elämässä kuuluukin, jos ei ole vastoinkäymisiä, ei ne hyvät hetket erotu joukosta.
        No siis, en todella ole ihminen, jolle kynnen murtuminen on maailmanloppu. nkä ole tyyppiä minullehetikaikkinyt. Inhoan rahalla retostelua. En kaipaa ulkomaanmatkoja, en omaa asuntoa, en hienoa autoa. Minusta on normaalisti ihanaa olla vaan, touhuta kotihommia, ihastella taivaan värejä ja pilvien mutoja jne. Mutta nyt en jaksa. Oikein mitään.

    • masentumassa, pitäisiköhän käydä lääkärin juttusilla ennenkuin tilanne pahenee..

    • Minäkin olen täällä kahden murrosikäisen kanssa ja hekin ovat yksin minun vastuullani. Eivät nuo tosiaan aikuista seuraa korvaa. Nytkin näyttävät tarvitsevan eniten sitä, että palvelu pelaa. Nuoria kun on mahdotonta edes saada tapaamaan toista vanhempaansa, jos eivät tahdo.
      Tarvitsisit varmaan uusia ystäviä. Äitisi poismeno jätti varmaan aukon siihen kohtaan.

      • kun vaan

        palvelu pelaa...

        Äiti oli mulle äiti, ei ystävä, mutta aukko on elämässä kuitenkin iso.

      • kun vaan kirjoitti:

        palvelu pelaa...

        Äiti oli mulle äiti, ei ystävä, mutta aukko on elämässä kuitenkin iso.

        Suret varmaan vielä äitisi poismenoa. Ei kenenkään tarvitse olla ikiliikkujakaan.
        Olisi tarve purkaa omia asioitaankin, tuttua. Teinit eivät tosiaan ole siihen oikea kohde. Kyllä minusta ystävät olisivat varmaan hyvänä tukena tuossa.

    • Omien vanhempien sairastaminen ja poismeno vie energiaa. Vaikka he asuvat kaukana on se huoli, murhe ja hätä jokapäiväistä. Sitä kun haluaisi auttaa ja ei voi...

      Omaisen poismenon jälkeen aika auttaa pikkuhiljaa ja uskon että löydät oman entisen energisen itsesi takaisen sitten takaisin. Tietysti sinulla on vielä se isän sairaus ja kovia koetuksia edessäpäinkin vielä. Voimia sinulle ja lapsillesi, kyllä se koskettaa kovasti heitäkin.

      Ulos rämmitään noin vaikeista elämäntilanteista vain pienin askelin ja olo helpottuu vuosien myötä. Puoli vuotta on vasta itseltänikin suruaikaa kulunut, mutta ehkä on jo nyt kevyempi olo.

    • kirjoittaja52

      Suruaika ottaa omansa.

      Jos olis ystäviä varmaan helpottaisi. Mutta eivät nekään surua yksinäisyyttä kykene nopeasti poistamaan.

      On vaan yritettävä jaksaa,nähdä valoatunelin päässä. Onhan sentään lapset, syy elää. Pahin vaihe kestää kuukausia, suru ehkä vuosia.

      Anna tiskien olla. Äläpakota itseäsi kaikkeen. Yriä selvitä niin vähällä kuin voi. Tietty jos jaksat ulkoilla iin se auttaisi.

      Sitten on kaikenmaailman treapioita. Ainakn niissä saa puhuttua asiat ulos. Auttaako se, en tiedä. Usein kait psykologit sun muut vaan nyökyttelee.

      Kaikensortin lääkkeitäkin on keksitty huonoon oloon.Kannattaisi keskustella lääkärin kanssa. Tiedän tapauksia, joissa on auttanut - ja niitä,joissa ei ole auttanut.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1066
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      345
      1046
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      832
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      56
      731
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      98
      666
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      641
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      633
    8. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      620
    9. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      618
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    Aihe