Saarnoissa ja lähetyskirjeissä tulee vuosi toisensa jälkeen esille vanhinten opetus
syntien anteeksisaamisesta. Se ei turvaa sanaan, vaan tekemiseen:
- käy armoistuimelle
- tule pesupaikalle
- konttaa armoistuimelle
- käykää saarnaajienne kaulaan
- tarvitsemme kuulla toisilta kristityiltä.
Perustus ei ole Jumalan sana eikä armoistuin ole Jeesus Kristus, vaan meneminen toisen kristityn luo kuulemaan julistus.
Pelästynyt tai epäilevä kristitty e i siis saa
hädän hetkellä malttaa mieltään ja muistaa vaikkapa nyt pari päivää tai viikko aikaisemmin kuulemaansa evankeliumin sanaa "sinä olet minun". Hän ei myöskään saa uskoa lukemaansa Jumalan sanaa, joka vakuuttaa hänelle selvästi, että Isä on lapsilleen leppynyt Isä.
Tuntuu siltä, että näin ei saa uskoa!! On otettu katolinen tapa, jossa vasta ripintapaisen armojulistuksen kautta saa uskoa olevansa sovitettu Isän kanssa.
Jumalan sana ei tällaista pakkouskoa opeta!
Anteeksiantamus on jatkuvaa, eikä Kristitty ole koskaan synnitön.
Miksi vanhimmat ajavat kristittyjä tällaiseen vähittäismaksukauppaan Jumalan kanssa?
Toisaalta puhutaan siitä, että halutaan pitää Lutherin opetus voimassa! Eihän se tällaista ole!
Evankeliumin sana sinänsä tai tunnin tai kahden saarna armollisesta ja lepytetystä Jumalasta ei siis ole muuta kuin tyhjää puhetta, koska sen jälkeen on vielä "kontattava armoistuimelle"
j a siellä kuultava sanat "nimessä ja veressä".
Saarnassa julistettu evankeliumi on siis nolla?
Kun illalla on nautittu ehtoollisen sakramentti ja armoateria, ei siitä seuraavien päivien saarnassa puhuta juurikaan mitään.
Aivan kun ei riittäisi, että katuva/pelästynyt/armoa kaipaava sielu on uskonut sanat "sinun edestäsi annettu,, vuodatettu". Seuraavissakin saarnoissa jatkuu sama peli, jossa kehoitetaan konttaamaan armoistuimelle. Onko ehtoollisessakin tarjottu armo aivan tyhjää?
Sitten sanotaan, että yksinään oleva hätääntynyt ei saa jäädä yksin, ei saa itse tykönään tarttua konkreettisesti evankeliumin sanaan vaikka Raamatussa, vaikka jotain lohdullista virttä muistellen, vaan täytyy rientää hakemaan jostakin toinen kristitty ja tämän kaula, jotta saisi kuulla "sen korkeimman evankeliumin".
Onko evankeliumia korkeampaa ja matalampaa? Mistä tuollainen harhainen sana "korkein evankeliumi".
Kun toisaalta konemaisesti haetaan tukea Lutherista, toistetaan, että lukittujen ovien läpi tullessaan Kristus sanoi "rauha teille". Tämän sanotaan merkinneen yhtä kuin "synnit anteeksi" (Lutherin mukaan). Miksi tämä ei nyt Jällivaarassa, Helsingiäsä tai Utsjoella enää kelpaa v. 2009?
Sen lisäksi pitää kuulla vielä päästösanat "nimessä ja veressä"! Jos on oikein saarnattu, on "rauha teille" toistunut siinä lukemattoman monta kertaa. Nythän on kysmys armoitetuista ihmisistä, jotka huutavat "Abba, rakas Isä".
JOS armoistuin on Jeesus Kristus, ei se ole sidottu aikaan. Se ei ole sidottu paikkaankaan, vaan se on sydämessä, joka uskoo Jumalan evankeliumin, ettei hän enää syntiäsi muista. Kaulaan menemisen ja toisen kristityn julistamisen ehdoksi asettaminen vesittää tämän. Armoistuimeksi muuttuu oma työ ja sen kelvollisuus.
Jäljet peloittavat.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Tilanne ei näy vaivaavan saarnanuottiin ja edellä mainitsemaasi traditioon luottavia tapakristittyjä. On se nyt nähty täälläkin että jos Jumala ei sydämen korvia avaa armon tarpeelle, niin ei sitä ihminenkään voi tehdä.
Lapsesta asti psyykeen piirtynyt tottumus pysyy toisena luontona, ja se tuo tietynlaisen turvallisuuden tunteen. Ei silloin tarvitse omakohtaisesti tutkia Jumalan sanaa rukouksen kanssa.
Jes. 28:9 "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa?
Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?
Jes. 28:10
Käsky käskyn päälle,
käsky käskyn päälle,
läksy läksyn päälle,
läksy läksyn päälle,
milloin siellä, milloin täällä!" -
Jes. 28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,
Jes. 28:12
hän, joka on sanonut heille:
"Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka."
_______________
*) Mutta he eivät tahtoneet kuulla.
_______________
Jes. 28:13 Niinpä on Herran sana oleva heille:
"Käsky käskyn päälle,
käsky käskyn päälle,
läksy läksyn päälle,
läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä",
______________
*) niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.
Säälin.
Olet umpisokea lappifani.
Vaikkapa Raamatun Sanalla.
Joskus sääli on hyväkin, jos se panee auttamaan vaikeuksissa olevaa lähimmäistä.
Mutta ei tämä edellinen herra muuta tuolla
"sääli" sanallaan tarkoita kun sitä, että vain hän on teistä kahdesta oikea kristitty, ja sinä joudat hänen puolestaan helvettiin, niin pian kun se vaan on mahdollista.
Kaikiista päälle näkyvistä oireista käy hyvin selville, kuinka armoton isäntä omavanhurskaus on, kun se pääsee herraksi ihmisen sydämeen. Kahvi maistuu lämpimissä rukoushuoneissa tuttujen kesken, mutta uskosta osattomien autuus ei kiinnosta heitä pätkääkään. Syy on siinä että he eivät valitettavasti tunne vielä Jeesusta, joka on Jumalan elävä Sana.
Jeesus antaa elämän ja rauhan, hän rakastaa syntisiä ja pyyhkii ARMOSTA pois heidän syntinsä pyhällä verellään.
Hallelujaa kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi.
puhetta...
päälle sanot vielä "Halleluja", fariseus!?
Minusta siinä kiität Herraa juuri fariseuksen tavoin siitä, "etten ole niinkuin tuo publikaani"!
Perustelehan minuun helvettiin toimittamistasi vaikkapa Raamatun Sanalla.
______________
Loppui siihen pisteeseen joka oli ennen hallelujaa . Loppu kiitos oli yleensä Kristulselle Jeesukselle Jumlalle . ja ei sulle paitsi opiksi ja nuhteeksi .
Tälläistä minä siitä luvin !
Hallelujaa!
Se Tarkoittaa juuri sitä, että Armoistuimeksi Muuttuu om työ ja sen kelvollisuus .
Olen samaamieltä , jälki pelottaa .
jaloillaan. Jossakin vaiheessa toimintojen ylläpitokulut karkaavat käsistä kun joukko pienenee. Ruotsistä on jo hyvä esimerkki, porukka on jo hyvin pieni ja ne muutamat rukoushuoneetkin rakentavat pääasiassa norjalaiset ja ruotsalaiset työpanoksellaan ja varoillaan.
Entä sitten kun Suomessakin on jäljellä vain 2-3000 esikoislestadiolaista, on miljoonien arvoiset rukoushuoneet, niissä kovat käyttökulut ja kiinteistöverot?
Ja hankkia tilalle Järkavän kokoinen ruksa .
Älkää hyvät sanan palvelijat Suomessa alkako vaatimus/luottamus- litanian toisteluun, sillä sitä ei jaksa kuunnella!
Pyytäkää voimaa Jumalalta ja julistakaa pelkäämättä Sanaa ilman lappilisiä.
