Vuosi 2008

Tässä vuosiskooppi viime vuodelle, nyt jälkeenpäin voin sanoa että piti paikkansa.
Erosin alkukesällä, muutin pois kotoota yksin asumaan,olen pitänyt oman pääni ja ohjat omissa käsissä. vaikeaa tietysti on välillä ollut, ainakin taloudellisesti.
Työasiat menevät hyvin, ja 'rakkausasiatkin' jotenkin. syliin pyrkijöitä on ollut mutta aion pitää vapauteni. vuoden lopulla vasta 'tajusin' olevani vapaa, voin tulla ja mennä miten haluan. nautin elämästä nyt.

Kauris


Yleisnäkymät:


Jupiter on saapunut merkkiisi ja siellä se viihtyy aivan loppuvuoteen saakka ja ottaa vastaan Saturnuksen upeita kolmioita tammikuusta joulukuuhun. Olet nyt laittamassa elämääsi kokonaan uuteen järjestykseen, eikä sinulta tule puuttumaan mahdollisuuksia todella loistavien muutosten tai aloitusten toteuttamiseen elämässäsi. Ainoa este menestystesi tiellä voi olla oma vastuuntuntosi, joka ei ihan helpolla anna sinulle lupaa päästää irti vanhoista velvollisuuksistasi, vaikka muuten olisit niihin jo täysin kypsynyt. Menestysnäkymät ovat upeaakin upeammat, mikäli pystyt kohtaamaan sisimmästäsi kumpuavan luovan energian oikealla tavalla ja itseesi luottaen. Ottaaksesi tästä vuodesta irti kaiken mahdollisen, ei sinun tarvitse muuta kuin päättäväisesti suunnata kulkusi päivä päivän jälkeen sellaisiin asioihin, joista olet eniten innostunut. Luonto huolehtii lopusta.


Menestys:


Jupiterin ja Saturnuksen kolmiot toteutuvat tammikuussa, syyskuussa ja marraskuussa, mutta ehdottomasti mehevimmän siivun tarjolla olevasta menestyksestä nappaavat ne Kauriit, jotka laittavat tuulemaan heti vuoden alkaessa. Parempia menestysnäkymiä saat tämän jälkeen odottaa useampia vuosia, joten kannattaa ottaa itseäsi niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen välittömästi. Kaikki tarvittavat olosuhteet ovat valmiina ympärilläsi, eikä onnistuminen ole koskaan ollut tämän helpompaa. Muista kuitenkin pitää ohjat tiukasti omissa käsissäsi, sillä päästäessäsi ketään toista vähänkään ohjailemaan kulkuasi, tulevat mahdollisuutesi pienenemään ratkaisevasti ja koko juttu on vaarassa kääntyä sinua vastaan. Niin kauan kun luotat oman innostuksesi osoittamaan suuntaan, tulet olemaan voittajien iloisessa joukossa.


Rakkaus:


Silloin kun elämä kuljettaa sinua kultavaunuissa, tulee myös rakkauselämä sujumaan uskomattoman hienolla tavalla. Samat säännöt kuitenkin pätevät tässäskin suhteessa, sillä liian sidottu ja tiukka parisuhde johtaa ainoastaan kasvavaan ahdistukseen ja turhautumiseen. Venus on merkissäsi 13.11 – 7.12 välisen ajan eli sopivasti menestyskuviosi loppuvaiheessa, jolloin voit jo voitonvarmalla asenteella keskittyä juhlimaan saavutuksiasi ja nauttimaan elämästäsi juuri sellaisen ihmisen rinnalla kuin itse koet parhaaksi. Syliisi pyrkijöitä tulee riittäämään sitä sankemmin mitä paremmin sinulla kokonaisuudessaan menee.
5915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsellä näyttää pahasti siltä, että ero on tulossa.

tämä kiteyttää hyvin asian...
"Samat säännöt kuitenkin pätevät tässäskin suhteessa, sillä liian sidottu ja tiukka parisuhde johtaa ainoastaan kasvavaan ahdistukseen ja turhautumiseen."

raja on ylitetty liian monta kertaa..

Melkein 18 vuotta ollaan oltu yhdessä...hyviä hetkiäkin on tietysti ollut, mutta jos päällimäisenä muistona suhteesta on ahdistus, niin ei hyvä.

En tiedä kuinka sattumaa oli syntymäpäivähoroskooppini, mutta siinä sanottiin, että seuraavat 7 viikkoa tulevat olemaan myllerystä..

tsemmpiä sulle jatkossakin.. :D

Äänestä

kai neki piti jossain määrin paikkansa mutta toi rakkaus juttu ainakin piti... =)

Äänestä

millaista oli viime vuonna, mutta tänä vuonna tulee olemaan tällaista:
Vastuuntuntoa tulee löytymään kuten ennenkin ja menestystä (toivotaan), vapauteni aion pitää tammikuusta joulukuuhun, uusi järjestys on astunut voimaan, ei kuitenkaan mikään "New Age", kypsytystä tulee kuulemma aina vain lisää tänä vuonna, vaikka olen mielestäni jo ylikypsä muutenkin. Onnistuminen on helppoa, kun sisimmästä kumpuaa luovaa energiaa. Omaisuus tulee ehkä hiukka pienenemään, aion pistää vanhat vaatteeni kierrätykseen nääs, iloisessa joukossa pyörin tänäkin vuotena, nimittäin täällä ruotsi24:ssä. Lopuksi aion juhlia suorituksia menestyskuvioni loppuvaiheessa.

