Oon miettinyt onko mulla jotain anoreksian tapasta. Oon 173 pitkä ja lihavimmillani 54 kg. Paino on aina heitelly. Jos syön paljon se pysyy siinä, jos vain vähän ees puol päivää, saattaa jo olla 52 kg. Oon aina vihannu takapuoltani ja reisiäni.Olisin silloin halunnut saada vain ongelmapaikat hoikemmiksi. Kaverit sano aina että oon laiha ja kaikkee. Inhosin aina sitä puheenaihetta.
Jossain vaiheessa kesällä aloin oikeesti tajuun että miksen vois olla tyytyväinen siihen, kun muut sanoo laihaksi. Koulu alko syksyllä ja yritin kotijumpalla saada ongelmakohtia pois, mutta en saanut siihen säännöllisyyttä ja se asia jäi pois. Sitte aloin käymään pari kertaa viikossa lenkillä ja nautin siitä tosi paljon. Samalla rajotin syömistä ja lopetin kouluruuan ottamisen. (Koskaan en ole oikein tottunut aamupalaan, joten se jäi ehdottomasti pois.) Kaverit alko ihmetteleen suureen ääneen ja heitti usein vitsiä siitä että oon kohta joku anorektikko. Mulle oli ihan sama mitä ne sano. Siinä vaiheessa paino oli jämähtänyt 52-51 kiloon.
Joku päivä välähti että miksen en oo tajunnu kuin läski oikeesti oon. Tavoitteeksi ittelleni laitoin 48 kiloo ja oikeesti halusin siihen. Aamupalan ja lounaan pois jääminen aiheutti ahmimista ilalle, eikä se tietenkään toiminu. Lenkit jäi harvemminksi ja menkat oli taas epäsäännöllisiä. Välillä oli aikoja jolloin romahdin syömään itseni mielestä aivan liikaa, joskus pidin kontrollin ja olin tyytyväinen ruokaan mitä olin syönyt.
Sitä kesti jonkun aikaa ja nyt painan 50 kg, tavoite 47 kg. Juon nykyään paljon enemmän vettä ja rajotan syömisiä.
Kaikki on pitäny salata, koska mun vanhemmat pakottaa syömään päivällisen, vahtii paljonko otan ruokaa ja kesällä kyseli söinkö kun itse olivat olleet töissä. Jo ennen kesää tähän saakka mieliala on ollu tosi alhaalla. Kotona paljon ongelmia ja kaverit kaikonnu. Ahdistun nopeesti ja pienimmästäkin kritiikistä. Itken usein ja mielessä ovat käyneet viiltelyt ym. Kalorien laskentaa en oo ikinä oikein osannu, joka häirittee ja rajottaa vähä kaikkee.
Terveydenhoitaja tietää, että paino mennyt aina käyrillä vähän alempaa. Eikä ihmetellyt mitään kun tarkastuksessa paino oli 51 kg syksyllä. Viime vuonna mun piti olla painotarkkailussa, mutta asia peruutiin kun kilot tuli kasvun perässä normaaleiksi (kai).
Ite en pidä vääränä ja haluunkin kaikki läskit pois. Sen verran kaikki muu kaikonnu ja ahdistanu, että oon ottanu tän kaiken tukipylvääksi. Silti pieni osa musta on alkanu miettiin, että oonko muuttunu. Näkeekö kukaan enemmän asiaan perehtynyt, että onko kyse mistään epänormaalista?
Jossain vaiheessa kesällä aloin oikeesti tajuun että miksen vois olla tyytyväinen siihen, kun muut sanoo laihaksi. Koulu alko syksyllä ja yritin kotijumpalla saada ongelmakohtia pois, mutta en saanut siihen säännöllisyyttä ja se asia jäi pois. Sitte aloin käymään pari kertaa viikossa lenkillä ja nautin siitä tosi paljon. Samalla rajotin syömistä ja lopetin kouluruuan ottamisen. (Koskaan en ole oikein tottunut aamupalaan, joten se jäi ehdottomasti pois.) Kaverit alko ihmetteleen suureen ääneen ja heitti usein vitsiä siitä että oon kohta joku anorektikko. Mulle oli ihan sama mitä ne sano. Siinä vaiheessa paino oli jämähtänyt 52-51 kiloon.
Joku päivä välähti että miksen en oo tajunnu kuin läski oikeesti oon. Tavoitteeksi ittelleni laitoin 48 kiloo ja oikeesti halusin siihen. Aamupalan ja lounaan pois jääminen aiheutti ahmimista ilalle, eikä se tietenkään toiminu. Lenkit jäi harvemminksi ja menkat oli taas epäsäännöllisiä. Välillä oli aikoja jolloin romahdin syömään itseni mielestä aivan liikaa, joskus pidin kontrollin ja olin tyytyväinen ruokaan mitä olin syönyt.
Sitä kesti jonkun aikaa ja nyt painan 50 kg, tavoite 47 kg. Juon nykyään paljon enemmän vettä ja rajotan syömisiä.
Kaikki on pitäny salata, koska mun vanhemmat pakottaa syömään päivällisen, vahtii paljonko otan ruokaa ja kesällä kyseli söinkö kun itse olivat olleet töissä. Jo ennen kesää tähän saakka mieliala on ollu tosi alhaalla. Kotona paljon ongelmia ja kaverit kaikonnu. Ahdistun nopeesti ja pienimmästäkin kritiikistä. Itken usein ja mielessä ovat käyneet viiltelyt ym. Kalorien laskentaa en oo ikinä oikein osannu, joka häirittee ja rajottaa vähä kaikkee.
Terveydenhoitaja tietää, että paino mennyt aina käyrillä vähän alempaa. Eikä ihmetellyt mitään kun tarkastuksessa paino oli 51 kg syksyllä. Viime vuonna mun piti olla painotarkkailussa, mutta asia peruutiin kun kilot tuli kasvun perässä normaaleiksi (kai).
Ite en pidä vääränä ja haluunkin kaikki läskit pois. Sen verran kaikki muu kaikonnu ja ahdistanu, että oon ottanu tän kaiken tukipylvääksi. Silti pieni osa musta on alkanu miettiin, että oonko muuttunu. Näkeekö kukaan enemmän asiaan perehtynyt, että onko kyse mistään epänormaalista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen 13 v tyttö. Sama tuossa ettei aamupala ole aikoihin maistunut ja kaverit väittää et oon tarpeeks laiha. Mut silti... Viime keväänä en tyytyny siihen ja no... Paino alko pudota. Syksyn terveystarkastuksessa terkkari kyseli että oonko yrittäny laihduttaa... valehtelin. Ihan vaan sanon tän sekavan sonnan jotta tietäisit että kohtalo tovereita on :)
ps. Pojat...Älkää koskaan sanoko tyttöjä lihaviksi. Tai edes niitä lihavia. Ja maailma olisi parempi paikka..
Tiedän tuon tilanteen, olin itse samassa tilanteessa viime keväänä/kesällä. Perheellä asiat huonosti, hyvät ystävät jättää. Silloin aloin jättää syömisen pois, juoda nesteita, join joka välissä. Siitä tuli ainoa vakaa asia mihin pystyi turvautua, mikä toi lohtua. Vanhempani alkoivat huolestua kun olimme ulkomailla ja en syönyt mitään ja ramppasin koko ajan vessassa, kyllä he kysyivät että olenko okei, mutta minä valehtelin että olen. En todellakaan ollut. En itse ole koskaan ollu mitenkään lihava jos näin voi sanoa, mutta en myöskään mikää laiha enkä ikinä ollut tyytyväinen kehooni. Mutta sitten viimein tänä syksynä aloin tajuta että mitä ihmettä ole tekemässä itselleni? Kidutan itseni loppuun, haihduin. Oliko se sen arvoista? No, sillon se tuntui siltä, että mikään ei voita sitä tunnetta,kun vaaka näyttää pari kiloa vähemmän kuin viimeksi. Mutta nyt olen tajunnut että jos miettii vähemmän miltä näyttää ja painanko kilon enemmän kuin ennen niin elämänlaatu paranee.Enää ei tarvitse vanhempieni miettiä miksi se heidän ennen ihana ja iloinen rakkaansa kuihtuu pikkuhiljaa pois? Kyllä tottakai en vieläkään ole täysin tyytyväinen itseeni, ja puolet siitä minkä laihduin on tullut takaisin. Nykyään vain syön terveellisesti ja liikun. Mutta pelkään kuitenkin jatkuvasti joutuvani takaisin siihen masennuksen ja syömättömyyden kierteeseen joka minut vuosi sitten tempaisi mukaansa.
Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin sinulle !