Älkää antako sitoa itseänne saarnapaikan, kunnian, arkamielisyyden tai minkään muun syyn tähden.
Jumalalla on kaikki valta ja voima ja kunnia iankaikkisesti!!
Luottakaa Jumalaan, Hän
On tärkeätä kannatella rukouksin töin ja toimin Kristuksen todistajien käsiä ylhäällä.
Se asia on Jumalan , ja rukoilijoiden käsissä.
Ja paljon voi, usko . Sinapin siemenen kokoinen usko siirtää vuoren. Siispä rukilkaamme !
ei uskoisi, että vanha saarnaaja lähtee sellaiseen mielistelyyn.
Kertoisi nyt muilekin, mihin hänen nykyinen ymmärryksensä perustuu.
perustaa?ei kai iästä ole kiinni!
ja painostettu kaikki samaan kaavaan.
Voi lentää kuin leppäkeihäs pois saarnapallilta jos ei ole kuuliainen!
Vakava paikka!
Voi kunpa luottaisivat Jumalaan ja puhuisivat rohkeasti ihmisten muotoon katsomatta!
Anokaa, niin teille annetaan!
Seurakuntalaisten pitäisi nyt viimeistään ottaa ohjat sikäli itselleen, että loppuisi lappilitania ja alettaisiin kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Jumala ei jätä rankaisematta ihmispalvontaa, se on varma.
Sinulta on nyrjähtänyt sydän levittämään epätotuuksia kristillisyytemme vanhimmista ja saarnaajista tai sitten et ole ymmärtänyt kristillisyydestä kovin paljoa.
Armoistuimesta on AINA sanottu, että se on itse Herra Jeesus seurakunnassaan. Minä ainakin tarvitsen/haluan käydä/kontata Kristuksen luo niin usein kuin mahdollista.
Sitaatti: "Pelästynyt tai epäilevä kristitty e i siis saa hädän hetkellä malttaa mieltään ja muistaa vaikkapa nyt pari päivää tai viikko aikaisemmin kuulemaansa evankeliumin sanaa "sinä olet minun".
Tämäkin edellä oleva väittämäsi on epätosi. Lue vaikka viimeisestä Rauhan Siteestä Ulf B:n saarna, kuinka hän puhuu aivan toisin ja sanoo, ettei meillä aina voi olla saarnaaja selässä sanomassa lohdutuksen sanoja, vaan että meidän tulee uskoa arkielämässä samalla tavoin kuin seuroissa.
Entä mitä sanoo M Luther syntien anteeksiantamisesta ja -saamisesta? Kun hän on sanonut, että syntien anteeksiantamisen saarna on Pyhän hengen virka, niin hän opettaa: "Katsohan, tämä on se valta, joka apostolien viran kautta on annettu seurakunnalle! Se on suunnattomasti yläpuolella kaikkea maanpäällistä valtaa. Vailla tätä ollen ei kukaan, olkoon kuinka suuri ja mahtava tahansa, saa eikä voi tulla Jumalan tykö, ei saada omantunnon lohdutusta eikä vapautua Jumalan vihasta ja iankaikkisesta kuolemasta. Vaikka näet kaikki keisarit ja kuninkaat kokoaisivat valtansa ja voimansa, rahansa ja omaisuutensa, he eivät voisi auttaa itseänsä eikä yhden yhtäkään ihmistä vähäisimmästäkään synnistä. Mitäpä auttaa ihmistä, jonka sydän on kauhistuksissa, se, että hän on voimakas kuningas tai keisari? Mistä tuli apu Baabelin suurivaltaisimmalle kuninkaalle, Nebukadnessarille, silloin, kun hän oli mielisairas, ihmisten hylkäämä, ja hänen täytyi järjettömien eläinten kanssa olla kedolla ja syödä ruohoa? Vain siten hänet voitiin auttaa, että profeetta Daniel julisti hänet vapaaksi synneistä.
Mutta ken voipi sanoin selvitellä, kuinka sanomatonta, valtavaa ja autuaallista lohdutusta tietää se, että ihminen yhdellä ainoalla sanalla saattaa toiselle avata taivaan ja häneltä sulkea helvetin! Tässä armon valtakunnassa, jonka Kristus ylösnousemisellansa on perustanut, me näet yksinkertaisesti vain avaamme suumme ja sanomme: »Minä annan syntisi anteeksi, en itsestäni tai oman valtani perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen sijasta ja hänen nimessänsä". Eipä Kristus näet sanokaan näin: »Teidän on annettava synnit anteeksi omasta puolestanne», vaan näin: "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät». Minä en ole tätä tehnyt oman valintani tai oman päätökseni perusteella, vaan Isä on minut sitä varten lähettänyt. - - - Tämä ei ole sanottu ainoastaan niistä, jotka ovat seurakunnanpaimenia tai seurakunnanpalvelijoita, vaan myös kaikista kristityistä: jokainen saattaa kuoleman korvalla tai muulloinkin, tarpeen vaatiessa, lohduttaa toista ja lausua hänelle synninpäästön. Kuullessasi siis minulta tämän sanan: »Sinun kaikki syntisi ovat anteeksiannetut», kuulet Jumalan tahtovan olla itsellesi armollinen, auttaa sinut synnistä ja kuolemasta ja tehdä sinut vanhurskaaksi ja autuaaksi." (Kirkkopostilla)
Lue hänen saarnansa 1. pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, ja moiti sitten jos vielä jää jotain moitittavaa. Muussa tapauksessa tee parannus nimimerkin varjolla tehdystä valheiden levittämisestä.
Puhut ylivastuullisesti, aivan kun sinä olisit avaajaa parempi tuntemaan hänen henkilökohtaisen uskonsa, aivoituksensa ja ajatuksensa.
Avaaja kertoi niin kuin asia valitettavasti on todellisuudessa, sinä kirjoitat niin kuin ITSE uskot ja toivot asian olevan.
Joka on saanut Kristuksen kanssa nousta ylös uuteen elämään iloon ja rauhaan Jeesuksessa Kristuksessa, ei takuulla tee "parannusta" sitoviin ristiriitaisiin ja orjuuttaviin ihmisoppeihin.
Oli selkeä vastaus, Hallelujaa.
Minäkin ymmärsin asian noin, jota varmasti aloittaja ajoi, jos hieman maalasi , sen teki että asian ymmärtäminen helpottui .
Tästä soimaajasta jäi laki henkinen määrääjä jäljelle, joka voidaan tiukkikseksi määrittää , mutta se ei ole sama kun Jumalan määritys .
Jos meidät on Jeesuksessa Kristuksessa kastettu, niin miksi hakea vielä jotain muuta. Riittää kun olemme tulleet Jumalan lapsiksi, pysykäämme siinä , loppuun asti .
Nythän tänne vasta kiihkooja syntyi.
suu vaahdossa puhuu ja toisia tuomitsee sinne minne suu juuri tuomitsi itsensä.
Tulee mieleen kolkytluvun kiihkoiliat niin idässä kuin lännessä.
Ohje sinulle,ota aku ankka luettavaksi niin et sotke enempää asioitasi.
Olipa syvällistä raamatun selitystä!
Kyllä näkee, että vanhimpien jalkain juuressa istuminen kannattaa!
Tuolla evankeliumilla kelpaa kyllä lähteä Jerikon tien matkaajia hoitamaan! Ei puuttunut sanoista öljy eikä viini!
Onpas todella järkyttävää harhaa mistä kerroit! Kukaan ei voi ottaa (uskoa) jos ei ylhäältä anneta. Kristuksen oppi (Jumalan sana= raamattu) on ainoa oikea oppi. Kristus on seurakunnan pää (seurakunta on hengellinen, liha ei mitään hyödytä)ja seurakunta koostu uudestisyntyneistä Kristityistä. Jumala itse valitsee seurakuntaansa opettajat, profeetat, ym. - Hyvä kun itse tutkit ja luet raamatusta mikä on totta ja mikä ei. Onneksi vielä joitakin, jotka uskovat ja haluavat uskoa kirjoitettuun Jumalan sanaan.