Olen nuorten amk-tutkintoa (sairaanhoitaja) suorittava 20-vuotias nainen, jolla on yläasteiästä saakka ollut hirmuinen tarve olla mukana monenmoisissa tempauksissa, harrastuksissa, töissä ja sitä rataa. Koen, että uuden oppiminen ja kokemukset ovat sitä Minun Elämääni, vaikka välillä olenkin saattanut kahmia itselleni niin paljon tekemistä, että kalenterista on saanut raivaamalla raivata aikaa vapaa-ajalle ja nukkumiselle. Koen kuitenkin suurenmoista tyydytystä saamastani hyvästä palautteesta ja siitä, että ansiolistani on vuosi vuodelta yhä pidempi ja olen saanut olla oppimassa asioita, joita en kotona sohvalla löhöillessäni koskaan oppisi.
Tuleva kevät on minulle oikea lottopotti tällä kokemustenkeruun saralla, sillä opiskeluissani on tulossa 12 viikkoa harjoittelua erilaisissa työpaikoissa, aloitan ammattikorkeakouluni johtoryhmässä opiskelijajäsenenä sekä oman yksikkömme kansainvälisyystyöryhmässä opiskelijajäsenenä. Olen myös koulumme opiskelijoiden edustusryhmän puheenjohtaja (keväästä -08 alkaen). Työkeikkoja on luvassa vapaapäiviksi silloin tällöin terveyskeskuksen osastoilta. Kouluni tarjosi mahdollisuutta ottaa ylimääräisiä yliopisto-opintoja, joten valitsin 12 op:n verran Aasia-aiheisia opintoja (suoritusaika kevät-syksy). Tenttejä minulla on rästissä opiskeluajaltani yhteensä seitsemän, osa siksi, että sairastin koepäivän ja osa siksi, etten tenttiä läpäissyt. Nämä aion tulevana keväänä kuitenkin saada suoritetuksi.
Henkilökohtaisesti näen kevään aarreaittana, joka varmasti työllistää, mutta samalla varmasti antaa arvokkaita eväitä elämääni. Ainoa ongelmani ovatkin muutamat läheiseni, jotka pelkäävät minun rasittavan itseäni liikaa - kuinka selitän heille, että tämä on minun tapani elää? Hetkittäin epäilen itsekin kevääni onnistumista kuunnellessani omaisteni voivotuksia. Mielestäni jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten kai minulla on oikeus oman elämäni rakentamiseen? Kuluneena syksynä olen aktiivisuuteni ansiosta päässyt niin opintomatkalle Viroon kuin hemmotteluiltaan Helsinkiin, joten mikä kannustaisi paremmin jatkamaan samaan tyyliin? Vai onko tässä kaikessa sittenkin jonkinlaista työ-/opiskelunarkomanian hehkua?
Tuleva kevät on minulle oikea lottopotti tällä kokemustenkeruun saralla, sillä opiskeluissani on tulossa 12 viikkoa harjoittelua erilaisissa työpaikoissa, aloitan ammattikorkeakouluni johtoryhmässä opiskelijajäsenenä sekä oman yksikkömme kansainvälisyystyöryhmässä opiskelijajäsenenä. Olen myös koulumme opiskelijoiden edustusryhmän puheenjohtaja (keväästä -08 alkaen). Työkeikkoja on luvassa vapaapäiviksi silloin tällöin terveyskeskuksen osastoilta. Kouluni tarjosi mahdollisuutta ottaa ylimääräisiä yliopisto-opintoja, joten valitsin 12 op:n verran Aasia-aiheisia opintoja (suoritusaika kevät-syksy). Tenttejä minulla on rästissä opiskeluajaltani yhteensä seitsemän, osa siksi, että sairastin koepäivän ja osa siksi, etten tenttiä läpäissyt. Nämä aion tulevana keväänä kuitenkin saada suoritetuksi.
Henkilökohtaisesti näen kevään aarreaittana, joka varmasti työllistää, mutta samalla varmasti antaa arvokkaita eväitä elämääni. Ainoa ongelmani ovatkin muutamat läheiseni, jotka pelkäävät minun rasittavan itseäni liikaa - kuinka selitän heille, että tämä on minun tapani elää? Hetkittäin epäilen itsekin kevääni onnistumista kuunnellessani omaisteni voivotuksia. Mielestäni jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten kai minulla on oikeus oman elämäni rakentamiseen? Kuluneena syksynä olen aktiivisuuteni ansiosta päässyt niin opintomatkalle Viroon kuin hemmotteluiltaan Helsinkiin, joten mikä kannustaisi paremmin jatkamaan samaan tyyliin? Vai onko tässä kaikessa sittenkin jonkinlaista työ-/opiskelunarkomanian hehkua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Anna palaa niin kauan kuin intoa riittää - kaksikymppisellähän sitä riittää. Kyllä kroppasi ja pääsi kertovat sinulle sitten, kun mitta alkaa olla täynnä. Kannattaa myös kuunnella niitä läheisiä, jos he antavat sinulle jonkinlaisen konkreettisen esimerkin siitä, että olet haukannut liian isoja paloja sitä elämääsi kerralla.
Itseään saa kannustaa ja pukkia eteenpäin niin paljon kuin tahtoo. Muista kuitenkin se, että mahdollisille lapsillesi et rakenna samanlaista ohjelmistoa kuin itsellesi aikoinaan. Kunnianhimoa ei tyydytetä toisten työllä.
Juu tottahan toki sitä saa laittaa itellensä monta rautaa tuleen, kunhan ei laita joskus jälkipolvelle samaa rääkkiä jollei he itse koe sitä hyväksi