vankilassako?

Alkaa tympimään, kun ei pääse mihinkään vaikka kuinka nätisti kysyy/ilmoittaa ja olis iso lauma tyttökamuja lähdös mukaan. Lisäksi pitää kytätä kaikki mun tekstiviestit ja puhelut: keneltä ja mitä oli. Netissäkään en saa olla rauhassa, kun yks tulee vähän väliä kattomaan missä olen ja mitä teen. Alkaa rassaamaan. Tosta lähtemisestä vielä, että mä en pääse edes oman äitini luona käymään vlopuksi ilman sitä.
Yks kerta tapeltiin hirveesti mun yhteydenpidosta "vieraisiin jätkiin" ja heitin kaikki numerot mäjelle, mutta ei näytä riittävän. Mun mies vaan tuumasi, että koko suhteen kireys on yksinomaan minun vika, koska puhelin laulo alussa "liikaa" (liekköhä edes inahtanutkaan). Yksi päivä kysyin millon se alkaa oikeen luottaa muhun ja en jaksa oottaa enää. Sain vaan tyhjän vastauksen, että luottamus ansaitaan, sitä ei saada.
Krääh! Mä en jaksa oottaa, enkä olla kuin pottu piimävellissä. What shall I do?
231933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tuommonen ottaa niin hermojen päälle. Parhaiten tekisit jos jättäisit. Mustasukksisuus vain pahenee ajan myötä. Itse olin vastaavanlaisen dominattaren kanssa yksissä. En saanut edes vastata puhelimeen, jos tiesi että siellä on joku muu naispuolinen kuin hän, mutsi tai mummo. Tädin(45v) soittoihin EI saanu vastata (oisin kuulemma voinu voinut nauttia liikaa toisen naisen kanssa puhumisesta???). En saanut puhua KENELLEKÄÄN tytölle(tyttö=0-50 vuotta). Sit ei koulussa saanu tehä ryhmätöitä. Jos opettaja oli alle 50, täyty linstata tai tehdä etänä. TsiisasKraist!

Jos ei ollut mitään mustasukkaisuuden aihetta, täyty alkaa kaivelemaan menneitä. Ohimennen viattomasti kysäisi:
"Ootko joskus lapsena ollu hippasta, että ois ollut tyttöjäkin mukana?"
"Sähän oot pettäny mua jo silloin!(silloin 10-15 vuoden takaisista asioista ennen kuin tapasin hänet)"
"Miten sä voit tehdä tän mulle!?!"
"Ei suhun voi luottaa!!!"

Vuosi eron jälkeen pääsin pois vankilasta, jonka hän rakensi mieleeni, tuhosin sen ja rakensin elämäni uudelleen...

Se suhde maksoi liian monta litraa viinaa ja hyviä kavereita...

Äänestä
  • Tuota voisi jo sanoa sairaalloiseksi mustasukkaisuudeksi *väreitä selkärangassa.

    Saako kysyä kuinka monta vuotta kesti ja tiedätkö onko nainen vielä mustasukkaisuutensa vankin? Onko jokin toinen mies hänen vankinsa?

    Huh huh

    Äänestä

  • harmaasilmä kirjoitti:

    Tuota voisi jo sanoa sairaalloiseksi mustasukkaisuudeksi *väreitä selkärangassa.

    Saako kysyä kuinka monta vuotta kesti ja tiedätkö onko nainen vielä mustasukkaisuutensa vankin? Onko jokin toinen mies hänen vankinsa?

    Huh huh

    Saahan toki, yli 2 vuotta kesti, 1.5 vuotta sairaalloista mustasukkaisuutta...

    En tiedä hänen ihmissuhteista, enkä pahemmin välitä tietääkään. Silloin tällöin se on soitellut kähisten ja syytellen. Mutta aina on muistanut kysyä seurustelenko... Eli ilmeisesti ei ole löytänyt toista pompoteltavaa, onneksi...

    Varmaan syystä en itse enää osaa olla mustasukkainen, enkä haluakaan...

    Uskon kuitenkin että ihminen voi muuttua ajan myötä. Pahinkin puupää oppii kokemuksista ja se on kokemus, joka saa vaikka norsun lentämään läpi avaimenreiästä.

    Äänestä

  • Tuhannen Harakan Kirous kirjoitti:

    :)

    Norsu sisään avaimenreiästä.

    Minäkin uskon tiettyyn pisteeseen asti muutokseen, mutta hommahan ei ikinä tapahdu ellei myös muututtavalta löydy muuttumishalua. Aivan kuin antaisit itseään inhoavalle uuden komian kropan mutta entiset asenteet vetää senkin kumaraksi.

    Se mikä minua kiinnostaa tarinassasi on tuo mustisnaisen muu luonne. Kateellinen? Vähättelikö itseänsä? Kykenikö koskaan myöntämään virheensä?

    Minäkin tiedän ihmisen joka mustasukkaisuuspuuskassaan lyö kynän puolisonsa kädestä läpi ja silti puolustaa itseään normaaliksi... Joillakin on otsaa. En ymmärrä missä on se raja milloin hekin ymmärtävät hakeutua hoitoon :(

    Äänestä

  • harmaa silmä kirjoitti:

    Mähän en mikään komistus tietääkseni ole. Että ei moni tyttö siihen aikaan perässäni juossut. Hän taas teki ulkonäöllään kaikki tuttavani kateelliseksi minulle. Onnistui kaikessa mihin ryhtyi.

    Mäkin kuulemma vilkuilin "sillä silmällä" jokaikistä muijaa...

    Tokihan mäkin tein virheitä, mutta hän paisutteli niitä. 5 minuutin myöhästyminen 100km ajomatkalla oli aina jotain ydinsodan ja maailmanlopun välillä.

    Mustasukkaisuuttaan perusteli ettei pysty luottamaan muhun. Sanoi vain ettei pysty muuttamaan mustasukkaisuuttaan.

    Tuokin on tuttua. Katsoi tarpeelliseksi testata valehtelinko kun sanoin etten ole pettänyt häntä. Mokoma kaatoi mut maahan, otti harpin ja laittoi puolen sentin päähän mun silmästä. Siinä sitten oltiin 2 minuuttia paikoillaan. Jos yhtään hermoilevampaa tyyppiä olisin, niin olisin yksisilmäinen hermoileva tyyppi,(

    Se nainen on ollut täysin! Ja sitten vielä ihmetellään kun kännipäissä käy mittavia ruumiillisia vahinkoja, huh.

    Teit itsellesi mittavan palveluksen kun hankkiuduit eroon hänestä. Muutenpa saattaisit tod. olla jo yksilmäinen.

    Kaverit silloin piruili mitä joululahjoja vois meille antaa:

    Ratsastajan setti:

    Mulle kypärä, valjaat ja silmälaput
    Hänelle piiska ja kannukset

    Ei naurattanu silloin;)

    Äänestä

Oikein riipaisee tarinaasi lukiessani, niin elävästi se tuo mieleeni oman tilanteeni pari vuotta sitten. Olen mies, ja silloinen tyttöystäväni edusti samanlaista tyyppiä poikaystäväsi kanssa.

Ystävyyssuhteet oli rajattava tiettyyn, valvottuun ryhmään -naispuolisten kanssa luonnollisesti katkaistava kokonaan. Puhelin oli jatkuvan urkinnan kohteena. Joskus, jotakin puhelinnumeroa koskeneen riidan jälkeen hän poisti tietämättäni puhelimestani kaikki naispuolisten ihmisten -mukaanlukien työpaikkaani ja sukulaisiini liittyvat -puhelinnumerot. Päiväkirjat luettiin ja almanakat pengottiin tarkkaan. Unohtamatta säännöllistä laatikoiden läpikäymistä kotonani. Liikkumista kontrolloitiin, silloin harvoin kun liikuin yksin, pääasiassa puhelimen avulla. Olo oli kuin poliittisella vangilla jossain diktatuurivaltiossa.

Ensimmäiseksi aloin menettää itsetuntoani. Olin ollut iloinen, sosiaalinen, monien ystävien seurasta nauttinut keskustelutaitoinen ihminen. Aloin tulla vaisuksi, sisäänpäinkääntyneeksi, lopulta pelokkaaksi. En käynyt enää missään, ja viimeisinkien kavereiden soitot harvenivat. Lakkasin nauramasta, tuntemasta iloa. Lopulta ahdistuin pahasti. Ymmärsin, että näin ei voi jatkua.

Parisuhteen ja toisen ihmisen lumoissa vahvakin ihminen voi yllättäen alistua hämmästyttäviin asioihin. Sinun on nyt ryhdistäydyttävä. Sinulla on oikeus pitää ystävänäsi ketä haluat, liikkua vapaasti missä haluat, oikeus viestisalaisuuteen eli yksityisiin puheluihin, viesteihin, kirjeisiin ja sähköposteihin. Tämä viestisalaisuus määritellään Suomen perustuslaissa ja se on loukkaamaton.

Parisuhteessa ihmisen ei tarvitse elää toisen hallinnassa. Neuvon sinua tekemään selväksi oikeutesi, tinkimättä vähääkään. Ainakin edellä luetellut oikeudet on jokaisella ihmisellä, oli parisuhteessa tai ei.

Poikaystäväsi suhteessa sinuun ei ole kysymys mistään luottamuksesta, vaan sairaalloisesta omistushalusta. Toimi heti, mielentasapainosi ja koko terveytesi voi olla vaarassa, jos jatkat tuollaisen painostuksen alaisena. Minun oli käytävä näillä äärirajoilla, ennenkuin ymmärsin riuhtaista itseni irti.

Äänestä

Terve

Hmm...jos sun täytyy,
vaikka oot suhteessa,
mennä jonnekkin, niin herää kysymys,
että misksi sit oot suhteessa?
Onko niin pakko ryypätä,
ettei sitä voi jättää väliin,
ja enne kaikkea millanen on suhde
missä on ilmoitus velvollisuus menoista?
Ja lupaa pitää kysyä?
Luonnolisesti tiedät itsekkin
mitä tapahtuu kun tytöt käy ryypäämässä??

Tietenkin se kyttää sun textarit,
ja muut puhelut,
ootko nää pimee?
Kun ei se luota, niin ei se luota,
tosin jos nää oot siitä kiukkunen,
niin se luotta vielä vähemmän,
musta sulla ei pitäis textareitten
ja puheluitten suhteen olla
suhteessa mitään salattavaa??

Jos näin on, niin miksi olla suhteessa,
Jos täytyy pitää yhteyttä muihin miehiin??

Parhaiten kaikista,
ymmärrän tuon netin.
Miksi ihmeessä pyörisit
baarissa, tai netissä kun sulla
jo on mies??

Muo oudoksutti ja vitutti
ihan sanoin kuvaamattomasti
kun ex:pyöris netissä juttelemassa
vanhoille hoidoille,
ja sai näiltä textareita.
Kyllä mie sen baariin laskin,
vaikka sielläkin käytiin "miehiä kattomssa"
Mutta on se nyt perkele,
jos sulla on mies seurana,
ja sie etit lisää netistä?
Yhtähyvin voisit sit pitää mykkäkoulua,
kuin olla chatiussä,
sama hv(haista vittu):meininki.
Taas kerta se kattoo nettiäs,
kun ei luota suhun.

Tuo sitten taas onki sairautta,
nää rajat on hiuksen hienoja,
ootko nää nyt varma,
että seurustelu on sun juttu??
Tosin jos en mutsillani pääsis
käymään ilman, että joku tunkee
mukaan ,niin sit on jo väärä mieskin
hommattu =/

Miksi sul on muitten miesten
numeroita???
Jos sulla on jo mies?
Näähän väsäät ihan hillitöntä paradoxia ympärilles =)
Mie tappelisin siun kanssa
kokoajan jos tommosta olis =)

Kieltämättä kireyttä
on tommosella toiminalla =)
Ei miehes ihan väärässä oo,
mutta tuossa kaikkein eniten
oikeessa, että luottamus ansaitaan!!

Sillä sitä et ainkaan saa,
että pyörit neitssä ja sulla
on nk:muita miehiä puhelimessa.

Normaalia suomalaista miehen
itsetunnon heikkoutta tuo on,
mutta kyllä nää sitä edes autat =)

Nää tietenkin eroot,
jos et osaa seurustella.
Ainkaan alku ei oo kovin hyvä,
tosin tiettyyn pisteeseen asti
miehes kuulostaa niin mustasukkaselta,
ettei tosta muutenkaan mitään tulis.

Varsinkaan nyt kun juttu on noin tulehtunut.

Äänestä
  • Toivottavasti sun viestis oli provo... Jos ei ollut, niin aika lapsellisia ovat ajatuksesi.

    Ensinnäkin: seurustelen itse vakavasti ja rakastan miestäni yli kaiken. Siitä huolimatta puhelimeni numeroista yli puolet on miesten numeroita, eikä tuo ole ikinä edes tullut puheeksi! Tosin näihin miehiin kuuluvat pomoni, työkaverini, järjestöpuolen tuttuni, ystäväni, osa poikaystäväni kavereista jne. Löytyy minulta edelleen kahden entisen poikaystävänikin numerot. Toinen siksi, että tyyppi on minulle rutosti velkaa ja hänen numeronsa on salainen (yritän säännöllisesti periä velkaani) ja toinen siksi, että tietäisin kun hän soittaa ja osaisin olla vastaamatta (tämä numero tallennettu "älä vastaa" nimellä). Mutta mitään salattavaa puhelimestani ei löydy. Jos poikaystäväni haluaisi ja se olis hänelle tärkeää, hän saisi aivan vapaasti kollata puhelimeni läpi. Mutta kyllähän se vituttaisi, ettei toinen luota...

    Baarissa käydään yhdessä ja erikseen. En lähde tyttöjen kanssa baariin "miehiä katsomaan" vaan tanssimaan, tapaamaan ystäviä, pitämään hauskaa... Mielestäni 2000 -luvulla voi jo ajatella, että naisilla on muutakin mielessä kuin miehet. Tosinaan vain tarvitsen lomaa poikaystävästäni, enkä oleta hänenkään haluavan olla kanssani aamusta iltaan ja illasta yöhön 7 päivänä viikossa. Hulluksihan siinä tulisi!

    Poikaystäväni saa samoin pitää ex-tyttöystäviensä numeroita puhelimessaan ja käydä yksin viihteellä. Luottamus rakentuu ihan muihin asioihin kuin toisen kontrolloimiseen... Heikko itsetunto täytyy olla, jos kokee puhelinnumerot uhaksi.

