Minä en halua pitää meidän kissaa enään eri syistä, ja olenkin antamassa sitä pois, mahdolliset uudet omistajat tulevat katsomaan/hakemaan sen sitten kun sovimme tarkemmin. Tässä on vain nyt se, että tiedän meidän 3v pojan rakastavan kissaa ihan hirveästi ja hän tulee varmasti itkemään kissan perään sydäntä särkevästi, itki silloinkin kun meillä vain hoidossa ollut kissa haettiin takaisin kotiin. Tunnen olevani alhainen ihminen, huono äiti kun annan lapseni lemmikin,ystävän pois, se on kuitenkin ollut meillä jo kun hän syntyi joten aina olleet yhdessä ja leikkivät keskenään. Tuntuu aivan hirveältä lapsen puolesta, antaakohan hän koskaan anteeksi ja voiko hän ruveta pelkäämään esim menettämistä tämän takia? Onko mitään mitä voin tehdä..
Omatunto soimaa
ja kunnolla...
9500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Me jouduimme luopumaa kissoista, koska atmani puheksi pahana ja yllättäen, eli oli valittava, ja kissat saivatkin nopeasti kodin. Koirat eivät aiheuta kohtauksia, joten ne meille pystyttiin silloin jättämään vielä. Silloin kuusivuotiaalle pojallemme oli kuitenkin ihan kauhean kova isku kissoista luopumine, vaikka yritinkin selittää. Ikävoi niitä vieläkin, vaikka siitä on jo neljä vuotta kohta aikaa. Usein alkaa itkettämäänkin, jos näkee jossain kissoja, ja esimerkiksi kissanruokamainokset saavat kaipaamaan. Eli oli tosi kova paikka pojalle, toinen lapsista taas ei enää muistakaan kissoja, oli silloin vain 2,5-vuotias, mutta ei koskaa ollutkaan kova kissojen perään. Mutta tuo vanhempi, hän on tavallaan vieläkin katkera, vaikka ei minua suoraan syytäkään. On myöskin ymmärtänyt vanhemmiten astmani, en voi edes kyläillä paikoissa, missä on kissa, ja lapseni on nähnyt sen, että sairaus on ihan todellinen. Mutta hän saa nykyään käydä tuossa naapurissa kissoja silittelemässä ja pentuja hoitamassa, kerää myöskin itselleen rahaa, että voi ostaa kissan itselleen, kun on aikuinen.
Itse en enää todellakaan luovu lemmikeistä, jos ei ole todella pakko. Kokemuksesta oppineena. Koiramme alkavat olla jo ikääntyneitä, ja olen lapsia alkanut valmistelemaan väistämättömään, ettei sitten tule niin yllättäen. Luulen, että juuri tilanteen nopea vastaantulo oli se pahin, kun en kertakaikkiaan voinut olla kotona, vaan sairaalasta kotiutuessani jo puolen tunnin jälkeen jouduin lähtemään pois, ja kotiin palailin vasta sen jälkeen, kun oli kissat pois, kaikki tekstiilit vaihdettu tai pesty, sekä siivottu kämppä tarkkaan. Mutta siis, en ottaisi sitä riskiä, kun tiedän, miten vaikeaa se voi lapselle olla. Jos hyvin käy, lapsi unohtaa nopeasti. Mutta jos ei, niin vahinko on jo tapahtunut.
Itse olen myöskin ollut tarkka, minkä signaalin haluan lapsilleni antaa lemmikin pidosta. Eli että eläimistä pitää huolehtia hyvin, eikä sellaista saa ottaa mielijohteesta. Joskus, kun on itsellään ollut epätoivo karvojen, lenkitysten ja juoksujen kanssa, serkkuni ottaa koirat kyläilemään muutamaksi päiväksi. Ja tuon lapset ymmärtävätkin, koska tuo serkkuni koti on heille tuttu, ovat olleet siellä aina hoitoa tarvitessaan, ja rakastavat tuota pariskuntaa ja heidän koiriaan. Lapset ymmärtävät kyllä, että koirille on hyväksi, että pääsevät välillä sinne maalle, kun en oikeasti voi aina hoitaa koirien perustarpeita, kuten juuri tarpeellista liikuntaa.
Kannattaa varmaan puhua pojalle tästä etukäteen, ja (jos vain mahdollista) luvata, että voitte käydä katsomassa kissaa sen uudessa kodissa. Sinulla on varmasti syysi luopua kissasta, kun olet kerta siihen päätynyt omantunnon tuskista huolimatta.
Tuli myös mieleeni, että voisit koittaa keksiä jotain mukavaa kissan tilalle... Tuntuu ehkä tyhmältä ehdotukselta, mutta vaikka joku pehmolelu? Eihän se tietenkään voi korvata rakasta lemmikkiä, ystävää, mutta jos siitä (tai jostain vastaavasta) olisi jotain lohtua?
En usko tämän jättävän mitään traumoja, luopuminen on osa elämää. Mutta tosiaan suosittelen puhumaan asiasta etukäteen, rauhassa.
miksi lemmikkejä otetaan, jos niistä ei huolehdita loppuun asti. Mielestäni "halu" (kuten asian ilmaisit) ei ole riittävä syy luopua lemmikistä. Ainoa pätevä syy on se, että lemmikki on aggressiivinen tai sitten jollain perheenjäsenellä puhkeaa vaikea allergia. Älä sääli poikaasi, vaan kissa-ressukkaa, joka repäistään omasta kodista ja tutusta ympäristöstä pois.
Jos ei lapsen tunteet kiinnosta mutta kissan fiilikset kiinnostaa niin vaihda vaikka kissa palstalle, siellä kissa on lasta tärkeämpi. Tällä palstalla puhutaan lapsista ja vanhemmista. Sitäpaitsi, turhaan moitit kun et edes tiedä mikä tilanne kissan pois antajalla on ja miksi pitää antaa pois, elämästä kun ei aina tiedä.
ettei enää HALUA pitää kissaa. Ja lapsen tunteita ei tässä asiassa tarvitsisi miettiä, jos olisi alunperinkin ollut vastuuntuntoinen. Tottakai lapsi on tärkeämpi kuin kissa, mutta siitä ei olekaan kysymys.
En halua pitää kissaa enään, kissan itsensä vuoksi. Kissa on luonteeltaan todella leikkisä, se vaatii aikaa ja huomiota ja on turhautunut kun sillä ei ole toista kissaa seurana, se on erotettu toisesta kissasta edellisessä kodissaan. itse olen raskaana enkä yksinkertaisesti jaksa sen kanssa iltaisin leikkiä siihen päälle että huolehdin kodista ja esikoisesta, mies tekee pitkiä päiviä töissä ja ei ole päivällä minua auttamassa, olen väsynyt, en jaksa mitään ylimääräistä juuri nyt ja on 1000 ja 100 asiaa mitä pitää muutenkin hoitaa. Olen vastuuntuntoinen, annan kissan kotiin jossa se saa toisen kissan seurakseen ja sillä perheellä riittää aikaa ja huomiota kissalle, huonoon kotiin en antaisi. Lisäksi, otin aikoinaan kissan meille siksi että sitä ei lopetettaisi vaan se saisi pitää henkensä kun he eivät meinanneet löytää sille kotia niin se olisi saanut piikistä. Sen virheen sitten ilmeisesti tein että otin sen säälistä. Joten siinähän moitit ja säälit kissaamme, minua kiinnostaa nyt enemmän perheeni ja lapseni tunteet asian suhteen eikä se mitä sinä näet sieltä kristallipallostasi. inhottavaa että ei voi edes kysyä täältä mitään ilman että heti on joku niskassa kiinni ja pitää juurtajaksain kertoa koko elämän tarina.
Äläkä erehdy ainakaan perustelemaan jollain, annan pois, kun ei ole aikaa leikkiä sen kanssa. Siis noin kärjistetysti. Se pieni kolmevuotias voi aivan hyvin pienessä päässään jossakin vaiheessa miettiä, että äiti antaa hänetkin pois, kun ei jaksa leikkiä ;) Nuo on kummallisia nuo lasten aivoitukset. Yhdistelevät asioita mielessään mitä kummallisimmiksi ajatuksiksi.
Itse en varmaan lähtisi kissasta suoraan luopumaan, jos syy on vain tuo. Mutta tiedän noista "vain hoitoon ja hetkeksi" eläimistä sen, että ikinä en enää lupaa. Niillä hetkillä kun on juuri taipumusta venyä (meillä viisi vuotta oli yksi elukka). Nykyään se on kylmästi niin, että sanon ei kiitos.
Hommatkaa sitten kissalle leikkikaveri, siis toinen kisu? Meillä kaksi kissaa ja koira, sen jälkeen kun toinen kissa otettiin ei kissat ole kaivanneet minua leikkikaverikseen vaan leikkivät yhdessä, syliin joskus haluavat, mutta eipä tuo kova vaiva ole kisua silittää siinä samalla kun katsot tv:tä :)
Mielestäni sinun kannattaisi nyt miettiä vastuutasi, sinun olisi pitänyt ajatella jo ennen kissan ottoa sitä että siitä pidetään sitten huoli vaikka välillä kiinnostus vähän lopahtaisikin.
Ja varmasti poikasi tulee pettymään pahemman kerran jos noista syistä hänen hyvä ystävä viedään häneltä pois. Eri asia jos taustalla olisi esim.allergia.
Antakaa kissalle eläinlääkärillä piikki. Sitten viette katti-vainaan täytettäväksi. Näin saatte kissan pois muonavahvuudesta menettämättä sitä lopullisesti! Kissa ei ehkä ole yhtä eloisa kuin ennen, mutta onpahan kuitenkin talossa.