Äänestä
  • Niin kyllä vauhtia riitti.3 kertaa työpaikanvaihto ja 3 kertaa asunnonvaihto.Rakennushanke alulle.Tuskinpa enää enempää rahkeet ei olisi kestäneetkään.Toivon todella vuodesta 2009 edes vähän rauhallisempaa.Akut täytyy ladata.

    Äänestä

  • Rakkaus taisi jäädä rannalle kirjoitti:

    Niin kyllä vauhtia riitti.3 kertaa työpaikanvaihto ja 3 kertaa asunnonvaihto.Rakennushanke alulle.Tuskinpa enää enempää rahkeet ei olisi kestäneetkään.Toivon todella vuodesta 2009 edes vähän rauhallisempaa.Akut täytyy ladata.

    3 kertaa työpaikan vaihdos ja yksi remppa. Aina kun ehtii oppimaan yhden työn, opettele uusi, huh! Mutta mieli pysyy vireänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten muilla? kirjoitti:

Tässä vuosiskooppi viime vuodelle, nyt jälkeenpäin voin sanoa että piti paikkansa.
Erosin alkukesällä, muutin pois kotoota yksin asumaan,olen pitänyt oman pääni ja ohjat omissa käsissä. vaikeaa tietysti on välillä ollut, ainakin taloudellisesti.
Työasiat menevät hyvin, ja 'rakkausasiatkin' jotenkin. syliin pyrkijöitä on ollut mutta aion pitää vapauteni. vuoden lopulla vasta 'tajusin' olevani vapaa, voin tulla ja mennä miten haluan. nautin elämästä nyt.

Kauris


Yleisnäkymät:


Jupiter on saapunut merkkiisi ja siellä se viihtyy aivan loppuvuoteen saakka ja ottaa vastaan Saturnuksen upeita kolmioita tammikuusta joulukuuhun. Olet nyt laittamassa elämääsi kokonaan uuteen järjestykseen, eikä sinulta tule puuttumaan mahdollisuuksia todella loistavien muutosten tai aloitusten toteuttamiseen elämässäsi. Ainoa este menestystesi tiellä voi olla oma vastuuntuntosi, joka ei ihan helpolla anna sinulle lupaa päästää irti vanhoista velvollisuuksistasi, vaikka muuten olisit niihin jo täysin kypsynyt. Menestysnäkymät ovat upeaakin upeammat, mikäli pystyt kohtaamaan sisimmästäsi kumpuavan luovan energian oikealla tavalla ja itseesi luottaen. Ottaaksesi tästä vuodesta irti kaiken mahdollisen, ei sinun tarvitse muuta kuin päättäväisesti suunnata kulkusi päivä päivän jälkeen sellaisiin asioihin, joista olet eniten innostunut. Luonto huolehtii lopusta.


Menestys:


Jupiterin ja Saturnuksen kolmiot toteutuvat tammikuussa, syyskuussa ja marraskuussa, mutta ehdottomasti mehevimmän siivun tarjolla olevasta menestyksestä nappaavat ne Kauriit, jotka laittavat tuulemaan heti vuoden alkaessa. Parempia menestysnäkymiä saat tämän jälkeen odottaa useampia vuosia, joten kannattaa ottaa itseäsi niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen välittömästi. Kaikki tarvittavat olosuhteet ovat valmiina ympärilläsi, eikä onnistuminen ole koskaan ollut tämän helpompaa. Muista kuitenkin pitää ohjat tiukasti omissa käsissäsi, sillä päästäessäsi ketään toista vähänkään ohjailemaan kulkuasi, tulevat mahdollisuutesi pienenemään ratkaisevasti ja koko juttu on vaarassa kääntyä sinua vastaan. Niin kauan kun luotat oman innostuksesi osoittamaan suuntaan, tulet olemaan voittajien iloisessa joukossa.


Rakkaus:


Silloin kun elämä kuljettaa sinua kultavaunuissa, tulee myös rakkauselämä sujumaan uskomattoman hienolla tavalla. Samat säännöt kuitenkin pätevät tässäskin suhteessa, sillä liian sidottu ja tiukka parisuhde johtaa ainoastaan kasvavaan ahdistukseen ja turhautumiseen. Venus on merkissäsi 13.11 – 7.12 välisen ajan eli sopivasti menestyskuviosi loppuvaiheessa, jolloin voit jo voitonvarmalla asenteella keskittyä juhlimaan saavutuksiasi ja nauttimaan elämästäsi juuri sellaisen ihmisen rinnalla kuin itse koet parhaaksi. Syliisi pyrkijöitä tulee riittäämään sitä sankemmin mitä paremmin sinulla kokonaisuudessaan menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu