Jos on aina ollut vähän ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta tavallaan viihtynytkin omissa oloissaan tai pienessä seurassa, niiden harvojen ystävien kanssa, niin voiko vielä näillä kymmenillä muuttua?
Joskus alkaa nimittäin tuntua, että vanhuus tulee! ja onkos sitten ketään kenen kanssa jutella tai kyläilypaikkoja, jollei pikkuhiljaa ala ympyröitään laajentaa.
Jos käy jumpalla tai kansalaisopiston kielikursseilla tai muissa sen sellasissa harrastuksissa, niin ei siellä keneenkään oikeasti tutustu, kirjastosta nyt puhumattakaan tai ehkä ne sosiaaliset tutustuu missä vaan, mutta entäs me muut tollikat? :)
Joskus alkaa nimittäin tuntua, että vanhuus tulee! ja onkos sitten ketään kenen kanssa jutella tai kyläilypaikkoja, jollei pikkuhiljaa ala ympyröitään laajentaa.
Jos käy jumpalla tai kansalaisopiston kielikursseilla tai muissa sen sellasissa harrastuksissa, niin ei siellä keneenkään oikeasti tutustu, kirjastosta nyt puhumattakaan tai ehkä ne sosiaaliset tutustuu missä vaan, mutta entäs me muut tollikat? :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
siellä istutaan tunti tahi kaksi ja taas painellaan kotiin sinne tyhjiöön.
Mieti mitä vahvuuksia löydät itsestäsi. Ota ne esille. Nosta hartiat ylös, näytä ylväältä, katso peiliin, miten sun hiukset on, meikkaa jos olet nainen, mitä vaatteiden värejä käytät.
Pukeutumisella ja ryhdillä saat itseluottamusta aikaiseksi. Hymyile, katso taas peiliin ja sanot
minä olen hyvä, minä olen hyvä. Seurustele ihmisten kanssa..tämä on pitkä tie..mutta tässä muutama neuvo. Nosta leuka pystyyn.
herätä onnesi.
Mene lavatanssikurssille, jossa on parinvaihto. Siellä tutustuu hauskoihin ihmisiin.
Vanha totuus on se,että jälkeen kolmekyppisen ihminen ei enään saa todellisia ystäviä.Jos on lorvinut nuoruudessa saa viettää rauhallisen vanhuuden...
Ja viimein sitä tympääntyy itseensäkin, kaikenlaisia...
..ystäviä ja tuttavia voi saada minkä ikäisenä tahansa, ei ole ikään sidottu tämä juttu...
t.friidu
itse tapojasi.
Jos jäät odottamaan jotakin itsestään tapahtuvaa muutosta, se on sitten aikanaan kuolema.
Kiitti, oli kivoja ja asiallisia vastauksia enímmäkseen. Niinhän se on, että itestä pitäisi aloittaa.. ja sehän siinä vaikeaa onkin! Jonkun kerran on joutunut ihmisiin myös pettymään vuosien varrella, rakastunut vääriin miehiinkin kaiken lisäksi!
En minä mikään mykkä ole, tähän ikään olen päässyt jo pahimmasta ujoudesta eroon ja osaan kyllä jutella niitä näitä tarvittaessa, mutta ystävyyssuhteiden solmiminen on aina ollut minulle vaikeaa. Puhumattakaan omien asioiden kertomisesta muille, oudommille ihmisille...
Olen nainen ja kai ihan ok näköinenkin, en siis kulje lymyillen pitkin seinänvieriä... mutta kai se on vaan aina välillä sännättävä täältä omista nurkista pihalle. Ravintoloissa en viihdy, joten jotain muuta on kai keksittävä.
Nyt on loistavat hiihtokelit, joten ladulle vaan kaikki muutkin kotitoukat!
ettei saa ystäviä enää yli viisikymppisenä. Kyllä saa, olet vain avoin ja oma itsesi . Aloita keskustelu sopivassa tilanteessa, kevyttä pientä juttua ,ole kiinnostunut kanssaihmisistä . Voi viedä aikaa opetella jos se ei ole sinulle luontevaa ja jännität.Älä lannistu vastoinkäymisistä, ei jokainen yritys tietenkään kanna hedelmää, mutta muista että sinussa ei ole mitään vikaa, olet vain arka. Minäkin olen oppinut sen taidon, olin nuorena hyvin yksinäinen ja jännitin sosiaalisia tilanteita. Selviydyt kyllä, uskon niin!Rohkeasti kohti uusia tuulia,sillä aika rientää.
kiinnostuneet minusta , soittelevat toisilleen kyllä, mulle ei ole koskaan kerrottu mistään mitään, ei edes isän kuolemasta, ai et tiennyt vai??just joo, en kai tiedä kun ei kukaan puhui mitään!
"oon niin huono kirjoittamaan"...lapsuuskaveri sanoi aina...mutta muille kyllä lentää postia...ent. työkaveri aina sanoi, että katotaan kalenterista milloin sopii...30v on mennyt, ei ole sopinut tänäkään päivänä...en ymmärrä mikä hitto mussa on vikana!
Koirat tykkää musta ja harakat!
Siinäpä vasta ystävät!
Inhoan koiria!
että monesti muut luulevat häntä ylpeäksi. Muistan hyvin, kun poikani toi tyttöystävänsä ekan kerran kotiin ja ajattelin, että onpa leuhka tyttö, ei mitään edes puhumaan vaivautunut. Poika kyllä vierailun jälkeen kertoi, ettei oo ylpeä, vaan hyvin ujo tyttö kyseessä. Itse en tullut mokomaa ajatelleeksikaan, kun itse aika papupata ja poika myös hyvin sosiaalinen ja suosittu kaveripiireissään.
Ei auta kun alkaa puhumaan vaan muille ihmisille joka paikassa. Itse saan juttuseuraa joka paikassa aloittamalla vaikkapa säästä tms. Kyllä joku aina alkaa jutella missä vaan!
yks ukkeli lyöttäytyi seuraan...juu...olen 85v sotaveteraani...ja lopuks paljastui että oli näkövammanenkin...Tsiisus, olis ehtiny mun isäks!
Ja kun ei mua nähny...just joo, paitsi opaskoiraa sillä ei ollu...kai sille yksinäisyyteen kelpasin minäkin...
enkä ole ujo enkä arka, mutta jokin vika on!
sillai, että esim. bussipysäkillä alkaa joku jutteleen. Siinä jutustelllaan melkein asiasta kuin asiasta.
En ole kovin sosiaalinen ollut koskaan, mutta vastaan aina kun puhutellaan. Parhaat ystävät ovat ikävä kyllä kuolleet. Lapsien kanssa ollaan puhelinyhteydessä lähes päivittäin. Naapurustossa on tuttuja, joita tulee vastaan aina, moikataan ja kerrotaan kuulumisia. Itsestään ei kannata kaikkea kertoa, eikä ottaa juoruja vakavasti. Tutut on tuttuja ja ei niistä ystäviä tule.
Työkavereita ei nyt enää ole ja ne oli vain työkavereita, ei ystäviä. En ole käynyt firmassa sen jälkeen, kun tähän eläkeputkeen jäin. Kukaan ei ole soitellut perään, enkä oikeestaan kaipaakkaan.
taidatkin hakea miesseuraa eikä puheseuraa.
..jos, kesäisin vaikkapa tuonne Hagiksen tai Itiksen torille kahville piipahdan yksin tai (miehen tai kundin) kanssa...siihen samaan pöytään jos, joku tulee...niin aina kyllä jutellaan...saa olla aika "urpo" tapaus, etten viitsi sanaakaan sanoa...tuo oma asenne...kyllä se välittyy...jos kovin ulospäin näytät...että, et kiinnostut ole...niin kuka uskaltaa sinua oikeasti lähestyä?
Kundi meillä on kovin ujo. Mutta, kyllä hänkin jutella yrittää jos, joku häneltä jotain kysyy...
Itse kun sellainen "höppänä" olen että, kaikille mummoille ja papparoille ikään katsomatta aina pari sanaa vaihdan joskus jos, tuota aikaa niin kunnolla jutellaan, monta mielenkiintoista juttutuokiota ja elämäntarinaa olen kuunnellut ja mielipidettä elämästä siinä on samalla vaihdettu...ei sitä nyt niin kiire saa olla...mihinkäs tässä ainainen kova kiire valmiissa maailmassa?- työkiireen ja muun tärkeän kiiren toki ymmärrän...mutta...voihan sitä rennonmallakin asenteella aina välillä tämän yhden ainoan elämän ottaa? Eikö vain...
t.friidu