    Nainen voi olla kaveri miehelle ja mies voi olla kaveri naiselle ilman että siinä olisi mitään sen kummempaa. Pettäminen on merkki hengenköyhyydestä ja jos sille tielle lähtee, niin menköön!

    Äänestä

  • Et varman ole tullut ajatelleeksi, että netissä on paljon muutakin kuin nitä chatteja ja treffikanavia. Puhelimesta on hävinny kaikki "vieraiden jätkien" numerot. Ja mulla ei ole mitään salattavaa. Ei kerrassaan mitään.
    Sä näytät olevan taas niitä typpejä, jotka laittaa kärpäsen pulloon. Eipä olisi sullakaan kiva olla, jos Sinut laitettaisiin pulloon lentämään.

    Äänestä

  • SupaCat kirjoitti:

    Toivottavasti sun viestis oli provo... Jos ei ollut, niin aika lapsellisia ovat ajatuksesi.

    Ensinnäkin: seurustelen itse vakavasti ja rakastan miestäni yli kaiken. Siitä huolimatta puhelimeni numeroista yli puolet on miesten numeroita, eikä tuo ole ikinä edes tullut puheeksi! Tosin näihin miehiin kuuluvat pomoni, työkaverini, järjestöpuolen tuttuni, ystäväni, osa poikaystäväni kavereista jne. Löytyy minulta edelleen kahden entisen poikaystävänikin numerot. Toinen siksi, että tyyppi on minulle rutosti velkaa ja hänen numeronsa on salainen (yritän säännöllisesti periä velkaani) ja toinen siksi, että tietäisin kun hän soittaa ja osaisin olla vastaamatta (tämä numero tallennettu "älä vastaa" nimellä). Mutta mitään salattavaa puhelimestani ei löydy. Jos poikaystäväni haluaisi ja se olis hänelle tärkeää, hän saisi aivan vapaasti kollata puhelimeni läpi. Mutta kyllähän se vituttaisi, ettei toinen luota...

    Baarissa käydään yhdessä ja erikseen. En lähde tyttöjen kanssa baariin "miehiä katsomaan" vaan tanssimaan, tapaamaan ystäviä, pitämään hauskaa... Mielestäni 2000 -luvulla voi jo ajatella, että naisilla on muutakin mielessä kuin miehet. Tosinaan vain tarvitsen lomaa poikaystävästäni, enkä oleta hänenkään haluavan olla kanssani aamusta iltaan ja illasta yöhön 7 päivänä viikossa. Hulluksihan siinä tulisi!

    Poikaystäväni saa samoin pitää ex-tyttöystäviensä numeroita puhelimessaan ja käydä yksin viihteellä. Luottamus rakentuu ihan muihin asioihin kuin toisen kontrolloimiseen... Heikko itsetunto täytyy olla, jos kokee puhelinnumerot uhaksi.

    Nainen voi olla kaveri miehelle ja mies voi olla kaveri naiselle ilman että siinä olisi mitään sen kummempaa. Pettäminen on merkki hengenköyhyydestä ja jos sille tielle lähtee, niin menköön!

    Lapsellinen olet itsekkin,
    joten joudat hyvin kuuntelemaan
    samankaltaisia ajatuksia.
    Jos oot niin surkee ihminen
    kuin kirjoitit,
    niin en voi sille mitään!
    Elä siis synnytä mulle,
    kunhan koitin auttaa.

    Kuulostaat niin pahasti
    ex:ältäni, että.
    Mutta ihan sama,
    miksi purnaat jos
    tietentahtoen sähläät??
    Viitti ees veikata mistä se sun ex:äs on sulle velkaa koska oisin kuitenkin oikeessa.

    Ei sun tarvi tilittää mulle,
    koitat vaan kattua omat
    asias kuntoon.

    Niin siis teillähän
    ei ollut tota luottamusta,
    sää puhut nyt niin pahasti
    ristiin että sekoot jo itekkin,
    ei muo nyt oikkeesti kiinnosta,
    mää en oo sun jäte astias.

    Eläkä myöskään selitä
    mulle naisen ja miehen tunneelämän
    eroista,
    mie oon ihan riittävästi
    polkuja kulkenut.

    Kyllä taitaa nyt vaan olla niin,
    että otat sen loman,
    tai ihan sama,
    musta tuntuu, että tää on taas näitä
    juttuja kun sulla ei riitä äly
    ja mulla ei riitä aika.

    Kysy vaikka parhaalta ystävältäs
    neuvoa, ne nyt ainakin osaa neuvoa joskin ei oikein mutta osaavat kuitenkin.

    Ja oikeesti oikeesti tää nyt ei ollut mikään hv:kirjoitus, enkä usko että oot niin naivi että ottaisit tän ittees.

    Tee niikust teet, pää asia on,
    että oot onnelinen!!!
    Ei kait siinä muuta tärkeetä
    täsä elämässä oo?

    Äänestä

  • vankilassako? kirjoitti:

    Et varman ole tullut ajatelleeksi, että netissä on paljon muutakin kuin nitä chatteja ja treffikanavia. Puhelimesta on hävinny kaikki "vieraiden jätkien" numerot. Ja mulla ei ole mitään salattavaa. Ei kerrassaan mitään.
    Sä näytät olevan taas niitä typpejä, jotka laittaa kärpäsen pulloon. Eipä olisi sullakaan kiva olla, jos Sinut laitettaisiin pulloon lentämään.

    Ihmiset voi olla näin vitun lapsellisia?
    Pakko ehkä, kun kyse on naisista,
    oon ennekin huomannut,
    että näitten sanoja ja tekoja,
    ei ikä rajota.
    Huono käytös kun opitaan himassa.

    Sää et tyttö tiedä hevonkuusta,
    mitä oon ajatellut,
    kuinka selkiät ohjeet voidaan ottaa joka osoitteessa suorana vittuiluna,
    ette te ees lue, kun on niin
    kiire alkaa ulisemaan.
    Lukisitte ekaks jutut läpi,
    koittaisitte poimia langan,
    ja miettisitte ja sit
    kirjoittaisitte? Kirjoita Turkua ja jos siitä saa riidana ikaan niin eipä oo ekakerta!

    Te ootte just tommosii,
    30 jotain, kaikenkokenut,
    ja kaiken nähnyt.

    Itteasiassa kuule,
    mie toivon sydämmestäni,
    et joku laittais mut pulloon ja näin tässä näyttää käyvän =)
    Vain niin tietää olevansa
    haluttu ja kuten jo totesin,
    koska suhtees
    on tulehtunut,
    niin sun kanattais ehkä puhua
    täsä miehes kanssa? Tai jotain?
    Ylipäätään elä sählää!!

    Kun mie oon muijani kanssa,
    ei mulla oon sen kanssa
    salaisuuksia, ei ensimmäistäkään.
    Mie luotan siihen ja lasken
    sen minne tahansa,
    tosin se ei oo niin vati,
    et pyörittää jotain pordellia
    mun selkäni takana.

    Puhelimeni se ratsas ekana,
    ja kysys kaikki numerot
    jonka jälkeen se kysys
    muut ystävät, se kysyy aina kun ei tiedä!
    Ja mie kerron totuuden.

    Jos oot oikeesti
    noin onneton suhteessa,
    niin sit istu alas ja mieti
    ja kerro sitten vasta mihin
    tulokseen tulit. Ehkä nää oisit onnelisempi jonkun ex:äs kanssa?
    Sitä paitti ,millanen ihminen ei ylipäätään vastaa puehlimeen...hei haloo?? Kuulostaa teini meiningiltä =)

    Mut älä oikeesti kaada mulle
    sitä paksaa, tai voit sää kaataa,
    jos se oloa parantaa,
    mutta asioitas se ei paranna =)
    Koita nyt vaan keksiä joku ratkasu,
    kyllä se siitä,
    ei tää elämä niin vakavaa oo =)

    Äänestä

  • Jepjep kirjoitti:

    Lapsellinen olet itsekkin,
    joten joudat hyvin kuuntelemaan
    samankaltaisia ajatuksia.
    Jos oot niin surkee ihminen
    kuin kirjoitit,
    niin en voi sille mitään!
    Elä siis synnytä mulle,
    kunhan koitin auttaa.

    Kuulostaat niin pahasti
    ex:ältäni, että.
    Mutta ihan sama,
    miksi purnaat jos
    tietentahtoen sähläät??
    Viitti ees veikata mistä se sun ex:äs on sulle velkaa koska oisin kuitenkin oikeessa.

    Ei sun tarvi tilittää mulle,
    koitat vaan kattua omat
    asias kuntoon.

    Niin siis teillähän
    ei ollut tota luottamusta,
    sää puhut nyt niin pahasti
    ristiin että sekoot jo itekkin,
    ei muo nyt oikkeesti kiinnosta,
    mää en oo sun jäte astias.

    Eläkä myöskään selitä
    mulle naisen ja miehen tunneelämän
    eroista,
    mie oon ihan riittävästi
    polkuja kulkenut.

    Kyllä taitaa nyt vaan olla niin,
    että otat sen loman,
    tai ihan sama,
    musta tuntuu, että tää on taas näitä
    juttuja kun sulla ei riitä äly
    ja mulla ei riitä aika.

    Kysy vaikka parhaalta ystävältäs
    neuvoa, ne nyt ainakin osaa neuvoa joskin ei oikein mutta osaavat kuitenkin.

    Ja oikeesti oikeesti tää nyt ei ollut mikään hv:kirjoitus, enkä usko että oot niin naivi että ottaisit tän ittees.

    Tee niikust teet, pää asia on,
    että oot onnelinen!!!
    Ei kait siinä muuta tärkeetä
    täsä elämässä oo?

    "Jos oot niin surkee ihminen
    kuin kirjoitit,
    niin en voi sille mitään!"

    Kysymys: Mikäs minun kirjoituksessani antaa ymmärtää, että olisin surkea ihminen? Se, että minulla on poikaystäväni lisäksi omaakin elämää?

    "Mutta ihan sama,
    miksi purnaat jos
    tietentahtoen sähläät??"

    Kysymys: Mikä kohta tekstissäni oli purnaamista? Entä sähläämistä? Vai menikö potut ja porkkanat sekaisin?

    "Viitti ees veikata mistä se sun ex:äs on sulle velkaa koska oisin kuitenkin oikeessa."

    Kommentti: Heikolla itsetunnolla varustettu mies, joka ei tunne pärjäävänsä naiselle varbaalisesti ottaa ikiaikaiset aseet käyttöönsä...Miehen kunnian ja älyn kyseenalaistava nainen on automaattisesti huora ja luonteeltaan epäilyttävä. Eli vyön alle vetämistä, kun ei kye asialliseen debattiin. PS. Exäni on velkaa minulle pankkilainasta, jonka maksoin, kun hän ei kyennyt.

    " Niin siis teillähän
    ei ollut tota luottamusta,
    sää puhut nyt niin pahasti
    ristiin että sekoot jo itekkin,
    ei muo nyt oikkeesti kiinnosta,
    mää en oo sun jäte astias."

    Kysymys: Siis mitä häh? Oot sie sekaisin? Täytyy ehkä vielä pointata, etten ole tuo alkuperäinen kirjoittaja (jonka fiksuna poikana olisit voinut nokkelasti selvittää), vaan ihan oma nickini. Hupsista, monesko drinksu meni?

    "Eläkä myöskään selitä
    mulle naisen ja miehen tunneelämän
    eroista,
    mie oon ihan riittävästi
    polkuja kulkenut."

    Kysymys: Taisi olla aika mones. Sekavammaksi vaan menee... Missä kohtaa sulle selitin noita "tunne-elämän eroja" (HUOM!Oikeinkirjoitus)?

    "Tee niikust teet, pää asia on,
    että oot onnelinen!!!
    Ei kait siinä muuta tärkeetä
    täsä elämässä oo?"

    Kommentti: Tässä kohdin olen samaa mieltä.:)

    HEhehee.

    Äänestä

  • vankilassako? kirjoitti:

    Et varman ole tullut ajatelleeksi, että netissä on paljon muutakin kuin nitä chatteja ja treffikanavia. Puhelimesta on hävinny kaikki "vieraiden jätkien" numerot. Ja mulla ei ole mitään salattavaa. Ei kerrassaan mitään.
    Sä näytät olevan taas niitä typpejä, jotka laittaa kärpäsen pulloon. Eipä olisi sullakaan kiva olla, jos Sinut laitettaisiin pulloon lentämään.

    Taitaa tuo edellinen kirjoittaja sekoittaa minut ja sinut, alkuperäinen kirjoittaja, keskenään...

    Sehän meillä on yhteistä, että meidän molempien mielestä onnelliseen parisuhteeseen kuuluu vapaus olla oma itsensä, eikä toisen talutusnuorassa...

    Muista, että noiden kyttäämisten suhteen miehesi on väärässä, kun et ole mitään aihetta epäilyille antanut. Ei rehellistä yrittäjääkään epäillä koko ajan veropetoksesta, jos ei mitään viitteitä ole olemassa. Sama periaate, eri asia.

    Kerro miehellesi, että jatkuva vahtiminen tukehduttaa sinut. Mutta älä mene liian pitkälle todistaaksei olevasi luottamuksen arvoinen. Itse tein niin edellisessä suhteessani ja siitä tuli loputon kierre... Näytin hänelle kaikki sähköpostista ja puhelinerittelyistä lähtien, eikä auttanut yhtään. Nimittäin konkreettista todistetta luotettavuudestasi poikaystäväsi on mahdotonta löytää, jos ei pääse eroon korvien välissä olevista epäilyksistä.

    Tiedän, että tuo on hevetin hankala paikka, mutta koeta kestää. Parannuskeinoa ei ole, ellei poikaystäväsi ymmärrä sellista itsestään etsiä.

    Tsemppiä!:)

    Äänestä

  • SupaCat kirjoitti:

    "Jos oot niin surkee ihminen
    kuin kirjoitit,
    niin en voi sille mitään!"

    Kysymys: Mikäs minun kirjoituksessani antaa ymmärtää, että olisin surkea ihminen? Se, että minulla on poikaystäväni lisäksi omaakin elämää?

    "Mutta ihan sama,
    miksi purnaat jos
    tietentahtoen sähläät??"

    Kysymys: Mikä kohta tekstissäni oli purnaamista? Entä sähläämistä? Vai menikö potut ja porkkanat sekaisin?

    "Viitti ees veikata mistä se sun ex:äs on sulle velkaa koska oisin kuitenkin oikeessa."

    Kommentti: Heikolla itsetunnolla varustettu mies, joka ei tunne pärjäävänsä naiselle varbaalisesti ottaa ikiaikaiset aseet käyttöönsä...Miehen kunnian ja älyn kyseenalaistava nainen on automaattisesti huora ja luonteeltaan epäilyttävä. Eli vyön alle vetämistä, kun ei kye asialliseen debattiin. PS. Exäni on velkaa minulle pankkilainasta, jonka maksoin, kun hän ei kyennyt.

    " Niin siis teillähän
    ei ollut tota luottamusta,
    sää puhut nyt niin pahasti
    ristiin että sekoot jo itekkin,
    ei muo nyt oikkeesti kiinnosta,
    mää en oo sun jäte astias."

    Kysymys: Siis mitä häh? Oot sie sekaisin? Täytyy ehkä vielä pointata, etten ole tuo alkuperäinen kirjoittaja (jonka fiksuna poikana olisit voinut nokkelasti selvittää), vaan ihan oma nickini. Hupsista, monesko drinksu meni?

    "Eläkä myöskään selitä
    mulle naisen ja miehen tunneelämän
    eroista,
    mie oon ihan riittävästi
    polkuja kulkenut."

    Kysymys: Taisi olla aika mones. Sekavammaksi vaan menee... Missä kohtaa sulle selitin noita "tunne-elämän eroja" (HUOM!Oikeinkirjoitus)?

    "Tee niikust teet, pää asia on,
    että oot onnelinen!!!
    Ei kait siinä muuta tärkeetä
    täsä elämässä oo?"

    Kommentti: Tässä kohdin olen samaa mieltä.:)

    HEhehee.

    Huoh... Joo eli jos ei muuta
    löydy, niin moititaan kirjoitus asua,
    mutta en viitti nyt alentua sun tasolle =)
    Mie lähden kohta rakkaan avovaimoni
    luokse (Hellan ja nyrkin väliin)
    Ja niikust sanoin, en odota sinulta
    muuta kuin juurikin tälläistä
    hmm..purkausta =)

    Hmm..Mielenkiintoista,
    että otit tuon esille,
    siis verbaalisen lahjakuuden,
    ja miehen älyn aliarvioimisen,
    ja vielä sitten kunniakin =)

    No joo noista sitten joskus toiste,
    tämä nyt ei ollut tää aihe,
    ja nää käyt kuuman kuin
    Muukalaislegioona naaras
    kamelin aitauksessa.
    Joten mun on syytä antaa
    sun nyt purkaa ja rauhottua.

    Nainen ei oo koskaan
    mulle huora,
    mut toikin oli vihasena luettu,
    en sanonut huora vaan pordellin pyörittäjä =/

    Tätä mie just meinasin,
    kuinka hyvistä jutuista
    saa pahoja kun haluaa,
    mutta joo elämässäni
    en oo naista huoraksi sanonut,
    enkä nyt alota susta =)
    Tosin näin väitetään =)

    Juuh noin mie aattelin,
    eli samat on siulla sävelet,
    kuin minun ex:älläni,
    ja samanlaiset on jututkin,
    joskin juurikin tuo verbaalinen
    lahjakkuus on parempaa.
    Tosin ex:äni oli niin skitso että osaisi varmaan kirjoittaa noinkin tai joku hänen persoonistaan osaisi =p

    Poika? Nää oot kuitenkin aika lupsakka,
    tiesitkö sen =)
    Mie en juo,
    ollan muijan kanssa molemmat
    apsolutisteita, mutta joo,
    nää voit ottaa tänää,
    jos siltä tuntuu.

    Saattaa olla että,
    tekee hyvää, otat kaljan
    ja selkähieronnan,
    niin kyllä se siitä =)

    Joo, mutta nyt meet kotiin,
    ja eroot tai jotain,
    kyllä se siitä lähtee.

    Mustalaiset leeds a way !

    Äänestä

  • Kissoja kirjoitti:

    Sä oot sekaisin!!!!!!!

    Olis korkea aika herätä tähän maailmaan ja miettiä omia näkökantoja!!! huh huh saat vielä paljon tuhoa aikaan!!!!!

    HERÄTYS!!

    Onnea ja menestystä! jokatapauksessa

    Äänestä

  • hara kirjoitti:

    Sä oot sekaisin!!!!!!!

    Olis korkea aika herätä tähän maailmaan ja miettiä omia näkökantoja!!! huh huh saat vielä paljon tuhoa aikaan!!!!!

    HERÄTYS!!

    Onnea ja menestystä! jokatapauksessa

    Vittuako sä mulle uliset?
    Mulla on kaikki kunnossa,
    sullhan ne systeemit päin
    seinää on.
    Mene ittees ja mieti
    uudestaan.

