Saako

lestadiolaiset työskennellä sunnuntaisin?
3358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...työn järjestäminen ja tekeminen sunnuntaisin ei ole Raamatunmukaista lepopäivän kunnioitusta, mutta työnantajan määräämä työ on uskovaisellekin velvollisuutena tehtävä työ kuin sen tekisi Jumalalle. Siis jos jokapäiväisen leivän hankkiminen edellyttää työtä sunnuntaisin niin se tehdään kuin kaikki muukin työ.

Tekemisen puutteessa rankamehtään meneminen sunnuntaina ei ole siunattua työtä.

Äänestä
  • ensimmäiset kristityt lähtivät "kirkosta" viemään
    ehtoollista=ruokaa niille, jotka olivat puutteessa tai sairaina. Siksi kristillisyydessä on ymmärretty, että lämimmäisen takastamisen piiriin kuuluva toiminta on pyhäisinkin siunattua!

    Äänestä

Kerran vuosia sitten jouduin "erotuomariksi" hengellisissä asioissa kahden naapurin välillä. Toinen oli lestadiolainen ja toinen tavallinen "kansalainen".
Kerran myöhemmin tämä "kansalainen" kertoi minulle huolestuneena, että lestadiolainen oli moittinut häntä, kun hän oli haravoinut pihansa sunnuntaina.
Yritin olla "diplomaattinen" ja heitin hänelle kysymyksen : Mieti nyt kumpi on parempi ? Olla ulkona Jumalan luonnossa haravoimassa kiitollisella mielellä Jumalaa kohtaan tai istua sisällä kiikkutuolissa ja katkerana ajatella pahaa naapureista ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

lestadiolaiset työskennellä sunnuntaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu