Huokauksia ja hiljaisia rukouksia, niistä on tämäkin aamu tehty.
Kaiken mikä on ollut, pitäisi olla menneisyyttä, mutta kun meenisyys huokuu huoneen nurkissa, pakottaa ajatuksissa ja ahdistaa nurkkaan kuin pakoon muistoja.
Kaikki aamut eivät ole toistensa kaltaisia, onneksi, koska ikävä olis joka aamu mietiskellä eilisiä.
Hukkaan heitettyjä hetkiä, turhia jäähyväisiä, tuhoon tuomittuja uusia aikomuksia ja mitäänsanomattomia kohtaamisia joista jää vain turhauttavat ajatukset. Niitä elämä tarjoaa. Onneksi elämä ei ole pelkästään niitä! Miellyttäviä tuntemuksia ja tunteita, niitäkin onneksi polun varrelle on elämä ripotellut, että mielenkiinto huomisiin säilyisi.
Pelkkiä piikikkäitä kaktuksia keräämällä ei huomaa kuinka herkät, pienet kukat kukkivat niiden lomassa. Ota ne metsätähdetkin, katso niiden kauneutta ja nauti pienestä kauneudesta, vaikka ruusujakin olisi tarjolla.
Tämä aamu on ajatusten aamu. Jälleen pato on murtunut, sanat karanneet omille teilleen ja yritän haalia ne hallintaani.
Katsomalla mäen harjalta alas laaksoon, vasta silloin tajuaa kuinka korkealle on jaksanut omin avuin nousta huolista huolimatta.
Elämä ei ole leikkiä mielikuvilla, se on todellista taistelua oman minuutensakin kanssa.
Kaiken mikä on ollut, pitäisi olla menneisyyttä, mutta kun meenisyys huokuu huoneen nurkissa, pakottaa ajatuksissa ja ahdistaa nurkkaan kuin pakoon muistoja.
Kaikki aamut eivät ole toistensa kaltaisia, onneksi, koska ikävä olis joka aamu mietiskellä eilisiä.
Hukkaan heitettyjä hetkiä, turhia jäähyväisiä, tuhoon tuomittuja uusia aikomuksia ja mitäänsanomattomia kohtaamisia joista jää vain turhauttavat ajatukset. Niitä elämä tarjoaa. Onneksi elämä ei ole pelkästään niitä! Miellyttäviä tuntemuksia ja tunteita, niitäkin onneksi polun varrelle on elämä ripotellut, että mielenkiinto huomisiin säilyisi.
Pelkkiä piikikkäitä kaktuksia keräämällä ei huomaa kuinka herkät, pienet kukat kukkivat niiden lomassa. Ota ne metsätähdetkin, katso niiden kauneutta ja nauti pienestä kauneudesta, vaikka ruusujakin olisi tarjolla.
Tämä aamu on ajatusten aamu. Jälleen pato on murtunut, sanat karanneet omille teilleen ja yritän haalia ne hallintaani.
Katsomalla mäen harjalta alas laaksoon, vasta silloin tajuaa kuinka korkealle on jaksanut omin avuin nousta huolista huolimatta.
Elämä ei ole leikkiä mielikuvilla, se on todellista taistelua oman minuutensakin kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itsensä sanasta.
Nimenomaan itsensä kanssa,vaikeimman elinkumppanin kanssa on...olisi tultava toimeen.
"En tiedä ma matkani määrää....jne" ja itse kuitenkin sen määrän,tahdin määrää,tahtomattaan...no nyt se -kin.
Menneisyyttä....tulevaisuutta ei ole....vain nyt on.
Kyllä minäkin olen oppinut huomaamaan ettei se oma minuus aina olekaan se tasainen ja vakaa!
Kun jokin järkyttää meidän tasapainoamme(minulla puolison kuolema hiljattain)niin joudumme läpikäymään koko sisintämme ravistelevan muutoksen.----Elämä ei suostu ilman kipua luopumaan tutusta ja turvallisesta---mutta ihan varmaan ei nämä vaikeatkaan ajat ole ilman tarkoitusta!
Hiljaiset rukoukset ovat hyväksi,kyllä ne eheyttävät,mutta ennen kaikkea me ihmiset voimme olla toinen toisillemme lohduksi!Vaikkapa näin kirjeitsekin. Lämmin halaus sinulle!Et ole yksin.
Hyvää uutta vuotta! t.Hertta
vaikka nyt tunnutte olevan siitä epäuskoisia.
Kokemuksesta voin sanoa, että aika on oiva apuri, kun suru meinaa alleen kaataa.
Kahdeksn vuotta vähän ylikin on mieheni kuolemasta ja nyt voin hänen tekemisistään ja elämästään puhua ilman tuskan tuntua.
Se ei tarkoita sitä ettäkö en lähes joka päivä jollakin tapaa häntä muistaisi, sanomisiaan ja tekemisiään.
Yhteisten unelmien luomiset, ne haaveet jotka pystyimme toteuttamaan, ne kivet joita mökillämme väänsimme, penkersimme ja istutukset, pensaat joista marjoja nyt keräilen , kaikki ne muistuttavat hänen läheisyydestä.
Mutta muistot ovat lempeitä, ei enää kipeitä, mielikuvien myötä hänen kanssaan vieläkin elän.
Elämä on tälläistä, armollista, parantavaa, jos näin ei olisi emme jaksaisi.
Kaksi pitkää vuotta minäkin tuskani ja ikäväni kanssa taistelin, en löytänyt paikkaani mistään, lääkärin apuunkin jouduin turvautumaan.
Viikonloput oli vaikeimpia, mutta nyt olen kiinni elämässä, ja kaikki tuntuu elämisen arvoiselta.
Tässä yritän sanoa, että aika parantaa, helpottaa ja lopulta elämä muuttuu elämisen arvoisaksi.
Yhteiset muistot kantaa ja mielikuvia apuna käyttäen yhteinen elämäkin jatkuu niissä arkisissa askareissa, huomaan usein ajattelevani, mitenkähän mieheni jonkun asian olisi tehnyt.
Aika on armollinen, jaksamista toivotan.
Minuuteni oli hukassa totaalisesti.
Olen mielestäni vahva, mutta siitä huolimatta aina tulee hetkiä jolloin miettii kaiken kannattavuutta, merkitystä ja mielekkyyttä.
Kuka minä olen lopultakin, minne menossa tämän tarkoitushakuisuuden keskellä,
- pitääkö kaikella tekemisellä olla tarkoitus,
- eikö voi vain kokeilla uusia vaihtoehtoja?
Huutoja aamuissa, hiljaisía hetkiä ja rukouksia joissa ihminen on alastomimmillaan ajatustensa keskellä. Ei rukousta siksi, että saisi jotain, vaan siksi, että jaksaisi elää sen elämän ja asioiden kanssa mitä on jo saanut.
Kiitollissuden opettelemista, kiitokseen avautumista, läheisten huomioimista, koska he ovat usein se voimavara jonka turvin huomiseen jaksaa.
Meitä on monta, kuten sanot. Halaukset ja vahvuutta tuleviin päiviin.
Olen päämäärähakuisesti ryhtynyt panemaan menneitä päälletysten siten, että parhaat päälle. Huonot päivät ja teot pyyhin elämästäni. Suhtaudun menneeseen vähän niin kuin Edith Piaf laulussaan, jossa hän kertoo ettei valita eikä kadu mitään. Luulen sellaisen asenteen olevan parhaan mahdollisen meille vanhoille, joilla on lievästi sanoen kirjava menneisyys takanamme.
ei iloiten, ei surren,
pannen päivät päälletysten,
niin pahemmat kuin paremmat,
päällimmäisiksi paremmat!
Näin Eino Leino Tumma-runossaan sanaili. Aivan hyvä malli itsekullekin. Kaikkea hyvää Sinulle!