    Äänestä

Ja en voi sanoa muuta kuin, että miehesi on sairaalloisen mustasukkainen eikä siitä miksikään muutu. Tuon kaltainen mustasukkaisuus vaan pahenee ajan kuluessa. Itsekin elin vuosia kuin häkissä, kunnes tajusin viimein, ettei tämä näin voi jatkua enää, mustasukkaisuus tappoi suuren osan rakkaudesta ja olin todella ahdistunut. Enää en moista mustasukkaista miestä ottaisi ristikseni. Myöhemmin muuten selvisi, että tämä mustasukkainen mieheni oli ITSE minua pettänyt, vaikka koko suhteemme ajan kyttäsi minua ihan turhaan (en pettänyt koskaan). Että sekin pitää monessa tapauksessa paikkansa, että joka itse koko ajan epäilee toista pettämisestä, tekee sitä todennäköisesti itse. Voi kun saisit voimia irtautua tuosta miehestä!!!

Äänestä

kovin tutulta kuulosti. meillä tilanne alkoi tuolla lailla ja lopulta kärjistyi vielä väkivaltaan, kun aloin kuulema "uhmaamaan" miestäni lähtemällä vaikka kuinka huusi, sitten alkoi tulla turpaan ja kovaa ja aina vain enemmän. sairasta.

Äänestä

Meilläpä on sama juttu toisin päin. Mitään ei "Saa" tehdä ettei toinen ole mukana/ tiedä asiasta. jos yksin käyn kaupassa, tulee kysymys "Missä vitussa sä olit? Oliko hyviä perseitä!?" Jos elokuvissakin on niin kuin nykyään yleensäkkin on paljasta pintaa. Niin ekaks kysytään että "Onko nyt kivaa!? Seisooko jo? Tekiskö mieli noita hinkkejä?"
Sit kun mä olen ilmoittavani eroavani omasta rakkaasta hullustani, alkaa huuto! "Kuka se on!?", "ei kukaan, mä en vaan jaksa tämmöstä elämää enää". "paskat, sulla on joku toinen"... Ja sitä rataa... Sit sitä on vaan tyhmä että asiat sovitaan ja taas ollaan yhdessä.

Äänestä
  • Tuo on tuttua, t u o o n n i i n t u t t u a!!!

    Laskeskelin, että on olemassa 5 nykyaikaista, ihan katsottavaa elokuvaa, jossa ainuttakaan naista ei lopputeksteissä lue. Niitä sain katsoa, plus "Se Jostakin" ja "Bad Taste".

    Sitten jos mun vaatteista löytyi hius, paha paha:
    "Tää ei oo yhtä pitkä ku mulla! Sä oot käyny TAAS vieraissa (huom. en oo tähänkään mennessä seurustellessani käyny vieraissa).
    Mahdotonta on myös, että saman värinen hius kuin hänellä, voisi mitenkään olla hänen katkennut hius?? Ei voi mitenkään olla?;).
    Tai jos piti tankata auto, kylmäasemat vain kävi.

    Jätä surutta hänet, ei hän osaa muuttua...

    Sano kuitenkin terveisiä ja kehoita häntä syömään keltaista lunta, se on terveellistä;)

    Äänestä

tai sitten ei. Jälkimmäisessä tapauksessa ei minusta ole edellytyksiä jatkaa suhdetta.

Toisaalta on kokemusta siitäkin, että jos et ole mustasukkainen, niin sitten jaetaan persettä ympäri kylää. Selityksenä oli että kun sua ei ilmeisesti kiinnosta missä nainen menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tympääntynyt kirjoitti:

Alkaa tympimään, kun ei pääse mihinkään vaikka kuinka nätisti kysyy/ilmoittaa ja olis iso lauma tyttökamuja lähdös mukaan. Lisäksi pitää kytätä kaikki mun tekstiviestit ja puhelut: keneltä ja mitä oli. Netissäkään en saa olla rauhassa, kun yks tulee vähän väliä kattomaan missä olen ja mitä teen. Alkaa rassaamaan. Tosta lähtemisestä vielä, että mä en pääse edes oman äitini luona käymään vlopuksi ilman sitä.
Yks kerta tapeltiin hirveesti mun yhteydenpidosta "vieraisiin jätkiin" ja heitin kaikki numerot mäjelle, mutta ei näytä riittävän. Mun mies vaan tuumasi, että koko suhteen kireys on yksinomaan minun vika, koska puhelin laulo alussa "liikaa" (liekköhä edes inahtanutkaan). Yksi päivä kysyin millon se alkaa oikeen luottaa muhun ja en jaksa oottaa enää. Sain vaan tyhjän vastauksen, että luottamus ansaitaan, sitä ei saada.
Krääh! Mä en jaksa oottaa, enkä olla kuin pottu piimävellissä. What shall I do?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu