KUTSUN SUVISEUROIHIN tavallisena ihmisenä, ei artistina. Kuka IDIOOTTI POISTATTI?
Siinä oli kerrankin järkeä.
Siinä oli kerrankin järkeä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miksi hän olisi saanut kutsun lestadiolaisten suviseuroihin??? Uskomattoman upeaääninen miesartisti.
etsivä, syvästi tunteva, surumielinen, (silmät sen kertoo), vuosikymmenet valoa etsinyt, luostarissa munkkina vuosia etsien elänyt.
Tunteen palolla paljon tekstejä Daavidin lailla väsäillyt. Ei siinä mielessä, että kutsu hänelle olisi suviseuroihin esiintymään. Ei sellaista ollenkaan. Hän voisi pysyä mustien lasiensa takana hatussaan täysin tuntemattomana. Mutta jokin sisäinen voima pani esittämään tuon kutsun. Se voimistui niin, että se oli lähes pakko toteuttaa.
Miksi ei kutsu kuuluisi hänellekin, kutsu kuuluu kaikille? Ei meidän saa pantata sanomaa, vaan meidän kuuluu viedä sanomaa eteenpäin.
etsivä, syvästi tunteva, surumielinen, (silmät sen kertoo), vuosikymmenet valoa etsinyt, luostarissa viitisen vuotta elänyt.
Tunteen palolla paljon tekstejä Daavidin lailla väsäillyt. Ei siinä mielessä, että kutsu olisi esiintymään. Ei sellaista ollenkaan. Hän voisi pysyä lasien takana hatussaan täysin tuntemattomana.
Mutta, jokin sisäinen voima pani esittämään tuon kutsun. Se voimistui niin, että se oli lähes pakko. Ehkä se tuli suoraan ylhäältä. :)
hän seuroihin saapuisi, mutta toivossa on hyvä elää sanoi lapamato :). Kyllä se totuus löytyy varmasti muualta, kuin ahdasmielisestä (?) lestadiolaisuudesta.
http://www.laestadianlutheran.org/
Jumalalle. Menihän Paavalikin unen perusteella kauas makedoniaan ja monta muutakin ihmismielelle hassua tapahtui.
Sinä tuijotat kovasti ihmisten tekoja, katso Jeesuksen sovitustyön päälle.
Miksi muuten seisot oviaukossa hätistelemässä? Eikö se käy raskaaksi? Tule vaan itsekin sisälle.
punahilkalle ja niin edespäin satu jatkuu. Jos Jumalalle kaikki on mahdollista, miksi ei ole puuttunut jo maailman asioihin, vaikka olisi surkeasti pitänyt? Viisauttako, hyvyyttäkö, rakkauttako?
kaiken aikaa luonnossa, tapahtumissa, mutta ei ihmisen odottamalla ajalla ja tavalla.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 43:1&rnd=1230840704565
rikas mielikuvitus. Se tuottaa kaikenlaisia fantasioita. On vaikea ymmärtää, että se, jotta me olemme täällä, on sattumaa, pitkän evoluution tulosta. Se, että olemme nyt ajattelevia ihmisiä, on syntynyt monien miljoonien mutaatioiden kautta. Tiesitkö, että olemme kauan sitten kehittyneet alkumerestä yksisoluisesta?
kaiken tapahtuneen, joita on ennustettu tuhansia vuosia aikaisemmin. Kuinka ihmiset olisivat voineet tietää niin paljon ennemmin tulevia, ellei Jumala olisi ilmoittanut?
>>>18 Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan-hän on Jumala-joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.
19 En ole minä puhunut salassa, en pimeässä maan paikassa; en ole sanonut Jaakobin jälkeläisille: etsikää minua tyhjyydestä. Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on.
20 Kokoontukaa ja tulkaa, lähestykää kaikki, te henkiinjääneet kansakunnista. Eivät ne mitään ymmärrä, jotka kantavat puukuviansa ja rukoilevat jumalaa, joka ei voi auttaa.
21 Ilmoittakaa ja esiin tuokaa-neuvotelkoot keskenänsä-kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä.
22 Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.
23 Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
24 Ainoastaan Herrassa-niin pitää minusta sanottaman-on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.
25 Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa. >>>
>>>Se kirjoitetaan
Kirjoittanut: Cohen :)!>>>
>>>Uskomattoman upeaääninen miesartisti. >>> NIIN ON... Siitä menee ihan taju ;)
ennustaa tulevaa, jos ovat ymmärtäneet syvemmin ihmismieltä ja sen raadollisuutta, etc. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. On voitu osoittaa tieteellisesti todeksi kaikki, mitä kirjoitinkin. Se ei ole fiktiota. Toisaalta taas evoluutioteoria ja raamatullinen näkemys eivät täysin poissulje toisiaankaan.
minuun :).
pikkuhiljaa luopumassa evoluutioteorioistaan:
esim.http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm
http://www.adressit.com/evoluutioteoria
Room. 1:
"1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
Room. 1:
"18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet "
http://www.netikka.net/mpeltonen/evokum.htm
huijatakin :).Miksi sinun on niin vaikea ymmärtää ja uskoa oikeaksi todistettuja asioita?
"1. Joh. 5:9
Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:10
Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11
Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. "
kirjoittanut, niinkö? Uskot siis ennemmin johonkin kirjoitettuun ei oikeaksi todistettuun, kuin esim. ajattelisit asioita omilla aivoillasi?
Jeesus on siitä suurin todiste. Hän on ollut täällä maan päällä, hänestä jo VT:n kirjoitukset ovat alusta asti kertoneet.
Hän on ihan todstettavasti ollut täällä maailmassa. Aivan kirjoitusten mukaan tapahtumat ovat edenneet ja hän on täällä lupauksensa mukaan yhäkin Pyhän Henkensä kautta, kunnes tulee toisen kerran näkyvässä muodossa noutamaan omansa. Ja sitten tulee tälle maailmalle loppu.
Jumalan Hengen vaikutuksesta.
"2. Piet. 1:1"17 Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
18 Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.
19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. "
henkilö on todella ollut joskus muinoin olemassa ja jäänyt historiaan, muttei sillä tavoin, kuin suurin osa luulee asian olevan. Hän oli kuitenkin ihan tavallinen ihminen, joskin hyvin älykäs ja viisas sellainen.
Tarkoitatko tässä ketjussa olevaa;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000040516193
Köhinä ei ehkä ymmärrä lukea suomenkielistä palstaa...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leonard_Typpö
Anttila puhui Kajaanin suviseuroissa v.1978.
oikea nimensä?