ystävänsä ja elämän kumppaninsa ja me vanhemmat otamme heidät ilolla kotiimme vastaan.
Tässä on laki ja profeetta.
Tässä on laki ja profeetta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aikuiset lapset tosiaan elävät oman elämänsä.
Jotta he kasvaisivat aikuiseksi vastuullisiksi ihmisiksi, niin se edellyttää irti päästämistä pikkuhiljaa.
Ajatus tulevista sukupolvista oman itsen (egon)jatkona, on valmiiksi kuolleena syntynyt ajatus.
Miettikääpä vain isoisäännekin, te aikuisiksi ehtineet. Itsekin jo isoisänä, minun on sanottava etten paljon tullut omaa isoisääni tuntemaan. Olin viisi vuotias kun hän kuoli.
ajattele, sillä mielestäni minä/vanhempana elän lapsissani eli lapseni ovat tosiaankin minun "jatkoni". Samoin tunnen oman isäni ja äitini elävän minussa ja ajatuksissani.
Joskus on käynytkin mielessä että "ikuinen elämä" onkin myös sitä että saamme omia lapsia ja tällätavalla "minä" jatkan täällä "paratiisissa"/armontaivaassa elämää, kun minun aikani täällä kerran päättyy.
Olen huomannut tämän myös läheisteni kohdalla, kun heidän isänsä on kuollut, niin olen havainnut heidän lapsissaan "elävän" heidän isänsä.
Ehkäpä "kuolema" lienee niille erityisen raskas jolla ei ole omia biologisia lapsia, mutta heitä lohduttaa varmasti Jeesuksen esimerkki ja lupaus olla myös yksinäisen lähellä.