Infulenssa

Ei minua ainakaan rokote suojannut. Eikä suojanut viimevuonakaan.
Sairaus oli juuri sellainen kuin Iltalehden 2.1 artikelissa kuvattiin. Paitsi kuume ei ollut korkealla. Lima jumalatomana kittinä kurkussa, että meinaa tukehtua. Tätä iloa on riittänyt jouluaatosta saakka.
72739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hengitystie tulehtuvat, paikkoja särkee, päätä särkee ja voi pahoi. Iselläsi oli sitkeä lima kurkussa, joka ei millään meinanut purkautua nenänkautta ulos ja kurkku oli kipeä ja ääni ajoitin poissa. Korkeaa kuumeta ei ollut. Paleli ja hikoili ihan riittävästi.

Äänestä
  • kirjoitin tonne pandemia kohtaan jo kun ihmettelin mikä mulla on, mut kuulostaisi sitten tuolta influenssalta. Lihaksiin koski ja päähän koskee ihan tajuttomasti! Niin ettei tavallisista särkylääkkeistä mitään apua ollut. Nyt sentään kun neljäs päivä menossa, on goldrexistä apua. cofeiini piristää ym. Kurkkukipu ol ihan älytön, ja miusta tuntuu et noin kovasti ei ookaa koskenu kurkkuun ikänä, nielu oli tulipunanen ja puhua ei kärsinyt

    Äänestä

  • mullakin se kirjoitti:

    kirjoitin tonne pandemia kohtaan jo kun ihmettelin mikä mulla on, mut kuulostaisi sitten tuolta influenssalta. Lihaksiin koski ja päähän koskee ihan tajuttomasti! Niin ettei tavallisista särkylääkkeistä mitään apua ollut. Nyt sentään kun neljäs päivä menossa, on goldrexistä apua. cofeiini piristää ym. Kurkkukipu ol ihan älytön, ja miusta tuntuu et noin kovasti ei ookaa koskenu kurkkuun ikänä, nielu oli tulipunanen ja puhua ei kärsinyt

    Mua ihmetyttää vaan tän oman taudin kohdalla,kun ei ollenkaa nuhaa. Siis nenä ei tukossa, eikä räkää tule mistään. Kuitenkin kuumeen piti ja nuo säryt oli aivan järkyttävät, siksi epäilin,josko influenssaa olisi ollut.

    Mutta minulla alussa oli ripuli, paha olikin, mut se tietenkin on voinut olla ihan omansa, tautinsa

    Äänestä

  • mullakin se kirjoitti:

    kirjoitin tonne pandemia kohtaan jo kun ihmettelin mikä mulla on, mut kuulostaisi sitten tuolta influenssalta. Lihaksiin koski ja päähän koskee ihan tajuttomasti! Niin ettei tavallisista särkylääkkeistä mitään apua ollut. Nyt sentään kun neljäs päivä menossa, on goldrexistä apua. cofeiini piristää ym. Kurkkukipu ol ihan älytön, ja miusta tuntuu et noin kovasti ei ookaa koskenu kurkkuun ikänä, nielu oli tulipunanen ja puhua ei kärsinyt

    kirjottelin viime viikolla jo ja edelleen tää hemmetin tauti päällä,mitä ikinä onkaan. Päänsärky joka päivästä ollu ja tosi jomottavaa ja kivistävää, niskaan särkee, silmiin särkee. Tänä aamuna nenä umpitukossa, edelleenkin on ,mutt nuha puuttuu kokonaan,mitään eritettä ei ole nenästä tullu koko aikana. vielä eilen oli kurkku kipee, eli melkein viikon jo. Ja lämpöö åitää koko ajan, onneks ei kuumetta enää, tai sit särkylääkkeet pitää kuumeen poissa, tiedä häntä.
    Mustaherukkamehua lipittänyt jo monta päivää et alkaa jo kohta etoa. Mikä tauti lie, ei tavllisen flunssantyyppinen ollenkaan, ei ainakaan mulla ennen tämmöstä ollu.

    Äänestä

Flunssaa ei pidä sekoittaa influenssaan, joka on "lentsua" huomattavasti vakavampi sairaus, ja eri viruksen aiheuttama. Nimien samankaltaisuus aiheuttaa usein sekaannusta.

Tavallisimmat flunssan oireet ovat kirkas erite nenästä, aivastelu, yskä, kuume, äänen käheys, lihassäryt, kurkkukipu ja paineen tunne poskionteloissa. Oireet riippuvat taudinaiheuttajasta sekä potilaan iästä ja kunnosta. Aikuisilla esiintyy useimmiten yskää ja limannousua, ja lapsilla yleisin oire on nuha. Flunssa alkaa yleensä kurkkukivulla, joka saattaa säteillä korviin. Seuraavina oireina esiintyy runsasta räkäisyyttä sekä mahdollisesti paineentunnetta poskiontelon tai otsalohkon alueella.

Äänestä
  • Mulla on jatkunut yskä jo 2 kk.Alussa todettiin lievä keuhkokuume ja sain antibiootin ja Cocillaanaa yskään.Se lievensi vähän yskää mutta ei poistanut sitä.Lämpöä oli noin 37 ja vähän yli eli ei sen korkeammaksi noussut.Keuhkoissa ja poskionteloissa ei ollut mitään.Vähän yli viikko sitten sain flunssan joka tarttui pojaltani ja yskäkin paheni.Kuumetta ollut 37,5-8.Sen lisäksi tuli angiina ja silmät rähmi.Sain V-pen mega kuurin.Nyt olo pikku hiljaa alkaa parantua,vaikka yskä jatkuu, mutta olen huolissani kun syödessä tai juodessa tuntuu jonkinlainen möykky tai alue joka on arka rintalastan kohdalla.Mitä se voisi olla ja mitä yskä voi aiheuttaa pitkittyessään?Vaikuttaako oksentelu jotenkin vaikka se on nyt ollut lievempää?Mihin kohtaan kurkkupaise tulee?

    Äänestä

En usko että tämä on influenssaa, oireet tavallisen flunssan kaltaiset
- ensin oli aivastelua
- parina ekana päivänä nuhaa, vähän vilun väreitä, välillä oli kuuma
- kurkkukipua, korvia vihloo
- limainen tunne kurkussa
- kuumetta n. 37-37.5
- lihaskipua, varsinkin niskassa ja olkapäiden alueella
- päätä jomottaa hieman
- väsymystä
- ruokahaluttomuutta

Yskää ei ole vielä ollut. En ole koskaan ottaanut influenssa-rokotetta.

Alkoi varmaan lauantaina-sunnuntaina, eilen olin vielä duunissa, mutta takkuista oli. Nyt sitten 'kunnon' oireet päällä. Burana-Capseilla sain nukahdettua, mutta yöllä heräsin moneen otteeseen kurkussa tuntuvaan limaan ja omaan 'korinaani'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairstuin jouluna siihen kirjoitti:

Ei minua ainakaan rokote suojannut. Eikä suojanut viimevuonakaan.
Sairaus oli juuri sellainen kuin Iltalehden 2.1 artikelissa kuvattiin. Paitsi kuume ei ollut korkealla. Lima jumalatomana kittinä kurkussa, että meinaa tukehtua. Tätä iloa on riittänyt jouluaatosta saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu