Onko Karonin ranta täynnä meduusoja

Onko Karonin rantavesi täynnä pistäviä meduusoja? Entä Patongin ja Katan? Onko niissä eroja?
193739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

että voisi sanoa että täynnä. Kyllä niitä näkee mutta harvoin kohtaa. Ei ole eroa sillä niitä on jokapaikassa.

Äänestä

Hei Olin nyt 4 kertaa Karonilla ja Katalla. Olen uimari, ja paljon tykkään uida, enkä kertaakaan ole törmännyt meduusoihin näillä rannoilla.
ei kun menoksi vaan, toivotan ihanaa matkaa..

Äänestä

Karonin rantavedessä on paljon pikkumeduusoja, joita ei näy, mutta jotkin tuntuvat pienenä poltteena. Polte oli niin pieni, etten minä ollut moksiskaan, mutta lapseni valittivat. 9-vuotiasta tytärtäni meduusa poltti kaulaan kipeästi ja siitä jäi punainen läiskä pitkäksi aikaa. Siksi uimmekin enimmäkseen uima-altaassa.

Äänestä
  • ne pienet puremat ovat nimittäin meritäitä, ne tuntuu juuri pieninä kirvelevinä pistoksina siellä täällä. Opas kertoi bussimatkalla hotelliin niistä. niiden pistot ovat vaarattomia, ikävän tuntuisia kylläkin ja nimenomaan enemmän niitä tuntui olevan Karonin rannalla. Kävimme kahden viikon aikana vuorotellen Patonin ja Karonin rannoilla ja huomasimme, että näin oli.

    Äänestä

Karonilla oli pikkiriikkisiä meduusoja ainakin tammikuussa -08 toisella uinti kerralla.

Ne olivat niin pieniä että niitä ei edes juuri huomaa ja pistokin oli verrattavissa murkun puremaan. Sitten pisteli enemmän kun erehtyi keskelle tälläistä meduusaparvea, mutta ei todellakaan noiden meduusojen vuoksi kannata meressä uintia jättää.

Äänestä
  • rapuja, jotka tekee pieniä reikiä rantahiekkaan. En ole itse kyllä ikinä nähnyt meduusoja ja menen jo kahdeksatta kertaa!

    Äänestä

kata beach ja kata noi ei meduusoita, tai niitä pieniä ehkä yks kaks mut ei yhtä inhottavia kuin karonilla!! mut onneks karonilta tpsissaan kävelee katalle :)

Äänestä

tulimme vajaa viikko sitten Phuketista, olimme Patongilla ja Karonilla, Karonin rannassa näin kaksi meduusaa yhtä aikaa ja Patonin rannalla kerran kahden viikon aikana. Ei muuta kuin silmät auki vaan, ei ne päälle tulleet.

Äänestä

Ensimmäisellä kerralla kun kävin Karonilla, ei ollut meduusoja lainkaan. Vuosi siitä, niin aamusta lähtien uiskenteli siellä rannalla monia. Itse poltin jalkani, en nyt pahasti, mutta pieni palohaavan näköinen jälki jäi

Äänestä

..uusoja. hypppää vaan! Paskaaks murehdit!

Äänestä

meduusoista? kysyn näin vaivihkaa...

Äänestä

HALUAT NÄHDÄ MEDUUSOJA MENE SIAMINLAHDEN PUOLELLE

Äänestä

Saattaa olla. Karonilta palattiin viime viikolla, itse kohtasin viisi meduusaa uidessani muualla. Lonkeronpala poltti pakaraa, se oli aino tosi kosketus kyseisiin elukoihin. Karonin rannalla uidessa ei meduusoja tullut vastaan, mutta tosin vuorovesi oli heittänyt jalkapallon kokoisen kiinteähkön medusanlöllykän rannalle kuolemaan. Sitä en olisi uidessa halunnut kyllä tavata.

Äänestä

Juuri tulin Karonilta. Emme nähneet rannalla meduusoja, mutta tyttöjä poltti kahden viikon aikana yhden kerran jalkoihin, kun putosivat aaltoihin uimapatjalta. Jälkiä ei tosin pitkäksi aikaa jäänyt. Laitoimme punaisiin kohtiin kuitenkin etikkaa ennen suihkua.

Rannalla jo ensiavuksi paikallinen myyjä nyhti hiekalla kasvavien köynnosten lehtiä ja murskasi niistä pienen vesitilkan kanssa tahnaa, jota sitten levitti iholle.

Noita pahamaineisia laatikkomeduusoja on havaittu vain saaren toisella puolella, ainakin virallisten tiedotteiden mukaan.

Katalla on rannalle ajautuneena pari pientä meduusan löllykkää. Niitä on kai ajoittain myös Karonilla, vaikka emme nyt nähneetkään.

Äänestä
  • Tervehdys Karonilta. Nyt on ollut muutamana paivana meduusoja ja todella paljon niin taalla kuin Katalla. Eivat vaikuta vaarallisilta koska eilenkin eras nainen niita kasiin otti ja heitteli ?? Ovat n. 20-30 cm halkaisijaltaan ja sitten n. pullonpohjan kokoisia kirkkaita, erottuvat selvasti vedesta. Esim Hilttonin kohdalla voisi puhua jopa sadoista silti porukat vain uiskenteli niiden seassa myos pikkulapset.
    Muuten taalla on saat parantuneet mutta tuulee suht kovasti.

    Äänestä

Pari päivää sitten Katalta kotiuduimme ja edelliset pari viikkoa ranta oli "täynnä" ruskeita meduusoja. Eivät ilmeisesti ole kovinkaan myrkyllisiä, mutta sen verran ällöttäviä möykkyjä että meressä uimiset jäivät aika vähiin..

Äänestä

Toiset näkee ja toiset ei? Mikähän on tilanne tällä hetkellä?

Äänestä
  • Tervehdys, eilen vietettiin koko päivä karon beachillä ja yhtään medusaa en nähnyt. Viime vuonna samoihin aikoihin näkyi jonkin verran mutta ei niin, että olisivat meidän uimista haitanneet.

    Äänestä

KhaoLakin rannoilla en ole nähnyt eläviä meduusoita koko 25vuotisen asumisen aikana. Rannat kun on vitivalkoista hiekkaa ja kirkasta vettä niin ei ne meduusat siinä viihdy, paikalliset sanovatkin että meduusat ovat sameitten rantojen ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaa kirjoitti:

Onko Karonin rantavesi täynnä pistäviä meduusoja? Entä Patongin ja Katan? Onko niissä eroja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu